Kaksi vuosikymmentä kestänyt suhde on päättymässä siihen, että jättäjä ilmoitti kipinän väliltämme puuttuvan. Mielestäni aito rakkaus ei pitkässä suhteessa enää kipinää tarvitse, kenenkään suhde ei voi olla kuherruskuukautta kokoajan. Suhde muuttuu syväksi ymmärrykseksi ja sielunkumppanuudeksi. Jos tietää mitä toinen ajattelee, sanomatta mitään tai osaa tulkita toisen kehonkielen, onko se rikkomisen arvoista?
Suhdetta pitää osata hoitaa ja ongelmista puhua ajoissa. Ei ole oikea ratkaisu vaan ottaa ja lähteä, jättää kaikki entinen taakseen. Miten tämä nykyinen aviokulttuuri on muuttunut näin kertakäyttöiseksi? Kuvitellaan vaan, että uusi elämä ja uusi suhde on avain kaikkeen. Miten niin ei nähdä vaivaa, että saataisiin entinen suhde kuntoon, jos takana on todella pitkä suhde?
Suhdetta pitää osata hoitaa ja ongelmista puhua ajoissa. Ei ole oikea ratkaisu vaan ottaa ja lähteä, jättää kaikki entinen taakseen. Miten tämä nykyinen aviokulttuuri on muuttunut näin kertakäyttöiseksi? Kuvitellaan vaan, että uusi elämä ja uusi suhde on avain kaikkeen. Miten niin ei nähdä vaivaa, että saataisiin entinen suhde kuntoon, jos takana on todella pitkä suhde?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Se totuus kun on sellainen, että "sitä jotain" onkin vain toisen mielestä, toisella on aivan eri mietteet.
Itse kun aloin eukoksi ukolleni yli 20 v sitten, päätin jo yhden liiton läpikäyneenä, että tämä hoidetaan oikein ja mieskin vaikutti rakastuneelta ja kumppanilta, joka tyytyisi perhe-elämän olevan se ykkönen, aina.
No ensimmäiset 10 vuotta olikin yhtä "ymmärrystä ja sielunkumppanuutta" ja kipinääkin, mutta niin vain alkoi vetää miestä ulkomaailma puoleensa. Ei riittäneet lapset, siisti koti, seksiä pari kertaa viikossa, pullan tuoksu perjantaisin ja reissut perheen ehdoilla.
Alkoi työpaikan pippalot, virkistäytymispäivät, kuntoilusellaiset firman piikkiin ja hurlumelämä vetää puoleensa niin paljon, että kotona käytiin vain kalsarit vaihtaan ja lapset laskeen.
Ulkonäkö alkoi muistuttaa teinien vouhotuksia vaatetusta myöten ja puhetapa muuttui lässytykseksi.
Alkoi tietoneella istumiset ja tekstiviestittelyt sen sijaan, että olisi ehtinyt enään lasten kanssa mihinkään kelkkamäkeen mennä ja muutenkin muuttui "muukalaiseksi, joka asui meillä"..
Yritin saada keskustelua aikaiseksi, missä mennään, mutta aina oli kiire, työvelvollisuudet kutsuivat, tai kertakaikkiaan alkoi miestä tenttaaminen vituttaa ja lähti yöelämään palatakseen sieltä aamutunneilla.
Niinpä niin. Itse märisin aina, kun lapset eivät olleet näkemässä, kunnes ei enää itkettänyt.
Viimein myönsin sen, että se olinkin vain MINÄ, joka oli ajatellut AP:n tapaan, miehellä oli aivan eri mietteet.
Mistähän se johtuukin, että liitossa on aina vain se toinen, joka ajattelee noin, se toinen puolisko ajattelee ihan erillälailla ja hakee onnensa ihan muualta kuin siitä parisuhteesta?
Ei tehnyt mies oikein tilanteessanne, mutta samaan hengenvetoon on todettava että en minäkään olisi kyllä yhtään tyytyväinen tuohon. Hurlumheielämä on elämän korviketta, mutta parempi sekin kuin seksiä vain paristi viikossa, pullan tuoksu ja reissut perheen ehdoilla. Tykkään siitä, että välillä kersat hoitoon, naidaan aivot pellolle ja reissataan kahdestaan niiden perhejuttujen lisäksi. Seikkailua pitää olla vaikka perhe ois perustettu. Suomessa siihen on mahdollisuus, joten miksi tyytyä vain perhe-elämään kun voi romantiikkaakin oman rakkaansa kanssa harrastaa? Ikävää, että sinusta ei siihen ollut tai sitten mies oli tyhmä kun ei tajunnut ottaa sua mukaansa seikkailuun.
Siinä ei kyllä mitään pahaa ole, jos ulkonäöstään huolehtii. Luulisi vaimoakin nappaavan. No mulla onneks tällanen vaimo on. Niitä on sellasia naisia, joilla on muutakin asioita perheen lisäksi tärkeitä kuten mies ja parisuhde.
Tuttu tarina, vaietaan tyytymättöminä ja sitten tehdään jotain typerää. Voihan olla että se kipinä löytyy pian suhteen ulkopuolelta. Et voi mitään vaikka miten typerältä tuntuisi! Voit tehdä valintoja vain omasta puolestasi. Hanki itsellesi tukea, lue kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päätyy, opit ymmärtämään paljon paremmin suhdettanne ja omia tunteitasi. Saat kirjasta myös työkalut auttaa itse itseäsi. Kirjaa käytetään perusteoksena eroseminaareissa, osallistu sellaiseen jos mahdollista. Nimim. kokemusta on!
Voi käydä niinkin, että pitkässä parisuhteessa toisesta tulee niin itsestään selvyys, että sitä luulee tietävänsä toisen ajatukset ja luulee ymmärtävänsä tämän eleet... Toinen puolisoista saattaa olla hyvinkin tyytyväinen liiton tilaan, kun arki rullaa eteenpäin tuttuja uria ja välit kumppaniin ovat lämpimän toverilliset. Kun toinenkaan ei valita mistään, on helppo olettaa kaiken olevan ok. Toisen sisällä saattaa kuitenkin velloa lisääntyvä tyytymättömyys, mutta kun liitossa ja puolisossa ei periaatteessa ei ole mitään vikaa, tulee vaiettua ja jämähdettyä paikalleen - kun toinen kerran vaikuttaa onnelliselta ja tyytyväiseltä yhteiseen elämään, sitä itsekin ajattelee, että kai sen sitten näin pitäisi mennä... Joku päivä sitten saattaa kuppi tulla täyteen ja pintaan nousta ajatus siitä, että jotain muutakin voisi olla. On ihmisiä, joille kipinä ja intohimo parisuhteessa eivät ole kovin oleellisia asioita ; ehkei niitä ole alun alkaenkaan ollut isommin, ja "sitä, mitä ei ole, sitä ei tarvita" on helppoa ajatella. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä parisuhteessakin ja se, mikä riittää yhdelle, ei riitä toiselle. Ja vaikka alun alkaen olisi liitossa "kasvettu samaan suuntaan", ihmiset muuttuvat: toiset haluaisivat asioiden pysyvän ennallaan ikuisesti, toiset haluavat muutosta - ja jollei oma kumppani ole samaa mieltä, lähdetään eri suuntiin.
Jos liitossanne sinun mielestäsi kaikki on ollut ok, niin miten vastaanottavainen sitten olisit ollut kumppanisi "korjausehdotuksille", jos niitä olisi tullut..? Miten ihminen, jolla on käsissään näkemyksensä mukaan ehjä esine, voi alkaa sitä korjaamaan? Jos sinä et halua nähdä asiaa kumppanisi näkökulmasta, vaan pidät kiinni mielipiteestäsi, ettei pitkässä liitossa tarvitsekaan olla kipinää, miten voisit korjata tilannetta? Sanomalla, että toinen on kovin väärässä?
Ensimmäinen liittoni oli yli puolet lyhyempi kuin sinun, mutta siinä törmättiin tuohon kipinän puutteeseen ja toisen itsestään selvänä pitämiseen. Nykyisen kumppanin kanssa olen ollut yhdessä jo yli 10 vuotta ja yhä edelleen välillämme on kipinää ja intohimoa runsain mitoin - jotain sellaista, mitä en ensimmäisessä liitossa koskaan kokenut.
Olen ap. kanssa samaa mieltä. Ei mikään suhde voi olla jatkuvaa kuherruskuukautta jossa on jatkuvasti kipinää. Ihmetyttää se kuinka helposti ihmiset eroavat pitkistäkin liitoista. Ei siinä mitään jos molemmat on samaa mieltä ja lapset jo isoja. Mutta se että toinen lähtee suht toimivasta liitosta etsimään jotain uutta, kipinää ! Kuinka lapsellisia ja itsekkäitä aikuisista ihmisistä on tullut.
En oikein usko näitä juttuja "Nykyisen kumppanin kanssa olen ollut yhdessä jo yli 10 vuotta ja yhä edelleen välillämme on kipinää ja intohimoa runsain mitoin - jotain sellaista, mitä en ensimmäisessä liitossa koskaan kokenut ". Näissä jutuissa taitaa olla kyse ihan siitä mitä halutaan uskoa.
Uskon että se kun toinen lähtee kyse on ihan lähtijän korvien välissä olevista asioista ei mistään mitä jätetty voisi korjata tai muuttaa keskustelemalla.
niin toki sitä on vaikea uskoa. Samanlaisen kipinän ja kaikin puolin toimivan suhteen löytäneenä tiedän mistä edellinen kirjoittaja puhuu. Enkä minäkään uskonut aikaisemmin tälläista olevan muuta kuin kirjoissa. Totuus on tarua ihanampaa :) Uusi parempi suhde jo kahdeksan vuoden ajan ja yhä paranee :)
Älkää hyvät ihmiset katkeroituko, vaan tehkää tilanteellenne jotain!
Meitä ihmisiä on niin moneksi ja toiset tyytyy siihen, mitä on.
Itse olen pitkässä liitossa ja vaikka välillä on karikkoista, on kuitenkin paljon hyviäkin hetkiä.
Luulen, että meidän tapauksessamme kumpikin tyytyy tähän olemassa olevaan, eikä haaveile muusta.
Meillä oli kummallakin nuoruudessa ollut jo monta seurustelusuhdetta, joten ehkä se oli hyvä asia sen puoleen, että tiedettiin jo ne "kipinät" aina sammuviksi...
Ikää on jo sen verran (ei mikään teini enää) että en oikein usko noihin romanttisiin ajatuksiin. Kyse on ihan siitä että uudessa suhteessa odotukset voi olla realistisemmat ja tahtotila suhteen onnistumiselle eri. Kun on kerran epäonnistuttu ei edes haluta ajatella että uudessa suhteessa voisi käydä samoin. Kaikki asiat uudessa suhteessa halutaan nähdä tai koetaan positiivisiksi. Ei siinä mitään, jokainen saa tulla autuaaksi omalla tavallaan.
En ole katkera vaan realisti.
paljon kuin tollasissa intohimo-puheissa on perää, niin on näissä aloittajan kaltaisissakin, joissa ihmetellään, kun toinen lähtee toimivasta liitosta! Mikä toisen mielestä on toimiva, ei välttämättä ole sitä toisen mielestä - niin hiton simppeliä se on! Jos toinen vakuuttelee itselleen, että kaikki on ok ja mitään ei tarvi muuttaa, niin miten ihmeessä se muutosta kaipaava saa sanottua yhtään mitään, kun toinen jyrää ylitse?! Kukaan ei lähde tosta vaan tosissaan toimivasta liitosta - miksi ihmeessä lähtisi?!
minullakin ukko otti ja lähti. Syyksi ukko sanoi, et kipinä puuttuu suhteestamme. Meillä ei ole "yhteistä säveltä". Hyvänen aika, meillä pienin lapsi 10kk ja 8v. Ukko myönsi et oli avointa flirttiä ja koneella viihtyi yömyöhään sekä tietenkin oli paljon omia menoja. Mitä siinä nyt voisit sanoa, hoitovapaalle olin juuri jäämässä, kaikki asiat vain pyörivät mielessäni et kuinka saan asiat järjestymään. Minusta teko oli itsekäs ja lapsellinen ja varsinkin kun ukko myönsi et arki meillä kyl luistaa, mut parisuhde on perseestä! Myönnän et parisuhteemme oli huonossa jamassa, koska emme hoitaneet tai viettäneet aikaa yhdessä. Meillä työnjako oli aina perinteisesti niin et minä hoidin oman työn ohessa lapset ja kodin, mies hoiti oman vaativan työnsä. Mies on johtaja ammatiltaan ja sen ammatin taakse kääntyi aina, et on "pakko mennä ja pakko hoitaa suhteita". Lopuksi sanoi, et sä saatana et ymmärrä mitään tästä touhusta ja oot niin keskinkertainen muija. Niin... sitä yhteistä AVOLIITTOA kesti n.20vuotta ja nyt huomaan et omaa elämääni en ole rakentanut taloudellisesti juuri lainkaan. Niin eksyin vain tälle avioliitto palstalle, kun huomasin otsikon kipinästä...ja se niin koksetti minun elämääni.
Ja sulla vielä noin pienet lapsetkin! :(
Siinä se nähdään, kun sanotaan että kauan pitäs yhdessä olla ja kunnolla oppii toinen tunteen ja sit kun uskaltaa sen kanssa lapset tehdä, niin tuo on palkinto! Ukko lähtee meneen!
Miten selviät? Saatko tukea mistään?
Mullakin on ukko johtotehtävissä ja aina menossa, mut mun lapset on jo teinejä ja helppo lopettaa kohta koko tämä pelleily!
Just taas ilmoitti tuossa, kun huominen olis sillä vapaa päivä, että töissä on kiireitä.. Joopa joo, nekin kiireet kyllä tiedetään! Ylempi pomo on kullin puutteessa oleva nainen ja yhdessä TAAS menevät naimaan! Sitä "kipinää" joo...mitenhän ukon peräpukamat siitä selviääkään! ;)))
Sulle kuitenkin tsemppiä! En tiedä, miten itse selviäisin vielä pienokaisen kanssa! Mutta niinhän sitä sanotaan, että jokaiselle annetaan sen verran vastoinkäymisiä, kuin kestää, joten etköhän selviä tästäkin! Olen ajatuksissani sun tukena ja toivon sulle parempaa huomista! Ota ukolta kunnon elarit kuiteski!
Voimia sinulle! Tiedän yhden perheen jossa mies lähti ja jätti vaimon neljä pientä lasta :(((
niin hyvin tiedät toisen ajatukset, niin miksi sitten et huomannut, että jotain on pielessä? Oletko taas yksi niistä "kotijyristä", jotka haluavat päättää asiat toisen puolesta ja puhuvat kaiken aikaa me-muodossa, vaivautumatta edes kysymään toisen mielipidettä kun niin hyvin tietävät toisen haluamiset...? Eihän tilanne ole voinut sinulle tulla puun takaa? Odotat, että toinen hoitaa itsensä ja osuutensa teidän parisuhteessanne kuntoon ja that's it?
Pitäisikö näiden kotijyrien pistää ne akat ja ukotkin tekemään joskus, tai aika useinkin niitä kotihommia, ja muuta kotiin liittyvää, niin ei olisi aikaa haaveilla pumpuleita päässään ja etsiä niitä "tosirakkauksia"?
Kyllä sitä tieten liitossa pitäisi ajatella sillä "me" mentaliteetilla.....
Keskusteleminen olisis tietenkin kultaa...sen oman kullan kanssa.
mitä tarkoittaa se kipinä? Jos odotukset ei kohtaa niin suhteen pituus ei ole merkitsevä. Suhde perustuu myös vapaan tahdon kunnioittamiseen ja pettymyksiä voi tulla.
Minä olen ollut mieheni kanssa 33 v,josta naimisissa 21 v.Lapset lähtivät maailmalle 2 v sitten.Luulin ja kuvittelin,että nyt meillä alkaa uusi elämä,seksi paranee,kun ei tarvitse ajatella,kuulevatko lapset touhujamme.Mitä vielä,olut alkoi maistua miehelleni yhä enemmän,seksistä ei puhettakaan,miehen harrastus vei paljon aikaa,ei yhteistä tekemistä,ei matkoja ,ei mitään.Vain yhteiset laskut ja lapset ja asuntolaina.
Nyt olen tilanteessa,että en tunne minkäänlaista kipinää miestäni kohtaan,kaikki on kuollutta,pettänyt olen kolme kertaa eikä edes kaduta.Avioeroa mietin,mutta säälittää hajoittaa lasten koti.Koko ajan mielessäni on
toinen mies,jota tapailen joskus.Rakkautta ja hellyyttä etsin,sekä seksiäkin.Mietin,mitä kohtalo on järjestänyt minulle....odotan ja toivon parempaa ja toisaalta pelkään muutosta.
sulla on ainakin jotakin, mitä odottaa..
Rupee vaan järkkään eroo, eihän siinä enää tartte olla!
Itsekkin saan hyvää mieltä muistelemalla yhtä ainoaa vieraissa käymistä, siinä oli kuitenkin sitä kipinää ja eloa! Oma ukko on mikä on, silläkin suhde töissä, joten itsekkin teen tässä pesäeroo, mulla ei kuiteskaan oo vielä ketään toista, toivottavasti löydän vielä miehen, joka sytyttää.
ihan tosissasi, että jos kipinä puuttuu, parisuhde on hyvä? Toki sielunkumppanuus on tärkeää, mutta se kipinä on parisuhteen suola ja sokeri.
Itselläni on myös takana pari vuosikymmentä kestänyt liitto. Kaatui juurikin tuohon, että se kipinä puuttui, oltiin kuin veli ja sisko, ei osattu kuin riidellä. Katunut en ole yhtään. Aika aikansa kutakin. Seuraavassa parisuhteessa toimin toisin, en ota toista osapuolta itsestäänselvyytenä.
Miten itse olet miehesi huomioinut vai unohditko kokonaan arjen tiimellyksessä?
Lisään vielä edelliseen kirjoittajan kirjoitukseen, että sielunkumppanuus ja kipinä ja intohimo eivät sulje toisiaan mitenkään pois. Nimenomaan se täysin omanlaisen sielunkumppanin löytyminen voi tuoda myös seksissä intohimon ihan eri tasolle kuin aiemmassa liitossa. Mitä jotkut pitkässä liitossa olevat ja sen tilaa ihmettelevät monesti pitävät sielunkumppanuutena, ei sitten heidän kuvaillessaan asiaa olekaan sitä, vaan arjen rutiinien hioutumista yhteen, tottumista, ei niinkään sielunkumppanuutta.
Ja joku epäili voiko kipinä ja kuherruskuukausi oikeasti jatkua jonkun toisen kanssa vuosikausia, jopa läpi elämän. Kyllä voi! Kokeile itse ;) itsellä kävi samoin, tosin vähän lyhyemmistä suhteista, mutta kuitenkin pitkistä. Kahdeksan vuoden pituisen ensimmäisen avoliittoni aikana ei oikeastaan alkuhetkinäkään ollut sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, sielunkumppanuutta ja intohimoa kuin nyt seitsemättä vuotta kulkevan toisen liittoni aikana. Vastoinkäymisiä ja huonoja päiviä tulee kelle tahansa, mutta kantavana ajatuksena se, että toinen on yhä se, joka saa sydämen sykkimään, ja jota kaipaa vierelleen, ja yhdessä on nautinnollisen ihanaa.
Jollekin "suht toimiva" liitto voi riittää - ja se mikä on suhteen toiselle osapuolelle ollut se "suht toimiva" voi olla toiselle kaikkea muuta kuin toimiva. Ehkä se, jonka mielestä liitto on "suht toimiva" on määrännyt kaikesta jne.
On ihanaa olla vuoden päivistä valtaosa onnellinen, hyvällä mielellä, kuin miettiä, miten jaksaa taas seuraavaan päivään.
Ei se kipinätön parisuhde hyvä ole, mutta ei vaan saa aikaiseksi muutosta.
Luulen, etten jaksa miesten jatkuvaa seksin vonkaamista niissä uusissakaan suhteissa enään..
Joten tässä saa olla ainakin koht. rauhassa jatkuvalta ukkojen naimiselta...
Muuten on kaikki loistavasti ja miestäkin olen oppinut välttelemään parhaan taidon mukaan.
Kipinällä tarkoitin sitä alkuhuumaa; eihän pitkässä suhteessa voi olla alun kaltaista huumaa koko ajan, vaan suhde tasaantuu. Puoliso lähti alkuhuumaa etsimään. Kirjoitin viestin, koska uskon arjen tulevan vastaan myös uudessa suhteessa. Mitä jos katumus ja ikävä iskee:pitkä, jo jälkeen jätetty suhde osoittautuukin paremmaksi?
onko se arki sitten ikävää tai jotenkin kielteistä? Arki on mitä on. Vaikeuksia ja erimielisyyksiäkin on suhteen joka vaiheessa, alussa vähemmän mutta arkea sekin on.
Jos Vaikeuksia ei kykene ratkaisemaan viisaasti niin mikään suhde ei toimi.
sitä mieti, miten puolison käy, jos katumus iskeekin. Äläkä vain missään tapauksessa jää odottamaan sitä, että häntä koipien välissä takaisin luikkii. Saatat joutua odottamaan koko ikäsi.
Ei missään suhteessa se alkuhuuma kestä, jos sitä ei tietoisesti ylläpidä. Pienillä konsteilla se kipinä säilyy. Ja kyllä suhteessa intohimoa tarvitaan. En itse voisi kuvitellakaan eläväni miehen kanssa, jota kohtaan en tuntisi himoa jo heti ensi tapaamisella. Jos sielutkin käy yksiin, niin kaikki natsaa.
Kuka on sanonut että arki on kamalaa? Eihän se ole, vaan se on elämää iloineen ja suruineen. Mutta ihanaa kuitenkin. Etenkin kun se kipinä on tallella.
Eli siinä taas yksi, joka luulee tietävänsä suhteensa tilan, siis luulee...
Miksiköhän se monelle tuleekin yllärinä, kun kumppani lyökin eropaperit kouraan...
Siis pieni ihmetys ap tekstiin. Hänen mielestään kaikki on hyvin avioliitossa. Jos nyt ei oteta sitä lukuun, että miehen mielestä ei....
Kyllä asiat ovat olleet jo pidempään huonolla tolalla. Hiljaisesti ehkä, mutta silti niin. Oikeasti hyvin harva lähtee avioliitosta "yllättäen". Tieto voi tulla toiselle yllättäen, mutta takana on usein jopa vuosia kestänyt tyytymättömyys suhteeseen ja yhteiseen elämään. Sitä on voitu yrittää hiljaisesti korjata, tai lähtijä on yrittänyt vain kestää. Kukaan ei lähde avioliitosta, jos on siihen tyytyväinen ja tuntee saavaansa omat perustarpeensa tyydytettyä.
Ihmisten pitäisi vain muistaa, että pitkässäkin suhteessa mies ja vaimo ovat erillisiä ihmisiä, joilla on erillaiset ajatukset ja he kokevat asiat erillisinä yksilöinä. Pitkä suhde ei tarkoita sitä, että toinen ajattelee, tuntee ja kokee asiat samalla tavalla kuin minä. Se luuleminen kaataa varmaan enemmän avioliittoja kun uskoisikaan.
Toinen ihminen ei ole lattiaan pultattu huonekalu jolle riittää pölyjen pyyhintä kerran viikossa. Siihen osaan väsyy.
avata suutaan, ei ihme, että suhde on vaikeuksissa. Kyse on silloin siitä, että vuorovaikutustaidot ovat niin olemattomat, että omia ajatuksia ja tunteita ei osata tuoda julki. Siihen auttaa harvoin suhteen katkaisu, vaan enneminkin pitäisi oppia kommunikoimaan. Puolisolta on turha odottaa ajatuksenlukijan kykyjä, vaan kannattaa ottaa itse vastuu omien ajatustensa ja tunteidensa esille tuomisesta.
ajatelleeksi, ettei ehkä paljoa huvita suuta avata, kun toinen on koko ajan lyttäämässä ja mitätöimässä toisen puheita? Tarpeeksi kauan kun saa paskaa silmilleen, ei huvita edes yrittää. Puolison ei tarvitse osata lukea ajatuksia, mutta ei myöskään tarvitse luulla tietävänsä niitä ja luulla lisäksi, että oma mielipide on aina se ainoa oikea "meidän" mielipide!
meillä ei ainakaan puhu enää kumpikaan, kun huomasin, että pelkkää yksinpuhelua oli tosiaan koko liittomme. En kyllä enää huomaa paljon miehen kotona olemisiakaan, kun on muuttunut aaveeksi..
mutta ei oikeastaan sekään enää haittaa.
Mieli on oikeastaan jo ruvennut haikailemaan enemmän sosiaalisemman puoliskon pariin!
tuoda esille omia ajatuksiasi ja tunteitasi, vika on sinun taidoissasi. Miksi ihmeessä suostut siihen, että sinua lytätään ja mitätöidään? Puhu suusi puhtaaksi ja tee pelisäännöt selviksi. "Hiljaa kärsiminen" on pahimman laatuista passiisvista aggressiota.
Miksi mollataan alkuperäistä, mikä oikeus toisella on ollut pysyä vaiti? Ei ole kertonut omia tuntemuksiaan, silloin ero tulee puun takaa. Suhteen ongelmat pitäisi selvittää, jo senkin takia, että uusi suhde on alkamassa. Ihminen ei erossa muutu ja helposti vie entiset ongelmansa uuteen suhteeseen.
Minä en ole saanut puolisoani puhumaan suhteestamme ja nyt vuosien jälkeen olen kyllästynyt itsekkin siihen yksinpuheluun..
Tuskin kukaan viihtyy suhteessa ellei siinä ole kipinää. Hyvä mittari voisi olla että päivän aikana ainakin yhden kerran kaipaa tai ikävöi tunteen tasolla puolisoaan. Suhde on molempien vastuulla ja yksin sitä ei voi kunnostaa.
Lähes kaikki kuitenkin etsivät henkilöä kenen kanssa iloita ja vanheta yhdessä mutta keinot sen saavuttamiseksi vaihtelee. Saatan kuulostaa juntilta mutta kuuliaisiuus ja uskollisuus luo yhteenkuuluvuutta joka auttaa pääsemään vaikeiden aikojen yli.
Rakastaminen on eri asia kuin rakastuminen, joka on aika vaivatonta ehkä se on tullut suhteisiin mukaan. Hyvässä suhteessa lakanat laulaa ja kumpikin uskoo olevansa tärkeä henkilö kumppanilleen.
Et kuulosta juntilta vaan juurihan se noin on.
Kyllä se uskollisuus ja luottamus toiseen on ne kulmakivet, jotka sen kipinän elossa pitää.
Meillä mies kärysi sivusuhteesta ja vaikka on nyt lopettanut sen, ei takaisin kipinä tule..
En edes ehkä sitä haluakkaan, kun loukkasi miehen käytös niin paljon..
Meillä mies kans kärysi sivusuhteesta, ja se kipinä kyllä meni.
Ja vaikka olen itse varmaan keskimääräistä vahvemmalla libidolla varustettu, niin kipinää ei vain ole. Ollaan ystäviä, kavereita, elinkumppaneita. Ihan hyvä niin, mutta ei 42-vuotiaana vielä haluaisi hiljentyä mummu-pappa elämään. Kyllä tässä iässä täytyy vielä elämässä olla muutakin kuin "jäähdyttelyä". Kyllä seksuaalisuus ja kipinät kuuluu muillekin kun nuorille.
Kohta 14v yhteis elo päättymässä,kipinä ja rakkaus kadonnut!Olen jättänyt vaimon ja lapset,lapsia rakastan todella paljon!Uskoin itsekki tuohon et rakkaus muutuu syväksi ymmärrykseksi ja sielunkumppanuudeksi, et tuokin asia pysyisi tarvitaan kipinää! Tuo kipinän hiipumisen myötä olen menettä erittäin paljon itseäni,alkaako tuo kipinä hehkumaan enää samalla tavalla silloin kun tapasin vaimoni.Miks pitää aina luulla että asioihin liityy 3 osapuoli.4 vuotta olen kuunellut noita syytöksiä,en käynyt kapakoissa enkä kaiken maailman kissanristiäisissä missä olisi ollut viihdettä tarjolla. Tässä on mennyt puolivuotta kun muutin pois kotoa,en tunne halua löytää toista vierelleni enkä myöskään halua vaimoani.Haluan löytää itseni ja kipinään hehkun takaisin elämällä edes hetken yksin.Mut tää on kuitenki elämän yksivaihe joka pitää käsitellä tavalla tai toisella!
"..Mielestäni.." entä puolisosi mielestä?
"..Jos tietää mitä toinen ajattelee, sanomatta mitään tai osaa tulkita toisen kehonkielen.." tiesitkö sinä mitä puolisosi ajatteli tai osasitko tulkita häntä?
Miten tuo kaikki on sinulla onnistunut, kun eroon päädyitte? Ei ole oikein moittia toisen tunteita ja ratkaisua, jos et itse ole osannut olla tarpeeksi läsnä hänelle.
Meillä kaikilla on erilaiset odotukset elämästä. Keskusteluyhteys ei saisi katketa tai ollaan vaikeuksien tiellä. Koin tuon saman minkä sinä ja jouduin katsomaan peiliin. Kipeää otti, mutta nyt olen paljon viisaampi ja elämää on vielä edessä :)
Onnea sinulle matkaan!