100% varma, vaan 150% varma että ihmiset jotka tekee näitä "vittu sä oot säälittävä yksinäinen paniikkihäiriöstä kärsivä ihminen"- on juuri sitä itse. Tai on joskus olleet. He kokevat että paniikkihäiriö kertoo heikkoudesta ja häpeävät sitä. Täällä netissä koittavat sälyttää omaa heikkouttaan toisen niskaan jotta voivat tuntea olonsa edes hetken "vahvempia" tai sitten he koittavat sälyttää vihaavat ja halveksivat mielipiteensä paniikkihäiriöisen niskaan joita he kuvittelevat itse saavansa ulkomaailmassa.
Tosiasia on se, ettei kukaan terve aikuinen ihminen halveksi tai pidä paniikkihäiriötä sairastavia ihmisiä heikompina tai yhteiskuntaan kuulumattomampina. Paniikkihäiriötä sairastavat yleensä häpeävät kuviteltua heikkouttaan eivätkä hae apua. Monesti paniikkihäiriö sekoitetaan myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai torikammoon.
Mä en häpeä sitä että syön mielialalääkkeitä. Kerron rehellisesti miksi niitä syön. Syy on se että käyttäydyin aggressiivisesti. Asiani oli ensin poliisilla ja sitten ne meni sossuun. Sossusta lääkäriin. Lääkäristä sain mielialalääke-reseptin ja zoloft on auttanut osittain mua. En ole koskaan syönyt lääkettä mihinkään muuhun. Ahdistusta mulla on ollut jonkun verran muttei merkittävästi. Paniikkikohtauksia olen saanut koko elämäni aikana varmaan 3 kertaa ja nekin ollut krapulassa kotona.
Arvatkaa miksi mulle ei tulis mielenkään alkaa väheksyy ihmisiä jotka syö mielialalääkkeitä vaikka niitä itsekkin syön? Siksi koska olen ok asian kanssa ja puhun asiasta julkisesti. En tiedä sitten jos tää ois kauhee häpeä mulle että jos joku kertois syövänsä lääkkeitä rupeisinko kanssa mesoo että "vittu sä oot heikko! sä oot ihan pelle!!" - ihan niinkuin mä kuvittelen ihmisten musta ajattelevan.
Kannattaa puhua asiasta julkisesti. Huomaatte että saatte ymmärrystä osaksenne. Ne jotka dissaa teitä, kärsii itse samoista ongelmista muttei uskalla hakea apua tai sitten he haluavat pitää salassa omat asiansa ja purkavat omat häpeänsä teidän niskaan. Se jos mikä vahvistaa!
Meitä on moneen junaan!

Vastaukset 7
Vanhimmat
eivät ehdi yhteenkään junaan
Nää. Osa niistä jotka morkkaa on ns. hyvistä perheistä. Tai oikeastaan ihan paskoista perheistä, sellaisista joissa on ongelmien piilottelun kulttuuri. Siksi ne ei halua että ongelmista puhutaan, koska se on niiden mielestä niin kertakaikkisen muukalaismaista että se pelottaa.
Aina onnellinen, tyytyväinen ja tasapainoinen - hinnasta viis.
Joskus kuulin tarinan sellaisesta tätistä jolla oli tapana siivota ongelmat pois pullalla. Jos joku yritti puhua henkilökohtaisista ongelmista sille tuli aina nälkä tai se meni keittään kahvia. Se ei osannut puhua ongelmista laisinkaan, siis kertakaikkiaan osannut tai halunnut. Joku joskus koitti kertoo sille jostain probleemista mutta se täti tarjos aina pullaa ja sai lopulta hermoromahduksen kun pulla ei enää kelvannut.
Mitä muuten toi zolofti tekee niinku käytännössä sun nupilles?
zisel tiesi paremmin, sorry.
se zoloft tasottaa mielialaa - ei tunnu mikään enää niin "mahtavalta" suuntaan tai toiseen niinkun ennen :)
Jos haluaa tasaisen mielialan niin moklobemidi on vaihtoehto. Siitä ei tule juuri minkäänlaisia vieroitusoireita mutta efekti on sama. Noi zoloftin vieroitusoireet kuulostaa ihan helvetillisiltä.
Miksi muuten puhutaan mielialalääkkeistä? Noihan on oikeastaan mielialattomuuslääkkeitä.
trollit tietää sinun jossain vaiheessa ärsyyntyvän heidän ärsytysviesteitä, he jatkavat aina niin kauan kunnes pystyt ottamaan ne "EVVK" linjalla.
Kun olit hetken aikaa poissa, aloitti tuo trolli väittämään jotakuta toista naisnikkiä, että ky. nikin takana olisi todellisuudessa mies eikä nainen.
Mielikuvituksettomasti ohjelmoituja tapauksia. Heh.