Olen tapaillut miestä n.5kk.Kaikki alkoi ystävyydestä.Hän ojensi auttavan kätensä kun minä sitä tarvitsin ja pikkuhiljaa meistä tuli hyvät ystävät.Keskustelumme ovat olleet hyvin intensiivisiä ja todella syvällisiä.Ulkonäöllään hän ei herätä huomiota mutta korvien väli on terävä,sanavalmis ja älykäs.Teemme pyöräilyretkiä sinnetänne,käymme syömässä,kahvilla ja kaupungilla kävelemässä.Kaikkea mikä kummallekin on mieleen.
Alkuun en olisi voinut kuvitellakaan hänestä itselleni kumppania ehkä sen kipinän puuttuessa,niin mikä kipinä? :) Naamataulu eikä keho ole ottanut minussa tulta alleen mutta hänen tapansa ilmaista itseään on jotenkin "hypnoottinen".Viihdyn niin hyvin hänen seurassaan.Nyttemmin hän on tunnustanut ihastuneensa minuun.Hetken puntaroin tätä ja arvelin ääneen olenko kenties tuhoamassa hetkellä kun pitäisi rakentaa.
Niin,olin palasina erään kusipään takia.Hetken himo vei tilanteen helvettiin ja meinasin romuttua täysin naisena.Olin valmis heittämään ajatuksen parisuhteesta kokonaan elämästäni (olen 40v) mutta elämä kaikkine yllätyksineen heitti tämän miekkosen kaiken kärsivällisyyden ja tuen kanssa tielleni.Olen niin kiitollinen hänen olemassaolosta.
En koe hänen helliä suudelmia vastenmielisenä ja minulla on kova ikävä hänen seuraansa.Suudelma-asteelle päästiin kun juttelimme että voisimme ainakin yrittää tuleeko mistään mitään.Edemmäs emme ole menneet.Minä pelkään kamalasti olenko ryhtynyt tähän ihan väärältä pohjalta,käytänkö hänen kultaista sydäntä vain hyväksi.Pelkoni perustuu siihen ettei hän vie jalkoja altani.Hän ei huumaa minua enkä ole sokea ihastuksesta.Yritän järkeillä että huonomminkin voisin valita.Miksi keikun aina kusipäiden perässä jotka järjestävät sekä omansa että minunkin elämän raiteiltaan vastuuttomuudellaan.Tämä mies ei niin toimi.Olen ajan kanssa kiintynyt häneen kovasti.Hän on turvallinen.Turvallinen myös ottaa selvää mitä rakkaus voisi olla.
Läheinen ystäväni on sitä mieltä ettei voi onnistua koska kipinä puuttuu.Minä taas yritän puolustella hakemalla järkisyitä.Voiko ystävyys muuttua rakkaudeksi?
Alkuun en olisi voinut kuvitellakaan hänestä itselleni kumppania ehkä sen kipinän puuttuessa,niin mikä kipinä? :) Naamataulu eikä keho ole ottanut minussa tulta alleen mutta hänen tapansa ilmaista itseään on jotenkin "hypnoottinen".Viihdyn niin hyvin hänen seurassaan.Nyttemmin hän on tunnustanut ihastuneensa minuun.Hetken puntaroin tätä ja arvelin ääneen olenko kenties tuhoamassa hetkellä kun pitäisi rakentaa.
Niin,olin palasina erään kusipään takia.Hetken himo vei tilanteen helvettiin ja meinasin romuttua täysin naisena.Olin valmis heittämään ajatuksen parisuhteesta kokonaan elämästäni (olen 40v) mutta elämä kaikkine yllätyksineen heitti tämän miekkosen kaiken kärsivällisyyden ja tuen kanssa tielleni.Olen niin kiitollinen hänen olemassaolosta.
En koe hänen helliä suudelmia vastenmielisenä ja minulla on kova ikävä hänen seuraansa.Suudelma-asteelle päästiin kun juttelimme että voisimme ainakin yrittää tuleeko mistään mitään.Edemmäs emme ole menneet.Minä pelkään kamalasti olenko ryhtynyt tähän ihan väärältä pohjalta,käytänkö hänen kultaista sydäntä vain hyväksi.Pelkoni perustuu siihen ettei hän vie jalkoja altani.Hän ei huumaa minua enkä ole sokea ihastuksesta.Yritän järkeillä että huonomminkin voisin valita.Miksi keikun aina kusipäiden perässä jotka järjestävät sekä omansa että minunkin elämän raiteiltaan vastuuttomuudellaan.Tämä mies ei niin toimi.Olen ajan kanssa kiintynyt häneen kovasti.Hän on turvallinen.Turvallinen myös ottaa selvää mitä rakkaus voisi olla.
Läheinen ystäväni on sitä mieltä ettei voi onnistua koska kipinä puuttuu.Minä taas yritän puolustella hakemalla järkisyitä.Voiko ystävyys muuttua rakkaudeksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun mies on sinuun nyt ihastunut joka tapauksessa niin aito ystävyys ei teidän välillänne enää ole mahdollista kuitenkaan. Siis sillä lailla aito että voit kertoa hänelle esim ihastuksistasi ilman että hän tulee mustasukkaiseksi. Joten et tule menettämään sitä ystävyyttä vaikka kokeilisitkin jos siitä tulisi syvempää. Olette jo menneet askeleen pidemmälle suudellessannekin. Enää ei oikein voi peruuttaakaan.
Tuo että mikä on kipinä on hyvä kysymys. Itse olen huomannut että tunnen kipinää sellaisia miehiä kohtaan jotka eivät ole kovin sitoutumiskykyisiä eivätkä perhekeskeisiä vaikka itse olen. Ja ennen pitkään suhde menee puihin juuri sen takia. Heissä on jotain seikkailuhenkistä, ilkikurista tai jotain mikä saa minut ottamaan haasteen vastaan. Tuon kesytän. Harmi vaan että pidemmässä suhteessa nuo ominaisuudet ovat niitä kaikkein vaikeimpia sietää. Siten olen ajatellut että onko minun edes mahdollista tuntea kipinää ns turvallista miestä kohtaan. Ja kuitenkin haluaisin turvallisen miehen kanssa elämäni viettää, ei pitkä suhde ole mikään peli.
Puolet ystävistäni ovat sitä mieltä että kipinä pitää heti olla, puolet että se tulee pikkuhlijaa. Joten ehkä se on henkilökohtaista, ystäväsi ei voi sitä puolestasi tietää. Ja lopulta, mitä häviät jos nyt kokeilet? Tiedätpä sitten jatkossa että voiko ystävyys muuttua rakkaudeksi
Kyllä se ystävyys voi rakkaudeksi muuttua, on sitä nähty. Sitä ei tietysti tiedä tapahtuuko näin teidän kohdallanne. Mä olen kokenut sekä kipinöitä että hillitympiä suhteen aloituksia. Olen muutaman kerran saanut tuntea sitä välitöntä kutitusta mahanpohjassa ja polvien tutinaa jokaisesta kosketuksesta ja suudelmasta. Eihän niistä jutuista sitten mitään tullut. Ulkoinen vetovoima vei hetkeksi mennessään, mutta aina sai sitten kuitenkin pettyä. Sitten on ollut myös muutama sellainen ihminen, jonka kanssa en aluksi olisi voinut kuvitellakaan olevani. Mutta kun toisen on oppinut tuntemaan, se ihastus on alkanut hiipiä esiin juurikin siitä syystä, mitä toisen päässä liikkuu ja millainen ihminen hän on. Ja vaikka se ulkoinen olemus ei heti ensinäkemältä tuntunut viehättävältä, kun ihmiseen sitten tutustui, hän myös alkoi näyttää erilaiselta. Yllättäen huomasikin pitävänsä toisen ulkonäköä miellyttävänä.
Mieheni on jotain tältä väliltä. Ei näkynyt ilotulituksia, kun tapasimme, mutta hän silti herätti huomioni ja halusin tutustua häneen. Kun opin tuntemaan hänet ja huomasin, miten hieno ihminen hän on, se oli menoa. Rakkaus ja intohimo kasvoivat hiljalleen. Olen kiitollinen aiemmista kokemuksistani, koska osasin niiden takia arvostaa miestäni. Jos olisin odottanut välitöntä hullaantumista, emme ehkä olisi päässeet alkua pidemmälle.
Mitään et voi voittaa, ellet kokeile. Älä johda miestä harhaan, mutta jatkakaa ihmeessä tapailua ja katselkaa ihan rauhassa, voisiko siitä tulla jotain. Sehän on vaan hyvä juttu, jos se kipinä syttyykin sitten siitä, minkälainen ihminen hän todella on ulkoisen vetovoiman sijasta. Jos odottaa aina sitä välitöntä kipinöiden sinkoilua, voi menettää paljon. En tiedä, miksi se on oletusarvo, että kun tapaa ihmisen, kipinä pitäisi tuntea heti. Onko se liian vaikeaa tutustua ihmiseen ja katsoa, josko sen kipinän voisi löytää ajatusmaailmojen kohdatessa?
Kiitos kovasti asiallisista vastauksista.Ne pistivät minut ajattelemaan mitkä voisivat olla ne todelliset arvot parisuhdetta miettiessä.Minussa heräsi sellaisia tunteita kaikessa syvyydessään että heilahtelu on laantunut.Epävarmuus jotenkin kaikkosi mielestä kun aivoissa kirkastui että tässä miehessä kulminoituu kaikki mitä nainen voi vain mieheltä toivoa,ennenkaikkea varmuus että suhde on rakennettavissa kestävälle pohjalle ja meillä kummallakin on kova halu siihen.En edelleenkään koe kipinöitä eivätkä ajatukseni,keskittymiskykyni häviä häntä ajatellessa.Päinvastoin,tunnen olevani turvassa ja oloni on mitä kotoisin hänen kanssaan.Olemme nyt edenneet suuteluastetta edemmäs ja kaikki tuntuu niin oikealta.Ihan kuin joku kauan kadoksissa ollut palanen olisi löytänyt tiensä paikalleen.Haluan olla hänelle se turvallinen,konstailematon ihminen johon hänkin voisi luottaa.Rakkaus ei ole enää kirosana.Toivottavasti kaikki käy hyvin sillä mikään ei ole itsestään selvää....