Mitä tehdä?

Taustat: itse olen mies 32 vuotta, avoliitto kestänyt hieman yli 6 vuotta, seurustelua 7 vuotta takana, suhde alkanut kuin sormia napsauttamalla baarissa tapaamisen jälkeen. Meillä on 3 vuotias tyttö ja 6 vuotta vanhat poika, joista vanhempi vaatii runsaasti huomiota ja vahtimista, koska hänellä on kehityshäiriö. Sukulaiset ovat omalta puolelta kaikonneet jo monia vuosia sitten, samoin kaikki kaverit. Omat päivät menevät siinä, että käyn töissä ja hoidan lapset aina aamuisin päiväkotiin ja päiväkodista pois. Itselläni viimeisetkin kaverit kaikkosivat, kun lapset syntyivät, kun puolisolleni oli rakasta lasten syntymän jälkeen heidän hoito kotona, jollion kaikki päivät täyttyivät sillä, että töiden jälkeen kiireellä kotiin auttamaan häntä. Puoliso on aloittanut hoitovapaan jälkeen vuorotöissä, ja kun työt alkoivat sovimme, että teemme vuoroviikkoisin toisena viikkona hän vie lapset aamulla ja toisena viikkona hakee pois. Kun pari viikkoa oli töitä kulunut tuli hirvittävä huuto kuinka hänen työ on raskasta ja hän ei jaksa herätä näinä aamuina kun hän on iltavuorossa, viemään lapsiamme päiväkotiin. Samoin kävi hakupäivistäkin puhuttaessa, koska hänellä on raskas työ ja hän ei jaksa lähteä heitä hakemaan. Ruoat hän onneksi tekee vielä toistaiseksi, joten siitä kiitos. hänelle. Kaupassa käynnit ja muut kotihommat ovat työn alkamisen jäkeen jääneet minulle 90 prosenttisesti. Itse olen joutunut lyhentämään työpäiviä, ja teen tekemättä jäneet työt iltaisin kotona, kun lapset olen saanut nukkumaan.

Meillä on keväästä asti ollut hyvin paljon riitoja. Keväällä selvisi vahingossa sellainen asia, että hän on netissä kirjoitellut runsaasti melkein vuoden ajan viestejä miehelle, joissa hän on runsaasti haukkunut minua rankalla kädellä. Näin pari lausetta viesteistä, joista kysyin, mitä nämä on ja hän sammutti näytöt edestäni ja alkoi huutamaan asiasta kun kysyin. Itse sanoo ettei ole pettänyt minua, mutta muutamat näkemäni viestit satuttivat helvetisti. Tätä ennen hän oli kysellyt miten saisi sähköpostin toimimaan puhelimeen, ja tietokoneen sähköpostiohjelman toimimaan siten ettei hänen viestejään pääse näkemään, jolloin tietysti aloin epäilemään pettämistä, ja kysyin häneltä onko hänellä joku suhde, kun kyselee tälläisiä, jonka hän kielti heti. Nyt sama viestittely alkanut toiselle miespuoleiselle kännykällä, jos tämä tapahtuu, viestin lähetys-poisto-tekstiviestin luku-poisto-vastaus-poisto. Ja ne mitkä kännykkään jäivät on jälkellä vain puhelinnumero ei henkilön nimeä. Tätä tapahtunut useammallakkekin miespuoleiselle henkilölle.

Nyt oli parin viikon hyvä jakso, jonka jälkeen hän alkoi huutamaan ettei jaksa enää, ja on pidätellyt asioita taas paljon sisällä. Itse olin yrittänyt runsaasti toimia yhteistyökykyisesti ja hakenut läheisyyttä häneen, enkä tiedä mitä olen tehnyt tänä aikana pieleen, mutta hän ei myöskään halua sitä kertoa, joten olen vähän pihallä tästä asiasta.

Meillä on pari vuotta ollut seksin määrän suhteen vaikeuksia, joista hän on myös minulle huutanut, hän vertaa seksin määrä suhteemme alkuaikaan, jolloin harrastimme runsaasti seksiä, ja nyt lasten syntymän jälkeen se on vähentynyt n. 1 kerta /kk, joskus ollut myös puolen vuoden paussi.

Aina kun tappelemme hän huutaa minulle, haista v ja haista p, vedä käteen, mulkku jne. Lapsemme kuulevat nämä, ja käyttäytyvät tämän mukaisesti. Hän ei ole enää kevään jälkeen keskustellut minulle normaalisti. Hän on jättänyt useana viikonloppuna minut yksin hoitamaan lapsia, kun hän tarvitsee vapaa-aikaa, jolloin hän lähtee kavereiden kanssa baariin joko ryyppäämään tai selvin päin. Ennen seurusteluamme hän kävi joka viikonloppu juhlimassa kavereiden kanssa ja melkein joka viikonloppu harrasti yhden illan suhteen. Itsellä kun ei ole kavereita, on yleensä nämä illat hyvin yksinäisiä. Ja tästäkin hän huutaa minulle, ettei ole hänen vika ettei minulla ole kavereita, mikä on totta, mutta kuukauden viikonlopuista yhden viikonlopun hän on kuusta kotona.

Nyt hän on alkanut näiden kiinnijäämisten vuoksi huutamaan minulle, ettei välitä minusta ja haluaa erota. Tiedän etten ole helppo ihminen, jonka kanssa elää, mutta hän perustelee eroamistaan sillä, että hän rakastaa minua, eikä halua että kärsin hänen kanssaan elämistä. Ja tappeluista kärsivät lapsemmekin, tämän vuoksi meidän olisi paras erota. Ja että eroamisen jälkeen hän haluaisi ehkä palata yhteen.

En tiedä, mutta jotenkin vaan tuntuu, että hän haluaa lähteä vain jatkamaan samaa elämää, jota vietti ennen seurusteluamme ja lapsia. Tänä päivänä vieläkin hän saa runsaasti huomiota baarissa miehiltä, joka mahdollistaisi helposti siihen elämään paluun.

En oikein tiedä mitä tehdä, koska en haluaisi menettää häntä, koska arvaten hänen on esim. pienen eron aikana helppo löytää uusi mies. En myöskään haluaisi että lapsemme kärsivät. Itse olisin valmis tekemään melkein mitä vain, mutta en vain pärjää ilman häntä, mutta kun en tiedä miten pitää muuttua, kun hän ei sitä kerro. Tarvitsisin apua mitä tehdä. Kiitos jo etukäteen.
261558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

että varaatte ajan parisuhdeterapeutilta. Teillä on niin paljon käsittelemättömiä asioita ja suhdetta vaurioittavia käyttäytymismalleja, että tarvitsette apua. Ei tarvi olla mikään suhdeguru, että näkis teidän ongelmia, mutta ongelmat saattavat olla syvemmälläkin ja sellaisia mitkä ei ihan helposti tule mieleen.

Rohkeasti vaan soittamaan terapeutille. Jos luulette, että leimaannutte niin ajattele tätä: Amerikassa rikkaat ihmiset käyttävät terapeutteja:)

Äänestä
  • Kävimme perheneuvolassa asiasta keskustelemassa, jossa hän alkoi itkemään kuinka satutan häntä enkä välitä. Terapeutti rupesi tivaamaan minulta miten otan hänet huomioon, kun hän joutuu pyörittämään meidän arkea, koska en tee hänen mielestään tarpeeksi. Että sellainen oli terapeutin vastaus, koska hän terapeutin mielestä on ihan poikki ja hänen tekemiset pitää meidän kodin pystyssä, enkä minä tee mitään.

    Ei ollut hirvittävän miellyttävää.

    Puolisoni vanhemmat ovat alkoholisteja, ja hänen aikaisemmissa vakinaisissa suhteissa häntä on pahoinpidelty, en tiedä onko näillä jotain tekemistä ongelmissamme.

    Mistä pääkaupunkiseudulta kannatta aloittaa etsiä parisuhdeterapiaa? Onko mielestäsi meidän keskinäisessä suhteessa pelastamista, kuin lapsemme?

    Äänestä

  • Apua tarvitseva kirjoitti:

    Kävimme perheneuvolassa asiasta keskustelemassa, jossa hän alkoi itkemään kuinka satutan häntä enkä välitä. Terapeutti rupesi tivaamaan minulta miten otan hänet huomioon, kun hän joutuu pyörittämään meidän arkea, koska en tee hänen mielestään tarpeeksi. Että sellainen oli terapeutin vastaus, koska hän terapeutin mielestä on ihan poikki ja hänen tekemiset pitää meidän kodin pystyssä, enkä minä tee mitään.

    Huonosta kokemuksestasi huolimatta suosittelen ammattiapua. Olisiko teidän mahdollista hakea apua yksityiseltä sektorilta. Hyvällä terapeutilla ei syyllistetä kumpaakaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Itse sain aikoinani apua ratkaisukeskeisessä parisuhdeterapiassa, vaikka se ratkaisu olikin lopulta ero.
    Teidän tapauksessa pelastettavana on myös kaksi aikuista, vaikka suhdetta ei voisikaan pelastaa. Vanhempien pelastaminen on myös tärkeää lasten kannalta.

    Voimia ja viisautta.

    on vaikutusta puolisosi vanhempien ongelmissa. Sieltä ne kaikki ovat juurensa saaneet. Epäilen että puolisosi ei halua niistä puhua, mutta terapia juuri on sellaista että vaikeimmatkin asiat saa selvitettyä.

    Kuten tuossa yksi lukijoista sanoi niin terapeutti on puolueeton. Mutta tottakai hän sanoo jos jompaankumpaan puoleen kuppi kääntyy enemmän. Terapeutilla asiat sattuu, kun niistä puhuu. Se on väistämätöntä, mutta se auttaa.

    Pääkaupunkiseudulla on perheneuvolassa hyviä parisuhdeterapeutteja(Hakaniemen Ympyrätalossa).

    Äänestä

  • happyppahh kirjoitti:

    Huonosta kokemuksestasi huolimatta suosittelen ammattiapua. Olisiko teidän mahdollista hakea apua yksityiseltä sektorilta. Hyvällä terapeutilla ei syyllistetä kumpaakaan, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Itse sain aikoinani apua ratkaisukeskeisessä parisuhdeterapiassa, vaikka se ratkaisu olikin lopulta ero.
    Teidän tapauksessa pelastettavana on myös kaksi aikuista, vaikka suhdetta ei voisikaan pelastaa. Vanhempien pelastaminen on myös tärkeää lasten kannalta.

    Voimia ja viisautta.

    Isoin ongelma tässä asiassa on se ettei toiselta saa vastauksia. Eli lähes kaikkiin kysymyksiin hän jättää vastaamatta. Ja usein huutaa ettei hän ole tilivelvollinen minulle, eikä hänen asiansa kuulu minulle.

    Myös nyt alkanut tulemaan arkisissa asioissa sellaisia vastauksia, että ei häntä edes kiinnosta kysymykseni. Millä kysymyksellä saisin hänet suostumaan lähtemään mihinkään juttelemaan, kun en saa vastauksia?

    Tätä terapia kysymystäkin esitin, mutta hän sanoi, ettei kiinnosta koska edellisessä perheneuvolalla käynnissä en sanonut mitään, mutta en tiedä mitä olisi tuommoisen tyrmäyksen jälkeen pitänyt vielä puhua. Täytyy varmaan vielä kysyä muuta vaihtoehtoa kuin tuo perheneuvola.

    Äänestä

"koska arvaten hänen on esim. pienen eron aikana helppo löytää uusi mies. "

panokavereita löytää, mutta kukaan täysijärkinen mies, jolla on hyvät mahdollisuudet laadukkaisiin naisiin, ei ala seurustella kahden lapsen äidin kanssa, etenkin kun toinen lapsi on kehityshäiriöinen (olettaen että lapset jäisivät hänelle9.

Sinun tilanteessa pistäisin eukon joko voimatoimin ruotuun, eli ottaisin niskasta kiinni ja ravistelisin ja sanoisin että yheydenpito mieheen loppuu nyt, tai tulee turpaan

tai sitten lähtisin täysin kylmästi kytkemään ja jättäisin akan pyörittelemään yksinään arkeaan.

" Itse sanoo ettei ole pettänyt minua"

Paskapuehtta. Miksi hän tunnustaisi?

Äänestä
  • Lapset jäisivät minulle, koska hän ei työn vuoksi voi hoitaa näiden asioita.

    Äänestä

Tästä ehdotuksesta minkä teen ei varmasti pidetä mutta on se parenpi kuin omasi siitä että eroaisit jotta saisit hänet takaisin ja tästä voit saada jotain hyvää elämääsi kuten uusia ystäviä.

Ehkä hän ei ole vain omissa sekoiluissaan kyennyt asettumaan asemaasi ja ymmärrä mitä pahaa saa aikaan suhteellenne. Selvästi hän katselee uutta miesystävää itselleen jos on valinnut vertaistuekseen nähtävästi vain miehiä? Uskaltaa ehkä kiukutella koska on saanut jotain vastakaikua vaikka ei vielä olisi ehdokasta löytänyt tai vakuuttunut siitä että on parenpi kuin sinä. Saattaa olla toisena hetkenä toista mieltä riippuen siitä miten menee kotona ja miten näiden miesten kanssa. En sano ettei rakastaisi sinua mutta voi olla että elää sekaisissa tunnemaailmoissa eikä oikein hallitse omaa tilannettaan.

Sinulla olisi oikeus lähteä suhteesta missä toinen ei ole valmis yrittämään myös pitää sitä kasassa ja katselee jo uutta. Siksi hänellä ei ole motivaatiota kertomaan siitä mistä kiikastaa. Ehkä parenpi niin koska voi olla että syyttelisi pahan olonsa vuoksi sinua suotta ja luulisit olevasi huono mies vaikka suhteessanne ei välttämättä mitään vikaa ole kuin ehkä hänen kyllästyminen tms. Hyvä että olet valmis muuttumaan. Ainakin sellaiset puheet ovat hunajaa hänen korvilleen. Parannettavaa on varmasti molemmilla. Etenkin hänellä tuo muualle pakeneminen mikä voi johtua alunperin ihan hänen omista ongelmistaan kuten stressistä jota purkaa sinuun ja suhteeseenne. Koska kuitenkin haluat vielä korjata suhteesi ja olet selvästi yrittänyt kaikkesi niin olen valmis antamaan jopa huonon neuvon.

Ala myös sinä avoimesti mutta turhaa ääntä pitämättä pitämään yhteyttä vaikka vertaistuen muodossa jonkun/joidenkin naispuoleisten kanssa. Näille olisi hyvä olla rehellinen siitä miksi kirjoittelet juuri naispuoleisen kanssa niin et satuta viattomia ulkopuolisia jos joudut katkaista yhteydenpidon vaimosi toivomuksesta tai kun olet saavuttanut tavoitteesi ja lopetat vertaistuen sillä et vaikuta yhtä tyhmältä kuin avokkisi joten luulen että et varmasti halua käsitellä ulkopuolisten kanssa asioista jotka eivät heille kuulu vaan ovat vain vaimosi ja sinun välisiäsi ellet sitten jatka sitä enemmän vaimoasi kunnioittavassa muodossa jonkun kanssa. Jos avokkisi sekaantuu kirjoitteluunne niin vetoa samoihin perusteisiin kuin hän tai perustelematta jättämisiin jos niin on tehnyt. Äläkä anna myönnytyksiä ellei myös hän anna. Voit olla silti ystävällinen siinä missä hän itse on huutanut sinulle. Kunhan perusteet vain ovat samat. Kyllähän sinä varmasti tarvitset tukea muutenkin koska ei ole niitä ystäviä ja jos ero tulee niin ystävien kanssa toivut paremmin. Pahin mitä voi tapahtua olisi varmaan että hän eroaa sinusta mutta kannattaisiko sellaisen ihmisen kanssa edes elää joka elää eri säännöillä itse kuin mitä vaatii muilta? Ainakin olisit yrittänyt kaikkesi. Minulla oli täysin toinen tilanne avokkini kanssa ja annoin hänen maistaa omaa lääkettään. Se toimi ja kumppanini heräsi siihen miten oli kättäytynyt. Siksi uskallan ehdottaa näin typerää asiaa.

Äänestä
  • Oliko teilä myös läpset tällöin tässä kaikessa mukana?

    Keiden naisten kanssa tarkoitat? Vanhojen vai uusien tuttujen? Vanhat ovat jäänet taakse, ja uusista ei tietoakaan, miten saisi hankittua. Lähteä haukkumaan vieraille ihmisille.

    Mikä tuossa tekstissä sai vaikutelman, että selvästikin katselee uutta miesystävää? Naisena ehkä olet parempi vastaamaan, itse olen pelännyt että näin olisi, mutta en ole varma mistä oikein kiikastaa.

    Hänellä nämä vanhat ovat vanhoja kavereita tai ex-poikaystäviä, joiden kanssa hän kirjoittelee. On myös muutamia uusia tuttavuuksia käsittääkseni. Kirjoittelut tapahtuvat myös silloin kun olen läsnä, en tiedä luuleeko etten hoksaa vai miksi näin toimii.

    Itseasiassa kun tarkemmin miettii neuvoa, ei ole välttämättä huonoin vaihtoehto. Vaatii ehkä vähän voimia ruveta haukkumaan toista vieraille.

    Äänestä

  • Apua tarvitseva kirjoitti:

    Oliko teilä myös läpset tällöin tässä kaikessa mukana?

    Tuosta silmä silmästä konstista.

    Hyvä idea, mutta pointti ei ole se, että lähdet haukkumaan eukkoa muille naisille. Pointti on hommata kontakteja muihin naisiin, vaikka vaan kaverimielessä ja jutella vaikka leffoista tai muista mielenkiinnon kohteista.

    Pelkästään keskustelu muitten naisten kanssa on samalla linjalla muijasi touhujen kanssa, hänen mielestään. Vaikka T Y H M Ä K I N S E N Y M M Ä R T Ä Ä, E T T Ä M U I J A F L I R T T A A niiden muiden kanssa.

    Syy peitellä keskustelunsa miesten kanssa on varmasti ennemminkin lirkuttelu, kuin sinun haukkuminen.

    Huomioi myös, että sinun sitomisesi helevetin typerillä tekosyillä kotiin ja lapsiin on vain ja ainoastaan sinun kontroloimista, laiskuutta ja omistushalua, jotta et itse saisi elää sen enempää.

    Syy kaikkeen selvästikin on muijasi kyllästyminen sinuun ja parisuhteeseenne. Se että ämmä ei häpeä riidellä lasten kuulle kertoo ahdistuneisuusdesta tilanteeseen, joka on ajanut hänet niin itsekeskeiseksi, että lastensa suojelu unohtuu täysin. Nimittäin se on lapsen suojelua, jos älyää sulkea ne pois turhanpäiväsistä riidoista. Piru vieköön.

    Miksei se lähde jos uutta haluaa?
    Koska tuollaiset vesikauhuiset pökiöt haluavat kuitenkin omistaa menneisyytensäkin ja nimenomaan hallita sitä. Jos se lähtisi, niin voisit aloittaa oman elämän, jota se ei pääsisi hallitsemaan muun kuin lasten kautta.

    Kyllä näitä näkee melkein joka toisessa taloudessa. Valitettavasti.

    Hän on siis löytänyt ratkaisun elämänsä piristämiseen:
    MUUT MIEHET SINUN SELKÄSI TAKANA.

    Retorinen kysymys:
    Kuinka voi ihmiset olla noin sokeita?

    Äänestä

  • Jämpti Perkele kirjoitti:

    Jämpti Perkele sen sanoi kuten olisin itsekin ilmaissut mutta vähemmän raa`asti. Menee ehkä paremmin perille noin. Sinulla on aika paljon rakkaudesta ja liekö vaimokkeen manipuloinnista johtuvaa asioiden kieltämistä. En usko että olet tyhmä. Et vain halua myöntää sitä millainen vaimosi on koska se rikkoo sitä vastaan millaisen ihanan mielikuvan olet hänestä aikoinaan luonut ja sitä mielikuvaa rakastat. Rakastatko oikeasti tuollaista ihmistä. Jos alkaisit seurustelemaan nyt hänen kanssaan niin rakastaisitko tuollaista luonnetta? Kannattaisi miettiä asiaa. Et suostu helpolla hyväksymään että rakkaasi toimii todella väärin sinua kohtaan.

    En missään nimessä tarkoittanut että menisit haukkumaan. Jos hän haukkuu niin epäilee sinun tekevän varmasti samoin. Jos flirttailee niin epäilee varmasti sinua samasta. En suinkaan halua että sinä toistat vaimosi virheitä. Normaalia kanssakäymistä ajattelin. Tukea ystävälliseltä ihmiseltä. Jos alat yhtä hölmöksi niin vaimokkeesi kaltainen nainen tuskin sellaista katselisi. Ideana on vain autaa häntä huomaamaan tuntemuksesi ja koska ei muuten näytä niitä huomaavan ( tai välittävän ) niin ehkä saman kokeminen vaikkakin luuloharhojen vuoksi herättäisi hänet ja saisi parantamaan tapansa.

    Meillä ei ole lapsia joten oli helponpi tilanne. Toivottavasti teilläkään ei ole lapsia vedetty mukaan omiin sotkuihinne ja älkää myös vetäkö. Lapsia pitää pyrkiä säästämään vanhempien riidoilta ja muilta. Jos kuitenkin näkevät tai kokevat jotain niin ne on parenpi ottaa puheeksi lapsen iäelle sopivalla tavalla siten että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja kokee että hänestä välitetään. Lapset ovat herkkiä aistimaan jännitteitä kotona, joten siinäkin mielessä vaimokkeesi toimii väärin lapsianne kohtaan.

    Aika selkeä tapaus miesystävän metsästämisen suhteen näin ulkopuolisen vinkkelistä. En lähtisi erittelemään seikkoja mitkä antoivat sen kuvan. Sinä tiedät parhaiten omat asiasi. Parhaimman vahvistuksen tähän saan silti ehkä omista kokemuksistani. Paras ystävättäreni vikoi samoin ja luonnollisesti hänen hyvänä ystävänään näin aika läheltä koko kuvion. Voisi sanoa, että kertomasi perusteella identtinen tapaus. Hänen tarinaansa jossa olisi varmaan rohkaiseva opetus sinulle en vain voi valitettavasti tässä kertoa. Parhaimmalle ystävälle uskoudutut asiat ovat luottamuksellisia.

    Siksi onkin kummaa jos avokkisi vatvoo asioitansa usean kanssa. Minulla on runsaasti naispuoleisia ystäviä eikä yksikään tarvitse kuin noin yhden vakiystävän jolle avautua. Joskus tietenkin isommalla porukalla otetaan puheeksi jotain ohi mennen, mutta silloin parisuhde asiat ovat meille tabuja. Harvemmin muutenkaan kukaan avautuu kumppanistaan. Silloin on yleensä jo aika huonosti asiat tai ero jo takana. Etenkin joillakin naisilla on tapana joilla on exä mielessä haukkua nykyistään sille suhteen tultua siihen vaiheeseen ettei se olekaan enään aina ruusuilla tanssimista. Sillä tavoin yrittävät näyttää, että hän voisi olla vapaa jos kaikki sujuu hyvin. Monesti perusteluina omalle miehelle käytetään valheellisesti kommentteja kuten " exä ymmärtää ja tuntee hyvin sekä läheisin ystävä jolle puhua ". Jotkut jopa käyttävät exiään hyväksi tässä pitäen heidänkin tunteitaan varattuina itseään varten vaikka eivät olisikaan kiinnostuneet aloittamaan mitään vakavaa.

    Joten ei sinun tarvitse alkaa haukkumaan häntä vieraille. Samallailla asiallisesti keskustella kuin täälläkin. Et ole sanonut täälläkään mitään pahaa mistä kumppanisi voisi pahoittaa oikeasti mielensä. Olet niin kiltti mies ja siksi toivoisin sinulle parenpaa vaimoa mutta toivottavasti saatte asiat korjattua.

    Erittäin hyvin puhuttu. Sivuhuomiona minunkin mieheni on kuvailemasi vesikauhuinen pökiö. Joten en ole paljoa kummemman kanssa minäkään, joten sinänsä olen huono neuvomaan ketään. Ei välitä minusta mutta ei halua päästää jatkamaan elämää ilman häntä koska haluaa omistaa. Onneksi kumpikaan ei ole tuonut suhteeseen kolmansia osapuolia vaikka muut naiset selvästi kiinnostavat häntä. Muutenkin on tarpeeksi vaikeaa. Jaksan koska minulla on hyviä ystäviä ja harrastuksia. Tätä tuskin kestää silti pitkään. Joko hän jää kiinni seikkailusta tai väsyn olemaan ilmaa. Olen alkanut jo miettimään mitä oikea parisuhde voisi tarjota. Miltä tuntuisi jos joku rakastaisi minua ja osoittaisi joskus sitä eikä muille naisille lainkaan. Millaista olisi niinkin tylsä asia kuin esimerkiksi katsoa illalla telkkaria yhdessä sen sijaan että on aina yksin kotona. Mies ties missä. Millaista olisi keskustella oman kumppaninsa kanssa suhteesta tai mistä tahansa maailmassa eikä vain ystävien kanssa tai netissä. Miten suhteeni oikeastaan eroaa kaveruudesta. Kaveritkin antavat minulle enemmän ja selvästi myös hänelle koska on mielummin niiden seurassa. Olen hyväksynyt tilanteen toistaiseksi koska ymmärsin ettei se siitä muutu. Hän on sellainen. Hyväksyin kun rakkauden aiheuttama sokeus varisi silmistäni. Olin erittäin sokea kaikelle koska hän oli ensirakkauteni ja kolahti tosissaan. Teki tiukkaa hyväksyä etten todennäköisesti vietäkään elämääni hänen kanssaan jos kenenkään. Olen hänen kanssaan vielä koska ei siitä ole haittaakaan nyt kun ei satu enään. Silti toivon että hän muuttuisi siksi ihmiseksi takaisin joka luulin hänen olevan. Turhaan koska ei hän koskaan ollut se. Toivon että hän löytäisi jonkun niin tärkeän että olisi valmis eroamaan minusta koska olen itse valmis mutta ei tahtoisi millään lopettaa kun puhumme siitä. Turhaan varmaan toivon. Pökiöt on parenpi jättää kun haluavat hallita ja varmaan eron jälkeenkin yrittävät pitää tunne koukussaan.

    Äänestä

  • tessie kirjoitti:

    Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. Pisti vähän miettimään asioita, miten ja miksi näin voi olla.

    Eli tiedän itse tehneeni asioita väärin seuraavasti, mikä ei oikeuta satuttamaan toista.

    Tilanne esimerkki, hän viestittelee facebookissa kavereidensa/mies kavereiden kanssa, lapsemme menee viereen pyytämään äitiä katsomaan, lapsemme saattaa 3-4kertaa sanoa normaalilla äänellä, ja sitten 3-4kertaa melkein huutaa, että "äiti katso". Hän ei reagoi lapseen millään muotoa, jolloin itse saatan sanoa, että "näytä isille, että äiti ei nyt ehdi" tai "näytä isille, äidillä on parempaa tekemistä", näistä yleensä alkaa huuto minulle, että et voi noin sanoa. Tiedän että tuo on pahasti sanottu ja tehty, ja varmasti sattuu, mutta miksei lapseen voi keskittyä, vasta sitten kun olen reagoinut asiaan.

    Näitä tilanteita tapahtuu muissakin asioissa, mutta tuo on ehkä räikein.

    Yksi asia myös, mikä pistää hieman mietityttämään mitä mielenkiintoa hänellä on minua ja lapsia kohtaan ihmetyttää. Hän sanoi eräälle tutulle kun tämä oli käymässä meillä, että miksi tämä ei jaksa lähteä baariin, kun tätä väsyttää. Että jos hän on aivan poikki ja väsynyt, lähtee hän silti kavereidensa kanssa, koska niin paljon kaverit on hänelle kuitenkin tärkeitä. Paria päivää aiemmin hän oli minulle huutanut siitä, että kun hänellä on raskas työ eikä saa tarpeeksi iltavuoroviikoilla nukkua, jos vie lapsemme päiväkotiin, hän menee heti ja sopii tälle iltavuoroviikolle töiden jälkeen kahville menon kaverinsa kanssa, kun eihän hänellä ole mitään estettä miksei voisi mennä, ja tulla hieman myöhemmin yöllä kotiin. Tässä tapauksessa oli kyllä kyse naispuoleisesta kaverista, mutta silti.

    Eilen mitä sain keskusteltua nämä olivat niitä mitkä häntä olivat satuttaneet. Kun pyysin anteeksi, että olen toiminut väärin, sellainenkin vastaus näihin tuli, että hän ei tiedä pystyykö antamaan näitä anteeksi tai unohtamaan ikinä. Tiedän itsekin, että se on ihan väärin morkata toista noin, mutta vaikka olen pyytänyt että katsoisitko mitä lapsella on asiaa, hän ei reagoi siihen, vasta sitten tulee reaktio kun morkkaan noin. Saattaa tapahtua useita kertoja viikossa tai jopa päivässä.

    Viikonloppuisin hän on usein kavereilla tai kaupoissa etsimässä vaatteita itselleen tai lapsille päivisin, joskus ottaa toisen lapsista mukaan, ja jättää toisen minulle hoidettavaksi. Sitten sattaa kotiin tullessa ilmoittaa, että yksi kaveri oli pyytänyt illalla lähtemään baariin, että hän lähtisi lastemme nukkumaan mentyä. Ja tulee joko yöllä takaisin tai seuraavana päivänä, kun haemme hänet jonkun kaverin luolta. Jos sanona ei oikein kävisi, hän masentuu ja alkaa osoittamaan mieltä, jonka jälkeen alkaa huuto. Jos sanon, että käy, hän sanoo että ei sitten, kun alan heti syyllistämään häntä siitä. Eli oikeaa vastausta ei ole, mikä häntä miellyttäisi.

    Olen myös sanonut, että minusta tuntuu, että olen vain lapsenvahti ja kodinhoitaja, kun hän ei tee mitään, ja sälyttää kaikki lapsiemme viemiset ja hakemiset minulle, sekä puheterapiassa ja lääkärissä käyttämiset. Nytkin olen sairaan lapsen kanssa kotona. Hänen mielestä tällä sanomisella loukkaan ja syyllistän häntä, koska oli hän kuitenkin neljä vuotta kotona hoitamassa lapsia, jota itse arvostan paljon, koska vanhempi lapsemme oli 3-4 vuoden ikä jakson tosi vaikea ja raskas kasvatettava.

    Hän myös kysyi, etten ilmeisesti pysty unohtamaan sitä mitä hän teki, eli morkkasi silloin keväällä minua pahasti, johon vastasin että pystyn kyllä antamaan anteeksi ja unohtamaan, mutta unohtaminen vaatii hieman aikaa, että luottamus palaa.

    Yksi asia mikä tuli mieleen, että jos hän ei ole ihan virallisesti pettänyt tai rakentanut jo uutta suhdetta alle, niin voiko olla vain, että hän tarvitsee huomiota miespuoleisilta ihmisiltä runsaasti, jolla hän pönkittää omaa itsetuntoaan.

    Eilen sanoin hänelle, että minä ainakin haluasin selvittää ensin nämä asiat, ja yrittää saada ratkaisu näihin, ennenkuin mitään lopullista päätetään. Myös kysyin häneltä mitä hän haluaisi, ja hän ei tiennyt mitä haluaa, koska hän pelkää että jos jatkamme hän alkaa vihaamaan minua. Sanoin asiaan vain niin että, korjatkaa jos olen väärässä, jos molemmilla ei ole halua tai mielenkiitoa korjata toimintaa, niin miten asiat muuttuisivat suoraan erotilanteessa, koska todennäköisesti viha kasvaa kuitenkin, kun vanhat pahat asiat vain muistaa. Ja jos ei halua asian muuttuvan, niin onko millään sitten mitään merkitystä mitä tehdään. Ainakaan minun mielestäni.

    On vaan aika paha olo... kaikki vaan tuntuu menevän pieleen.

    Olen kuullut että lasten kasvatuksessa olisi hyvä sellainen sääntö mikä suojelee lapsia että kumpikaan ei puutu toisen kasvatukseen. Jos toinen tekee tai sanoo jotain väärin toisen mielestä siitä keskustellaan tai pahimmassa tapauksessa riidellään sitten kahden kesken kun lapset jo nukkuvat. Onko hän perustellut syytä siihen miksi ei huomio? Jos se on osa hänen kasvatustaan kun lapset hakevat jatkuvasti huomiota? Toisaalta silloin hänen olisi parenpi itse sanoa jotain kuten " Odota. Äiti tekee tämän asian ja tulee sitten. ". Jos lapsenne taas hakevat häneltä paljon huomiota voi johtua siitä että eivät saa sitä tarpeeksi äidiltään. Tuo ei tee hyvää lasten tulevaisuudelle joten et sinä turhaan ole häiriintynyt asiasta.

    Vaimosi näyttää vain purkavan pahaa oloaan sinuun ja paisuttelevan asioita. Itse en välittäisi riidellä avokkini kanssa tuollaisista ja en usko että loukkaantuisin, mutta joka pariskunnalla on omat riitansa. Minä en näe että olet tehnyt mitään kovin isoja virheitä. Mikä hänellä on tuon pahan olon taustalla? Nuo eivät voi olla mitenkään niitä syitä. Hänellä näyttää kyllä nyt olevan omia ongelmia. Sen näkee siitä että on ottanut noin rankasti suhteellisen vähäiset asiat ja riitelee aina uudestaan samoista sekä ette kykene ratkaisemaan niitä. Anteeksi pyyntösi ovat turhia koska ne eivät voi korjata asiaa sillä se ei ole todellinen ongelma. En usko että nuo ongelmat johtuvat sinusta. Luulen että olisi muuten ottanut ne jo esille eikä tuollaisia pienempiä " vale " haukkuja. Hän ei vain saa puhuttua sanoiksi miksi hänellä on paha olla. Epäilen että koska hän on valinnut ongelmien ratkaisemiseksi suhteesta pakenemisen muiden ihmisten piristettäväksi ja se ei toimi vaan aiheuttaakin lisää jännitteitä joten kalvaa häntä sisältä.

    Tuo miten hän käyttäytyy kun sanot sanasi siitä ettei sopisi lähteä muistuttaa täysin mieheni käytöstä suhteemme ensimmäisinä vuosina. Pidin häntä jopa narsistina. Suhteen alussa ihmiset hakevat rajoja suhteessaan ja kapinoivat toista vastaan. Se vaikuttaa itsekkäältä menemiseltä. Osa kasvaa yhteen ja oppii huomioimaan toisen ja osa jää jumiin tuohon tilaan ja ero siitä seuraa ellei löydä sopivaa kumppania tossun alle. Minäkin annoin muutaman vuoden kävellä ylitseni. Lopulta aloin puhumaan ettei sellainen vetele jos kerta seurustelee kanssani koska odotan omalta suhteelta että näkee kumppania esim. kerran viikossa ja aloin jyrkästi vaatia aikaa itsellenikin silloin tällöin kun oli menossa liikaa tai yritti karata sovitusta näkemisestämme kavereidensa luo joita näki jatkuvasti. Muuten emme olisi nähneet toisiamme juurikaan. Kun syyllistäminen alkoi niin en välittänyt siitä. Ajattelin että siinäpä kiukutelkoon mutta nyt ei mene. Vaikeaa se oli minulle olla niin tiukka, mutta hän halusi jatkaa suhdetta ja oli valmis antamaan minulle suhteessa tarvitsemani yhteisen ajan. Se toimi hyvin useamman vuoden eikä minun tarvinut enään vaatia aikaa sillä suhteemme normalisoitui. Minun vain piti ymmärtää että minullakin on oikeus vaatimuksiin ja suhteessa on velvollisuutensa joita saan vaatia häneltä tarvittaessa.

    Minä en usko että vaimosi itsetunto on se minkä pönkittämistä hakee. Hän vain on ehkä niitä ihmisiä jotka eivät osaa käsitellä ongelmia kotona ja pakenee muuhun. Jotkut meistä shoppailevat ja toiset siivoavat. Hänelle miesten huomio näyttäisi olevan yksi mikä piristää. Melko usein muuten naisten jotka eivät ole saaneet lapsuudessaan huomiota isältään mielletään hakevan huomiota miehiltä runsailla yhden illan suhteilla. Vaimosi kuulostaa kertomasi perusteella tällaiselta. Voisi ajatella että nyt kun suhteenne on ajautunut kriisiin hän toteuttaa vain jo totuttua kaaviota. Joko saamalla huomiota tekstareilla yms. vähemmän vakavammalla pettämisellä tai petämällä myös kirjaimellisesti. Toivotaan nyt kumminkin ettei petä vaikka moni asia viittaakin siihen ja syyllisyyteen myös.

    Viisaasti olet puhunut asioista. Avokkisi selvä viha ja halveksunta sinua kohtaan ovat niitä mitkä ovat normaalia kun ihminen on jo astunut eron tielle. Ennen lopullista eroa tulee välinpitämättömyys. Sekin hänellä näyttäisi tulleen kuvioihin. Voi olla vaikeaa enään pelastaa liittoanne.

    Kun kuitenkin keskustelette asioista niin teidän kannattaisi miettiä sen lisäksi mikä on vialla sitä miten toimitte ongelma tilanteissa ja miettiä yhdessä miten pitäisi molempien toimia niin että tukisitte toisianne ja saisitte ongelmat ratkottua satuttamatta toisianne ja sitten yrittää muuttaa niitä malleja jotka eivät toimi. Mutta en ihmettele jos hänestä ei ole enään siihen työhön. Ja aikaisemmin ette ole saaneet keskusteltua rakentavasti koska hän ei näytä kunnioittaneen sinua joten on mennyt vain haukkumiseksi ja anteeksi pyytelyksi ja ette ole oikeasti viisastuneet. Minun näkökulmastani olette tehneet eroa jo pitkään ja vaimosi on valmis lähtemään. Suosittelen uutta yritystä parisuhdeterapiaan kunnon terapeutille. Toinen vaihtoehto on että menet yksin. Sinne ei tarvitse mennä yhdessä.

    Itse en usko, että ihan virallisesti pettää, mutta onhan tunnepettäminenkin pettämistä. Itse uskon vielä, että kännissä tehdyt sänkyyn juoksut vieraiden kanssa ovat vain tunteetonta seksiä, eikä yksi kerta ole kuin virhe, mutta ei sitäkään saa montaa kertaa tehdä. Mutta sydämen pettäminen ja toiseen mieheen ihastumiseen hakeutuminen ovat paljon enemmän satuttavia.

    Puihuimme tuossa nyt pari pitkää iltaa asioista. Viestien poisto siitä syystä etten tule mustasukkaiseksi, kun hän on kertonut asioista, jotka häntä masentavat tälle toiselle miehelle. Mutta ei voi kertoa minulle mitä niissä viesteissä on lukenut. En ihan tätä vastausta ymmärtänyt, jos hän on hakenut omaan masennukseen ja pahaan oloon apua, kun ennen me kerroimme toisillemme näistä pahoista oloista. Omalla tapaa kertoo minusta sitä, ettei halua enää edes yrittää keskustella kanssani rehellisesti. Korjatkaa, jos olen pahasti väärässä.

    En saanut myöskään vastausta kun kysyin, onko hän kyllästynyt minuun ja suhteeseen kanssani.

    Lähdössä nyt risteilylle perjantaina, ja olisi ennemmin vielä lauantainkin pois, jos tekee mieli juhlia kavereidensa kanssa, kun ei halua tulla kännissä kotiin. Kysyin sitten, että miten on sunnuntaina tulossa kotiin, että tiedän tehdä ruokaa oikean määrän ja vähän, että tarvitseeko kyytiä että hakisimme lapsiemme kanssa hänet, eikä tienyt vastata, vaan sitten alkoi inttäminen "ei sitten tulen suoraan laivalta". Hänellä on vielä ensi viikko iltavuoroa, jolloin lapsemme eivät näe häntä ollenkaan oikeastaan. Joten pe-su hoitaisin lapset ja kotihommat koko viikonlopulta, ja koko ensiviikon lapsiemme illat, sekä muut kotihommat. Kieltää sellaisen, kun kysyn häneltä, että onko hän aina ennemmin kaverien kanssa muualla, kuin että viettäisi aikaa meidän kanssa tai olisi edes joskus iltoja kanssani. Vastaus oli, että älä aina viitsi syyllistää. Tulee vaan vähän sellainen ollo, ettei häntä kiinnosta enää mikään.

    Itse taas joskus kun olen työni vuoksi tässä käynyt risteilyillä tai muutamana viikonloppuna vuodessa asiakastilaisuudessa, tulen ennemmin kotiin, kuin jään mihinkään roikkumaan, koska haluan tulla vaikka pyydettäisiin vielä toiseksikin illaksi jatkamaan juhlimista. Sekin vaan sen takia, että tiedän että lapsemme ovat olleet yksin äitinsä kanssa, eikä hän ole saanut apua. Ehkä siitä tulee vähän jopa huono omatunto, kun en ole ollut taaskaan auttamassa. Ja se että kun pääsen takaisin kotiin on ihanaa, kun pääseen puolisoni lähelle, kun on tullut jo ikävä häntä.

    Kerroin myös vähän näistä ulkopuolisilta tulleista mielipiteistä viitteitä, ja hän sanoi vaan ettei ne edes tunne häntä, kunhan vain yleistävät. Eli tässäkäin asiassa hän on omasta mielestään täysin oikeassa.

    Sanoo kyllä vieläkin ääneen, että rakastaa minua, mutta en tiedä, onko se vain puhetta, onko siinä sydän enää mukana. Alkaa olla omatkin tunteetkin pihalla, kun ei tiedä mikä on totuus ja mikä puhetta. Ainut asia, millä on eniten merkitystä, on että hän tosissaan vai puhuuko vain.

    Äänestä

  • tessie kirjoitti:

    Erittäin hyvin puhuttu. Sivuhuomiona minunkin mieheni on kuvailemasi vesikauhuinen pökiö. Joten en ole paljoa kummemman kanssa minäkään, joten sinänsä olen huono neuvomaan ketään. Ei välitä minusta mutta ei halua päästää jatkamaan elämää ilman häntä koska haluaa omistaa. Onneksi kumpikaan ei ole tuonut suhteeseen kolmansia osapuolia vaikka muut naiset selvästi kiinnostavat häntä. Muutenkin on tarpeeksi vaikeaa. Jaksan koska minulla on hyviä ystäviä ja harrastuksia. Tätä tuskin kestää silti pitkään. Joko hän jää kiinni seikkailusta tai väsyn olemaan ilmaa. Olen alkanut jo miettimään mitä oikea parisuhde voisi tarjota. Miltä tuntuisi jos joku rakastaisi minua ja osoittaisi joskus sitä eikä muille naisille lainkaan. Millaista olisi niinkin tylsä asia kuin esimerkiksi katsoa illalla telkkaria yhdessä sen sijaan että on aina yksin kotona. Mies ties missä. Millaista olisi keskustella oman kumppaninsa kanssa suhteesta tai mistä tahansa maailmassa eikä vain ystävien kanssa tai netissä. Miten suhteeni oikeastaan eroaa kaveruudesta. Kaveritkin antavat minulle enemmän ja selvästi myös hänelle koska on mielummin niiden seurassa. Olen hyväksynyt tilanteen toistaiseksi koska ymmärsin ettei se siitä muutu. Hän on sellainen. Hyväksyin kun rakkauden aiheuttama sokeus varisi silmistäni. Olin erittäin sokea kaikelle koska hän oli ensirakkauteni ja kolahti tosissaan. Teki tiukkaa hyväksyä etten todennäköisesti vietäkään elämääni hänen kanssaan jos kenenkään. Olen hänen kanssaan vielä koska ei siitä ole haittaakaan nyt kun ei satu enään. Silti toivon että hän muuttuisi siksi ihmiseksi takaisin joka luulin hänen olevan. Turhaan koska ei hän koskaan ollut se. Toivon että hän löytäisi jonkun niin tärkeän että olisi valmis eroamaan minusta koska olen itse valmis mutta ei tahtoisi millään lopettaa kun puhumme siitä. Turhaan varmaan toivon. Pökiöt on parenpi jättää kun haluavat hallita ja varmaan eron jälkeenkin yrittävät pitää tunne koukussaan.

    Kannattaisko erota? Tuntuu että puoliso ei arvosta sinua-Sinähän olet mies täyttä kultaa! mulle kyllä kelpaisi sinunkaltainen mies..Elätte eriarvoisessa parisuhteessa ja teet kaiken..puolisosi esittää marttyyria eikä tee omaa osuuttaan perheenne arjen ja hyvinvoinnin eteen..Hänhän käyttäytyy kuin teini joka on vaan minä,minä-vaihetta eläen..Lapset ovat yhteisiä ja niistä on molempien kannatteva vastuu.Miten elämäsi muuttuisi jos eroaisitte? rauha tulisi taloon ja jos lapset olisivat äidillään vuoroviikon-hänen olsi pakko hoitaa hommansa ja sinä saisit vuorostasi levätä! Ei suhde toimi noin että toisesta tehdään työjuhta ja itse juhlitaan ja viestitellään vieraille miehille...Olen itsekin erityislapsen äiti ja perheessä myös "tavis"lapsia(mikä se normaali nyt onkaan?) mutta yhteisesti ollaan lapsemme hoidettu ja päästetään toisemme harrastuksiin kun vuorotellaan..samoin tapahtui lasten hoitoon viennit..Älä enää suostu ala-arvoiseen kohteluun.Oletteko muuten koskaan käyneet lapsenne sairauden vuoksi kelan järjestämillä sopeutumiskursseilla? niistä saa uskomatonta vertaistukea ja sinne voit mennä lastesi kanssa ilman puolisoakin..toivotan voimia uskallusta ratkaista tuo vaikea tilanne..

    Äänestä

  • Apua tarvitseva kirjoitti:

    Itse en usko, että ihan virallisesti pettää, mutta onhan tunnepettäminenkin pettämistä. Itse uskon vielä, että kännissä tehdyt sänkyyn juoksut vieraiden kanssa ovat vain tunteetonta seksiä, eikä yksi kerta ole kuin virhe, mutta ei sitäkään saa montaa kertaa tehdä. Mutta sydämen pettäminen ja toiseen mieheen ihastumiseen hakeutuminen ovat paljon enemmän satuttavia.

    Puihuimme tuossa nyt pari pitkää iltaa asioista. Viestien poisto siitä syystä etten tule mustasukkaiseksi, kun hän on kertonut asioista, jotka häntä masentavat tälle toiselle miehelle. Mutta ei voi kertoa minulle mitä niissä viesteissä on lukenut. En ihan tätä vastausta ymmärtänyt, jos hän on hakenut omaan masennukseen ja pahaan oloon apua, kun ennen me kerroimme toisillemme näistä pahoista oloista. Omalla tapaa kertoo minusta sitä, ettei halua enää edes yrittää keskustella kanssani rehellisesti. Korjatkaa, jos olen pahasti väärässä.

    En saanut myöskään vastausta kun kysyin, onko hän kyllästynyt minuun ja suhteeseen kanssani.

    Lähdössä nyt risteilylle perjantaina, ja olisi ennemmin vielä lauantainkin pois, jos tekee mieli juhlia kavereidensa kanssa, kun ei halua tulla kännissä kotiin. Kysyin sitten, että miten on sunnuntaina tulossa kotiin, että tiedän tehdä ruokaa oikean määrän ja vähän, että tarvitseeko kyytiä että hakisimme lapsiemme kanssa hänet, eikä tienyt vastata, vaan sitten alkoi inttäminen "ei sitten tulen suoraan laivalta". Hänellä on vielä ensi viikko iltavuoroa, jolloin lapsemme eivät näe häntä ollenkaan oikeastaan. Joten pe-su hoitaisin lapset ja kotihommat koko viikonlopulta, ja koko ensiviikon lapsiemme illat, sekä muut kotihommat. Kieltää sellaisen, kun kysyn häneltä, että onko hän aina ennemmin kaverien kanssa muualla, kuin että viettäisi aikaa meidän kanssa tai olisi edes joskus iltoja kanssani. Vastaus oli, että älä aina viitsi syyllistää. Tulee vaan vähän sellainen ollo, ettei häntä kiinnosta enää mikään.

    Itse taas joskus kun olen työni vuoksi tässä käynyt risteilyillä tai muutamana viikonloppuna vuodessa asiakastilaisuudessa, tulen ennemmin kotiin, kuin jään mihinkään roikkumaan, koska haluan tulla vaikka pyydettäisiin vielä toiseksikin illaksi jatkamaan juhlimista. Sekin vaan sen takia, että tiedän että lapsemme ovat olleet yksin äitinsä kanssa, eikä hän ole saanut apua. Ehkä siitä tulee vähän jopa huono omatunto, kun en ole ollut taaskaan auttamassa. Ja se että kun pääsen takaisin kotiin on ihanaa, kun pääseen puolisoni lähelle, kun on tullut jo ikävä häntä.

    Kerroin myös vähän näistä ulkopuolisilta tulleista mielipiteistä viitteitä, ja hän sanoi vaan ettei ne edes tunne häntä, kunhan vain yleistävät. Eli tässäkäin asiassa hän on omasta mielestään täysin oikeassa.

    Sanoo kyllä vieläkin ääneen, että rakastaa minua, mutta en tiedä, onko se vain puhetta, onko siinä sydän enää mukana. Alkaa olla omatkin tunteetkin pihalla, kun ei tiedä mikä on totuus ja mikä puhetta. Ainut asia, millä on eniten merkitystä, on että hän tosissaan vai puhuuko vain.

    kuin litran mittaa.

    Tarinasi on kuin pahin painajaiseni! Itse olisi jättänyt jo aikaa sitten. Itsellä olisi jo mielenterveys järkkynyt sinun tilanteessasi. Hienosti olet jaksanut ja vieläpä järjellä pohtinut asioita, myös ottanut omat virheet huomioon. Ansaitset parempaa....

    Äänestä

Et pärjää ilman häntä ja muuta. No, kuule, saman sanon kun naisille jotka itkevät paskan miehen perään: nyt kun on lapsia, sinulla on ensisijainen velvollisuus suojella lapsiasi ja taistella heidän puolestaan. Eli, siis, ei ole enää kyse siitä, oletko itse, kuten olet, sairaanloisen riippuvainen paskasti kohtelevasta puolisosta, vaan lasten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. He kuulevat riitoja, törkeää puhetta, huutoa, kestävät välinpitämätöntä äitiä ja näkevät nyhverön isän mallin: näin sitä miehiä kohdellaan. Sinua kohdellaan kuin kynnysmattoa kyllä, mutta sinä olet aikuinen ihminen ja itse vastuussa siitä, sinun pitää suojella itse itseäsi: lapsiasi kohdellaan kuin kynnysmattoa ja kukas heitä suojelee?

Tarvitset terapiaa itseksesi, mene ja hanki hyvä terapeutti, missä voit keskustella asiallisesti siitä, mikä tilanne on nyt, miten pärjäät ja saat asiat toimimaan ja siitä, mitä sinun pitäisi tehdä. Isälläkin on mahdollisuudet saada huoltajuus, mutta se vaatii kovaa tahtoa ja luonnetta. Ikävä kyllä, äidillä on yleensä etuajooikeus, kunnes toisin todistetaan.

Lisäksi sinun pitää heti lopettaa kynnysmaton rooli, siis alkaa puhumaan vaimollesi tiukempaan sävyyn, kieltää haukkuminen ja käskeä lopettaa huutaminen. Heti. Siis käskeä, ei lähteä itse mukaan. Ala tiukaksi ja ala kohdella vaimoasi hieman kuin lasta, koska siten hän käyttäytyy. Ala puhumaan suoraan, ei mitään muhun sattuu lässytystä pelkästään, vaan sitä, että tajuaako hän ollenkaan miten itsekeskeinen, laiska ja lapsellinen hän on. Syyllistämiseen voit vastata että ittepä valitsit ja sinähän täällä työt teet. Ala pitämään tiukempaa kuria perheessä. Lisäksi laita raja, mikäli asiat eivät vuodessa ala huomattavasti korjaantumaan, sinä ja lapset muutatte pois: tätä paskaa ei tarvitse kenenkään sietää. Kasva aikuiseksi, tiukemmaksi, mieheksi ja isäksi.

Kun hän lähtee viikonloppuisin ryyppäämään, pakkaa lasten ja sinun tavarat ja häivy perhelomalle kylpylään, menkää hotelliin jonnekin ja jätä vaimosi yksin. Jätä lappu pöydälle, että heippa, kun sulla on menoa, niin meilläkin on tästä lähtien. Älä kerro paikkaa, ettei hän voi tulla riehumaan, pidä vaan puhelin mukana, se riittää. Älä jää kotiin, vaan pidä lasten kanssa hauskaa. Jos mahdollista, ota yhteyttä vanhoihin kavereihin, ala soittelemaan ja kyselemään kuulumisia, pyydä sukulainen mukaan reissuun ja ala elää elämäänne.

Et voi muuttaa häntä, mutta voit muuttaa teidän omaa elämäänne, sinun ja lasten ja paljon paremmaksi.

Lisäksi, itsestään selvyydet tappaa myös suhteen, monesti ja ikävä kyllä. Kun muutut itsenäiseksi, isäksi ja muuksi, ja alat elää elämääsi etkä ole niin riippuvainen, saattaapi olla, että huomaat jotain hänessäkin: ensin hän kyllä huutaa ja kiukuttelee, mutta tulet huomaamaan, että kiinnostat enemmän kun et ole enää hänen vallassaan.

Äänestä

Ensinnäkin pahoittelut tilanteestanne, ikävää että asiat ovat ajautuneet noinkin kammottaville raiteille.

Kumppanisi vaikuttaa jollain tapaa tunnevammaiselta naiselta.

Onko hän koskaan (aiemmin, kun tilanne ei vielä ollut näin paha) surrut, että olette erkaantuneet toisistanne? Kertonut, että toivoisi teidän taas lähentyvän? Esittänyt joitain ideoita pöytään, miten tämä lähentyminen voisi tapahtua?
Kertonut, miten onnellinen on, kun olette saaneet tutustua, selvinneet vaikeuksista ja saaneet kaksi ihanaa lasta?
Antanut tunnustusta sinulle isänä ja kasvattajana?

Sinä puhut hänestä kauniisti ja kunnioittavaan sävyyn, hän ei viitsi välillä edes vastata sinulle?
Teillä on silti välillä seksiä ja läheisyyttä, vaikka välit ovat näinkin tulehtuneet ja muodolliset?

Anteeksi, mutta tuli valitettavasti sellainen kuva, että olet naiselle arjenpyörittäjä, mutta muuten (jos vaan laiskalta luonteeltaan jaksaisi) hän voisi yhtä hyvin elää yksin lasten kanssa. Juuri sinä sinuna itsenäsi et ehkä olekaan (enää?) tärkeä, vaan tärkeää on että joku hoitaa lapset ja kodinhoidon ja on mukava ja huomaamaton (vrt. aiemmat suhteet) Se olet nyt sinä, mutta tämäntyyppiselle naiselle saattaa olla se ja sama, kuka se "ihan ok" mies siinä on.

Oletteko keskustelleet siitä, miten riidan tai räjähdyksen sattuessa toimitaan lasten läsnä ollessa? Kiinnostaako häntä se, miten te kaikki neljä voisitte paremmin arjessa? Käyttekö/kävittekö joskus ennen kehityskeskusteluja ja perhepalavereja? Olisiko sellaisen paikka?

No, tässä ainakin jotakin kivaakin puuhaa sulle (itse en usko mihinkään kosto/kiristys -juttuihin, olet aivan liian fiksun ja tunteillesi rehellisen oloinen moiseen pelleilyyn. Ketä se hyödyttää ja kenellä on silloin parempi olla ja hengittää?

Mutta:
jotta saat tuttavuuksia ja tuulettumista ja hän saa omaa aikaa

- etsi isä-lapsi kerhoja, kursseja ja viikonloppuleirejä. Ja mene lasten/vuorotellen toisen kanssa.
- käy lasten kanssa uimahallissa
- käy lasten kanssa kirjastossa (kyllä, ne ovat auki myös lauantaisin ja sieltä saa myös piirrettyjä/kuunnelmia jne)
- etsi lapsille suunnattuja teatteriesityksiä, musiikkiesityksiä, kuvataidetapahtumia
Juttele ja hymyile uusille ihmisille! Kaikkialla!
- mieti, oliko vanhoissa lapsuudenystävissä sittenkin joku, johon voisi olla vielä yhteydessä, ja jolle jopa tunnustaa, että on vähän vaikeampi kausi meneillään
- onko jollain vanhalla ystävällä nyt lapsi/lapsia - ehdota pokkana, että menette yhdessä isäporukalla lasten kanssa kylpylään/ulkoilemaan puistoon tms.
- entä syksyinen metsäretki koko porukalla tai lasten kanssa, eväineen päivineen?
- myös junalla ja busseilla voi tehdä pieniä ja edullisia päiväreissuja.

ja sinä itse: kun kumppanisi on kotona, käy edes joskus elokuvissa/kävelyllä/kirjastossa lueskelemassa lehtiä ja ihmettelemässä kirjauutuuksia.
Millaisessa työssä olet/milaista on porukka - voisiko sielläkin vinkata jollekulle, että nyt ei mene turhan hyvin. Sen enempää avautumatta.

Tuli myös mieleen, voisitteko toisinaan sopia molemmille jonkun vapaa-aamun: vaikkapa sunnuntaina sinä saat jäädä nukkumaan ja loikomaan, kun muu remmi lähtee tunniksi, pariksi ulkoilemaan. Myös lapset ovat hipi-hiljaa, "tämä on jännä ja tärkeä juttu!" Ja seuraavalla kerralla tietenkin toisin päin.

Jokainen tarvitsee välillä laatuaikaa itsensä kanssa!

Hurjalta kuulostava tilanne. Mitään toivoa ei ole, jos nainen on niin lukossa/luovuttanut ettei pysty tai halua keskustella. Haluaako hän muutosta? Millaista?
Meillä on vain yksi elämä, kannattaa tehdä työtä ja asioita joista tulee hyvä mieli, ja kerätä ympärilleen ihmisiä, jotka kannustavat ja tukevat.

Toivon teille kaikille parempaa huomista!

Äänestä

Herää pahvi. Mistä teitä nössöjä oikein tulee.

Avokki ja lastesi äiti:
- ei jaksa viedä ja hakea lapsia päiväkodista omalla vuorollaan, mutta jaksaa ahkerasti käydä baareissa ja risteilyillä. Sinä et kyseenalaista asiaa. Normi tilanne on, että lasten äiti hoitaa sovitut lastenhoitokuviot ensin alta pois ja jos jaksaa sen jälkeen mennä baariin, niin voi sitä joskus tehdä.
- lapsi haluaa näyttää tietokoneella olevalle äidilleen jotain. Äiti ei huomioi häntä mitenkään. Yrität paikata tilannetta pyytämällä lapsen näyttämään sen sinulle. Äiti rupeaa huutamaan sinulle. Pyydät anteeksi. Miksi. Ethän sinä mitään virhettä tehnyt tilanteessa tehnyt.

Suosittelen, että menet yksin sinne terapeutille tai jos menette yhdessä, niin avaat suusi. Kerrot miten teidän viikko on mennyt kotitöiden osalta. Tee vaikka viikon ajalta tilasto siitä kuka teki ja mitä.

Äänestä
  • Aloittaja on herännyt. Hänhän juuri kertoi näistä esimerkeistä, joita käytit kirjoituksessasi. Ilmentääkseen tilannetta.
    Kirjoituksesi tuskin kannusti ketään..? Edes pahveja tai nössöjä.

    Kaikille ihmisille ei ole tärkeintä se, kuka teki oikein ja kuka väärin
    ja kuka tiskasi enemmän ja kuka vähemmän.

    Osa meistä haluaa ratkaisuja ja parempaa elämää. Ei syyttele, vaan haluaa mennä eteenpäin. Kostaminen ei ole tärkeää.

    t. Samanikäinen nainen

    Äänestä

  • Vai oikein tilasto kirjoitti:

    Aloittaja on herännyt. Hänhän juuri kertoi näistä esimerkeistä, joita käytit kirjoituksessasi. Ilmentääkseen tilannetta.
    Kirjoituksesi tuskin kannusti ketään..? Edes pahveja tai nössöjä.

    Kaikille ihmisille ei ole tärkeintä se, kuka teki oikein ja kuka väärin
    ja kuka tiskasi enemmän ja kuka vähemmän.

    Osa meistä haluaa ratkaisuja ja parempaa elämää. Ei syyttele, vaan haluaa mennä eteenpäin. Kostaminen ei ole tärkeää.

    t. Samanikäinen nainen

    Aika hurjalta nayttaa koko juttu, ei todella hyvalta nayta. Olen itse 32 vuotiaan pojan aiti ja kirjoituksesti kosketti minua kovin.

    - Ette ole naimisissa, asutte vain yhdessa. Teilla perhe, josta molemmat olette vastuussa.
    - Molemmat kay tyossa, mutta vain sinulla liikenee aikaa kodin ja lastenhoitoon.
    - Vaimollasi on tarkeampaa elamassaan, kaverit ja baareissa kaynti ja risteilyt, perheen hyvinvointi jaa taka-alalle.

    Jos perheterapeutti syytti sinua, se ei ole oikein. Ei siella ketaan saisi syyllistaa, neuvoja pitaisi antaa ja etsia ratkaisua.
    Vaimosi ei suostu antamaan vastauksia kysymyksiisi, koskapa ei itsekaan tieda oikein mita haluaa, sen takia kaikki on elamassanne nyt mullinmallin.

    Olet viela nuori ja vahva mies, ja ilmeisesti lastesi hyvinvointi on hyvin tarkeaa sinulle. Niin sita pitaa ollakin. Nayttaa ettet haluaisi eroa juuri lastesi vuoksi, mistaan hinnasta. Vaan oletko suostuvainen jatkamaan tata linjaa eteenpain, mista tiedat mita seuraavaksi, ehka uusia salaisia miesystavia vaimosi elamassa, petosta ? Ota harkaa sarvista NYT, ala kysele enempaa, se ei auta, vaan kerro milta sinusta tuntuu ja mita SINA odotat suhteeltanne. Jos vaimo ei ole valmis panostamaan/ muuttaaman tapojaan enemman, han ei ole sinun/ lastesi arvoinen. Piste.

    Tiedan ero on vakava ja se koskee, vaan jos lapset kasvavat tallaisessa ilmapiirissa, heille tulee enemman haittaa kuin hyotya olla rikkinaisessa kodissa. Myos itse karsit.
    Joten mietipa nyt vaihtoehtoja ja tee paatos. Miten itse voisit muuttua, et paljon silla olet tehnyt jo uhrauksia tarpeeksi. Miten vaimosi voi muuttua, lopettaa ulkonajuoksut ja keskittya perheen hyvinvoinnin eteen enemman, jos han ei sita halua/ voi, se tarkoittaa etta teilla kahdella ei ole enaa mitaan yhteista, paitsi lapset. On ilmeista ettet sina enaa hanta kiinnosta, ei avomiehena, ei perheenisana. Anteeksi jos sanon suoraan, mutta vaimosi ei arvosta sinua ollenkaan. Ja miesta pitaisi aina kohdella miehena, kunnioittaa ennenkaikkea. Nyt sinulta puuttuu tama kunnioitus. Olet varmasti enemman arvoinen , niin uskon.

    Pelko usein kahlitsee ihmisen tekemaan paatoksia, sita ajattelee etta kuinka sitten parjataan. Vaihtoehtoina on etta lapset jaavat vaimollesi, jolloin sinulla olisi oikeus heita tavata ja he voisivat viettaa viikonloput luonasi yms. Tai jos lapset jaavat sinulle, kuinka elamasi muuttuu - jo nyt hoidat heidat aivan yksin, teet kotityot, olet lapsenvahtina, tuot rahaa kotiin, siis todella mikaan ei muuttuisi SINUN kohdallasi. Paitsi etta tama nalkuttava ulkona juokseva vaimo ei olisi siina pulmia lisaamassa.

    Toivon sinulle kaikkea hyvaa!

    Äänestä

  • violetinsininen kirjoitti:

    mielestäni alkuperäinen voisi näyttää tämän ketjun puolisolleen, sillä alkuperäinen on kirjoittanut kunnioittavasti ja hyvää toivoen omasta perheestään. näkisi nainen vastaukset, näkisi ehkä?! oman roolinsa selkeämmin ja heräisi todellisuuteen = siihen, että hän on todella laiminlyönyt perhettään ja pitänyt upeaa kumppania itsestäänselvyytenä.

    Uutta asuntoa katselemaan vaan vähin äänin, ja leväytä sitten valmiit suunnitelmat naiselle.

    Äänestä

  • puolisolle eteen kirjoitti:

    "mielestäni alkuperäinen voisi näyttää tämän ketjun puolisolleen"

    Tuskin ainakaan auttaisi asiaa.

    Kyseessä lienee nainen, jolle perhe-elämä ei sovi ollenkaan. Pelkkä puolison ja lasten näkeminen ahdistaa häntä. Hän on masentunut elämästään, joka on muuttunut toivottomaksi painajaiseksi. Hän pysyy juuri ja juuri liitossa, koska omatunto ja ympäristön paine sitä vaativat, ja syyttää alitajuisesti tilanteesta läheisiään.

    Näitä on enemmän miehissä. Olen itse yksi heistä, vaikkakin yritän olla reagoimatta noin raukkamaisesti.

    Äänestä

Ajattelin tässä päivittää tieotoja, missä mennään koska viestini ovat tuoneet runsaasti vaihtoehtoja miten toimia ja ratkaisuehdotuksia. Olen kylläkin vieläkin hukassa, että missä suhteemme puolisoni kanssa oikein menee.

Melkein viikko oltiin ihan tappelematta, puhuttiin vaikeista asioista ja sovittiin että keksitään ratkaisut näihin riitoihimme, puhuttiin että mennään käymään parisuhdeterapiassa jne. Myös vaihtoehtona hetkeksi erilleen asumaan, on puhuttu. Tällöin toteutus niin että vuorottelisimme kumpi asuu nykyisessä kodissamme ja ottaisimme läheltä pienen vuokra-asunnon, jossa toinen taas asustelisi viikon. Siinä ajatuksessa vain tuli ongelmia, koska hän ei työnsä puolesta voi hoitaa omalla viikollaa lapsiamme päiväkotiin aamuisiin, koska päiväkoti aukeaa myöhemmin kun hänen työvuoronsa alkaa, johon tarjosin ratkaisua, että tulen lapsemme hakemaan kotoamme aamulla, ja saapuisin ennenkuin hän lähtee, ja hoitaisin lapsemme päiväkotiin.

Kyllä tässä myös tuo vuokra-asunnon hankkiminen jätettiin nyt väliin, koska siihen ei saatu sopivan hintaista sekä sopivasta paikasta asuntoa, mutta ei mielestäni siinä mitään. Terapiaa kyllä enemmänkin tarvitsisimme, koska pystymme nyt pienissä määrin puhumaan noista vaikeistakin asioista, jonka vuoksi myös toiselle tilan antaminen riittää kotona, jos toisella kierrokset on liian korkealla.

Näytin tämän palstan asioista hänelle myös, mutta niistä hän suuttui. Ei niinkään minulle, että olen tänne kirjoittanut, vaan näistä vastauksista, koska hänen mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää, ja tänne kirjoittelevat ihmiset eivät voi häntä oikeasti tuntea, millainen hän on. Sikäli totta, mutta itse kun elän ajatusmaailmassa, jossa ensi vaikutelma, joka ihmisestä saadaan on se oikea. Itse onnistun ensivaikutelman perusteella lukemaan pääosan ihmisistä.

En vain itse tiedä mikä on todellinen ja oikea ratkaisu hoitaa tämä suhteemme kuntoon. Itsellä ehkä se suurin ongelma on nämä neljä seinää, jotka ovat ainoat asiat lapsiemme kanssa touhuamisen lisäksi, mitkä työni ulkopuolella näen. Kiitos siitä että tänne olette kirjoittaneet asiallisia viestejä, niiden lukemisestakin on saanut paljon voimia ja parempaa mieltä. Tuntuu että täällä on ihmisiä, jotka voivat näin anonyymisti tuntea empatiaa tuntematontakin ihmistä kohtaan.

Haluaisin vaan saada tämän homman vielä toimimaan ja oikealle tolalle, jotta voisimme olla taas se mitä olimme pari vuotta sitten. Läheisiä, ja kertoisimme kaikki asiat toisillemme, ja ottaisimme molemmat toisemme huomioon sekä kunnioittaisimme toistemme tekemisiä. Siinä on vaan se ongelma, että vieläkö tämän voi kääntää voitoksi, ja tuntea taas rakkautta puolisoani kohtaan. Myös samoin toisinpäin, että hän haluaisi saada rakkautta, eikä vain olla kylmä.

Sen näiden ohjeiden perusteella tein, että soittelin muutamalle vahalle tuttavalle, joiden kanssa sovimme, että lähtimisimme hieman käymään ulkona. Ongelmaksi vain tulee, että miten esitän sen puolisolleni, ettei hän ala heti siitä mököttämään sekä katsomaan heti ensimmäistä vapaata hetkeä, jolloin hän lähtisi taas kavereiden kanssa juhlimaan, kun kerta minäkin olen jonnekin menossa, niin pitää hänenkin saada mennä.

Mutta uskon että saamme toistemme kunnioituksen takaisin, mutta tarvitsemme siihen kyllä apua, jotta homma lähtee taas toimimaan, eikä mitään jää kummankaan hampaankoloon. Muutamat hänen tekemät asiat, jotka ovat vasta nyt selvinneet, joista en ole tiennyt että hän on tehnyt niitä vain minun vuokseni, kertovat minulle kyllä sellaista faktaa, että hän rakastaa minua vieläkin ihan täysillä. Sen takia uskon että pääsemme tämän vaiheen yli.

Kertokaa, mitä mieltä olette ajatuksesta, että voimmeko saada suhteen toimimaan, vai hakkaammeko vain päätä turhaan seinään. Itse ainakin uskon tähän. Toivottavasti en vaikuta liian epätoivoiselta mielestänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Apua tarvitseva kirjoitti:

Taustat: itse olen mies 32 vuotta, avoliitto kestänyt hieman yli 6 vuotta, seurustelua 7 vuotta takana, suhde alkanut kuin sormia napsauttamalla baarissa tapaamisen jälkeen. Meillä on 3 vuotias tyttö ja 6 vuotta vanhat poika, joista vanhempi vaatii runsaasti huomiota ja vahtimista, koska hänellä on kehityshäiriö. Sukulaiset ovat omalta puolelta kaikonneet jo monia vuosia sitten, samoin kaikki kaverit. Omat päivät menevät siinä, että käyn töissä ja hoidan lapset aina aamuisin päiväkotiin ja päiväkodista pois. Itselläni viimeisetkin kaverit kaikkosivat, kun lapset syntyivät, kun puolisolleni oli rakasta lasten syntymän jälkeen heidän hoito kotona, jollion kaikki päivät täyttyivät sillä, että töiden jälkeen kiireellä kotiin auttamaan häntä. Puoliso on aloittanut hoitovapaan jälkeen vuorotöissä, ja kun työt alkoivat sovimme, että teemme vuoroviikkoisin toisena viikkona hän vie lapset aamulla ja toisena viikkona hakee pois. Kun pari viikkoa oli töitä kulunut tuli hirvittävä huuto kuinka hänen työ on raskasta ja hän ei jaksa herätä näinä aamuina kun hän on iltavuorossa, viemään lapsiamme päiväkotiin. Samoin kävi hakupäivistäkin puhuttaessa, koska hänellä on raskas työ ja hän ei jaksa lähteä heitä hakemaan. Ruoat hän onneksi tekee vielä toistaiseksi, joten siitä kiitos. hänelle. Kaupassa käynnit ja muut kotihommat ovat työn alkamisen jäkeen jääneet minulle 90 prosenttisesti. Itse olen joutunut lyhentämään työpäiviä, ja teen tekemättä jäneet työt iltaisin kotona, kun lapset olen saanut nukkumaan.

Meillä on keväästä asti ollut hyvin paljon riitoja. Keväällä selvisi vahingossa sellainen asia, että hän on netissä kirjoitellut runsaasti melkein vuoden ajan viestejä miehelle, joissa hän on runsaasti haukkunut minua rankalla kädellä. Näin pari lausetta viesteistä, joista kysyin, mitä nämä on ja hän sammutti näytöt edestäni ja alkoi huutamaan asiasta kun kysyin. Itse sanoo ettei ole pettänyt minua, mutta muutamat näkemäni viestit satuttivat helvetisti. Tätä ennen hän oli kysellyt miten saisi sähköpostin toimimaan puhelimeen, ja tietokoneen sähköpostiohjelman toimimaan siten ettei hänen viestejään pääse näkemään, jolloin tietysti aloin epäilemään pettämistä, ja kysyin häneltä onko hänellä joku suhde, kun kyselee tälläisiä, jonka hän kielti heti. Nyt sama viestittely alkanut toiselle miespuoleiselle kännykällä, jos tämä tapahtuu, viestin lähetys-poisto-tekstiviestin luku-poisto-vastaus-poisto. Ja ne mitkä kännykkään jäivät on jälkellä vain puhelinnumero ei henkilön nimeä. Tätä tapahtunut useammallakkekin miespuoleiselle henkilölle.

Nyt oli parin viikon hyvä jakso, jonka jälkeen hän alkoi huutamaan ettei jaksa enää, ja on pidätellyt asioita taas paljon sisällä. Itse olin yrittänyt runsaasti toimia yhteistyökykyisesti ja hakenut läheisyyttä häneen, enkä tiedä mitä olen tehnyt tänä aikana pieleen, mutta hän ei myöskään halua sitä kertoa, joten olen vähän pihallä tästä asiasta.

Meillä on pari vuotta ollut seksin määrän suhteen vaikeuksia, joista hän on myös minulle huutanut, hän vertaa seksin määrä suhteemme alkuaikaan, jolloin harrastimme runsaasti seksiä, ja nyt lasten syntymän jälkeen se on vähentynyt n. 1 kerta /kk, joskus ollut myös puolen vuoden paussi.

Aina kun tappelemme hän huutaa minulle, haista v ja haista p, vedä käteen, mulkku jne. Lapsemme kuulevat nämä, ja käyttäytyvät tämän mukaisesti. Hän ei ole enää kevään jälkeen keskustellut minulle normaalisti. Hän on jättänyt useana viikonloppuna minut yksin hoitamaan lapsia, kun hän tarvitsee vapaa-aikaa, jolloin hän lähtee kavereiden kanssa baariin joko ryyppäämään tai selvin päin. Ennen seurusteluamme hän kävi joka viikonloppu juhlimassa kavereiden kanssa ja melkein joka viikonloppu harrasti yhden illan suhteen. Itsellä kun ei ole kavereita, on yleensä nämä illat hyvin yksinäisiä. Ja tästäkin hän huutaa minulle, ettei ole hänen vika ettei minulla ole kavereita, mikä on totta, mutta kuukauden viikonlopuista yhden viikonlopun hän on kuusta kotona.

Nyt hän on alkanut näiden kiinnijäämisten vuoksi huutamaan minulle, ettei välitä minusta ja haluaa erota. Tiedän etten ole helppo ihminen, jonka kanssa elää, mutta hän perustelee eroamistaan sillä, että hän rakastaa minua, eikä halua että kärsin hänen kanssaan elämistä. Ja tappeluista kärsivät lapsemmekin, tämän vuoksi meidän olisi paras erota. Ja että eroamisen jälkeen hän haluaisi ehkä palata yhteen.

En tiedä, mutta jotenkin vaan tuntuu, että hän haluaa lähteä vain jatkamaan samaa elämää, jota vietti ennen seurusteluamme ja lapsia. Tänä päivänä vieläkin hän saa runsaasti huomiota baarissa miehiltä, joka mahdollistaisi helposti siihen elämään paluun.

En oikein tiedä mitä tehdä, koska en haluaisi menettää häntä, koska arvaten hänen on esim. pienen eron aikana helppo löytää uusi mies. En myöskään haluaisi että lapsemme kärsivät. Itse olisin valmis tekemään melkein mitä vain, mutta en vain pärjää ilman häntä, mutta kun en tiedä miten pitää muuttua, kun hän ei sitä kerro. Tarvitsisin apua mitä tehdä. Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu