Cairnterrieri, synnynnäinen isoaivojen kehityshäiriö

Sain pennun 7 vko:n ikäisenä kotiin. Hän oppi helposti sisäsiistiksi ja söi ja oli reipas villi cairnpoika, mitään erityistä ei huomannut. Ensimmäisen kerran 3 kk:n iässä huomasin hänen pyörähtävän jahtaamaan häntäänsä kun annoin hänelle eläinkaupasta ostamani aidon eläimen luun - innostui. Ajattelin, että sehän on normaalia, että pentu innostuu ja pyörähtelee. Elämä jatkui siitä eteenpäin normaalia villin cairnpojan elämää, kunnes 5 kk:n iässä ruokaa syödessään alkoi komentamaa häntäänsä ja ruokaa alkoi mennä väärän kurkkuunkin sen takia. Ei varjellut ruokaansa minulta eikä mieheltäni, vaan vain hännältään. Vein koiran eläinlääkärille, kokeiltiin kipulääkettä, että johtuisiko hännänjahtaus vaikka kivusta ja jos kipu saataisiin loppumaan, hännän jahtauskin loppuisi - eläinlääkäri tutki kyllä koiran, mutta mitään ei silloin vielä huomattu - koira jatkoi häntänsä jahtaamista.
Ajateltiin, että kyse on sijaistoiminnasta. Kutsuimme kotiimme koiraneuvojan ja saimme häneltä ohjeita joka päivälle - rauhoittumis- ja istumisohjeita - joita teimmekin joka päivä -koira tunsi niistä onnistumisen iloa, koska teki niitä mielellään kanssani. Pyöriminen syödessä ja koiran innostuessa tai stressaantuessa vain jatkui. Esimerkiksi päivä maalla sai hänet niin pois tolaltaa, että pyöri koko illan ympyrää, vaikka yritin keskeyttää kyseisen toiminnon. Pyörimiseen liittyi aina aggressiivinen murina hännälle.
Lääkärin neuvosta koira kastroitiin - toinen kives ei ollut laskeutunut 7 kk:n -iässä, ajateltiin, että se rauhoittaisi koiran pyörimistä. Aivan sama tilanne jatkui. Teimme jatkuvasti rauhoittumisharjoituksia, sekä olimme hankkineet aktivoimisleluja: pallon,minkä sisältä tuli nappuloita, keilan, jota heiluttaessaan koiralle tuli aina namupaloja, tappien alta piilosta haettavia namupaloja. Oltiin aarteenetsintäleikkejä kävimme lenkilläkin aika paljon kaksi - kolme tuntia päivässä. Tässä vaiheessa koira oli vielä fyysisestikin kunnossa. Iltaisin hyppäsi sänkyyn viereeni ja riehui ja jouduin rauhoittelemaan nukkumaan -meni aina omaan petiinsä ja nukkui yön hyvin.
Koira oli hyvin sosiaalinen, ei ollut vihainen aikuisille ei lapsille ei muille koirille. Ei ollut arka ja fyysisesti näytti olevan kunossa.
Yhtäkki koirani rupesi jahtaamaan kotona varjoja - aivan pakonomaisesti. Yritin estää varjojen jahtaamista pitämällä verhoja kiinni. Seuraavaksi huomasin, että koira rupesi oksentamaan joka päivä - luulin vatsasta johtuvaksi ongelmaksi ja tilasinkin jo eläinlääkärin, kun oiretta oli ollut viikon. Sille eläinlääkärille emme kuitenkaan ehtineet.
Tapahtui niin, että tiistai-iltapäivällä pyörähtely alkoi paheta ja koira pakonomaisesti juoksi ympäri kotimme nurkkia haistaen ja ikäänkuin etsien jotakin, häneen ei saanut oiken kunnon kontaktia. Ajattelin, että kaikki kyllä järjestyy ja menimme normaalisti nukkumaan. Klo 10 illalla koira ei vain nukahtanut niin kuin normaalisti vaan alkoi pyöriä hurjasti ympyrää ja murista hännälle . Yritin rauhoittaa koiraa kuten aiemmin, mutta se ei auttanut. Koira oli kuin toisessa maailmassa - pyöri ja murisi. Klo 4 aamulla vein hänet eläinsairaalaan - arvelin hänellä olevan kipuja. Automatkalla koira murisi raivokkaasti koko matkan ja jouduin pitämään häntä väkisn paikallaan, ettei satuttaisi itseään.
Lääkäri totesi koiran tajunnan tilan olevan alentunut ja koiran uhkausvasterefleksi (silmissä) ei toiminut.
(Tässä vaiheessa ajattelin, että kyseessä olisi epilepsia, vaikka koira ei kouristellut lainkaan.)
Sitten tuli shokki, eläinlääkäri sanoi, että koiramme ei eläisi enää kauan, sillä hänellä oli synnynnäinen isoaivojen kehityshäiriö ja ennuste oli huono. Piti tehdä päätös ja päädyimme eutanasiaan kipujen välttämiseksi lääkärin suosituksesta. Silitin pikku koiraani ja hän nukahti ikiuneen kivutta. Hautasimme hänet kesämökillemme. Hänen elämänsä siis päättyi vajaan yhdeksän kuukauden iässä, siitä on nyt viikko kulunut. Siis hän syntyi näennäisesti terveeenä - mutta isoaivoissa oli kehityshäiriö, joka vähitellen paheni kunnes johti tähän tilanteeseen. Koira lopetettiin kärsimysten välttämiseksi -nyt ei hänellä ole enää tuskia. Suru on valtava.

Järkyttynyt kirjoitti:

Sain pennun 7 vko:n ikäisenä kotiin. Hän oppi helposti sisäsiistiksi ja söi ja oli reipas villi cairnpoika, mitään erityistä ei huomannut. Ensimmäisen kerran 3 kk:n iässä huomasin hänen pyörähtävän jahtaamaan häntäänsä kun annoin hänelle eläinkaupasta ostamani aidon eläimen luun - innostui. Ajattelin, että sehän on normaalia, että pentu innostuu ja pyörähtelee. Elämä jatkui siitä eteenpäin normaalia villin cairnpojan elämää, kunnes 5 kk:n iässä ruokaa syödessään alkoi komentamaa häntäänsä ja ruokaa alkoi mennä väärän kurkkuunkin sen takia. Ei varjellut ruokaansa minulta eikä mieheltäni, vaan vain hännältään. Vein koiran eläinlääkärille, kokeiltiin kipulääkettä, että johtuisiko hännänjahtaus vaikka kivusta ja jos kipu saataisiin loppumaan, hännän jahtauskin loppuisi - eläinlääkäri tutki kyllä koiran, mutta mitään ei silloin vielä huomattu - koira jatkoi häntänsä jahtaamista.
Ajateltiin, että kyse on sijaistoiminnasta. Kutsuimme kotiimme koiraneuvojan ja saimme häneltä ohjeita joka päivälle - rauhoittumis- ja istumisohjeita - joita teimmekin joka päivä -koira tunsi niistä onnistumisen iloa, koska teki niitä mielellään kanssani. Pyöriminen syödessä ja koiran innostuessa tai stressaantuessa vain jatkui. Esimerkiksi päivä maalla sai hänet niin pois tolaltaa, että pyöri koko illan ympyrää, vaikka yritin keskeyttää kyseisen toiminnon. Pyörimiseen liittyi aina aggressiivinen murina hännälle.
Lääkärin neuvosta koira kastroitiin - toinen kives ei ollut laskeutunut 7 kk:n -iässä, ajateltiin, että se rauhoittaisi koiran pyörimistä. Aivan sama tilanne jatkui. Teimme jatkuvasti rauhoittumisharjoituksia, sekä olimme hankkineet aktivoimisleluja: pallon,minkä sisältä tuli nappuloita, keilan, jota heiluttaessaan koiralle tuli aina namupaloja, tappien alta piilosta haettavia namupaloja. Oltiin aarteenetsintäleikkejä kävimme lenkilläkin aika paljon kaksi - kolme tuntia päivässä. Tässä vaiheessa koira oli vielä fyysisestikin kunnossa. Iltaisin hyppäsi sänkyyn viereeni ja riehui ja jouduin rauhoittelemaan nukkumaan -meni aina omaan petiinsä ja nukkui yön hyvin.
Koira oli hyvin sosiaalinen, ei ollut vihainen aikuisille ei lapsille ei muille koirille. Ei ollut arka ja fyysisesti näytti olevan kunossa.
Yhtäkki koirani rupesi jahtaamaan kotona varjoja - aivan pakonomaisesti. Yritin estää varjojen jahtaamista pitämällä verhoja kiinni. Seuraavaksi huomasin, että koira rupesi oksentamaan joka päivä - luulin vatsasta johtuvaksi ongelmaksi ja tilasinkin jo eläinlääkärin, kun oiretta oli ollut viikon. Sille eläinlääkärille emme kuitenkaan ehtineet.
Tapahtui niin, että tiistai-iltapäivällä pyörähtely alkoi paheta ja koira pakonomaisesti juoksi ympäri kotimme nurkkia haistaen ja ikäänkuin etsien jotakin, häneen ei saanut oiken kunnon kontaktia. Ajattelin, että kaikki kyllä järjestyy ja menimme normaalisti nukkumaan. Klo 10 illalla koira ei vain nukahtanut niin kuin normaalisti vaan alkoi pyöriä hurjasti ympyrää ja murista hännälle . Yritin rauhoittaa koiraa kuten aiemmin, mutta se ei auttanut. Koira oli kuin toisessa maailmassa - pyöri ja murisi. Klo 4 aamulla vein hänet eläinsairaalaan - arvelin hänellä olevan kipuja. Automatkalla koira murisi raivokkaasti koko matkan ja jouduin pitämään häntä väkisn paikallaan, ettei satuttaisi itseään.
Lääkäri totesi koiran tajunnan tilan olevan alentunut ja koiran uhkausvasterefleksi (silmissä) ei toiminut.
(Tässä vaiheessa ajattelin, että kyseessä olisi epilepsia, vaikka koira ei kouristellut lainkaan.)
Sitten tuli shokki, eläinlääkäri sanoi, että koiramme ei eläisi enää kauan, sillä hänellä oli synnynnäinen isoaivojen kehityshäiriö ja ennuste oli huono. Piti tehdä päätös ja päädyimme eutanasiaan kipujen välttämiseksi lääkärin suosituksesta. Silitin pikku koiraani ja hän nukahti ikiuneen kivutta. Hautasimme hänet kesämökillemme. Hänen elämänsä siis päättyi vajaan yhdeksän kuukauden iässä, siitä on nyt viikko kulunut. Siis hän syntyi näennäisesti terveeenä - mutta isoaivoissa oli kehityshäiriö, joka vähitellen paheni kunnes johti tähän tilanteeseen. Koira lopetettiin kärsimysten välttämiseksi -nyt ei hänellä ole enää tuskia. Suru on valtava.

Lue lisää

kun jaksoit/viitsit jakaa tarinasi!!
Suru on varmasti sanoinkuvaamaton ;(
Itse tein suunnattoman surutyön edellisen 15vuotiaan cairnin nukkuessa ikiuneen..
Mutta nyt riemuitsen tämän 9kk:n cairnini kanssa :)
Jaksamisia!!

Järkyttynyt kirjoitti:

Sain pennun 7 vko:n ikäisenä kotiin. Hän oppi helposti sisäsiistiksi ja söi ja oli reipas villi cairnpoika, mitään erityistä ei huomannut. Ensimmäisen kerran 3 kk:n iässä huomasin hänen pyörähtävän jahtaamaan häntäänsä kun annoin hänelle eläinkaupasta ostamani aidon eläimen luun - innostui. Ajattelin, että sehän on normaalia, että pentu innostuu ja pyörähtelee. Elämä jatkui siitä eteenpäin normaalia villin cairnpojan elämää, kunnes 5 kk:n iässä ruokaa syödessään alkoi komentamaa häntäänsä ja ruokaa alkoi mennä väärän kurkkuunkin sen takia. Ei varjellut ruokaansa minulta eikä mieheltäni, vaan vain hännältään. Vein koiran eläinlääkärille, kokeiltiin kipulääkettä, että johtuisiko hännänjahtaus vaikka kivusta ja jos kipu saataisiin loppumaan, hännän jahtauskin loppuisi - eläinlääkäri tutki kyllä koiran, mutta mitään ei silloin vielä huomattu - koira jatkoi häntänsä jahtaamista.
Ajateltiin, että kyse on sijaistoiminnasta. Kutsuimme kotiimme koiraneuvojan ja saimme häneltä ohjeita joka päivälle - rauhoittumis- ja istumisohjeita - joita teimmekin joka päivä -koira tunsi niistä onnistumisen iloa, koska teki niitä mielellään kanssani. Pyöriminen syödessä ja koiran innostuessa tai stressaantuessa vain jatkui. Esimerkiksi päivä maalla sai hänet niin pois tolaltaa, että pyöri koko illan ympyrää, vaikka yritin keskeyttää kyseisen toiminnon. Pyörimiseen liittyi aina aggressiivinen murina hännälle.
Lääkärin neuvosta koira kastroitiin - toinen kives ei ollut laskeutunut 7 kk:n -iässä, ajateltiin, että se rauhoittaisi koiran pyörimistä. Aivan sama tilanne jatkui. Teimme jatkuvasti rauhoittumisharjoituksia, sekä olimme hankkineet aktivoimisleluja: pallon,minkä sisältä tuli nappuloita, keilan, jota heiluttaessaan koiralle tuli aina namupaloja, tappien alta piilosta haettavia namupaloja. Oltiin aarteenetsintäleikkejä kävimme lenkilläkin aika paljon kaksi - kolme tuntia päivässä. Tässä vaiheessa koira oli vielä fyysisestikin kunnossa. Iltaisin hyppäsi sänkyyn viereeni ja riehui ja jouduin rauhoittelemaan nukkumaan -meni aina omaan petiinsä ja nukkui yön hyvin.
Koira oli hyvin sosiaalinen, ei ollut vihainen aikuisille ei lapsille ei muille koirille. Ei ollut arka ja fyysisesti näytti olevan kunossa.
Yhtäkki koirani rupesi jahtaamaan kotona varjoja - aivan pakonomaisesti. Yritin estää varjojen jahtaamista pitämällä verhoja kiinni. Seuraavaksi huomasin, että koira rupesi oksentamaan joka päivä - luulin vatsasta johtuvaksi ongelmaksi ja tilasinkin jo eläinlääkärin, kun oiretta oli ollut viikon. Sille eläinlääkärille emme kuitenkaan ehtineet.
Tapahtui niin, että tiistai-iltapäivällä pyörähtely alkoi paheta ja koira pakonomaisesti juoksi ympäri kotimme nurkkia haistaen ja ikäänkuin etsien jotakin, häneen ei saanut oiken kunnon kontaktia. Ajattelin, että kaikki kyllä järjestyy ja menimme normaalisti nukkumaan. Klo 10 illalla koira ei vain nukahtanut niin kuin normaalisti vaan alkoi pyöriä hurjasti ympyrää ja murista hännälle . Yritin rauhoittaa koiraa kuten aiemmin, mutta se ei auttanut. Koira oli kuin toisessa maailmassa - pyöri ja murisi. Klo 4 aamulla vein hänet eläinsairaalaan - arvelin hänellä olevan kipuja. Automatkalla koira murisi raivokkaasti koko matkan ja jouduin pitämään häntä väkisn paikallaan, ettei satuttaisi itseään.
Lääkäri totesi koiran tajunnan tilan olevan alentunut ja koiran uhkausvasterefleksi (silmissä) ei toiminut.
(Tässä vaiheessa ajattelin, että kyseessä olisi epilepsia, vaikka koira ei kouristellut lainkaan.)
Sitten tuli shokki, eläinlääkäri sanoi, että koiramme ei eläisi enää kauan, sillä hänellä oli synnynnäinen isoaivojen kehityshäiriö ja ennuste oli huono. Piti tehdä päätös ja päädyimme eutanasiaan kipujen välttämiseksi lääkärin suosituksesta. Silitin pikku koiraani ja hän nukahti ikiuneen kivutta. Hautasimme hänet kesämökillemme. Hänen elämänsä siis päättyi vajaan yhdeksän kuukauden iässä, siitä on nyt viikko kulunut. Siis hän syntyi näennäisesti terveeenä - mutta isoaivoissa oli kehityshäiriö, joka vähitellen paheni kunnes johti tähän tilanteeseen. Koira lopetettiin kärsimysten välttämiseksi -nyt ei hänellä ole enää tuskia. Suru on valtava.

Lue lisää

Olen todella pahoillani. Itselläni on 9kk ikäinen cairn, ja varmasti menisi minultakin työkyky ja terveys jos sen noin kamalalla tavalla menettäisin. Toivottavasti toivut surustasi vähitellen ja uskallat ottaa uuden koirankin. Todennäköisyys, että toisella kertaa olisi yhtä huono onni, on varmasti minimaalisen pieni! Kannattaisikohan olla yhteydessä cairnyhdistykseen tai ainakin ilmoittaa sinne asiasta, siltä varalta jos tämä on jotain perinnöllistä ja vaatisi selvittelyä.