Tiivistetty tarinamme, pakon edessä muutimme suomesta norjaan 2007 kesällä. Kielen opittuani, vuoden roskahommie tehtyä päädyin suuren hotelliketjun hotelliin respaan töihin. Täällä nyt ollut jo yli 2 vuotta, kahtena talvena koettu "nuudelinsyöntikuukaudet" syystä, että vaikka sopimuksessani lykee 50% vakituinen sopimus, ei näin ole koko aikana ollut. Sesonkipaikkana otin taas asian puheeksi, useampaan otteeseen olen pyytänyt mielestäni minulle kuuluvia tunteja. Sopimuksessa on kohta, jossa lukee minun suostuvan tekemään muissa osastoissa töitä, ravintolassa sekä siivouksessa, joissa kummassakin tein aiemmin paniikkiapuna yht. ehkä max. 20vuoroa/vuosi, ravintola on nyt 1/2 vuotta sitten vuokrattu pois sekä siivouspuolelle en voi mennä pahentuneen astmani vuoksi. Respassa oli viimetalvena kuukausi, jolloin sain 1 työvuoron, eli nämä muut osastot eivät koskaan vieneet suurta palaa minun toimenkuvastani. Olen liitossa, liiton edustajat tuntuivat pissivän tapaamisessa housuunsa ja ei hyvältä näytä. Totesivatpa tuossa, että koska olen kuitenkin tullut töihin, olen hiljaisesti hyväksynyt sopimukseni kelpaamattomuuden sekä suostunut "sijaiseksi". Tämä ei pidä paikkaansa, mutta mitä olisi pitänyt tehdä? Kieltäytyä tulemasta töihin? Oloni on aika voimaton, sain siis irtisanomisen sopimukselle kk sitten, sekä uuden sopimuksen 7.5h/vko jakaantuen 4 kuukaudelle. Samaan aikaan työnantaja taputtaa selkään ja toitottaa, kuinka tyytyväisiä he ovat työsuoritukseeni. 9 kymmenestä olisi nyt psyykkisellä sairaslomalla, kieltäydyin siis hyväksymästä irtisanomista sekä uutta sopimusta, nyt olen liiton armoilla. Työssäni käyn joka vuorossa, joka minulle irtoaa, ainoa syy kuulema minun vuorojeni vähyyteen on se, että olen tullut viimeisenä taloon. Silti, vaikken minä saa sopimuksessa mainittua tuntimäärää töitä, on yhdellä työntekijällä hänen sopimustaan enemmän tunteja. Auttakaa hyvät ihmiset, ei tässä enää yksinhuoltajan rahkeet riitä...
ETA-maana Norjan tulisi noudattaa työehtosopimusta, mutta jos liitostakaan ei ole apua, onko mistään?
ETA-maana Norjan tulisi noudattaa työehtosopimusta, mutta jos liitostakaan ei ole apua, onko mistään?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lisättäköön, että suuri päällikkö on paikallinen poliitikko, oikeisto-sellainen, vuoropäällikkö on minut "sijaiseksi" nimennyt sekä tämä nainen, joka alkoi saamaan huomattavasti lisätöitä avoeronsa jälkeen, syystä että hänen täytyy maksaa asuntolainansa (niin minunkin) on päälliköiden ikäluokkaa oleva sekä tuplasti minua kauemmin talossa ollut.
Hotellin johtaja sopimusta tehdessämme totesi: "valitettavasti tämä on se minimi tuntimäärä, jonka voin sinulle taata jokatapauksessa, tämän enempää en voi sesongin ulkopuolella luvata...." Paskanmarjat, anyone, kertokaa mitäs mahdollisuuksia tässä on?
siinä ruikutat eks Norjassa on huippu liksat?
Mitäs läksit!
:D
Näinhän se mun onni toimii, ainoa joka kurkkaa viestin, on lukuvammanen ja vielä mustana kateudesta....
Katsoppa sanakirjasta mitä tarkoittaa "pakko"
On totta, että suomessa yh:n on tosi hankala ostaa taloa, ei varmaan olis onnistunut siellä multa, ja on totta että palkat on paremmat täällä, se ei oikeuta kohtelemaan työntekijöitä vuodesta toiseen noin??
Olen yhä hengissä, se on vissiin se iloinen puoli tässä tarinassa. Suomessa meidän tarina vois olla jotain ihan muuta...