Anoppi ja perimä

Anoppi pohtii ja kyselee mistä lapsi on mahtanut periä lahjakkuutensa kun hänen poikansa ei ole sillä alalla lahjakas. Ei tule anopilla mieleen että hänen lapsenlapsellaan on myös äiti vai mistä mahtaa olla kyse näissä kyselyissä?
101480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No vooooooooee kauhistus! ota ihmeessa itseesi ja kosta ja haudo asiaa oikein kunnolla!

Äänestä
  • Haudon asiaa niin kauan kunnes se selviää. Vain siten kasvan ihmisenä ja ymmärrän paremmin anoppia ja hänen käytöstään - tai ihan kenen tahansa loukkaavaa käytöstä. Vain siten kykenen hyväksymään ja antamaan anteeksi loukkaukset; todelliset ja väärinkäsityksistä syntyneet. Vai oletko sinä kenties sitä mieltä ettei minulla ole syytä eikä oikeutta kokea ikäviä tunteita sen johdosta että minut sivuutetaan ja mitätöidään kokonaan lapseni perimästä puhuttaessa? Minä haluan kuulla tuleeko muilta samoja ajatuksia/vaihtoehtoja mitä itsellenikin on tullut, jotta voin käsitellä edes niiden kautta anopin ja minun suhdetta.

    Äänestä

notta sää oot käyny viaraissa?

Äänestä
  • vaan niin yksinkertainen ettei tajua keneltä lapsenlapsi on perinyt lahjakkuutensa.

    Äänestä

  • Voiko jonkun anoppi ajatella noin rumasti pelkästään siitä syystä että lapsenlapsi ei ole perinyt hänen pojaltaan lahjakkuuttaan. Silloinhan anopin mielestä ainoastaan isältä voi periä ominaisuuksia.

    Äänestä

Ehkä hän ei usko olevansa miehesi äiti. Jospa miehesi onkin vaihdokas.

Äänestä
  • Anopin lausuma voidaan lähilukua käyttäen tulkita myös näin: Poikani miminiäiseni yhteinen lapsi ei lahjakkuutensa puolesta tule tyhmään isäänsä. Ainoa mahdollisuus on, että lapsella on etevä, osaava, fiksu ja lahjakas äiti.

    Miksi jokaisessa sanomuksessa pitää nähdä piikki ja ilkeys. Kuten toisaalla tässä nettilehdessäkin todetaan, ne ihmiset, jotka epäilevät muiden olevan ilkeitä ja hautovan kaikkea kamalaa, itse asiassa puhuvat itsestään. Että revi siitä.

    Äänestä

  • kotipsykologi meiltä kirjoitti:

    Anopin lausuma voidaan lähilukua käyttäen tulkita myös näin: Poikani miminiäiseni yhteinen lapsi ei lahjakkuutensa puolesta tule tyhmään isäänsä. Ainoa mahdollisuus on, että lapsella on etevä, osaava, fiksu ja lahjakas äiti.

    Miksi jokaisessa sanomuksessa pitää nähdä piikki ja ilkeys. Kuten toisaalla tässä nettilehdessäkin todetaan, ne ihmiset, jotka epäilevät muiden olevan ilkeitä ja hautovan kaikkea kamalaa, itse asiassa puhuvat itsestään. Että revi siitä.

    Millä perusteella kyselyn muka voi tulkita noin: "Anopin lausuma voidaan lähilukua käyttäen tulkita myös näin: Poikani miminiäiseni yhteinen lapsi ei lahjakkuutensa puolesta tule tyhmään isäänsä. Ainoa mahdollisuus on, että lapsella on etevä, osaava, fiksu ja lahjakas äiti."
    Jos joku pohtii ja kyselee jotain, se ei voi merkitä muuta kuin sitä että hän ei tiedä. Pohtiminen tarkoittaa sitä että hän haluaa tietää vastauksen. Ymmärsikö kotipsykologi kotifilosofin järkeilyä vai otatko sinä tämän piikittelynä?

    "Miksi jokaisessa sanomuksessa pitää nähdä piikki ja ilkeys. Kuten toisaalla tässä nettilehdessäkin todetaan, ne ihmiset, jotka epäilevät muiden olevan ilkeitä ja hautovan kaikkea kamalaa, itse asiassa puhuvat itsestään. Että revi siitä." vanha suomalainen sananlasku: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

    Äänestä

Mun anoppi ollut kaikki nämä vuodet aina sitä mieltä, että kun meillä menee hyvin, niin se on hänen lapsensa ansiota ja kun meillä menee huonosti, niin se on minun syy. Ja kuitenkin minä naisena olen ollut vastuussa käytännön asioista aina. Yksi esimerkki vastaanotetuista ilkeilyistä on kun meillä on kesäisin ikkunat auki ja tämä RAKAS anoppi näki koppakuoriaisen lattialla, niin sanoi minulle, että ONKO TUO RUSSAKKA? SAnoin, että eipä ole. No,hän siihen, että ei ois ihme jos tääl ois vaik mitä russakoit ku teil on noit elukoit muutenkii. Meillä kun ollaan eläinrakkaita ja on koira ja muutama kissa. Tosiaan olen tyytyväinen kun ei enää tarvitse asua sen kanssa samassa pihapiirissä. Nyt se on vanha ja sairas, mutta en tosiaankaan osaa sääliä sitä vanhaa korppua. Tuo esimerkki oli sieltä lievemmästä päästä. ehkä minustakin tulee samanlainen harppu, mutta toivoisin huomaavani sen itse, ettei lapseni puolison tarvitse katkeroitua minuun ja elämäänsä vävynäni.

Äänestä
  • Jos jokin on varmaa, niin se, että me vanhenemme. Kyllä meistä tulee juuri sellaisia kuin vanhempamme olivat. On se niin monta kertaa nähty, että jokainen tulee sukuunsa.
    Omalta kohdaltani olen vuosien vieriessä huomannut olevani yhtä lörppö höseltäjä kuin äitini. Nuorena olin hiljainen ja ujo.
    Isääni näyttää naamani nykyisin kovasti muistuttavan. Ehkä mieluummin olisin ottanut äitini sievät kasvot ja upean tukan ja isäni hoikkuuden ja matemaattisen älyn.

    Puolet lapsistani on tällä hetkellä päästään ja käsistään lahjakkaita, kuten isänsä. Toinen puoli näyttää tulevan äitiinsä ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietintämyssykkä kirjoitti:

Anoppi pohtii ja kyselee mistä lapsi on mahtanut periä lahjakkuutensa kun hänen poikansa ei ole sillä alalla lahjakas. Ei tule anopilla mieleen että hänen lapsenlapsellaan on myös äiti vai mistä mahtaa olla kyse näissä kyselyissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu