käskee pysyä kaukana susta.
Sydän taas vie mut sinne missä sä oot.
Yritän olla katsomatta/tuijottamatta, mutta kun näen sun liikkuvan
jossain, mun silmät löytää sut automaattisesti.
Yritän vaikuttaa välinpitämättömältä, en tiedä miksi.
Mutta mä olen oikeasti aivan helvetin ujo.
Joskus voin vaikuttaa tylyltä. Se ei johdu susta, mä en inhoa sua, päinvastoin.
Sä olet mun päivieni aurinko.
Mutta...
Mä vihaan itseäni. Vihaan sen vuoksi, että annoin itseni ihastua suhun.
Niin ei olisi saanut tapahtua.
Mä yritän taistella tunteitani vastaan. Kai turhaan.
Kuinka kauan järki ja sydän jaksaa taistella keskenään?
Kumpi voittaa; järki vai sydän?
Mun on vaikea nukkua, kun mietin vain sua.
Mun on vaikea keskittyä työhöni, kun tiedän sun olevan aivan lähellä.
Sä olet mun mielessä aamulla ensinmäisenä ja illalla viimeisenä.
Joka aamu mä kuitenkin päätän, että unohdan nämä tunteeni sinuun,
mutta sitten näen sut ja huomaan,
että ihastun suhun kokoajan enemmän ja enemmän.
Sä saat mut tuntemaan jotakin ihanaa, mutta
samaan aikaan se myös hajottaa mua pala palalta,
yksipuoliset tunteet on siitä pahimpia.
Tunteet, kunpa ne kuolisikin yhdellä napin painalluksella.
Mutta ei, ei se mene niin.
Joinakin päivinä mut valtaa ajatus, että kuinka kauan
tällaista oikein jaksaa, painiskelua omien tunteiden kanssa.
Kai ihminen on sitten tehty kestämään vaikka mitä..?
Mitä enemmän sattuu, sitä paremmin tietää olevan elossa.
Mutta onko olemassa mitään sietämättömämpää tuskaa, kuin
tietää, että maailmassa on olemassa jotain noin ihanaa, jota
ei tule koskaan saamaan itselleen. Ei edes ensi elämässä.
Vielä tuskallisempaa on todeta olevansa säälittävä luuseri, joka
tyytyy kohtaloonsa.
Sydän taas vie mut sinne missä sä oot.
Yritän olla katsomatta/tuijottamatta, mutta kun näen sun liikkuvan
jossain, mun silmät löytää sut automaattisesti.
Yritän vaikuttaa välinpitämättömältä, en tiedä miksi.
Mutta mä olen oikeasti aivan helvetin ujo.
Joskus voin vaikuttaa tylyltä. Se ei johdu susta, mä en inhoa sua, päinvastoin.
Sä olet mun päivieni aurinko.
Mutta...
Mä vihaan itseäni. Vihaan sen vuoksi, että annoin itseni ihastua suhun.
Niin ei olisi saanut tapahtua.
Mä yritän taistella tunteitani vastaan. Kai turhaan.
Kuinka kauan järki ja sydän jaksaa taistella keskenään?
Kumpi voittaa; järki vai sydän?
Mun on vaikea nukkua, kun mietin vain sua.
Mun on vaikea keskittyä työhöni, kun tiedän sun olevan aivan lähellä.
Sä olet mun mielessä aamulla ensinmäisenä ja illalla viimeisenä.
Joka aamu mä kuitenkin päätän, että unohdan nämä tunteeni sinuun,
mutta sitten näen sut ja huomaan,
että ihastun suhun kokoajan enemmän ja enemmän.
Sä saat mut tuntemaan jotakin ihanaa, mutta
samaan aikaan se myös hajottaa mua pala palalta,
yksipuoliset tunteet on siitä pahimpia.
Tunteet, kunpa ne kuolisikin yhdellä napin painalluksella.
Mutta ei, ei se mene niin.
Joinakin päivinä mut valtaa ajatus, että kuinka kauan
tällaista oikein jaksaa, painiskelua omien tunteiden kanssa.
Kai ihminen on sitten tehty kestämään vaikka mitä..?
Mitä enemmän sattuu, sitä paremmin tietää olevan elossa.
Mutta onko olemassa mitään sietämättömämpää tuskaa, kuin
tietää, että maailmassa on olemassa jotain noin ihanaa, jota
ei tule koskaan saamaan itselleen. Ei edes ensi elämässä.
Vielä tuskallisempaa on todeta olevansa säälittävä luuseri, joka
tyytyy kohtaloonsa.
Vastaukset 78
Vanhimmat
kirjotus... Tuli ihan omat ajatukset mielleeni tästä.
kui ihanasti kerrottu? minne päin suomea tämä viesti menee?
välillä yhtä ja välillä toista...olisit pitänyt hyvänä, kun tilaisuus oli..kaikkein rakkainpana ja myös osoittanut sen.Mistä toinen tietää, kun yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista.
Ehkä hän suo mahdollisuuden toiselle, joka osaa näyttää tunteensa, myös oikeasti..eikä haahuile sinne tänne.
viestin kohteen, olipa se kuka tahansa, soisi lukevan tai saavan käsiinsä tämän vuodatuksen. Niiin kauniisti sanoiksi puettu sellaiset tunteet, joiden kanssa moni meistä varmasti painii. Niin epäreilua, ettei tunteiden kohde tiedä ajatuksistasi? Oletko aivan varma?
Oletko kohdistanut viestisi naiselle vai miehelle?
Elossa ollaan, kun tuska on käsinkosketeltavaa. Jotain hyvää tässä riutumisessa sentään on.
Miksi järki käskee olemaa erossa? Mikä järki se sellainen on? Onko oikeasti olemassa jokin JÄRKISYY sille, ettet saisi tuntea niin kuin tunnet, vai oletko rohkeuden puutteessasi keksinyt kaikenlaisia tekosyitä, ettei tarttisi yrittää onneaan, niin ihmiset niin usein tekevät?
Ihmiset ovat kautta aikain tavanneet, ihastuneet ja rakastuneet. Nykyisin kun molemmat sukupuolet käyvät työssä, niin syntyy sitä kautta myös paljon romanttisia suhteita. Sehän on nykymaailmassa ihan normaalia tavata kumppaninsa työpaikalla.
Miksi kitua epätietoisuudessa, vai onko kyse siitä, ettet halua luopua ihanan traagisesta ja kärsimyksellisestä tunteestasi, koska se antaa jotain sairasta merkitystä elämääsi?
Musta tuntuu että vaan nautit siitä, että olet kohtaloosi tyytyväinen, säälittävä luuseri.
Onneks kaikki ei ole samanlaisia kuin sinä, muuten kukaan ei koskaan pairutuisi ja olisi onnellinen.
Siksi, että tämä toinen on ilmeisesti varattu!
No ethän sä oo mikään luuseri...sähän olet vaan ihastunut/rakastunut niinku minäkin...en ole luuseri vaan maailman onnellisin ihminen...mitkä fiilikset toki olisi mukava jakaa ne toisen samoin tuntevan kanssa..kukapa tietää...
http://www.youtube.com/watch?v=5v4Aj795C5c
koskettava kirjoitus. Tuli ihan kateellinen olo ihastuksesi kohteelle.
Jos hän ei ole sua varten löydät kyllä jonkun toisen joka herättää sussa yhtä kauniita tunteita.
Luuseri kiteytti tuohon tekstiin ihan KAIKEN mitä omassa päässäni pyörii!! Voin allekirjoittaa jokaisen pisteenkin! Mistä sitten johtuu, että sitä tyytyy kohtaloonsa? Itse ainakin pelkään "paljastaa itseni", mitä jos olenkin hänen silmissä tylsä ja kaikki muuttuu jotenkin rumaksi? Itsellä myös paljon menetettävää. Kuitenkin elämä ilman rakkautta tuntuu vankituomiolta, miksi en saisi elää ja tuntea? Kiitos luuseri, olisitpa hän jota kohtaan omat tunteeni kasvavat joka näkemältä!
Minun katse löytää aina sinut. Ja sinun minut. Aina tiedän, koska olet jonon päässä...
Aivan sanattomaksi vetää tämä kirjoitus.. Onko se tarkoitettu miehelle vai naiselle?
Kirjoituksesi perusteella vaikutat erittäin fiksulta tyypiltä. Minäkin jäin miettimään, miksi ihastumistasi ei olisi saanut tapahtua? Tuli ihan sellainen tunne, että sinun kannattaisi kertoa ihastuksellesi tunteistasi, niin aidoilta ne vaikuttaa.
häneltä minulle... Vaikka harmittaa, jos työpaikkaromanssina pidät...
En ole edelleenkään luopunut toivosta, että sydän voittaisi ja kyllä tiedät, ettei tunteet ole yksipuolisia.
Mahdoton meidän juttu on vain sun mielestä, kunpa pääsisit tuosta ajatuksesta yli. Ajattelen ja toivon, että kaikki voisi olla mahdollista... ja vielä tässä elämässä.
se tumma mies melkein vierestäni...
Tää ap on loistava kirjoittaja. Toivon hänelle kaikkea hyvää elämäänsä. Hän osaa pukea monien itselleen tuntemattomien ajatukset sanoiksi ja tuoda siten lohdutusta muiden elämään.
Kauniisti osaat kirjoittaa.. Kumpa vaan kertoisit jotain tunnisteita, vaikka edes että minne päin viestisi menee?
Olipa hienosti kirjoitettu viesti, joka kuvastaa myös minun tunteitani. Itse olen naimisissa ja siksi en haluaisi näitä tunteita, se todellakin hajoittaa sisältäpäin.
Ihastukseni kohteellani on kuitenkin tänään viimeinen työpäivä, joten tiemme eroavat. Tunteet ovat haikeat, mutta toisaalta helpottuneet.
hänet jos kysyisit. ei tunteet ole rikos, sittenkään ja sitäpaitsi. yritystä peliin ja voimia!
Kuule...sun järki toimii hyvin...oli mukava nähdä sut...istuit kerran niin lähellä mua etten uskaltanut edes hengittää...ja sun reidet tuntu niin hyvältä..muistatko...luulin että mä en herättäny sussa mitään tunteita...
n->m vai m->n? Minäkin istuin kerran erään miehen vieressä (änkesin pyytämättä, kuinkas muuten), jalat taisi ensin vahingossa koskettaa toisiaan... Muistan edelleen kuinka hyvältä se tuntui... En olisi halunnut ollenkaan pois siitä tilanteesta... Eikä mieskään äänestä päätellen...
kiitoksia vain kaikille palautteesta, suoraan sydämestäni tuon kaiken rustasin.
Toki haluaisin kertoa sille kyseiselle henkilöllekin nämä tunteeni.
Mutta se kertominen ei ole aina mikään helppo juttu.
Sitä pelkää, että pilaa kaiken.
Eikä sitä halua ehdoin tahdoin satuttaa itseään.
Sitä on monien pettymysten jälkeen alannut rakentamaan sellaista
suojakilpeä suojakseen. Sitä yrittää pitää muut sopivan etäisyyden päässä,
suojellakseen itseään.
Mutta sitten eräänä päivänä, aivan ihan yks kaks sitä huomaa,
että maan päällä on joku sellainen, joka on saanut sen ikiroudan sulamaan sisältä.
Yhtäkkiä se ihminen, jota sä olet aina etsinyt ja josta olet haaveillut,
seisoo siinä sun edessäsi.
Niin lähellä, mutta silti niin saavuttamattomissa.
Sitä miettii mikä tarkoitus tällä kaikella on?
Miksi pitää tavata sellainen ihana ihminen, jota ei saa?
Joskus on parempi pitää tunteet omana tietonaan.
Joissakin tapauksissa niin on vain pakko tehdä.
"Sinä hymyilet kauniimmin kuin aiemmin,
sulta hetkeksi rauhaa en saa."
Miten olet niin varma, ettet saa häntä? Onko hän varattu, vai..? Mistä päin sä oot?
sähän kirjotit ihan ku mun kynästä. samat ajatukset... =)=(
Jos sä et saa ihmistä rakastumaan, niin kuka sitten!
viestisi toistamiseen on niin nätisti kuvattu. Onko kaipauksesi kohde nainen vai mies? Et ole kertonut tätä viesteissäsi.
Noin kauniisti kirjoitetun tekstin takana täytyy olla jotain hyvin erikoista. Voivoi. Soisi, että kirjoituksesi kohde saisi jollain tavalla tietää ajatuksesi.
Onko siihen minkäänlaista mahdollisuutta? Miksi kaikki tunteet pitäisi pitää sisällään - varsinkin, jos epäilee, että toinen saattaisi, siis saattaisi, voisi, tuntea samoin? MIKSI?
Olen palannut kirjoituksiisi useampana päivänä. Itelläni samantyyppinen tilanne päällä. Mutta totuus ei pala tulessakaan. Meinaan ite kertoa ihastukselleni itselleen asian. Siinä on kaksi vaihtoehtoa. Minulle nauretaan päin naamaa tai sitten ei. Otan riskin.
sulle peukkuja ja nostan hattua rohkeasta päätöksestä.
Musta ei siihen ole...ainakaan vielä...tai ei ehkä koskaan.
Niin tasan kaksi vaihtoehtoahan siinä on; joko saat siipeesi tai
sitten saat jotakin kallisarvoista, mistä olet haaveillut.
Ja vaikka saisikin siipeensä niin silti voi olla ylpeä itsestään; ainakin on yrittänyt.
Toivon sinun kohdallesi kaikkea parasta.
Palatakseni omaan tilanteeseeni:
Olen tässä yrittänyt pysyä järkilinjalla, yrittänyt työntää tunteeni syrjemmälle.
Yrittänyt olla välinpitämätön häntä kohtaan, yrittänyt vältellä katsomasta.
Onnistuu, mutta kun esitän, ettei hän merkkaa minulle mitään,
inhoan itseäni entistä enemmän.
Sydäntään ei voi kieltää.
En uskalla enää katsoa häntä silmiin, en tiedä miksi.
Ehkä olen jollain tapaa lukossa.
Tuntuu, että hänkin välttelee, taitaa inhota minua.
En tiedä kuinka kauan jaksan tätä. En tiedä mitä teen.
Se ratkaisevan askeleen ottaminen tuntuu niin vaikealta.
Tai ei kai se vaikeaa ole, teen siitä itse vaikeaa.
Tunteemme ohjailevat ajatuksiamme ja tekemisiämme välillä voimakkaastikin. Enpä usko että tuo toinen inhoaa sinua. Ehkäpä hän on hämillään koska hän vaistoaa käytöksessäsi jotain "selittämätöntä". Rakkaus ja ihastuminen on tervettä vaikka välillä tuntee itsensä avuttomaksi ja neuvottomaksi kuin pieni lapsi.
Järki ja tunne kilpasilla...
Minunkin tekisi mieli soittaa ko. henkilölle välittömästi...
Minkä ihmeen takia te ette lähesty sitä ihastustanne?!? Tuskin kukaan nyt suutahtaa tollasista ihanista ajatuksista, mitä teillä siitä ihastuksestanne on, vaikka ei tuntisikkaan samoin.
Rohkeutta, mitä menetettävää teillä on? Mun mielestä teillä on enempi voitettavaa ku hävittävää!
Nyt ne luurit käteen!:)
sorry
n -> m?
Itse ajattelen aika samoilla fiiliksillä yhtä miestä.
Aina kun nään hänet ja katseemme kohtaa, päiväni on pelastettu!
Jos vaan tietäisin että hän on myös ihastunut, niin voisin luultavasti tehdä jotain aloitetta.
Ajatus siitä että saisin rutistaa häntä, istua sylissä, jutella, katsoa häntä silmiin ja hymyillä saa mut onnesta sekasin....
Toivottavasti tämä olisi mahdollista
http://www.youtube.com/watch?v=kTDd7sGxE1k&list=QL
Voi kumpa aloittaja vähän kertoisit jotain tunnisteita kenelle viestisi on osoitettu?
Voi, olisipa tuo minulle.
Miten voit olla varma että tunteet ovat yksipuolisia jollet kysy suoraan.
Yhtä hyvin nuo sanat voisivat olla itseni kirjoittamia. niin samanlaisia tunteita käyn lävitse.
-ehkä olen hiljaa, etten satuttaisi itseäni ja sitä toista -
Taitaa olla skorpioni horoskoopiltaan ap?
ole.
En edes tajua, miksi vedät jonkun horoskoopin tähän..?
http://www.youtube.com/watch?v=BiAWSoCaygQ
"I leave you cold
Prentend that I'll be brave
'Cause how you move
How they talk of you
How you walk past me
And still don't see"
Darker_than_Black, onko meillä siis sama työnantaja? Minullakin levottomia ajatuksia sinusta...
http://www.youtube.com/watch?v=reXyg1ElvPQ
I'm waiting for the night to fall
I know that it will save us all
When everything's dark
Keeps us from the stark reality
I'm waiting for the night to fall
When everything is bearable
And there in the still
All that you feel is tranquillity
There is a star in the sky
Guiding my way with its light
And in the glow of the moon
Know my deliverance will come soon
I'm waiting for the night to fall
I know that it will save us all
When everything's dark
Keeps us from the stark reality
I'm waiting for the night to fall
When everything is bearable
And there in the still
All that you feel is tranquillity
There is a sound in the calm
Someone is coming to harm
I press my hands to my ears
It's easier here just to forget fear
And when I squinted
The world seemed rose-tinted
And angels appeared to descend
To my surprise
With half-closed eyes
Things looked even better
Than when they were open
Been waiting for the night to fall
I knew that it would save us all
Now everything's dark
Keeps us from the stark reality
Been waiting for the night to fall
Now everything is bearable
And here in the still
All that you feel is tranquility
Mä haluun et sä katsot mua ja yritän liikkua niin, että varmaan huomaat mut. Mä olen arka ja ujo, mutta haluan jotain, mitä itsekin pelkään. Puhua en osaa, mutta murra muuri ja saat jotain aito ja kestävää...
Mun ajatukset alkaa susta ja päättyy suhun.
Mä haluun mun arjen takaisin, mutta se on vaikeaa kun täytät sen ajatuksilla.Et ole mun tyyppiä ja siksi ehkä tässä kävin näin. En osannut varoa sua yhtään ja yht äkkia huomasin, että täytit mun ajatukset. Me ollaan oikeasti niin erilaisia, ettei tästä koskaan voi tulla mitään. Ja silti... mä vain haluan sut..
oletko m vai n? jotenki niin ontto olo kun en näe sua onko vähän tyhmää sulla on oma elämä ja mulla oma ja silti haluan jotain mitä en voi koskaan saada omakseni tämä on hirveää...ja vielä nyt kun ei nähdä pitkään aikaan kumpa voisin olla rohkea ja pyydystää sun numeron ja laitta viestiä että voitasko nähdä..tää on aivan liian pitkä aika mulle että en näe sua...älä enään ikään jätä mua näin pikäksi aikaa!!
Darker_than_black vei sanat suustani. Olen itse ihastunut hitaasti mutta 110 % varmasti työkaveriini.
Pää hipoo pilviä. Olo on aivan mahtava, mutta samaan aikaan toivon että kuolisin että loppuisi tämä "tuska". Nimittäin hän on varattu ja toisaalta en ole varma hänen tunteistaan minua kohtaan. Toivon että tunteeni häntä kohtana laimenevat tai minä sekoan. Yöt ja päivät menee häntä miettiessä. Hän on saanut minut hymyilemään. Huumorintajumme ovat samankaltaisia. Ajattelen häntä koko ajan. Olen meinannut ajaa monta kolariakin kun tuo ihanainen sekoittaa ajatukseni. Taidan ottaa riskin ja sanoa tunteeni häntä kohtaan ja tempaista hänet syliini. Parempi kerta rytinä kuin loputon viiltävä tuska.
missä päin tämä nainen on...tumma vai vaalee?kerro joku vinkki itsestäsi tai naisesta...toivon niin että olet juuri se ketä ajattelen=)
tummahiuksinen
Kauniisti kirjoitettu mutta... ihastuksesi kohde taitaa olla varattu? Eikö vaan? Jotenka anna ole, tyydy kohtaloosi. Omasta kuormasta ei syödä, ellei toinen ole vapaa. Usko minua. Jälkeenpäin koskee vielä enemmän sydämeen.
...upea kirjoitus..kaikin puolin.
Järki ja merkitys on edelleen kuitenkin mukana kaikessa.
Ehkä tämä jalostaa ihmistä..
http://www.youtube.com/watch?v=Iq0XJCJ1Srw&feature=related
joo omasta kuormasta ei syödä jne..... Kyllähän se on vaan niin että tunteitaan ei ole aina viisasta kertoa, mutta voihan ne tunteet näyttää päivittäisessä olemisessa ihastuksen kohteelle itselleen ilman "virallisia" repliikkejä. Minä ainakin olen yhteen työkaverinaiseen niin lätkässä että tämä näkynee käytöksessäni häntä kohtaan kilometrien päähän (halusinpa tai en). En ole nähnyt häntä muutamaan päivään ja ikäväni on käsinkosketeltava. Pelkkä hänen olemuksensa muistelu saa sukat pyörimään jaloissani ja hymyn huulilleni.
Minkä ikäinen olet aloittaja?
merkitystä iällä, sehän on vain pelkkiä lukuja.
ei katso aikaa eikä paikkaa
niin, se iskee juuri silloin kun osaat sitä vähiten odottaa.
Olemmeko me paljonkin tekemisissä keskenämme töissä?
oikeastaan, nähdään kuitenkin joka arkipäivä.
Oletko Sinä varattu?
En.
kertoa jotain vinkkiä esim työpaikastasi?
mä tiedä, mitä vinkkiä voisin siitä kertoa..?
Hieno kirjoitus. Tästä tulee mieleen oma juttuni. Töissä on yksi ihastuttava nuori nainen. Olen korvianimyöten ihastunut häneen, mutta aina kun koitan saada katsekontakstia, niin hän kääntää katseensa pois. Joskus jopa hieman säpsähtäen. Toisaalta hän välillä salaa vilkuilee minua. Nämä katsekontaktin välttelyt ovat saaneet minut lopettamaan kaiken ylimääräisen huomionantamisen. Enhän tiedä vihaako vai rakastaako salaa.. Kaipa tuo ihastumisen tunnekin joskus häviää.
ainakin käyttäydyn tuolla tavalla, en tiedä miksi.
Toisaalta haluaisi katsella häntä avoimesti silmiin, mutta kuitenkaan ei uskalla.
Kai sitä pelkää.
Pelkää, että toinen pitää aivan idioottina...tai jotain siihen suuntaan.
On helpompi niin sanotusti esittää viileää ja välinpitämätöntä, kuin näyttää ne todelliset tunteensa.
Sitä luulee niin suojelevansa itseään.
Mutta tosiasiassa se satuttaa enemmän, kun pitää esittää jotain muuta.
Sekin satuttaa, kun toinen antaa ns. toivoa, mutta
seuraavassa hetkessä käyttäytyy, kuin mua ei olisikaan. Toki käyttäydyn toisinaan itsekin näin.
(Tai sitten olen vain kuvitellut kaiken, ihastunut ihminenhän aina tulkitsee asiat väärin.)
Ja muutenkin, kuinka hänenlainen ihminen koskaan voisikaan ihastua minunlaiseen..?
"I don't wanna know if you're playin' me,
keep it on the low
Cause my heart can't take it anymore"
Miten mielestäsi mahdollisen ihastumisen voisi selvittää? Siis niin ettei menetä kasvojaan? En haluaisi suoraankaan kysyä, varsinkin kun hän on varattu. Katsekontakti on vaikea saada, lukuunottamatta juttelua.
Tuo epävarmuuden tunne on tuttu minullekin. Ihastuneen ihmisen itseluottamus voi heittää laidasta laitaan.. Voimia, asiat selviää kyllä! :)
Suomea nämä kirjoituksesi menevät?
voisitko kertoa jotain vinkkiä jos vaikka olisin se ujo tyttö=)
Neutraali nykyään: Luehan minun kirjoitukseni alempaa. Siinä sinulle selitys miksi joku katsoo, mutta kun katseet kohtaavat, hän kääntää äkkiä katseensa pois...
Nyt alkaa tämä homma menemään siihen pisteeseen, että ota itseäsi niskasta kiinni ja tee asialle jotain. Sinun ei tarvitse edes sanoa kasvotusten ajatuksiasi vaan voit vaikka kirjoittaa. Minä en jaksa enää miettiä miksi olet niin etäinen, etkä katso silmiin saati sitten kommentoisit puheitani. Minä olen sinulle vihreää valoa näyttänyt ja moralisointi sekä omantunnontuskat on sitten minun vastuullani, ei sinun!
en enää tiedä mistään mitään.
Kaikki tuntuu sekavalta ja sitä alkaa epäilemään kaikkea.
Sisällä vallitsee tunnemyrsky, sydän ja järki painivat keskenään.
En tiedä, miksi olen tällainen saamaton nahjus.
Mutta mua pelottaa.
Ei se ole motenkään helppoa kertoa toiselle tunteitansa.
Olisi helpompaa, jos olisi selvät merkit, eikä tarvitsisi vain luottaa katseisiin, hymyihin yms.
Ja elämääkin täytyisi jatkaa vielä senkin jälkeen, kun tunteensa kertoo.
kuule niin, että tänään ennen kuin työpäivä loppuu, laitat minulle viestiä jotain muuta kuin tätä kautta. Sinun ei tarvitse oikeastaan siihen sen kummemmin tunteitasi paljastaa kuin laitat jonkin pienen vinkin. Vinkin siitä, että minä tiedän sinun olevan tämä kirjoittaja ja sinä tiedät minun lukeneen kirjoituksesi.
Minä tiedän, että sinä olet ujo ja sinun on vaikea puhua tunteistasi. Minä olen varmasti meistä se avoimempi, mutta en voi vastata tunteisiisi ennen kuin tiedän niiden olevan juuri sinun tunteitasi. Ja voin sanoa varmasti, että tunne on molemminpuolinen... Kirjoitikin, että se tulee juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Näinhän siinä juuri kävikin. Olet melkein kuukauden ajan ollut minun mielessäni aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä.
Kuten tuo foreigner12345678 ehdotti, ainakin minä sain viestin, jota en odottanut saavani.
Voi olla, että moni muukin samassa tilanteessa oleva lähetti eilen viestin työpäivän päätyttyä.
Kiitos Darker_Than_Black aloituksestasi, siitä ovat varmaan muutkin päässeet eteenpäin tai saaneet rohkeutta olla avoimempi.
Tiedän, miltä tuntuu, kun ei voi/uskalla kertoa tunteistaan saavuttamattomalle. Siitä pääsee ajan mittaan yli, mutta toivon kaikille, että hänelle jäisi pieni oma paikkansa rintaan.
"Kuinka tärkeää onkaan tunteille vesi: kuka huomaa kuivia kyyneleitä, huomaa pyyhkäistä autiomaan hiekkaa kuin se olisi lähde?"(-EES-)
en ainakaan hänelle mitään viestiä laittanut.
En kehtaa. Miten sitä nyt kertoa tunteensa ventovieraalle?
Ei enää jaksaisi tätä, olisi helpompi vain lähteä.
Mutta eihän se mitään ratkaisisi.
Ahdistaa jo valmiiksi ensi viikko.
Miten ne tunteet, jotka ovat ensin saaneet sinut tuntemaan jotakin käsittämätön,
saanet sinut tuntemaan itsesi eläväksi ja vahvaksi,
muuttuvat yhtäkkiä ahdistaviksi?
Kai se on sitten sitä pelkoa..?
Pelkoa, ettei koskaan tule kelpaamaan kenellekään.
valtaa mieltäsi.Älä anna pelolle valtaa.Ajattele positiivisia asioita elämässäsi.Ammenna niistä voimaa huomiseen ja tuleville päiville.Joskus on hyvä olla itsekäs ja keskittyä omaan vointiinsa.Itse tuon läpikäyneenä ymmärrän sinun tuntemuksia .
Ahdistusta täälläkin.Kuin olisi syönyt säkin kiviä...hämmennystä.Pelkoa.Viesti käy.
mihin ehditään vielä, kun elää saadaan, ei millään enää mitää tolkkua, ei pysyväisyyttä ei edes rauhaa.
Pahaa mieltä, katkeruutta, kaunaa, vihaa, kehenkään uskomattomuutta, typeryyttä ja järjen puutetta vain kaikki alapään asiain mukaan.
Tosi ahdistavaa kaikkialla täällä
Etko huomaa kuinka silmilläni suasyön mies ;) ...Jos vain tietäisin AP.n olevan sulta..... :P
Vastaan nyt tähän, koska sinä todella voisit olla hän, mutta et varmastikkaan ole.
Darker_than_Black: Mitäs jos ne tunteet ei olekkaan yksipuolisia?! Tiedätkö että ihastuneet ihmiset yleensä peilaavat toistensa käytöstä. Naiset usein kuulema yrittävät kätkeä tunteensa, mukaan lukien myös minä. Olen huomannut, että yrität olla viileä ja etäinen. Yrität kieltää kai tunteesi käyttäytymisestäsi päätellen tai sitten saat inhotuksen tunteita, koska vaistoat mun ihastuksen ja et pidä siitä. Sen takia luulen, ettei ole mitään toivoakaan ja yritän itse olla aivan yhtä viileä ja kiellän itseltäni sun katselun, kaiken. Välillä taas toivo herää kun katseemme vahingossa kohtaavat. Tulee niin iloinen olo kun vain näenkin sut töissä. Katse todellakin löytää sut automaattisesti. Mutta tunteiden kieltäminen tuntuu pahalta ja tunnen itseni typeräksi kun pitää pysyä tyynenä, viileänä ja etäisenä... Tiedät kuitenkin kai että vilkuilen sua salaa?
Välillä luulen että inhoat minua (tai uskottelen itselleni niin), kun välillä et edes tervehdi. Silloin tekisi mieli pyytää anteeksi ihastustani, mutta kun se ei ole mikään loukkaus... Senhän pitäisi olla hyvä asia, että joku pitää sua niin mahtavana tyyppinä että on ihastunut suhun.
Tiedän että sulla on yksi este, minkä takia sä hyvinkin varmasti kiellät ihastuksen tunteet. Asialle ei kai voi mitään, ellet ole onneton suhteessasi ja laita sille pistettä. Kiellän sut itseltäni jatkossakin, koska kunnioitan sun suhdettasi. Mulla niitä esteitä ei ole, vaikka ehkä monet luulevat että on.
Samojen tuntojen kanssa siis painitaan aloittajan kanssa. Hulluksiko tässä tulee, vai miten sen saa loppumaan?
Olisihan se enemmän kun mahtavaa jos niin ihana mies kuin sinä vastaisi tunteisiin samalla lailla.... Ei kai parane toivoa mahdottomia.
Yleissesti sanon kirjoittajalle, että kohtaloonsa ei ole pakko tyytyä. Kaikki on mahdollista, aivan kaikki. :-)
Upea kuvaus joka koskettaa tuon kaiken kokenutta ja jo eteenpäin kulkevaa.
Tunteiden leimahtaessa syvällä sydämessä ja sielussa; tuntuu kuin roihu polttaisi poroksi. Järjen varoitellessa ristiriita vie hulluuden partaalle. Hulluuden portilla jokainen tekee ratkaisunsa, lohdutan sinua, että elämä kantaa. Toden totta! Huolimatta siitä että aika pysähtyy, henki salpautuu, sydän lyö tyhjää.
Mikäli ratkaisu on olla rohkea selviät siitä. Mikäli päätät unohtaa, siitäkin toipuu - aikanaan.
Ehkä joku päivää sinullekin koittaa hetki, kun hymyilette toisillenne, tietäen.
Nautitte toistenne seurasta vapautunein mielin, kumpikin oman itsensä kanssa asian työstäneenä.
Niin on hyvä.
http://www.youtube.com/watch?v=qzN2vO1yxpI
päätin unohtaa, päätin vaieta.
Piilottaa ne tunteet sydämen syvimpiin sopukoihin,
sinne minne kukaan ei näe,
sinne minne aurinko ei loistettaan suo.
Kaikkihan se kuitenkin oli vain omaa kuvitelmaa,
pelkkää harhaa.
Tällä hetkellä haluaisi vain ryömiä johonkin kaikilta piilon,
ettei kukaan näkisi silmistä,
miten sisälle sattuu.
Kai se elämä kantaa,
kai sen on pakko,
en varmaan muuten vielä olisi tässä.
Minä olen varmaan tällä hetkellä matkalla valosta pimeään.
Mutta kai jonakin päivänä valo pilkahtaa taas jossakin.
Ja silloin olen taas vahva.
"Hän, kun kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän
Tunnen saman ikävän,
kun poissa on hän
Hän, sai mut nauramaan, hän,
sai mut laulamaan, hän,
antoi mulle sävelmän"
http://www.youtube.com/watch?v=HnHmg96I_BA
Järki... Haluaisin huutaa koko maailmalle että rakastan sinua. Haluaisin kaapata sinut syleilyyni auringon laskiessa, suudella sinua ja olla päästämättä koskaa irti. Haluaisin kuiskata sinulle ne sanat: rakastan sinua. Mutta järki ei vain anna.
Hassua miten valitsen mieluiten tämän tuskan kuin että kertoisin eräälle naiselle mitä tunnen häntä kohtaan. Paha sanoa mitä tulisi tehdä, en yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. ”Nuoruus” ei ollut kultaista aikaa: vastakkaisen sukupuolen kanssa ei tullut kovinkaan em asioissa liikuttua. Pieniä ihastuksia on ollut, mutta tämä on jotain toista... jotain syvempää.
Jotkut teistä varmaan tietävät tunteen: tekisitte mitä tahansa hänen vuoksensa. Tuntuu hölmöltä sanoa, mutta toivoisin että voisin jotenkin olla ”joku toinen”. Haluaisin vaikkakin vain pienen hetken, että hänellä olisi samanlaisia tunteita minua kohtaan kuin mitä tunnen häntä kohtaan. Päässä liikkuu hulluja ajatuksia: hetkiä rohkeudesta, sanoisin jopa sankaruudesta: läheltä piti tilanne yrityksen virkistys reissuilla (pienimuotoisia ”tapahtuma sarjoja” on ollut...). Tilanne josta en itse välttämättä selviytyisi, mutta pystyisin muuttamaan hännen kohtaloaan. Pelastamaan hänet. Sitä tilannetta seuranneina muutamina hetkinä minulla luultavasti olisi rohkeutta kertoa mitä tunnen. Ehkä sen vuoksi silloin, koska jos saan kielteisen vastauksen minun ei tarvitsisi olla narri muiden silmissä. Reilu vaihtokauppa, ”vapaudu kiusallisesta tilanteesta” – kortti omaa henkeäni vastaan ? En valittaisi, en ollenkaan. Saisin vain tuona hetkenä todistaa hänelle ja muille mitä tunnen ja kuinka vahvasti. Naurakaa vain, mutta sen muutaman minuutin olisin ”joku” joka muuttaisin yhden henkilön kohtalon ja jättäisi jäljen paikalla olleiden mieliin.
Yllä olevat kappale voi kuullosta naurettavalta pramealta ja lapselliselta, tälle en mahda mitään. Haaveita, ihmisillä on oltava haaveita jotta he jaksaisivat päivästä toiseen. Toiset haaveilevat rahasta ja kuuluisuudesta, minä rakkaudesta. Toivoisin vain että sinä J törmäisit tähän ketjuun, sinä jonka kanssa tekstailin hetki sitten, sinä joka juuri palasit hotellille. Sinä siellä työmatkalla, jossain päin eurooppaa...
Rakastan Sinua, Je t'aime, I love you, Aishiteru vaikka et koskaan sitä tulisi tietämään...
Emmekä voi ottaa sitä yhtä hetkeä ja kaapata se ihana ihminen syliin. Hetkeksi.
Voi meitä...
http://www.youtube.com/watch?v=22TLAgXcsM0
"Luulin, että helposti tästä
Irti päästä voi ikävästä
Että silmistä pois
On pois sydämestä
Ei se vaan ole niin"