Hauskaa. Täällä sitä vaan hyvässä hengessä jaetaan kuppeja ja kippoja. 16 vuotta kimpassa niistä kaksi viimeistä tehty eroa. Outoa. Akka kyselee mitä haluat mukaan ja minä kyselen tarviiko hän niitä kenties enemmän.
Laatikot ovella odottaa että saan vietyä niitä pikkuhiljaa sinne "toiseen kotiin".
Itkut itketty ja sitä rataa. Onneksi sai tehdä tämän pitkältä tuntuneen surutyön täällä himassa, on vain tämä manuaalinen jalan nosto toiseen paikkaan. Suhde on muuttunut rakkaussuhteesta vihaksi, edelleen pettymykseksi siitä ei miksikään ja nyt ilmeisesti kaveriksi tai puolitutuksi.
Outoa? Lakanat puoliksi ja sulle mulle sulle mulle.
Ei kinaa ei huutoa ei mitään?
Rauhallista puhetta jopa ystävällisessä sävyssä ( tuntuukohan siitä pahalta? Ei, se vihaa mua vitusti)
Kuka tietää, tulevaisuushan voi tuoda tullessaan mitä vain?
Laatikot ovella odottaa että saan vietyä niitä pikkuhiljaa sinne "toiseen kotiin".
Itkut itketty ja sitä rataa. Onneksi sai tehdä tämän pitkältä tuntuneen surutyön täällä himassa, on vain tämä manuaalinen jalan nosto toiseen paikkaan. Suhde on muuttunut rakkaussuhteesta vihaksi, edelleen pettymykseksi siitä ei miksikään ja nyt ilmeisesti kaveriksi tai puolitutuksi.
Outoa? Lakanat puoliksi ja sulle mulle sulle mulle.
Ei kinaa ei huutoa ei mitään?
Rauhallista puhetta jopa ystävällisessä sävyssä ( tuntuukohan siitä pahalta? Ei, se vihaa mua vitusti)
Kuka tietää, tulevaisuushan voi tuoda tullessaan mitä vain?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Noinhan sen pitäisi järkevien aikuisten kesken mennäkin, vaikka monelle se on vaikeaa. Hyvä että olette saaneet riitanne sillä tavalla käsitellyksi, että voitte olla neutraaleissa tai jopa suorastaan ystävällisissä väleissä. Asiallisesti voi käyttäytyä, vaikka ei toisesta enää tykkäisikään.
Ihan uskomaton tunnehan se on, kun voi ihan rauhallisenoloisesti jakaa entistä yhteistä elämäänsä, vaikka vielä joitain aikoja sitten oli valmis huutamaan ja riitelemään täydeltä laidalta. Tavallaan se oli helpompaa, tiesi, ettei toisen reviirille ollut mitään asiaa, ja helppo siitä oli pois pysyäkin. Oli ihan varma, että tämä on tässä. Sitten kun on jakamassa lähes samalla antaumuksella, kuin silloin joskus hankkiessa, tulee toisinaan epätodellinen olo: mitä me ollaan tekemässä ja miksi, jos tämä näin helposti käy. Kipeää tekee, kun yhteistä elämää hajottaessa alkaa toisesta nähdä niitä piirteitä, jotka silloin ennen kaikkea jaettavaa veti yhteen. Kummallista, niin kummallista.
Älä ala muisteleen juuri tuota "ne piirteet, jotka yhteen veti..."
Siitä se oikea surku tulee ja se rakkaus mieleen, joka sitten kuoli!
Muistele vaan niitä ikäviä asioita, mitkä sen rakkauden tappoi, se on realismia ja oikeampaa tunnetta tänä päivänä. Muuten vellot sydänsyövereissä ikäsi...mietit, jos sittenkin olisi pitänyt....!
Itse eron kynnyksellä aloin kanssa muistella sitä ihanaa miestä 20 vuoden takaa, joka vei jalat alta ja ikävähän se tuli....mutta sitten muistin ne lukemattomat baareissa juoksemiset huorien kanssa ja sen tippurin, minkä tartutti...se palautti taas arjen mieleen. Sydän särkyi.
Se nuoruuden mies on kuollut ja kuopattu..tämä tavaroitaan kanteleva on se luihu pettäjä, joka ei kestänyt tavallista perhe-elämää, vaan piti hakea sitä säpinää muualta ja loukata toista niin pahasti, ettei ketään toista.
Kylläpä helpottikin! Pidä sinäkin hautajaiset nuoruuden rakkaudellesi ja jatka elämääsi.