Onko kellään muulla kokemusta tällaisesta, kun asia tuntuu aina välillä vaivaavaan. Siis mulla on ihana suhde. Ongelma on se, että aluksi ei ollut ihanaa. Oli suoraan sanottuna kamalaa. Erosimme ja erosta pääsin yli helposti. Sitten tapahtui niin, että koin eräässä asiaan liittymättömässä asiassa mailmani täydellisen murenemisen ja suuren kivun. Rakensin itseni uudelleen. Tämän jälkeen aloimmekin seurustella nykyisen miesystäväni kanssa uudelleen. Kaikki on sen jälkeen (siitä jouhtuen?) ollut ihanaa. Tunnen huonoa omatuntoa miestäni kohtaan. Hän ei olisi saanut näyttää, että sovimme yhteen jollei hänestä riippumaton asia olisi tapahtunut. En ehkä olisi koskaan huomannut, että hän on sellainen jonka kanssa haluankin elämäni viettää. Tunnen tästä joskus syyllisyyttä, vaikka nyt kaikki on täydellisesti. Olemme jutelleet asiasta ja mieheni on ymmärtäväinen. Hän tuntuu olevan vain onnellinen siitä miten asia kääntyi. Minua se silti joskus vaivaa. En tiedä miksi jos se ei vaivaa miestänikään. Teen tästä päässäni turhaa ongelmaa? En olisi koskaan uskonut alussamme, että elämä hänen kanssaan voisi tuntua näin hyvältä. En ole käyttänyt häntä itseni laastaroimiseen. Sitä olen aina varonut, koska tiedän että sellainen tapa johtaa varmaan tuhoon. Jotenkin vain löysimme yhteisen sävelen toisella yrityksellä elämässä tapahtuneen hajoamisen jälkeen, kun ensimmäisellä siitä ei ollut pienintä tietoakaan. Kaikki on niin hyvin, että alan tuntea syyllisyyttä siitä, että en tuntenut tällaista häntä kohtaan aluksi. Mieheni on 45 ja itse 40. Miksi tunnen huonoa omatuntoa tällaisesta?
Ei ehkä ongelma,
mutta....
2548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi tunnen huonoa omatuntoa tällaisesta?
Koska jauhat sonta-levyä, eli siis sulla ois mahkut vaan elää, hyväksyä elämä kaikkine sattumuksineen ja asiat niin, että ne muuttuu, mutta sen sijaan sä vaan valitset rypeä jossitteluissa ja mikseittelyissä. Haaskaat aikaasi, haaskaat suhteenne aikaa, haaskaat onnellisuuttanne, haaskaat elämääsi, ja mitä vielä. Eipä juuri tuon turhemmin aikaansa voisi käyttää, voi ne ajatukset tunkea poiskin, kyllä 4kymppisen pitää jo tietää, että joskus vaan pitää päättää, että nyt loppu tää jauhaminen ja mennä eteenpäin. Mutta jospa asiat on liian hyvin ja kun kriisiä ei ole, sä olet päättänyt sellaisen vääntää? Mikäs siinä, jos tykkää rypeä.
Ei ole kyse siitä ollenkaan, että vääntäisin kriisiä siksi koska asiat on niin hyvin. En tee sellaista eikä tämä ongelma ole kriisi, vaan asia joka pään sisässä joskus kalvaa. Josta tunnen huonoa omaatuntoa. En koskaan vääntäisi tällaisesta mitään oikeaa ongelmaa. Elämässä on paljon isompiakin asioita. Kysyin vain onko jollain jotain kokemusta, koska tämä kuitenkin hetkittäin pohdituttaa. Oikeastaan en vain ymmärrä miksei miestäni haittaa. Pitäisi varmasti olla siitä vain onnellinen ja olenkin hyvin onnellinen. En ryve missään. Tätäkin ajattelen ehkä kerran 2 viikossa, mutta kun ajattelen, niin ajattelin kysyä, jos joku osaisi sanoa jotain. Ei se mikään vakava asia ole, enkä ota elämää yleensäkään niin vakavasti. Ehkä se on vain jotain sellaista, että haluan olla miehelleni hyvä ja kiltti ja se menee vanhalla perfektionistilla joskus vähän yli.