Ollaan tällainen uusiopari. Minä 48 ja mies 56.
Ollaan oltu yhdessä kohta 2 vuotta. Meillä on kivaa yhdessä ja mies on todella huomaavainen ja auttavainen. Seksikin sujuu hyvin.
Hienoa on että tykätään samoista asioista ja tullaan hyvin toimeen toistemme lasten kanssa.
Mutta...Haluaisin että muuttaisimme yhteen mutta hän ei uskalla. Pari kertaa on siitä puhuttu. Ekalla kerralla syy oli se ettei olla oltu vielä niin kauaa yhdessä. Nyt sitten poikani kun on murkkuikäinen. On kova sotkemaan ja käy kavereita. Mutta minusta ei riitä syyksi koska nuo on korjattavissa.
Hän asuu omakotitalossa ja tuntuu että olen siellä vain kylässä enkä omatoimisesti osaa tehdä mitään.
Ja vaikka seurustellaan tunnen itseni yksinäiseksi. Osan viikosta olen kotona poikani kanssa ja viikonloppuisin hänen kanssaan. Joskus viikolla vaan käväsen ja tänäänkin kun olin siellä hän oli ulkona touhuamassa omiaan.
Jotenkin olen tyhjän päällä kun ei olla edes kihloissa.
En tiedä onko tämä jotain menettämisen pelkoa vai mitä...Vanhat heilatkin häntä muistaa vähän väliä eikä sekään tunnu kivalta vaikka hän kyllä todistelee eittei ole yhtään kiinnostunut.
En aio elää yksin loppu elämääni...ei ole kiva herätä yksin ja muutenkin perhe-elämä on minulle tärkeää.
En halua olla mikään riippa..Hän saa mennä ja tulla omia menojaan ja olla kavereidensa kanssa niinkuin minäkin.
Olen jotenkin umpikujassa...rakastan häntä mutta näinkään en jaksa...kassien raahaaminen edestakaisin alkaa kyllästyttämään...
Mitä teen???
Ollaan oltu yhdessä kohta 2 vuotta. Meillä on kivaa yhdessä ja mies on todella huomaavainen ja auttavainen. Seksikin sujuu hyvin.
Hienoa on että tykätään samoista asioista ja tullaan hyvin toimeen toistemme lasten kanssa.
Mutta...Haluaisin että muuttaisimme yhteen mutta hän ei uskalla. Pari kertaa on siitä puhuttu. Ekalla kerralla syy oli se ettei olla oltu vielä niin kauaa yhdessä. Nyt sitten poikani kun on murkkuikäinen. On kova sotkemaan ja käy kavereita. Mutta minusta ei riitä syyksi koska nuo on korjattavissa.
Hän asuu omakotitalossa ja tuntuu että olen siellä vain kylässä enkä omatoimisesti osaa tehdä mitään.
Ja vaikka seurustellaan tunnen itseni yksinäiseksi. Osan viikosta olen kotona poikani kanssa ja viikonloppuisin hänen kanssaan. Joskus viikolla vaan käväsen ja tänäänkin kun olin siellä hän oli ulkona touhuamassa omiaan.
Jotenkin olen tyhjän päällä kun ei olla edes kihloissa.
En tiedä onko tämä jotain menettämisen pelkoa vai mitä...Vanhat heilatkin häntä muistaa vähän väliä eikä sekään tunnu kivalta vaikka hän kyllä todistelee eittei ole yhtään kiinnostunut.
En aio elää yksin loppu elämääni...ei ole kiva herätä yksin ja muutenkin perhe-elämä on minulle tärkeää.
En halua olla mikään riippa..Hän saa mennä ja tulla omia menojaan ja olla kavereidensa kanssa niinkuin minäkin.
Olen jotenkin umpikujassa...rakastan häntä mutta näinkään en jaksa...kassien raahaaminen edestakaisin alkaa kyllästyttämään...
Mitä teen???
Vastaukset 14
Vanhimmat
jos mies ei ole valmis muuttamaan yhteen niin sitten ei ole. sinulla ei ole mitään oikeutta vaatia häntä siihen.
"..Hän saa mennä ja tulla omia menojaan ja olla kavereidensa kanssa niinkuin minäkin."
...hyvä...pidä kiinni siitä. Toistaiseksi historia tuntee vain kourallisen miehiä, joitten ystäväpiiri ei olisi kaventunut enemmän, kuin sen jo tutkitun, 2 kaverin lisäksi, parisuhteen myötä.
"Mutta minusta ei riitä syyksi koska nuo on korjattavissa."
...millä tapaa? Ymmärrän, että hän ei halua alkaa kotipiiaksi murkkuikäiselle, ja huomaa: koska se poika on sinun-hänen on kuitenkin oltava osa myös sitä hankalaa osaa arkea, tahtoi, tai ei.
"tuntuu että olen siellä vain kylässä enkä omatoimisesti osaa tehdä mitään."
...no onko pakko tehdä? Anna hänen hoitaa oma kotinsa, ja sinä hoidat omasi, eikö niin? Vai tunnetko muuten jonkun, joka on siitä mielissään, että vaikkapa anoppi tulee kyläilemään "ihan siivoamisen takia"...
"Jotenkin olen tyhjän päällä kun ei olla edes kihloissa."
...ja ihan niin kuin sormukset jotain sitten muuttaisi? Ei se kuule muuta, joko nyt jaksat vaan matkustella hänen luokseen, ja takaisin, tai sitten se on vaan jaettava lusikat.
Alottaja puheli yksinäisyydestä. Eli selkeästi hän kaipaa tavallista perhearkea ja sen tuomaa pysyvyyttä ja turvallisuutta. Kehottaisin ap:ta keskustelemaan rohkeasti mitä mieltä mies olisi jos..
Vieläkään ei ole myöhäistä muuttaa suuntaa.
"...millä tapaa? Ymmärrän, että hän ei halua alkaa kotipiiaksi murkkuikäiselle, ja huomaa: koska se poika on sinun-hänen on kuitenkin oltava osa myös sitä hankalaa osaa arkea, tahtoi, tai ei."
Eli mun mielestä jos toinen puolisko ei tahdo olla osa sitä arkea, ihmistyypit on erilaisia toisilleen tai hakevat eriasioita.
No toivotaan että saatte asiat kuntoon niin että molemilla olisi tyytyväinen olotila.
Sitä pysyvyyttä ja turvaa haluaisin.
Hänelläkin on tytär niinkuin minullakin mutta ovat jo omillaan. Ja tämä murkkkuikäinen poika on kiltti ja rauhallinen kaveri. Tulevat miehen kanssa muuten hyvin toimeen.
Ehkä hänellä on pelko sitoutumisesta kun on pari kertaa joutunut karille, tai sitten ero on siinä että hän vaan tykkää minusta ja minä rakastan...
Yritän olla pirteä ja iloinen kun sieltä lähden mutta sitten tulee itku kun pääsen autoon. Tai kun ollaan juteltu pitkät pätkät mukavia niin puhelun jälkeen tulee paha mieli...
Pitää tosiaan vaan uskaltaa kysyä häneltä vaikka pelkään että saan kylmät vedet niskaani tai tulee ero mut ei näinkään jaksa.
"Yritän olla pirteä ja iloinen kun sieltä lähden mutta sitten tulee itku kun pääsen autoon. Tai kun ollaan juteltu pitkät pätkät mukavia niin puhelun jälkeen tulee paha mieli... "
Pisti vähän silmään tuo lause. Miksi ihmeessä mukavien asioiden jälkeen tulee paha mieli? Eihän siinä ole mitään järkeä. Tulee mieleen lähinnä joku marttyyrikäyttäytyminen sinun puolelta. Ei millään pahalla, mutta tuo kuulostaa lähinnä itsesääliltä. Kun jotain mukavaa tapahtuu niin rupeat itkemään sen jälkeen, koska se mukava ei kestä kaiken aikaa? Otappas itseäsi niskasta kiinni. Nauti niistä hyvistä jutuista kun ne tapahtuvat ja muistele jälkeenpäin lämmöllä. Odota hymysuin seuraavia.
Mielestäni sinun pitäisi "ottaa tilanne haltuun". Jos mies oli ulkona puuhailemassa omiaan, niin selvästikkään hän ei ajattele sinua vain vieraana. Hän kokee sinut osaksi arkeaan, eikö se ole osoitus siitä että suhde on edennyt siitä alkututustumisesta? Mielestäni olisi kumma jos kahden vuoden seurustelun jälkeen toista pitäisi hyysätä ja viihdyttää kuin vierasta.
Ja ehkä mies on siinä uskossa että sinulla on mukavaa kun olet hänen luonaan ja hän puuhailee ulkona. Ehkä hän ajattelee että sinä vastaavasti puuhailet jotain sisällä.
Sanoit ettet oikein osaa tehdä mitään hänen kotonaan. Olisiko tässä kyse siitä että itse et oikein halua, koska mielestäsi asiat voisivat olla hyvin vain jos asuisitte yhdessä. Että itse teet oman olosi vieraaksi hänen kodissaan. Ainahan löytyy jotain hommailua. En tarkoita sitä että sinun pitäisi hänen huusholliaan hoitaa, mutta kuulostaa kummalta ettet tunne oloasi kotoisaksi noin pitkän ajan jälkeenkään. Tai voisitko kuvitella ottavasi jotain omaa hommaa mukaasi? Teetkö käsitöitä tai jotain vastaavaa, luetko kirjoja? Jos teet tällaisia juttuja kotona niin kai voit ihan hyvin tehdä niitä miehenkin luona.
Eikä sinun tarvitse aina kantaa tavaraa edestakaisin, mikset jättäisi jotain sinne? Jos mies ei sinua pyydä näin tekemään, niin mikset omatoimisesti tekisi sitä? Sanot että jätät tämän kirjan tänne niin voit jatkaa sitä ensi kerran. Kysyt että olisiko kylppärin kaapissa vähän tilaa niin että toisit sinne toisen hammasharjan, ettei aina tarvitse yhtä kantaa edestakas. Jos mies on kanssasi tosissaan, ei hänellä varmasti ole mitään tällaisia juttuja vastaan.
Mielestäni tuo kaksi vuotta ei ole mikään suhteettoman pitkä aika asua erillään. Varsinkin kun kyseessä on kaksi aikuista ihmistä, joilla on jo ollut aikaisempia liittoja. Ei ole kiirettä hosua. Nuorena sitä yleensä ollaan malttamattomia yhteenmuuton kanssa, kun se on jotain uutta.
Niin, lisäksi sanoisin että mielestäni tuo syy, että ei haluaisi muuttaa mrkkuikäisen kanssa samaan huusholliin, on aika painava syy. Ei se ole vain niin, että muuttaa yhteen ja on kuin kämppikset, vaan siinä yhteenmuutossa miehestä tulee väkisinkin pojallesi jonkinlainen isähahmo. Varmasti tuollainen asia mietityttää.
Sitten mietin kun sanoit että hän asuu omakotitalossa. Onko asia sitten niin että haluaisit teidän asuvan yhdessä kerrostalo- tai rivitaloasunnossa? Siinä tapauksessa tuokin asia on miehelle kovan mietinnän paikka. Itse asun omakotitalossa, ja olisi kyllä vakavan harkinnan paikka muuttaa toisen ihmisen takia kerros- tai rivitaloasuntoon.
Siis kovan mietinnän paikkoja nämä molemmat jutut. Se, että tuollaisia epäröi, ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ettei välitä toisesta. Mutta noin vähän vanhempana jo tajuaa ettei kannata suinpäin rynnätä muuttamaan niitä elämän perusjuttuja. Ei ole mitään pikkujuttuja muuttaa ihan toisenlaiseen ympäristöön, eikä ole helppo yhtäkkiä asua murrosikäisen kanssa samassa taloudessa. Kannattaa ensin vähän katsoa ja varmistua. Kannattaa myös kuunnella itseään eikä vain mukautua toisen tahtoon. Jos ei ole onnellinen siellä missä on, niin aika vaikea sitä toistakaan on tehdä onnelliseksi.
Mies tietää että hän saa kaiken haluamansa sinulta nyt jo valmiina: intiimin yhdessäolon, valmiin kuuntelijan ja keskustelukaverin. Hän tietää että sinä olet aina saatavailla kun hän haluaa. Sillä aikaa hänellä on edelliset naisystävät vain puhelinsoiton päässä.
Tuo tilanne on kuin räätäloity hänelle. Siis aivan täydellinen! Eikä hänen tarvitse luopua mistään, ei omasta "vapaudestaan", ei omasta kodistaan, ei tarvitse osallistua sinun poikasi huolehtimiseen puolin tai toisin. Millaisen esikuvan miehistä hänen käytoksensä antaa pojallesi? Mitä sinä luulet? Millaisen esikuvan naisista sinun käytoksesi antaa pojallesi? Että he ovat vain halpaa kertakäyttotavaraa?
Onkin sinun ja vain sinun itsesi valittavana haluatko jakaa kehoasi, aikaasi ja tunteitasi tuon miehen kanssa. Todennäkoisesti nyt jo tiedät ettei mies tietenkään ole halukas muuttamaan mitään teidän yhtälossä. Tuohan toimii loistavasti hänelle.
Tietenkin voit halutessasi antaa hänen valita joko laillistaa teidän yhdessäolo ( aivan niin, se 10minuutin vierailu maistraatissa) tai sinä olet valmis antamaan hänen mennä ja hakea itselleen uusi palvelija ja ilmainen elämän sulostuttaja.
Tai sitten jatkaa tuota samaa rumbaa varsin tietoisena että sinä et koskaan perusta yhteistä kotia tuon miehen kanssa. Ja kertoa itsellesi että "mutta minä kun luulin, mutta minän oletin, mutta minä kun uskoin..." Eikä mikään muutu.
Nyt kyllä tuli niin tyhmä olo.
Mies on elänyt koko elämänsä samassa talossa ja minä kerrostalossa. Hän on ollut koko aikana yhden yön minun luona. Ja senkin kerran oli rauhaton ja vaivautunut.
Ja minäkö marttyyri ja pyörin itsesäälissä...Noita ei ole minun vioiksi ennen sanottukaan....mutta liian kiltiksi kylläkin....Se itku tulee sen takia että haluaisin olla hänen kanssaan ja jakaa sen arjen.
Tämä järjestely on varmaan hänelle sopiva...Taisi olla samanlaista edellisen kanssa vaikka olivat yhdessä melkein 12v. Eli tyhmähän minä olen kun odotan tapahtuvan jotain muuta kohdallani.
Pojalla on hyvä isä ja on hänen luonaan myös aika paljon. En etsi pojalleni isää vaan poika kuuluu samaan pakettiin kanssani. Mies on moneen kertaan sanonut että harmi kun ei olla tavattu aikaisemmin koska olisi halunnut lisää lapsia.
Mies lähti tänään kalaan kavereiden kanssa ja minullakin olisi ollut harvinainen viikonloppuvapaa.
Pitää varmaan lähteä tuulettumaan ja tehd se päätös :(
Hei,
Tuulettumaan lähteminen ei ole ollenkaan huono ajatus! Tiedä miten kiva ilta ja ketä sitä tapaa. Kun suhde on epätyydyttävä, voi tapahtua miten onnellinen sattuma tahansa. Voit kohdata miehen, joka oikeasti rakastaa sinua ja pystyy myös sitoutumaan. Ikävä lukea tarinaasi eikä tuon tapainen ole aivan vierasta itsellenikään.
Nykyinen miesystäväni (kaukosuhde) lähtee tänään etelänreissulle tekemään etätöinä erästä työtään. No, eihän se pelkkää tylsää neljän seinän sisällä istumista hänellä tule olemaan... Riitelyä on ollut ja kylmyyttä hänen puoleltaan. Hän päätti lähteä vain ilmoittamalla minulle, edes tarkkaa paikkaa ei ole kertonut. Temppu on kosto minulle, mitäs muutakaan.
Tekisi niin mieleni lähteä myös tuulettumaan. Ehkä se avaisi silmäni toteamaan, että eihän hän ole ainoa mies maailmassa... Jos kohtelee minua huonosti, on tuskin minua ansainnut. Olisipa kiva, jos olisi seuraa lähtemään iltaa istumaan...avoimin silmin :)
Sun viikonloppuusi ja jatkoosi oikein paljon tsemppiä, jaksamista ja sen päätöksesi löytämistä!
Tai no ei niin kiva mutta hyvä tietää etten ole yksin asiani kanssa. Kävin vinkkukaupassa ja jos oikein hyvin käy niin uskallaudun lähtemään ulos yksin kahden vuoden jälkeen. Kaikilla kavereilla on tänään jotain ja tietysti olisi pitänyt olla aikaisemmin asialla. Ehkä sitten joku ystävä tai muu kiva tulee vastaan:)
Noin positiivinen ihminen kuin sinä tarvitsee kunnon miehen. Me taidetaan vaan olla niin itsestään selvyyksiä ....ja sitten kun he heräävät voi olla liian myöhäistä...
Sen päätin että aion antaa tulla kaikki ulos mitä mielessäni liikkuu, silleen nätisti mutta päättäväisesti. Meni syteen tai saveen...
Hauskaa viikonloppua myös sinulle :)
...toivottavasti sinun tuli lähdettyä ulos asti tuulettumaan :). Itse istuskelen sohvalla kynttilöiden, punaviinin ja hyvän musiikin parissa. En jaksanut vielä tänään iltamenoihin, mutta jos vaikka huomenna... Minun miesystäväni kuvittelee, että olen lähdössä hänen luokseen hänen etelänreissunsa jälkeen. Mutta. Ei ollenkaan kiinnosta lähteä. Koska hän ei ole mitenkään osoittanut rakkauttaan tai edes mitään siitä lievempää oikeaa kiinnostusta viime aikoina, en aio laittaa rahojani matkustamiseen hänen luokseen. Kuvitelkoon mitä tahansa, odotan mieheltä osoituksia todellisesta rakkaudesta ennenkuin lähden enää tästä eteenpäin... Tottahan se on, että jos vain seksi keskenämme kiinnostaa, ei se kauaksi kanna. Ihmeellistä oli, että hän halusi ostaa kihlasormukset vain pari kk seurusteltuamme. Se sormus on tällä hetkellä minulla tuolla kaapissa.
tullut lähdettyä...Viiniä ja kynttilöitä on täälläkin ja katson pari leffaa jotka ovat odottaneet vuoroaan. Huomenna tulee vieraita ettei sittenkään tule lähettyä...Pitäisi varmaan järjestää myös sellanen naisten ilta että sais taas nauraa sydämen pohjasta..
Miehet on sitten kummallisia otuksia. Ehkä jos yrittäisi olla vähän vaikeampi tapaus eikä niin varma nakki joka pomppaa heti kun pyydetään. Mutta kun sellanen leikkikin tuntuu jotenkin lapselliselta aikuisilta ihmisiltä.
En tiedä vaistosiko mies että jotain on pielesssä kun sieltä kalareissulta on soiteltu useaan otteeseen ja vakuuteltu kuinka hän tykkää minusta mutta ei osaa sitä oikein näyttää...
Toi sana tykkääminen on jotenkin teinari touhua...mutta sanoo kuitenkin....Taas tuli miettimistä lisää.
Seksillä pääsee jonkin matkaa eteenpäin mutta jossain vaiheessa suhde tarvii kyllä muutakin ja siinä yleensä on se kriisin paikka.
No se ei oo ollu meidän ongelma...
Jos sinä sinne matkustelet niin eikö hän ota osaa matkoihin siis rahallisesti? Pystytkö sinä hänelle sanomaan kun asiat vaivaa? Minä olen niin huono siinä hommassa ja sitten kerään kaikki sisälle ja pamautan ne pihalle niin ettei mitään järkee..
Kiva on sinun kanssasi ollut jutella. Toivottavasti saat selvitettyä miehesi kanssa asiat kuntoon jos niitä hyviäkin hetkiä on ollut.
Uutta suhdetta on aina vaikea aloittaa..
Minäkin yritän saada selkoa tähän elämään...
Minä lopetin kerran suhteen samasta syystä. Olin yksinäinen, halusin miehen, joka ASUU kanssani. Hän halusi asua oman kattonsa alla ja tapailla minua. Nyt minulla on mies, jonka kanssa muutimme yhteen nopeasti ja olemme opetelleet tulemaan toimeen yhdessä ja rakastamaan toisiamme saman katon alla. Hänen ajatusmaailmansa on samantapainen kuin Oppeliinin tuolla alapuolella. Hän syyttääkin ex-miesystävääni siitä, että mies vain "käytti" minua. Sai kaiken tarvitsemansa antamatta minulle sitä, mitä minä tarvitsen (kumppanuutta, yhdessäasumista, turvaa). Sinkkumiehenä nykyinen mieheni on yllättäen joutunut isäpuolen asemaan lapsilleni. Välillä on ollut vaikeaa ja oli hänellä kausi, kun otti etäisyyttä lapsiini (mutta se meni onneksi ohi) mutta nyt tuntuu, että vähitellen alamme oppia toinen toisistamme ja haluan elää hänen kanssaan loppuelämäni, sillä joka päivä rakastan häntä enemmän.
Onni ja Hilma muuttavat yhteen. Ja ihan miehen puolelta tuli tämä ehdotus. Oli kuulemma sitä miettinyt jo pitkään. Nyt tuntuu hyvältä kummastakin... Ei muuta kuin pakkaamaan...