ollaan seurusteltu poikaystäväni kanssa reilu vuosi ja siitäkin varmaan yli puolet olen halunnut pois suhteesta. oon aina ollut tosi määrätietonen ja ajatellut ettei kukaan koskaa voi vedättää eikä loukata mua ja etten tule koskaan sietämään huonoa pari suhdetta tai kohtelua, en pienintäkään. mutta nyt kun seurustelen ensimmäistä kertaa elämässäni ja kiinnyin tosi paljon tähän ihmiseen, joka tietysti on ihana,en kai muuten olisi alkuunkaan lähtenyt mukaan..niin nyt sitten on lähtenyt ihan out of control.
oon miettinyt moontamontamonta kertaa sitä tilannetta kuinka jättäisin hänet ja elämää sen jälkeen, mutta on asioita, jotka pidättelee tai oikeastaan estää mut lopettamasta tän. ja aina tulee jotan kun olen vihdoinkin päättänyt jättää hänet.
ihan jotkut pienetkin asiat esim. lahjat (viimeksi tuliaiset hänen VANHEMMILTAAN) tai hänen sairaudet (hänellä on ollut tosi pahoja kipuja jne. joista ei sen tarkemmin) jotka saa mut tunteen hirveetä syyllisyyttä ja sääliä ja velantunnetta. vaikka tiedän ettei ketään voi pakottaa tuollaisten syiden takia paskaan suhteeseen! ja kun vielä miettii että enemmän sitä paskaa on suhteessa tullut niskaan kuin hyviä asioita. ja sitten on vielä nämä muiden ihmisten aiheuttamat paineet: lähipiiriini kuuluu liian paljon hänen sukulaisiaan ja tuttaviaan. mitä he kaikki ajattelevat musta kun jätän hänet? tai muut ihmiset, tuntuu, että ne ajattelevat että meidän suhde epäonnistui pahasti. myös omat vanhempani! tiedän ettei muiden ihmisten mielipiteistä kannata välittää mutta sitä silti väkisin tulee tehneeksi!
välillä mietin, että voisi tehdä tosi säälittävän tempun ja jättää hänet sitten kun voin itse lähteä täältä paikkakunnalta pois ja aloittaa muualla alusta (ei tarvitsisi vastata teoistaan kenellekään). ikään kuin käyttää häntä hyväksi ja vain odottaa ja teeskennellä.mut ahdistaa ajatella vielä niin kauan aikaa hänen kanssaan!
mitä voin tehdä ja miten ihminen kannattaa jättää ja miten voin suhtautua muihin ihmisiin sen jälkeen? ja voinko vielä olla hänen ystävänsä vaikka jätän hänen SEURUSTELUSUHTEESTA kaikkien hänen vaikeuksien keskellä?
oon miettinyt moontamontamonta kertaa sitä tilannetta kuinka jättäisin hänet ja elämää sen jälkeen, mutta on asioita, jotka pidättelee tai oikeastaan estää mut lopettamasta tän. ja aina tulee jotan kun olen vihdoinkin päättänyt jättää hänet.
ihan jotkut pienetkin asiat esim. lahjat (viimeksi tuliaiset hänen VANHEMMILTAAN) tai hänen sairaudet (hänellä on ollut tosi pahoja kipuja jne. joista ei sen tarkemmin) jotka saa mut tunteen hirveetä syyllisyyttä ja sääliä ja velantunnetta. vaikka tiedän ettei ketään voi pakottaa tuollaisten syiden takia paskaan suhteeseen! ja kun vielä miettii että enemmän sitä paskaa on suhteessa tullut niskaan kuin hyviä asioita. ja sitten on vielä nämä muiden ihmisten aiheuttamat paineet: lähipiiriini kuuluu liian paljon hänen sukulaisiaan ja tuttaviaan. mitä he kaikki ajattelevat musta kun jätän hänet? tai muut ihmiset, tuntuu, että ne ajattelevat että meidän suhde epäonnistui pahasti. myös omat vanhempani! tiedän ettei muiden ihmisten mielipiteistä kannata välittää mutta sitä silti väkisin tulee tehneeksi!
välillä mietin, että voisi tehdä tosi säälittävän tempun ja jättää hänet sitten kun voin itse lähteä täältä paikkakunnalta pois ja aloittaa muualla alusta (ei tarvitsisi vastata teoistaan kenellekään). ikään kuin käyttää häntä hyväksi ja vain odottaa ja teeskennellä.mut ahdistaa ajatella vielä niin kauan aikaa hänen kanssaan!
mitä voin tehdä ja miten ihminen kannattaa jättää ja miten voin suhtautua muihin ihmisiin sen jälkeen? ja voinko vielä olla hänen ystävänsä vaikka jätän hänen SEURUSTELUSUHTEESTA kaikkien hänen vaikeuksien keskellä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
jättää niin tee se niin että sulla on selkärankaa etkä raukkamaisesti.
" oon aina ollut tosi määrätietonen ja ajatellut ettei kukaan koskaa voi vedättää eikä loukata mua ja etten tule koskaan sietämään huonoa pari suhdetta tai kohtelua, en pienintäkään."
tuskin kukaan suunnittelee kestävänsä huonoa kohtelua.tekstisi on kovin lapsellinen ja naivi.eiköhän sinun olisi aika mennä kotiin takaisin kasvamaan...