Sattui töissä paha moka. En viitsi kertoa yksityiskohtia, mutta moka oli sen laatuinen, että siitä aiheutui monelle ihmiselle mielipahaa ja päänvaivaa, lisäksi firmalle aiheutui mokastani myös rahallisia kuluja. Tämä kyseinen ikävä tapaus aiheutui siis omasta, suhteessa melko pienestä huolimattomuusvirheestäni. Seuraukset olivat siis virheeseen nähden melko isot. Tahallani en tietenkään sählännyt, vaan virhe kai aiheutui pakottavan kiireen vaikutuksesta. Olen asiasta todella harmissani, varsinkin, kun endin olla pitkään autuaan tietämätön, että tämä ongelma olikin omaa syytäni.
Yleensä jos mokaan (en kyllä ole koskaan aiemmin tyrinyt näin pahasti!) ja tajuan sen ajoissa, alan välittömästi selvittää ja korjata asiaa. En myöskään ikinä piilottele mokiani, vaan tapanani on tunnustaa ne, jos niistä voi aiheutua haittaa myös muille kuin itselleni. Asian ainut hyvä puoli lienee tällä kertaa se, ettei työnantajani vaikuttanut kovin vihaiselta, hän jopa vähän nauroi asialle. Itseäni ei kyllä yhtään naurattanut eikä naurata kyllä vieläkään.
Miten työssä sattuneesta virheestä pääsee yli? Ahdistaa, kun en tiedä, mitä esim. työkaverit ajattelevat mokastani... En edes tunne heitä vielä, sillä olen aika uusi työntekijä. Jotenkin sellainen tunne, että mitähän mokaan seuraavaksi. Yleensä olen työntekijänä todella huolellinen, eikä tällaisia satu. Valitettavasti olen joutunut huomaamaan, että liian ripeä työtahti (työni on tiukasti aikataulutettua) vaikuttaa heikentävästi työni laatuun. Virheeseeni saattoi kyllä vaikuttaa se, että olen tosiaan vielä melko kokematon tällä alalla. Silti en kyllä lähde yhtään puolustelemaan itseäni. Olo on todella kurja, kellään vastaavanlaisia kokemuksia ja kuinka niistä on selvitty?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinun täytyy ymmärtää että työ ei ole koko elämä. Suhtaudu työhön sellaisena kuin se on: tapa ansaita vähän rahaa. Töissä kannattaa ja saa mokailla, etenkin jos työ on noin pakkotahtista. Potkut tulee sitten jos työnantajan mielestä mokailee liikaa. Mitäs siitä, sitten johonkin sellaiseen työhön missä ei ole niin natsi työnantaja.
Itse ainakin mokailen ihan tahallanikin. Toimin kasvatustehtävissä paskalla palkalla. Ainoa hupi työssäni on että pyrin kasvattamaan niistä lapsista mahdollisimman psykopaatteja. Metodeitani ovat mm. täysin mielivaltaiset rangaistukset, järjettömät tehtävät ja kaikenlainen epäoikeudenmukainen kohtelu. SUOSITTELEN!
Joku totuuden siemen tuossa kommentissasi kyllä taitaa olla. Ehkä otan asian liiankin vakavasti. Itse asiassa olen pohtinut irtisanoutumista, mutta vaikeaksi sen tekee juuri se, ettei työnantajani oikeasti ole mikään natsi, vaan ihan mukava ja kannustavakin. Mutta todella vaativa. Tämä työ on aiheuttanut minulle erinäisistä syistä johtuen stressiä jo alusta asti, mutta olen vain sitkeästi yrittänyt jatkaa. Olisi kuitenkin pitänyt luottaa vaistoihinsa, joiden mukaan tuo työ ei minulle sovi, tai sitten minä en ole sopiva työntekijä juuri tuohon työhön. Tämä töppäilyni taisi olla se viimeinen niitti itselleni. Mokaahan ei ehkä olisi sattunut, jos olisin tajunnut luopua leikistä ajoissa.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että kokonaan itselleen soveltumatonta työtä ei kannata tehdä. Siinä särkee vain itsensä. Aion itsekin vaihtaa alaa kunhan määräaikainen sopimukseni päättyy.
Mutta kannattaa toisaalta harkita myös, josko ala sittenkin olisi omasi. Nykyisin tuntuu että vähän työssä kuin työssä puristetaan työntekijöistä mehut mahdollisimman tarkasti. Ainoa työntekijän vastauskeino on toimia omien kykyjen puitteissa. Jos hommia on liikaa, niitä on liikaa. Itse ainakin olen töissä täsmälleen ne tunnit joista maksetaan palkkaa, en sekuntiakaan pidempään.
Myös sitä kannattaa pohtia miten paljon työstä saa rahaa. Ja mitä sillä rahalla sitten voi tehdä. Maksetaanko paskasta työstä tarpeeksi vai vetäisinkö mieluummin lonkkaa kotona sossun rahoilla? Tässä oma moraali ja arvoperusta ratkaisee.
Jokainen mokaa joskus töissä eikä se maailmaa kaada ei tuommoisia kannata miettiä vapaa aikana, inhimillisiä erehdyksiä sattuu varsinkin töissä.
Ymmärrän tuntemuksesi ja harmituksesi, mutta sen takia ei kannata sanoa itseään irti. Meille kaikille sattuu virheitä ja se juuri tekee meistä inhimmillisiä olentoja. Asia vaivaa sinua aikansa ja lopulta homma jää taka-alalle. Jos ja kun esimiehesi tietää sinun olevan tilanteesta aidosti pahoillaan, tekee se sinusta hänen silmissään hyvän työntekijän. Yritä ottaa opiksesi tapahtuneesta ja jatka eteenpäin!