Usein keskustellaan siitä miten miehet/naiset karttavat meitä yh-äitejä/isiä siitä syystä ettei haluta elättäjäksi toisen tekemälle lapselle jne.. mutta kysyisinkin nyt miten mies/nainen suhtautuu jos lapsi onkin kehitysvammainen joko älyllisesti/fyysisesti tai molempia,onko pakokauhu iskenyt että jalat alle ja äkkiä pois vai onko se kenties ollut haaste seurustelulle.
Itsellä on ollut sen verran intuitiota mies asioissa että miehestä kyllä huomaa miten hän reagoi puhuessani pojastani ja pitänyt kyllä aika hyvin paikkansa tähän päivään asti ja jos suhde on kehittynyt sille asteelle että mies tulee kotiini niin poika on kyllä paras mittari suhteen jatkolle vaikka sanonkin että itsellenihän minä sitä miestä haen enkä pojalleni mutta erilaisuus yleensäkin on vaikeasti hyväksyttävissä oleva asia.
Hyvää ja lämmintä kesän odotusta kaikille!!!
Itsellä on ollut sen verran intuitiota mies asioissa että miehestä kyllä huomaa miten hän reagoi puhuessani pojastani ja pitänyt kyllä aika hyvin paikkansa tähän päivään asti ja jos suhde on kehittynyt sille asteelle että mies tulee kotiini niin poika on kyllä paras mittari suhteen jatkolle vaikka sanonkin että itsellenihän minä sitä miestä haen enkä pojalleni mutta erilaisuus yleensäkin on vaikeasti hyväksyttävissä oleva asia.
Hyvää ja lämmintä kesän odotusta kaikille!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo ja semmoinen juttu että mies voi pelätä että seuraavatkin lapset saattaisivat olla ei normaaleja.
Ja jos äidille joskus vuosien päästä käy jotain niin mieshän siitä erityislapsesta joutuisi huolehtimaan, tuskin raaskisi enää vaikka 6v päästä laittaa sitä jonnekkin laitokseen.
Onnea vaan miesjahtii.
Sä suollat silkkaa paskaa, tiedätkö ? Sulla ei taatusti ole kokemusta edes elämästä, erityislapsista puhumattakaan. Sä saatat itsekin olla einormaali, ainakin ajatuksen juoksusta päätellen. Onnea vain elämääsi, paljon on vielä oppista sulla.
Kerran koitin seurustella, tai no, nähtiin muutaman kerran ja ihastuin. Lapsi oli lievästi kehityshäiriöinen, vaati siis hieman tavallista enemmän huomiota.
Ei ollut pakokauhua, eikä haastetta, mutta kun seuraavan kerran otin yhteyttä, selvisikin että eukko olikin yhtäkkiä löytänyt "oman rakkaan" keskellä viikkoa (mä olin viimeksi nähnyt hänet viikonloppuna) joten se loppui sitten siihen.
Enpä tiedä kenellä se paniikki loppujen lopuksi oli, taitaa olla niin että sillä lapsen äidillä...