Hei! Olen juuri eroamassa miehestäni. Reilu kuukausi ollaan asuttu erillään. Aika sovussa ollaan pystytty eroamaan lasten takiakin. Ihmettelen vaan miksei koko ero tunnu oikein miltään. Itse aiheutin eron loppujen lopuksi pettämällä ja ehkä halusinkin eroa, mutten olisi sitä itse voinut toteuttaa.
En kuitenkaan vieläkään ole täysin varma, että haluan erota, mutta täysin varma olen etten entiseen halua palata. Tunnen kuitenkin nyt olevani oman elämäni herra, kun saan tehdä ihan mitä itse haluan. En edes halua uutta suhdetta juuri nyt, kun se vain taas ajaisi minut uuteen "vankilaan". Lapsillekin on paljon enemmän aikaa nyt kulkea heidän kanssaan milloin missäkin, vaikka pelaamassa jalkapalloa. Ennen se ei ollut mahdollista.
Pitäisikö eron tuntua pahalta? Ainut asia mikä saa minut itkemään on, kun lapset syyttävät minua erosta, ja kun he joskus itkevät eroa. Miestäni en kaipaa ja kun näenkin hänet, heti alkaa vastustamaan. En edes ole mustasukkainen, vaikka tiedän hänen tapailleen jotakuta. Ehkä en sitten vaan rakastanut häntä enää ja kaikki todella on lopullista. Lasten takia vaan surettaa, kun he kuitenkin haluaisivat vanhempien olevan yhdessä.
Eron syy on meissä molemmissa, mutta mieheni syyttää vain minua suhteen takia. Nyt ku ajattelen taaksepäin tämä suhde kuitenkin antoi minulle voimaa ja sen avulla selvisin näinkin pitkälle. Ja ei tämä suhde ole kokonaan lopetettu vieläkään, mutta kun toinen osapuolikin naimisissa, niin en ala enää muiden ihmisten elämää sotkemaan. Riittää kun sotkin omani.
Täytyy sanoa, että kummallista on tämä elämä aina välillä.....
En kuitenkaan vieläkään ole täysin varma, että haluan erota, mutta täysin varma olen etten entiseen halua palata. Tunnen kuitenkin nyt olevani oman elämäni herra, kun saan tehdä ihan mitä itse haluan. En edes halua uutta suhdetta juuri nyt, kun se vain taas ajaisi minut uuteen "vankilaan". Lapsillekin on paljon enemmän aikaa nyt kulkea heidän kanssaan milloin missäkin, vaikka pelaamassa jalkapalloa. Ennen se ei ollut mahdollista.
Pitäisikö eron tuntua pahalta? Ainut asia mikä saa minut itkemään on, kun lapset syyttävät minua erosta, ja kun he joskus itkevät eroa. Miestäni en kaipaa ja kun näenkin hänet, heti alkaa vastustamaan. En edes ole mustasukkainen, vaikka tiedän hänen tapailleen jotakuta. Ehkä en sitten vaan rakastanut häntä enää ja kaikki todella on lopullista. Lasten takia vaan surettaa, kun he kuitenkin haluaisivat vanhempien olevan yhdessä.
Eron syy on meissä molemmissa, mutta mieheni syyttää vain minua suhteen takia. Nyt ku ajattelen taaksepäin tämä suhde kuitenkin antoi minulle voimaa ja sen avulla selvisin näinkin pitkälle. Ja ei tämä suhde ole kokonaan lopetettu vieläkään, mutta kun toinen osapuolikin naimisissa, niin en ala enää muiden ihmisten elämää sotkemaan. Riittää kun sotkin omani.
Täytyy sanoa, että kummallista on tämä elämä aina välillä.....
Vastaukset 10
Vanhimmat
Etkö itse huomaa syytä tunteeseesi? Ulkopuolinen sen kyllä voisi sanoa helposti. Et ole koskaan rakastanut miestäsi. Vain tätä kautta ne tunteet syntyvät tai kuolevat. Tämän vuoksi erosi on ollut helppo.
Olen itse muutaman tällaisen naisen kanssa ollut ja sen kyllä huomaa. Jos miehellä/naisella on tällainen kumppani on ero hyvä vaihtoehto. Pettämisen jälkeen suhde harvoin onnistuu. Rakkaus tulee suhteessa hyvin harvoin ensisilmäyksellä. Suurimmalla osalla rakkaus syvenee liiton kuluessa myötä- ja vastoinkäymisissä, kuten sanotaan.
Vaikean liiton ja sitä seuranneen vaikean avioeron jälkeen olin tosi helpottunut. Tuntui hyvältä tulla kotiin, kun ei tarvinnut pelätä nälvimistä ja riitaa. Miehen lähtöä en jäänyt suremaan, mutta kun aikuistuneet lapset kukin vuorollaan lähtivät opiskelemaan eri paikkakunnille, tuli kyllä suru puseroon. Lapsia on ollut arkisin kova ikävä, mutta tulevathan he viikonloppuisin.
Minä muutan parin viikon kuluttua uuteen kotiin. Nyt pelottaa mutta tiedän tekeväni oikein.
Koti ei tunnu enää kodilta, en millään viihdy.
Tuntuu tällä hetkellä että olen maailman yksinäisin ihminen. Kävin kaupassa ja eräs tuttu rouva kysyi että onko totta mitä ihmiset kohisee, että minä eroan. Tuntuu että minun pitäisi hoitaa muita ihmisiä tältä järkytykseltä. En uskalla mennä nyt minnekään, en kestä että olen julkkis. Toivottavasti oloni helpottuu pian.
Tuntuiko sinusta Lumi-Tuuli samalta vähän ennen h-hetkeä?
Ehkä olen vain heikko.
Ero tuntui kaatavan kaiken päälle alkuvaiheessa!
Nyt kun ex:n laittamasta erosta on muutama kuukausi aikaa, kaikki on muuttunut tuon asian suhteen! Tunnen olevani ilman kahleita ja nauttivani jokaisesta hetkestä, niin yksin kuin poikieni kanssa!
En enään ole valmis jatkamaan "helvettiä", vaikk tuo ex sellaistakin ehdotti viikko sitten!
Ihminen ei muutu, kuin vaihtamalla ihmistä
Niin se tuo ero tämän päivän hittisana ja aihe. Itse olen aviossa ollut 27v on ollut ylämäet ja alamäet nyt on tilanne se kun muijan kans kahdestaan jäätiin niin tämä se on yhtä helvettiä. Mammasta tuli niin itsenäinen ja häluaa olla niin sinkku ja ym, kaikki keskustelut ovat sitä että "minä ite ym" kuin pikku lapsella, mikään mitä ehdotan joka olisi niin kuin yhteistä harrastusrta ei mene läpi. Odotin kyllä tältä iältä jotain muuta mutta nyt on muija suunnan valinnut täytyy nyt katsoa jonkin aikaa jos hermot kestää, tietenkin epäilen myös että hänellä on vieras suhde.Mutta kaikki töötit huutaa nykyään siitä eron ihanuudesta, naistenlehdet pullollaan juttuja eronneista ja kuinka heidän elo on nykyään niin ihana, ja nämä poloiset naiset ilman itse tuntoa olevat uskovat kaiken, ja meistä miehistä nämä feministi lesbo naiset ovat tehneet munattomia joo joo miehiä. Tätäkö OIKEAT SUOMALAISET naiset haluavat. En ole mikään sovinisti mutta väärään suuntaan ollaan menossa. Jos minä tässä nyt eroan niin takaan ja alle viivaan että jokainen eronnut nainen joka kohdalle sattuu tulee saamaan minulta sitä aitoa Suomalaista miestä joka suhteessa.
jos vastapuolena on pikku "piru", jolle ei käy mikään, ei missään! En tuhlaa elämääni, kun toivottavasti ett sinäkään....turhaan!
Elämässä on paljon, paljon uusia parempia mahdollisuuksia!
Minulla on ihan samanlaista. Lapsen takia surettaa, välillä tulee nostalginen olo, muuten otan tämän aivan liian kevysti(?). Tuntuu, että ero todella oli oikea ratkaisu.
Hei, kertomuksesi oli melkein kuin itseni kirjoittama! Minullakin on avioero vireillä 18 avioliittovuoden jälkeen, tosin asumme vielä yhdessä. Käytännön tasolla avioliittomme kyllä toimi, mutta mieheni on ollut minulle viimeiset 5 vuotta enemmän kaveri kuin rakastettu monestakin syystä!
Ratkaisun tehtyä oloni on huomattavasti helpottunut ja vapautunut! Lasteni puolesta olen todella surullinen, koska he ovat paljon haavoittuvaisempia kuin me aikuiset ihmiset. Lisäksi on aika raskasta kun tuntee olevansa vastuussa siitä miten muut läheiset selviävät asiasta.
Tämäkin on sellainen asia, jossa aina loukkaa jotakin osapuolta, siltikin on pakko välillä ajatella itsekkäästi omia tunteita ja haluja, sillä niistä ei huolehdi kukaan muu kuin sinä itse!
Eroon johtaneita syitä on useampia, joista olisi mukava vaihtaa ajatuksia puolin ja toisin vaikka sähköpostitse?!
osoite [email protected]
Elämässä ja tässä arjen pyörityksessä asioihin alkaa "tottua". Sitä vaan elää huonoa suhdetta kun ei osaa siitä poiskaan lähteä. Itselleni mieheni pettäminen kaikesta karmeudestaan huolimatta oli ovi uuteen..se oli viimeinen juttu joka sai minut hakemaan avioeroa. Kun elämä nyt kaksi vuotta erosta rullaa omaa tuttua rataansa, huomaan miten onnettomia me molemmat olimme liitossa. Siinä ei lopulta toiminut kuin seksi, ihme kyllä. Lapset kai minustakin niin sitkeän teki että viimeiseen asti yritin liitosta kiinni pitää. Nyt elämme entisen mieheni kanssa sopuisammin kuin koskaan ja tunnen oman oloni tasapainoiseksi ja olen saanut mielenrauhani takaisin. Uuteen suhteeseen minulla ei ole mikään kiire; haluan rauhassa tutustua erilaisiin ihmisiin. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta tunnen oloni onnekkaaksi koska kaikki voimme tällä hetkellä hyvin, MYÖS LAPSET!!
Hyvää alkavaa kesää kaikille!