Työpaikkaihastuminenko?

Hei,
kaipaisin mielipidettä siihen onko oma "mustatuntuu" arvio nyt omaa kuvitelmaa vai olenko tulkinnut vihjeitä oikein... Vaihdoin noin vuosi sitten työpaikkaa ja uudessa työpaikassani on muutaman vuoden minua vanhempi mies, jonka kanssa synkkaa hyvin. Yhteisissä työvuoroissa vitsailemme ja nauramme ja kiusoittelemme toisiamme. Nyt viime aikoina olen halunnut olla enemmän hänen seurassaan ja minusta tuntuu, että olen ihastunut häneen. Hän on kuitenkin naimisissa, mutta töissä hän kuitenkin pyörii ympärillä ja meillä on hauskaa toistemme seurassa. Viime aikoina hän on ottanut myöskin kosketuskontaktin, esim. pyöritellyt hiuksiani, siirtänyt kättäni tietokoneen hiireltä ja katsonut pitkään suoraan silmiin. Olen itse eronnut puoli vuotta sitten ja aina valinnut väärät miehet, joten en ole osannut ikinä oikein kunnolla tulkita miesten viestejä. Tässäkin jutussa olen ajatellut, että olemme kavereita ja meillä on samanlainen huumorintaju ja samanlaisia harrastuksia, mutta nyt kun hän on astunut henkilökohtaiselle reviirilleni niin en oikein tiedä mitä ajatella. Kiitos jo etukäteen mielipiteistä!
164373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siis, joku tänä päivänä uskaltaa pyöritellä työkaverinsa hiuksia?, itse saisin ainakin litsareita ja syvää halveksuntaa.

Äänestä

Se vonkaa hiljalleen.. kyl sä tiedät mitä sillä on mielessä.

Äänestä

tuo on. Se vaan nyt sattui tapahtumaan työpaikalla. Jos näin, niin minä olen ravintolaihastunut sekä ruokakauppaihastunut aiemmin :)

Niin, samaistun tarinaasi. Itse olen myös (1kk päästä virallisesti eronnut) kumppanistani. Tämä kollegani on ollut samalla osastolla jo kolme vuotta, mutta viime talvena taisimme vasta "huomata" toisemme. Mitään ei siis tapahtunut, aloimme vaan hakeutumaan yhtä aikaa tauoille ja eräällä työpaikka-kekkereillä mies kertoi huomanneensa, miten mukava ihminen olen. Hänkin on todelle miellyttävä ja kiltin oloinen (ainakin tuolla työpaikalla), enhän minä muuta tiedäkkään. Nyt keväällä sitten hän sai kuulla että olen eroamassa, minä en hänen liitostaan tiennyt mitään. Siis tiesin, että on naimisissa ja siinäpä se. Tuli toiset "kekkerit" töissä ja me taas ajauduimme ihmisjoukossa toistemme lähelle. Juttelimme niitä näitä muiden tavoin, mutta pientä sähköä ja jonkinlaista latausta kuitenkin oli. Yön pimeinä tunteina suutelimme. Ei muuta.

Kesälomien jälkeen taas tapasimme ja olimmekin heti yheisellä työkeikalla ulkomailla ja samaan huoneeseen sitten päädyttiin. Pitkään istuimme ja mietimme, kannattaako niin tehdä. Mitä se vaikuttaa työpaikalla, minun tunteisiin (vasta eronnut) ja eihän se jää kalvamaan...Olimme täysin selvinpäin, joten mistään "känni"-sekoilusta ei ollut kyse. Päätimme että suhtaudumme aamulla ihan tavallisesti. Pidämme yhdessä mukavan yön ja nautimme. Hän olikin koko yön vieressäni eikä mennyt omaan huoneeseensa, vaikka vihjasinkin että aika varmaan olisi mennä. Hommahan on jo ohi..
Samalla sain selville, että hänen liittonsa on ollut jo vuosia platoninen, tai niin hän minulle kertoi. Haluaa erota, mutta on kolme lasta. Eihän se ole niin helppoa, nyt olemme tapailleet jo muutaman kuukauden salaa. Töissä emme ole puhuneet mitään, koska eihän tästä vielä tiedä mitä tulee vai tuleeko mitään.

Hyvältä tuntuu, mutta en tasan ole tässä vielä 100% mukana, en uskalla. Toki sydämmen tahtiin jos toimisin, olisin hänen koti-ovellaan. Eron hän ottaa nykyisestään...niin...sitä odotellessako?

Järjellä yritän toimia, olen hiljaa, odotan puheluita ja tapaamisia, mutta pidän itseni kuitenkin hieman taka-alalla. Tunteet saavat huutaa sisällä. En niitä kaikkia näytä enkä kerro. Sitten ei satu niin paljon, jos pettyy?

Joten, voi olla että tämä mies ei ole onnellinen nykyisessä liitossaan, mutta ei uskalla eikä halua irrottautua, kun ei ole ketään "tilalle". Miehet ovat hieman...nössöjä? Laastarina ei koskaan kannata olla kenellekkään, eikä sellaista itselleen ottaa. ne suhteet yleensä ei kestä kauaa. Sinuna ottaisin varovasti selvää mikä miehehn tilanne on ja toimisin sen mukaan. Jos vaan vonkaa seksiä, voithan sinä sitä harrastaa, jos et satuta itseäsi samalla? Voitko tehdä sen tunteetta? Jos vastasit jo etteä et, älä sitten koske häneen. Ja voithan olla ovela ja ensikerralla väsitää hänen hiplaus yrityksensä, katso miten reagoi..

Äänestä
  • No ehkä hän olisikin saanut litsarin ellen olisi häneen ihastunut..

    Veronica: Ensiksi täytyy sanoa, että ihailen tuota miten osaat pitää sen sydämen äänen piilossa ja käyttää järkeä... Ite osaan olla johonkin asti järjen vallassa, mutta tiedän, että jos annan itteni ihastua kunnolla niin särjen sydämeni jo ties monettako kertaa. Ehkä kuitenki tuo asia jarruttaa, että tämä tapahtuu työkaverin kanssa. En tiedä mikä miehen tilanne avioliitossa on, mutta en osaa kuvitella hänestä, että hän olisi pettäjätyyppiä (vaikka kaikissa meissä taitaa pieni pettäjä elää) ja sen takia minun on vaikea kuvitella, että hän olisi jotenkin oikeasti ihastunut, mutta siitä olen täysin varma, että sitä jännitettä välillämme on.

    Sinun tilanteesi on varmaan aika hankala, kun minusta tuntuu jo nyt, että välillä tuntuu, että sydän pakahtuu kun tiedän moneenko päivään en näe tätä miestä.

    Äänestä

  • tyttönen79 kirjoitti:

    No ehkä hän olisikin saanut litsarin ellen olisi häneen ihastunut..

    Niin no, osaan ja osaan. Juuri äsken soittelimme (hän soitti minulle) ja kyseli kuulumisia, samaan henkenvetoon melkeimpä, että "miksi olet niin vaisu"? Sanoin että olen miettinyt asioista ja jotain tajusinkin lenkillä ollessani. Sana -miettiä- on miehille kuin rintakarva vahaus....
    Hölkkäsin meren rannalla, kauniiden talojen ja pihojen ohi ja tajusin seman minkä olen ennenkin tiennyt. Haluan tavallisen elämän miehen ja lapsen/lapsien kanssa. Sitä minä haluan. En halua piileskellä ja salailla suhdetta. Enkä myöskään halua "seurustella" puhelimen kanssa...

    Tämä ihminen on vaan niin upea. Kiltti, kohtelias, ahkera ja komea minun makuuni.
    Meillä on todella hyvä olla yhdessä, on huumoria, sama ajatusmaailma ja muutenkin jutut menee yksiin.
    Koko ajan tekisi mieli huutaa; että tule mun luo!

    Selvästihän tämä mies on ainakin ihastunut sinuun. Onhan nuo nyt selviä merkkejä. Oli sitten pelimies tai ei. Sinusta ihan selvästi pitää. Ei välttämättä olekkaan pettäjätyyppi. Voihan olla, että hän haluaa seikkailla tai sitten oikeasti haluaa tutustua sinuun. Ota siitä nyt sitten selvää?? Ja miten...

    Tuo pakahtumisen tunne on tuttu. Tuoksu joka jää käytävälle, kun hän kävelee ohi. Kova hinku laittaa se kauluspaidan helma housuun, kun se sieltä vähän repsottaa..Ei saa, ei voi. Liiallinen hymyily lounasravintolassa...ei hyvä. Ollakko Chool koko ajan? Vai voiko naurahtaa hänen jutuilleen kahvihuoneessa? Hankalaa. Toki minulle hän on luvannut jo vaikka mitä.

    Mutta muista, ei ne sanat, vaan ne teot.

    Ikävä kyllä, usein miehet jää vaimojensa luo...sen takia minäkin tässä nyt vaan "katselen ja odottelen" ja nielen. Uhkailemaan en la, enkä aseta ehtoja. Silloin ne ainakin juoksee karkuun eikä se olisi reilua.

    Voisitkohan sinä jotenki vitsin lomassa, ikäänkuin huumorilla heittää jonkinlaisen laisahduksen, kuten ; Joo, keskustellaan tästä sitten lisää viereisessä kahvilassa? (naurat päälle) ja katsot miten reagoi.
    Tai että, kerrto jollekkin naistyökaverille, että olet tavannut jonkun (siis aivan jonkun muun, niin että se mies kuulee ja tulee ehkä mustasukkaiseksi) Jotenkin niin ovelasti, ettei se mies tajua sitä..

    Jos jotenkin saisi motiivit esille. Mutta tosiaan, jos se menee "sille asteelle", niin oletko valmis olemaan tyyni ja "mitään ei ole tapahtunut"-asenteella sen jälkeen?

    Äänestä

  • -veronica- kirjoitti:

    No tässä olen puntaroinu, että miten asiaan nyt suhtautuisin ja ajattelin asian niin, että katsotaan mitä tuleman pitää, mutta sitten maanantaiaamuna minun ajatukset oli taas aivan sekaisin. Olin hieman viileämpi, mutta kuitenkin sydän pamppaili kun toinen tuli viereen istumaan ja alkoi juttelemaan ja taas hän kosketti minua enkä minä kyllä pystynyt väistämään. Ja kaiken tämän hän teki kaikkien muiden nähden. Tällä hetkellä ajatukset on aika sekaisin, haluaisin tosiaan alkaa haaveilemaan siitä yhteisestä ajasta muuallakin kuin työpaikalla ja siitä että saisin koskea häneen niinkuin haluaisin, mutta se pieni järjen ääni huutaa laskemaan jalat maahan ennenkuin särjen sydämeni. Olen tosi huono tekemään aloitteita ja varsinkin tällaisessa asiassa, joten minun pitää kyllä miettiä miten etenisin, ehkä se mustasukkaiseksi tekeminen onnistuisi paremmin.

    Tosiaan se mietityttää, että mitä sitten jos tämä lähtee jonnekkin suuntaan, miten suhtautua toiseen töissä? Nyt jo tuntuu, että keskittymiskyky herpaantuu ja koko työpäivä menee aivan sumussa.

    Olitko sinä huomannut ennen kuin mies kertoi hänen ihastuksensa?

    En minä mitään huomannut...eikä hän mitään sellaista antanut edes ymmärtää, ennen kun puhui minulle suoraan. Mutta kun torjuin hänet huumorilla, niin hän jättikin minut viime talvena rauhaan. Myöhemmin tosiaan hän kuuli, että eroan miehestäni.

    Noh, tulihan tähän juonteen käänne. Oli puhetta, ettei hän tule luokseni (oli ollut jo koko viikonlopun) seuraavan päivänä. Ovikello soi...siellä hän seisoi huppari päässään. (pakko mainita tuo huppari, kun olen tottunut hänet näkemään kauluspaidassa :) )
    Surkeana, silmät punaisena, hartiat painoksissa....Ei-ajattelin, ei voi olla totta. Nyt tämä loppuu1

    Nielaisin ja avasin oven. Hän halasi ja alkoi itekmään -just, arvasinhan minä-ajattelin. No ei si ihan niin mennyt, kuin "arvasin". Hän oli saanut vaimonsa puhumaan vuosien hiljaisuuden jälkeen...
    Tai no, saanut ja saanut. Vaimo itse oli avautunut, kai hän tajusi, että eroavat oikeasti.

    Lopputulos kuitenkin oli se, ettei tämä mies halua minua menettää, eikä ole lopettamassa suhdetta. Et kuule usko, miten vaikeaa oli istua sohvalla ja koittaa ymmärtää. Ja vieläpä sanoin ääneen, etten minä vielä tässä vaiheessa mene rikki, jos sinä haluat vaimosi kanssa vielä yrittää...
    No, eroavat jokatapauksessa, selvittävät vaan käytännön asioita ja muuta..onhan se ero iso asia jokaiselle.

    Mutta kun tässä nyt tätä aikaa menee, en jaksa tai edes halua esitää enää lievää "tunnevammaisuutta", vaan olla ihan täysillä mukana. Hitaastihan tässä edetään, on lapset, kollegat, ystävät..kaikki joille kertoa. Tästä ja myös ikäerosta...sitä on 13 vuotta..

    Äänestä

Olen kohta viisikymppinen eronnut mies. Aloitin uudessa työpaikassa noin vuosi sitten. Alusta alkaen meillä synkkasi erään hieman nuoremman työtoverin kanssa. Äskettäin sitten eräässä firman illanvietossa kiehnäsimme kylki kyljessä. Emme kuitenkaan uskaltaneet mennä sen pidemmälle, kun muut työkaverit katsoivat hieman paheksuvalla silmällä. Kyseisellä naisella on perhe ja ilmeisesti avo/aviomieskin tai ainakin oli vielä vuosi sitten. Pikkujoulut on tulossa ja riski päätyä kiehnäämään samojen lakanoiden välein on ilmeinen. Pitäisikö asiaan suhtautua järjellä vaiko tunteilla?

Äänestä
  • Niin minä ainakin olen yrittänyt. Jos olet lukenut kirjoituksiani tuossa yllä. On varmaa, että voi satuttaa itsensä, jos toinen ei haluakkaan jatkaa...ja on varmaa että voi saada toisesta kumppanin. Se vaan...pitäisi ehkä puhua auki. Tai sitten tehdä "se" ja katsoa miten toinen suhtautuu asiaan ja sillävälin koittaa pitää itsensä viileänä ja koittaa olla ajattelematta suuria..

    Äänestä

  • -veronica- kirjoitti:

    Niin minä ainakin olen yrittänyt. Jos olet lukenut kirjoituksiani tuossa yllä. On varmaa, että voi satuttaa itsensä, jos toinen ei haluakkaan jatkaa...ja on varmaa että voi saada toisesta kumppanin. Se vaan...pitäisi ehkä puhua auki. Tai sitten tehdä "se" ja katsoa miten toinen suhtautuu asiaan ja sillävälin koittaa pitää itsensä viileänä ja koittaa olla ajattelematta suuria..

    Niinhän se homma loppui. Ei voi olla erossa lapsistaan...Noh-aina ei voi voittaa. Onneksi oli reilu ja kertoi suoraan päin kasvoja.

    Elämä joskus satuttaa, siksi pitää olla välillä varovainen ja varauksella...

    Äänestä

  • -veronica- kirjoitti:

    Niinhän se homma loppui. Ei voi olla erossa lapsistaan...Noh-aina ei voi voittaa. Onneksi oli reilu ja kertoi suoraan päin kasvoja.

    Elämä joskus satuttaa, siksi pitää olla välillä varovainen ja varauksella...

    Alkaako työkaverisi nimi M-kirjaimella?
    Ja onko työpaikan sijainti uudellamaalla?

    t. M ; )

    Äänestä

  • käkkyläinen kirjoitti:

    Alkaako työkaverisi nimi M-kirjaimella?
    Ja onko työpaikan sijainti uudellamaalla?

    t. M ; )

    Vieläkö liikut palstalla?
    Joko tilanne on selvinnyt? ; )

    Äänestä

näkee varatussa miehessä? Tuollainen flirtti varatulta ihmiseltä kertoo kyllä musta paljon ja jostain ihan muusta kuin ihanasta miehestä. Itse en koskis pitkällä tikullakaan, kaunakohan menee ennen kuin alkaa sun jälkeesi vikitellä taas uusta naista.

Äänestä
  • Kannattaa vaan pitää näpit erossa ja järki päässä. Varattuun sekaantumisesta ei tule muuta kuin sydänsuruja!

    Äänestä

  • Ihan sama reaktio mulla. Yököttää vaan tollanen. Yököttäisi jos joku varattu mies tulisi pyörittelemään mun hiuskiehkuroita ja siirtämään kättä pois hiireltä. Todella playerimaisen rohkeeta ja mitä sekin kertoo siitä mitä mies naisesta ajattelee/olettaa.

    Mä huomaan ihastuvani herkemmin sellasiin jotka on ujomman oloisia ja samalla suhtautuvat muhun kun normi ihmiseen eikä kun johonki saaliiseen. Oon saanut kokea sellaista ihan riittävästi ja ehkä senkin takia saan herkemmin vastareaktion jos on pienintäkään fiilistä siitä että oon joku objekti. Oon tällä hetkellä ihastunut mieheen joka aluksi ei kiinnostanut koska oli niin "hyvän näköinen" ja hiljainen. Jotenkin heti oletin että on joku itsekeskeinen playeri kuitenkin. Mutta kun tajusin jossain vaiheessa kuinka mukava hän onkaan ja jotenkin ujon oloinen seurassani, se upposi meikäläiseen. On myös puheissaan tehnyt hyvin selväksi että ei ole varattu. Vapaa, suloinen ja söpösti hämilleen menevä mies. Nam. Jos se olisi pian tullut lääppimään olisi varmaan mun mieli muuttunut tyypin suhteen koska nyt voi olla mahdollista että hänen kiinnostuksensa on aidompaa kun niillä kaikilla kusipäillä keiden seurasta olen itteni liian usein löytänyt. En tajua mikä naisia kiinnostaa näissä varatuissa, lääppivissä näädissä. Riippuu tietysti mitä haluaa...

    Vähän respectii itelles nainen!

    Äänestä

  • Aitoa pliis kirjoitti:

    Ihan sama reaktio mulla. Yököttää vaan tollanen. Yököttäisi jos joku varattu mies tulisi pyörittelemään mun hiuskiehkuroita ja siirtämään kättä pois hiireltä. Todella playerimaisen rohkeeta ja mitä sekin kertoo siitä mitä mies naisesta ajattelee/olettaa.

    Mä huomaan ihastuvani herkemmin sellasiin jotka on ujomman oloisia ja samalla suhtautuvat muhun kun normi ihmiseen eikä kun johonki saaliiseen. Oon saanut kokea sellaista ihan riittävästi ja ehkä senkin takia saan herkemmin vastareaktion jos on pienintäkään fiilistä siitä että oon joku objekti. Oon tällä hetkellä ihastunut mieheen joka aluksi ei kiinnostanut koska oli niin "hyvän näköinen" ja hiljainen. Jotenkin heti oletin että on joku itsekeskeinen playeri kuitenkin. Mutta kun tajusin jossain vaiheessa kuinka mukava hän onkaan ja jotenkin ujon oloinen seurassani, se upposi meikäläiseen. On myös puheissaan tehnyt hyvin selväksi että ei ole varattu. Vapaa, suloinen ja söpösti hämilleen menevä mies. Nam. Jos se olisi pian tullut lääppimään olisi varmaan mun mieli muuttunut tyypin suhteen koska nyt voi olla mahdollista että hänen kiinnostuksensa on aidompaa kun niillä kaikilla kusipäillä keiden seurasta olen itteni liian usein löytänyt. En tajua mikä naisia kiinnostaa näissä varatuissa, lääppivissä näädissä. Riippuu tietysti mitä haluaa...

    Vähän respectii itelles nainen!

    Niin näin kerrottuna se voi kuulostaa ällöttävältä, mutta sen ihmisen kanssa se ei siltä tunnu. En itsekkään tykkää miehistä jotka lääppivät ja olevat pelimiehiä. Täytyy vaan puolustaa sen verran, että työkavereita ollaan oltu jo pitemmän aikaa ja me olleen tultu tosi hyvin juttuun jo alusta lähtien ja tämä flirttaus alkoi vasta vähän aikaa sitten. Välillä mietin ymmärtääkö mies edes itse miten hän käyttäytyy kanssani. Juttu ei ole mennyt halailua tai muuta pientä kosketusta pidemmälle ja töissä ollessa odotetaan sitä hetkeä kun saadaan jäädä kahdestaan, juttelumme on erilaista kuin muiden kuullen. Olen tällä hetkellä tyytyväinen tähän vähään mitä saan, koska en ole haluamassa rikkoa hänen avioliittoaan ja en edes tiedä olisiko minusta suhteeseen työkaverin kanssa. Sydän meinaa kyllä välillä ottaa yliotteen ja tulee pahamieli kun mietin etten ehkä ikinä tule saamaan hänestä enempää. Ja elämä on opettanut ettei minun tarvitse miettiä muiden tunteita, koska hyvin harva niin tekee...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttönen79 kirjoitti:

Hei,
kaipaisin mielipidettä siihen onko oma "mustatuntuu" arvio nyt omaa kuvitelmaa vai olenko tulkinnut vihjeitä oikein... Vaihdoin noin vuosi sitten työpaikkaa ja uudessa työpaikassani on muutaman vuoden minua vanhempi mies, jonka kanssa synkkaa hyvin. Yhteisissä työvuoroissa vitsailemme ja nauramme ja kiusoittelemme toisiamme. Nyt viime aikoina olen halunnut olla enemmän hänen seurassaan ja minusta tuntuu, että olen ihastunut häneen. Hän on kuitenkin naimisissa, mutta töissä hän kuitenkin pyörii ympärillä ja meillä on hauskaa toistemme seurassa. Viime aikoina hän on ottanut myöskin kosketuskontaktin, esim. pyöritellyt hiuksiani, siirtänyt kättäni tietokoneen hiireltä ja katsonut pitkään suoraan silmiin. Olen itse eronnut puoli vuotta sitten ja aina valinnut väärät miehet, joten en ole osannut ikinä oikein kunnolla tulkita miesten viestejä. Tässäkin jutussa olen ajatellut, että olemme kavereita ja meillä on samanlainen huumorintaju ja samanlaisia harrastuksia, mutta nyt kun hän on astunut henkilökohtaiselle reviirilleni niin en oikein tiedä mitä ajatella. Kiitos jo etukäteen mielipiteistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu