"
1950-1960 -luvuilla rasvan vaarallisuus oli vain yksi teoria muiden joukossa. Teorian puoltajat onnistuivatkin suorittamaan joitakin tutkimuksia, jotka näyttivät puhuvan sen paikkansapitävyyden puolesta. Tunnetuin on ehkä Ancel Keysin ”The Seven Countries Study”. Sen mukaan sydänsairaudet olivat suoraan verrannolliset kansan syömän rasvan määrään. Jälkeenpäin tutkimusta kuitenkin kyseenalaistettiin voimakkaasti kahdesta syystä. Ensiksikin se ei todistanut mitään syy-seuraus-suhteen olemassaolosta. Toiseksi Keys näytti tietoisesti valinneen seitsemän maata, joissa teoria toimi. Jälkeenpäin tehdyn tarkistuksen mukaan yhteys rasvan ja sydänkuolleisuuden välillä hävisi kokonaan kun mukaan otettiin kaikki ne 20 maata, joista tiedot oli kerätty. Myöhemmin tehdyissä tutkimuksissakaan ei pitävää yhteyttä pystytty osoittamaan, mutta ontuvuudestaan huolimatta rasvateoria sai paljon kannattajia, aluksi etenkin niiden keskuudessa, joille se oli taloudellisesti kannattava."

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja niin täyttä totta. Kiitos sinulle.