työttömyys

Olen 37-vuotias ja työtön.

Kaikki ystäväni käyvät töissä.
Saan valehtelematta joka päivä kuulla työttömyydestäni ja asioidessani esim.lääkärissä, tai missä tahansa aina kysytään syytä työttömyyteeni, tai kysytään työhistoriaani jota ei mainittavimmin ole.

Joka kerran juttu päättyy hiljaisuuteen kun sadannen kerran vastaan kysymykseen:"Käykö miehesi töissä?"
Aina vastaan että hänellä on ollut yli kymmenen vuotta sama työpaikka.

Ystävieni kanssa sama juttu. Keskustellaan teemalla mies käy töissä, mutta minä en.

Puhumme samassa yhteydessä ihmisarvosta ja esim.siitä vaikuttaako pidempi sairasloma ihmisarvoon.

Kenellekään en ole avautunut ennen kuin nyt:
Mies ei ole tänä vuonna tehnyt yhtä ainutta kokonaista viikkoa siten kuin kuuluisi. Hänen työssäkäynti on sitä että viikosta vain maanantai on puoli päivää töitä... tiistaina kokonainen päivä... keskiviikkona keskipäivästä kello kahteen ja torstai ja perjantai lomaa ja ihmettelyä miksi potkuja ei anneta.

Näin taas siis viime viikko... ihan tavallista.

Nyt hän aikoo pitää talviloman. Ihmettelen sanaa "loma"...

Ja vaikka työssäkäynti on ollut todellakin aina sitä vajaata viikkoa niin häntä pitää palvoa ihan siksi että hän käy töissä ja kouluttaa siellä osaamattomia ulkomaalaisia...

Suututtaa tämä tällainen. Olen tehnyt eri työllistämistukijuttujen kautta minäkin sitä työtä. Vittuilupalkalla ja työttömän Leimasta irtipääsemättä...

Kädet tärisivät kun insuliinia pistin vanhukselle ja sen huomasivat kaikki...
Minuun sattuu tämä tällainen. Minusta löytyy vain vikoja vaikka yritän sentään tosissaan. Tuon toisen arvo on hänen työvuosissa!

Ja minä joudun olemaan näin. Sopeutua ilkeyksiin ja siihen että minut luokiteltu.
0215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen........ kirjoitti:

Olen 37-vuotias ja työtön.

Kaikki ystäväni käyvät töissä.
Saan valehtelematta joka päivä kuulla työttömyydestäni ja asioidessani esim.lääkärissä, tai missä tahansa aina kysytään syytä työttömyyteeni, tai kysytään työhistoriaani jota ei mainittavimmin ole.

Joka kerran juttu päättyy hiljaisuuteen kun sadannen kerran vastaan kysymykseen:"Käykö miehesi töissä?"
Aina vastaan että hänellä on ollut yli kymmenen vuotta sama työpaikka.

Ystävieni kanssa sama juttu. Keskustellaan teemalla mies käy töissä, mutta minä en.

Puhumme samassa yhteydessä ihmisarvosta ja esim.siitä vaikuttaako pidempi sairasloma ihmisarvoon.

Kenellekään en ole avautunut ennen kuin nyt:
Mies ei ole tänä vuonna tehnyt yhtä ainutta kokonaista viikkoa siten kuin kuuluisi. Hänen työssäkäynti on sitä että viikosta vain maanantai on puoli päivää töitä... tiistaina kokonainen päivä... keskiviikkona keskipäivästä kello kahteen ja torstai ja perjantai lomaa ja ihmettelyä miksi potkuja ei anneta.

Näin taas siis viime viikko... ihan tavallista.

Nyt hän aikoo pitää talviloman. Ihmettelen sanaa "loma"...

Ja vaikka työssäkäynti on ollut todellakin aina sitä vajaata viikkoa niin häntä pitää palvoa ihan siksi että hän käy töissä ja kouluttaa siellä osaamattomia ulkomaalaisia...

Suututtaa tämä tällainen. Olen tehnyt eri työllistämistukijuttujen kautta minäkin sitä työtä. Vittuilupalkalla ja työttömän Leimasta irtipääsemättä...

Kädet tärisivät kun insuliinia pistin vanhukselle ja sen huomasivat kaikki...
Minuun sattuu tämä tällainen. Minusta löytyy vain vikoja vaikka yritän sentään tosissaan. Tuon toisen arvo on hänen työvuosissa!

Ja minä joudun olemaan näin. Sopeutua ilkeyksiin ja siihen että minut luokiteltu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu