Olen tutustunut kolmikymppiseen naiseen, jonka edellisestä suhteesta on 5 vuotta aikaa. Miksi ihmeessä noin kauan? Ei ole ulkonäöllisesti eikä luonteenkaan puolesta sen oloinen ettei kelpaisi kenellekään, joten tästä tuskin kyse. Oli tuossa edellisessä suhteessa muutamia vuosia ja lapsikin on, olen käsittänyt että ero oli kyllä rankka mutta silti noin pitkä aika ilman miestä tuntuu oudolta. Mitähän sille on tapahtunut?
Miksi nainen valitsee sinkkuuden?
?!?
761987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Sillä on vakipanoja, tykkää hyppyyttää "kaveri"miehiä, harrastaa yhdenillan juttuja, on joku vanhempi varakas sponsoriäijä tai ei kehtaa sanoa suoraan ettei kiinosta eli ettet ole tarpeeksi rikas, renttu, isomunainen tai jännittävä. Onhan noita vaihtoehtoja.
Eihän tuo nykyään ole edes harvinaista. Tiedän monia sinkkunaisia, jotka ovat voineet kauemmankin aikaa elää yksin eivätkä ole tosissaan edes hakeneet suhdetta. Moni sinkkunainen on mieltänyt sen, että parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Miesten on tätä vaikea ymmärtää, mutta naisille yksin asuminen ja eläminen ei ole niin vaikeaa kuin miehille. Jos ajatellaan vaikka vanhuksia, niin naispuoliset lesket pärjäävät paljon paremmin kuin miespuoliset lesket. Ja eronneilla miehillä on usein kiire uuteen parisuhteeseen, eronneilla naisilla välttämättä ei.
"Miesten on tätä vaikea ymmärtää, mutta naisille yksin asuminen ja eläminen ei ole niin vaikeaa kuin miehille."
Mulle ei ole ollenkaan vaikeaa ymmärtää, olen elänyt koko aikuisikäni yksin ja aion jatkossakin tehdä niin, vaikka seurustelu toki kiinnostaa. Mä tartten niin paljon omaa tilaa ja aikaa, ettei kimpassa asuminen tule oikein kysymykseen. Muiden puolesta en toki lähde puhumaan, mutta tuskin olen ainoa näin ajattelva mies.
Tarkoitit kai ,että virallisen selityksen mukaan "eletään yksin ennemmin kuin huonossa suhteessa". Todellisuudessa harrastetaan irto- ja varsinkin fuckbuddy-suhteita.
Ehkä vaan ja ainoastaan siitä syystä, ettei hän ole löytänyt sellasta tyyppiä, kenen kanssa on hyvä olla? Ei siinä sen kummempaa tarvi syynä olla!!
hän ei ole tavannut niin hyvää miestä että sinkkuudesta kannattaisi luopua. Sinkkuus on vaivatonta ja helpompaa kuin ison lapsen paapominen, usein kun yhteenmuuttaessa huomaakin miehestä tulleen se yksi lapsi lisää, jonka pyykit on pestävä ja sotkut siivottava muiden palvelujen lomassa.
Miksi edes pitäisi seurustella?
Seurustelu miehen kanssa johtaa yleensä lapsen hankintaan, eikö? Lapsettomuus on hyvin surullista..
Riippuu ihmisestä. Eivät kaikki halua lapsia. Nykyään on paljon ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia ja monenlaisista eri syistä. Tietysti lapsettomuus on surullista, jos se on vastentahtoista, mutta nykyään se on monille ihan oma valinta.
Ainakin minulle riittää, että onnistun huolehtiman itsestäni. En halua, että tekemäni lapsi joutuisi luovimaan ja taistelemaan maailman pahuuden keskellä. En myöskään halua leikkiä äitiä aikuiselle miehlle. Elämä ilman miestä on huoletonta.
Tuo nyt oli tyypillinen ja hyvin asenteellinen sinkkunaisen kommentti. Kyllä kuule niitä isoja lapsia löytyy myös naisista, ja veikkaan pahoin että vielä paljon enemmän kuin miehistä. Nainen voi heittäytyä suhteessa halutessaan täysin uusavuttomaksi ihan vain siksi, että sattuu olemaan nainen. Tuolloin tietysti automaattisesti oletetaan, että kyllä mies tekee ja hoitaa.
Pikemminkin voisi kysyä, mihin tarvitaan naista, kun mies osaa hoitaa omat pyykit ja sotkut myös itse ?
Aika moni nainen haluaa elää miehen siivellä, eli mies saa päättää ja ehdottaa sekä tehdä aloitteita, koska naisesta ei siihen yksinkertaisesti tunnu olevan. Kovasti kuitenkin ollaan huutamassa tasa-arvon perään, mutta ei haluta ottaa vastuuta mistään.
Jos kerran tasa-arvoa kaivataan, se tarkoittaa myös sitä, että nainen joutuu laskeutumaan prinsessajalustalta ja ottamaan lusikan kauniiseen käteen.
tuohon naiseen.
On lapsi, on koti, on ammatti, on luultavasti ystäviä ja harrastuksia. Mitä muuta pitäisi kaivata? Seksiä nainen saa tarvittaessa, mutta arjen pyörityksessä se on loppujen lopuksi aika vähäpätöinen tarve ja vain harva mies osaa sen tarpeen tyydyttää.
Omalta osaltani voin sanoa että suurin syy on edellinen suhde. Loppuaikoina mies oli väkivaltainen ja uhkailu ja muu jatkui vielä pitkään suhteen päättymisen jälkeenkin. Pari vuotta oli hyvä mies ja suhde toimi mutta pian lapsemme syntymän jälkeen tilanne muuttui täysin. Elän nyt mielummin kahdestaan lapsen kanssa ja eräs mies vakituisena seksikumppanina mutta muuhun en miestä halua ainakaan toistaiseksi.
"Mitä muuta pitäisi kaivata? Seksiä nainen saa tarvittaessa, mutta arjen pyörityksessä se on loppujen lopuksi aika vähäpätöinen tarve ja vain harva mies osaa sen tarpeen tyydyttää."
Käytännössä siis? Mistä sinä naisena saat _aina tarvittaessa_ sellaista seksiä ja läheisyyttä, mikä tyydyttää sinunkin tarpeet, jotta sen takia valitset mielummin sinkkuuden? Vai tarkoititko, että arjen pyöritys on niin hektistä, että se vie halut vastakkaiseen sukupuoleen, ja kun ei ole haluja ei ole tarvettakaan, joten sinkkuus on helppo valinta.
ja ajattelen asian niin, että harva mies osaa tyydyttää naisensa kunnolla ja vaikka osaisikin niin harva jaksaa rakastella täydellä tunteella joka päivä naistaan, siis arjen pyöritysestä johtuen. Usein miehet odottavat kyllä niitä pieniä "imupalveluksia" väsyneitlä naisiltaan(jotka siis arkea pyörittävät ja suurimman osan kotitöistäkin puuhaavat , kun miestä ei juuri kiinnosta) mutteivät ole itse esim.nuolemassa naistaan ilman vastapalveluksia.
Surustelu/avioliitto ei ole naiselle aina se mieluisin vaihtoehto, sinkkuna pärjää hyvin. Seksin vuoksi nyt ei ainakaan naisen kannatasuhteeseen lähteä, harvoin se seksi miehen kanssa on kuin romanttisissa leffoissa, päinvastoin. Realismia kehiin.
nainen saa täydellistä seksiä itseltään, ihan rauhassa saa toteuttaa itseään ihan omia tuntemuksiaan kuunnellen. Hellyys on sitten tietty se toinen juttu, mutta saako sitäkään mieheltä spontaanisti ilman vonkumista ja ilman seksipalveluksia pitemmässä suhteessa on jo toinen juttu.
pitkää työpäivää niin arkisin ei todellakaan jaksa seksistä edes haaveilla. Silloin syntyy lähinnä vain ärtymys, jos on suhteessa ihmisen kanssa joka normaalin kahdeksantuntisen työpäivänsä päälle pyörii perässä ja vonkuu seksiä ja vieläpä pitkän kaavan mukaan (ensin pusuttelut ja halittelut ja sitten orgasmi naiselle ja sitten kymmenessä eri asennossa jyystämistä miehen mieliksi ja lopuksi taas pusuttelut ja halittelut).
Paras ratkaisu omalla kohdallani oli vakihoito, mies jonka kanssa pari-kolme kertaa kuussa tavattiin vain seksin merkeissä.
Kysyinkin juuri sitä, miten sinkku nainen onnistuu _aina tarvittaessa_ (kuten kirjoituksessa sanottiin) saamaan sellaista seksiä, mikä tyydyttää hänenkin tarpeet, jos kutenkin sellaisen miehen saaminen ja löytäminen on niin pirun vaikeaa kuin annatte yleensä ymmärtää? Ja jos asian saaminen on vaikeaa, niin miten se sitten puhuu silloin sinkkuuden puolesta, eikä esim. sitä vastaan. Eikö silloin kannattaisi yrittää sitouta, jos löytää jonkun jonka saaminen on vaikaa.
Siinä on todella "hieno" asennoituminen suhteeseen, jossa seksi "arvotetaan" vain omien halujen ja saamisten kautta. Minä kun luulin, että seksissä kumppanin huomioon ottaminen on keskeisessä asemassa, ja pikemminkin vastavuoroisuuden periaatteella toimiva tie omien halujen ja läheisyyden täyttämiseen. Edelleen luulin, että seksissä on kyse vahvasta vuorovaikuttamisesta, ei vain tunteettomasta omien halujen tyydyttämistä kumppanin kustannuksella. Vielä vähemmän on kyse kumppanin syyllistämisestä siitä, että hän ei osaa tyydyttää "oikein", tai itse ei saa.
Onneksi ei tarvitse elää suhteessa, jossa seksi on vain suorittamista ja riittämättömyyden tunnetta siitä, ettei osaa tyydyttää naista "oikein".
"Kun tekee pitkää työpäivää niin arkisin ei todellakaan jaksa seksistä edes haaveilla. "
Tuo nyt on täyttä tuubaa tai pikemminkin mantra, jonka avulla voi kätevästi heittäytyä marttyyriksi aina kun siltä tuntuu. Ihan kuin vain naiset tekisivät pitää ja raskasta työpäivää.
Taitaa kyse olla pikemminkin elämänasenteesta ja siitä, kuinka raskaasti asiat ottaa ja miten niihin suhtautuu. Moni taitaa ahdistua jo siitä, että ylipäätänsä joutuu käymään töissä. Yksi mahdollinen syy on varmasti siinä, että ihmiset haalivat nykyisin itselleen aivan liikaa menoja ja tekemistä, joten ei siis ihme, että jossain vaiheessa mopo leikkaa kiinni ja iskee burnout.
Vaikka välillä tehdään pitkää päivää, so what ? Riittävää lepoa ei pidä koskaan unohtaa, ja kyllä seksi piristää kummasti myös pitkää päivää tehnyttä.
Se on ainakin ihan varma, että ylisuorittamisella (myös seksissä) pilaa oman hyvän olon lisäksi myös kumppanin päivän.
Olen itse vajaa 30-v. nainen enkä ole koskaan seurustellut vakavasti tai asunut kenenkään kanssa ym. Olen ulkoa ja sisältä normaali nainen, ei sairauksia, fobioita tai mitään vikaa painossa tai ulkonäossä. Minua ei jaksa seurustelu kiinnostaa tarpeeksi, jotta viitsisin hakeutua suhteeseen. En halua pilata mukavia miehiä alkamalla seurustella heidän kanssaan :) En harrasta yhdenillan suhteita, en hyppyytä miehiä, en tarvitse maksajaa (tienaan itse karkkirahani), ei ole fuck buddyja, ei jaksa sellainenkaan kiinnostaa. Harrastan mukavia koti-iltoja omassa seurassani ja joskus kavereiden kanssa olelua. Joskus mietin, että mitäs jos sittenkin, mutta sitten muistan nykymaailman menon, jossa kumppaneita vaihdetaan kuin paitaa ja petetään harva se päivä ja kappas, en kaipaakaan mitään suhdetta. Hetkelliset kaipaukset koskien vastakkaista sukupuolta ovat niitä kuuluisia Kodak-hetkiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Unelmissani saan seurustella ja sekstailla vaikka kenen kanssa ja se pitää mielen virkeänä :) Mutta mitään oikeaa suhdetta tuskin on luvassa lähiaikoina. Biologista kelloa ei ole, tykkään olla erakko.
Onko miesten todella vaikea käsittää, että joku nainen ei halua suhdetta ja on silti ihan normaali? Kyseessä ei ole sekään, etteikö olisi sopivia tai kiinnostavia miehiä, vaan se, ettei yksinkertaisesti kiinnosta alkaa rakentelemaan mitään suhdetta, se vaatii kahden ihmisen panostuksen ja lopputuloksena voi osua käsi paskaan.
Kukaan ei kaipaa sinua suhteeseen, eikä pakota sinua. Mutta kohdallasi kello tikittää, lapsen hankintaa ajatellen.
Moni nainen ei nykyään halua lapsiakaan-nykyään on nimittäin mahdollisuus valita, miten elämänsä elää.
Valinnan mahdollisuus on tietysti, ja se on hyvä. Turha kuitenkaan tulla jälkeenpäin syyttelemään mies-sukupuolta, kun kokee elämänsä onnettomaksi. Lapsenhankinta ei ole miehille läheskään yhtä tärkeä juttu kuin naisille. Mutta, kukin tehkööt omat valintansa ja syyttäkööt tarvittaessa itseään.
Kirjoitin pitkän tekstin, mutta se hävis bittiavaruuteen..En jaksa uudestaan kirjoittaa, joten kysyn vain lyhyesti, että mikä sinun ongelmasi on? Tuntuu olevan vaikea pala jos nainen ei halua lasta, vaikka väität että se on naiselle tärkeämpää kuin miehelle.
Minulla ei ole mitään ongelmaa. Syytit vain viestissäsi niin kovasti miehiä, että oli pakko vastata viestiisi.
Miten niin syytti miehiä?!?! Provoiletko, oletko tyhmä vai lukutaidoton?
Siis minähän kirjoitin vasta ekaa kertaa tähän ketjuun, mutta ei kyllä kukaan ole miehiä syyttänyt mun mielestä. Itse toit esiin tuon lapsenhankinta/lapsettomuushomman.
Kumpihan meistä oikein on se lukutaidoton?
En sanonut, että hän nimitteli miehiä, sanoin, että hän vierittää syyn ongelmistaan miesten
niskoille.
Tässä muutama ote tekstistä:
"Onko miesten todella vaikea käsittää, että joku nainen ei halua suhdetta ja on silti ihan normaali?"
"se vaatii kahden ihmisen panostuksen ja lopputuloksena voi osua käsi paskaan."
- Kirjoituksesta on selvästi nähtävissä syyttelyä miesten suuntaan. Joten tarkistakoon kirjoittaja viestinsä asiallisuuden. Ei muuta.
"Onko miesten todella vaikea käsittää, että joku nainen ei halua suhdetta ja on silti ihan normaali?"
"se vaatii kahden ihmisen panostuksen ja lopputuloksena voi osua käsi paskaan."
Miten nämä mielestäsi syyttävät miehiä? Ensimmäinen esimerkki ilmaisee kirjoittajan ehkä turhautumistakin siihen, etteivät miehet ymmärrä (hänen kokemuksensa mukaan) haluttomuutta suhteeseen. Mistä tässä nyt oikein miehiä syytetään? Minusta ilmaisu on toteamus, kysymyskin mutta ei syytös.
Toinen esimerkki ei mitenkään yksilöi sitä, kenen syytä käden osuminen paskaan on. Tai kuka on se paska, sitäkö ajattelit?
Toki tekstin lukeminen on aina tulkintaa mutta ehkä ei kaikkea kannata lukea kuin piru raamattua.
"Onko miesten todella vaikea käsittää, että joku nainen ei halua suhdetta ja on silti ihan normaali?"
Mikä ihme on normaali, nykyisessä yhteiskunnassa kaiken valtavirran mukaan tekevä ihminen? Mutta en minäkään tuossa sinun tekstissä mitään miesten syyttelyä nähnyt, ennemminkin turhaa itsesi validointia tuolla kysymyksellä vertaamalla itseäsi johonkin hypoteettiseen normaaliin.
" Minua ei jaksa seurustelu kiinnostaa tarpeeksi, jotta viitsisin hakeutua suhteeseen. En halua pilata mukavia miehiä alkamalla seurustella heidän kanssaan :)"
Tuokin lainaus erään kirjoittajan tekstistä on miesten syyttelyä?? Itse olen myös aina ajatellut, että en viitsi ketään miestä "rankaista" suhteella kanssani :P
Niin no, jos nainen on mielestään huonoa parisuhde-ainesta, on varmaan ihan viisasta pysyä erossa miehistä. Eiköhän jokainen tiedä omat asiansa parhaiten.
on tabu. Herätkää te miehetkin jo siihen faktaan, että kaikki naiset eivät halua lapsia ja osa naisista ei edes pidä lapsista. Ennen vanhaan lapsia vain tuli, naisella siihen ei ollut mitään sananvaltaa, ei se kertonut mistään lapsirakkaudesta että niitä lapsia oli..eikä se kerro siitä välttämättä nytkään.
Itse pitkästi päälle 30 enkä ole koskaan edes harkinnut lastentekoa, jo teini-ikäisenä tiesin etten tahdo lapsia. En syyttele miehiä vaan elän omaa elämääni onnellisena. Usein tuntuu että miehiä vaivaa se, etten halua lapsia. Moni mies haluaa lasta enemmän kuin nainen ikinä.
Varsinkin äidit kauhistelevat kun en halua lapsia, osa äideistä on asian kuultuaan ihan ok, mitäpä se kenenkään elämä muille kuuluu/muita haittaa ja on muutama äiti sanonut olevansa kateellinen vapaudestani.
Kyyyllä se biologinen kello alkaa sinullakin tikittämään jossain vaiheessa.
Osasitpa keksiä sen kliseen, jolla lapsia haluamattomille naisille vastataan joka ikinen kerta, kun asiasta tulee puhe.
Kuinkas selität sen, että minä olen kohta takuulla hedelmällisen iän ohittanut, mutta koskaan ei biologinen kello ole tikittänyt? Minulle on muutama mies ehdotellut lapsentekoa jopa hyvin lyhyen tuntemisen jälkeen (joka on sitten jäänytkin lyhyeksi) ja jotkut naiset ovat puuskahtaneet spontaanisti, että "susta tulis niiiin ihana äiti". Et voi selittää asiaa sillä, ettenkö olisi kelvannut tai ollut muuten sopiva hommaan. Kerropa siis. Katsotaan, löytyykö jokin ihka uusi klisee.
Vastaan vain omasta puolestani kun en ole muita naisia haastatellut aiheesta. Olen eronnut pitkästä suhteesta 8 vuotta sitten. Uutta on haettu enemmän tai vähemmän innokkasti mutta tapailut jne. eivät ole johtaneet sitten pidempiin suhteisiin. Nykyinen yksinelämiseni on toisaalta sattumusten ja valintojen summa. Kyse ei ole ulkonäöstä tai luonteesta (olen saanut kehuja kummastakin miehiltä ja naisilta, olen usein aika pidetty ihminen) vaan ennemminkin omasta varautuneisuudestani. En ole koskaan tuntenut suurta halua saada lapsia.
Jotta haluaisin alkaa suhteeseen jonkun miehen kanssa, pitäisi löytyä sekä samalla aaltopituudella olemista, fyysistä vetovoimaa ja miehen tulisi olla kutakuinkin kunnollinen. Näitä ei vain kovin tiuhaan kävele vastaan, varsinkin kun ei enää tule käytyä usein paikoissa, joissa tapaisi uusia ihmisiä. Pettymykset aiemmissa suhteissa ovat tehneet epäluuloiseksi, epävarmuus ilmaista oma mielenkiinto hidastaa myös. Onneksi olen kasvanut ihmisenä sen verran, että enää en "tarvitse" toista, vaan voin todeta että minulla on jo kaikki mitä tarvitsen hyvään elämään. Kumppanin tuoma läheisyys ja turvallisuus olisi hyvä bonus mutta ei mitenkään välttämätön.
"Jotta haluaisin alkaa suhteeseen jonkun miehen kanssa, pitäisi löytyä sekä samalla aaltopituudella olemista, fyysistä vetovoimaa ja miehen tulisi olla kutakuinkin kunnollinen. Näitä ei vain kovin tiuhaan kävele vastaan,"
Näin se varmaankin on. Aiempien suhteiden, lyhyiden ja pitkien, määrän kasvaessa naisen rima uudelle "vakavalle suhteelle" nousee ja vakavien suhteiden väliset "sinkkuajat" näin pitenevät. Näin sen pitää ollakin. Naisen olisikin nuoruudessaan syytä aloittaa rima alhaalla, jos mielii joskus pysyvän kumppanin löytää.
Jotkut naiset sen sijaan lähtevät laskemaan rimaa vähitellen, kunnes riman ylittävä "kunnollinen mies" löytyy. En kannata tällaista.
"Naisen olisikin nuoruudessaan syytä aloittaa rima alhaalla, jos mielii joskus pysyvän kumppanin löytää."
Sulla näitä "neuvoja" riittää..Miten alhaasta sitten oikein olisi pitänyt aloittaa? Mulla on ainakin välillä rima pudonnut turhankin alas, kun en ole jaksanut pitää sitä ylhäällä, ja "musta pekka" on jäänyt käteen.
onko tullu mieleen että ne edelliset suhteet on päättyny siksi että rima eli taso on ollu liian alhaalla miehen tai naisen vaatimuksiin nähden. Joskus sen huomaa vasta seurustelun edetessä.
Tästä huomataankin, että nämä aikaisemmat suhteet eivät ole perustuneet todelliseen toisesta välittämiseen ja pitämiseen, vaan lähinnä ulkoisiin ominaisuuksiin.
Liekö seurustelusuhteella ollut vain kulissi-tarkoitus?
"Mulla on ainakin välillä rima pudonnut turhankin alas..."
Nimenomaan ei näin. Seksuaalisen puoleensavetävyyden yms. kemioiden suhteen rimaa ei pidä mennä laskemaan missään vaiheessa (pois lukien mahdolliset irtosuhteet, joista ei siis mitään vakavaa tekeydykään).
"Miten alhaasta sitten oikein olisi pitänyt aloittaa?"
Arvioisin että "oma taso" olisi riittänyt: jos olit luokkasi seitsemänneksi seksikkäin, niin silloin aloitat sellaisen kanssa, joka oli oman luokkansa seitsemänneksi seksikkäin (olettaen samat tyttö- ja poikamäärät ko. luokilla).
"onko tullu mieleen että ne edelliset suhteet on päättyny siksi että rima eli taso on ollu liian alhaalla miehen tai naisen vaatimuksiin nähden."
Toki näin voi käydä. Se ei sinällään ole mikään ongelma uutta suhdetta ajatellen, kunhan nainen (miksei mieskin) valitsee seuraavaksi kumppanikseen tätä ja muitakin edellisiä tasokkaamman miehen (tai vähintään yhtä tasokkaan).
Jos nyt pitää jotain kouluaikoja muistella, niin mä olin kyllä luokkani viimeiseksi seksikkän..Läski ja rillipää..
Minä viihdyn itsekseni tosi hyvin enkä kaipaa ollenkaan toista ihmistä häiritsemään puuhiani ja ajatuksiani. Olen minä joskus viritellyt juttua tosi kivojenkin miesten kanssa, mutta aina olen huomannut, että on eräänlainen helpotus ja seesteisen olon alku, kun mies ei olekaan paikalla. Pidän ihmisistä kovasti ja olen seurallinen, mutta vastapainoksi pitää täysin omaa aikaa olla paljon.
En ole siis sinkku siksi, että inhoaisin parisuhteessa olemista, vaan sen vuoksi, että ihan omillani oleminen on minusta ylivoimaisen mukavaa. Palstalle tyypillisiin väitteisiin, joiden mukaan vaatimukseni ovat liian korkealla, voin vastata jo etukäteen, että eivät olemassa olemattomat standardit voi olla väärällä korkeudella. En kaipaa enkä halua miessuhdetta.
Tunnen monta ihmistä, joilla on toisenlaiset syyt olla sinkkuja. Kuten ketjussa on jo mainittu, huonot kokemukset ovat yksi syy, alkoholinkäyttö sekä henkinen ja fyysinen väkivalta ovat niitä pahimpia traumatisojia. Jotkut taas ovat vain kyllästyneet perhe-elämään. Ymmärrän myös hyvin niitä, joiden riipaksi on osunut itseään passauttava matelija, jonka mielestä miesten töitä ovat renkaiden puolivuosittainen vaihto, pihvien kääntely grillissä kesäpäivinä ja naulojen iskeminen tauluille, ja naisten töitä sitten ne kaikki muut päivittäisestä kokkauksesta ja siivouksesta aina perheen kirjanpidon hoitamiseen. (On kyllä samanlaisia monihaluttomia naisiakin, en missään tapauksessa kiellä sitä.)
Varsinkin parisuhteen jälkeen sinkkuina elävät naiset (lapsilla tai ilman) ovat usein ihastuneet vapauteensa niin, ettei mies enää mahdu kuvaan mukaan. Miesten kanssa voi onneksi seurustella monin tavoin sitoutumatta yhteenkään.
Itse olen 3-kymppinen nainen, ollut 5v. sinkkuna. Syy: edellisen suuren rakkauteni tuloksena sydämeni särkyi pahasti ja siitä toipuminen on vaatinut aikaa. En ole kyennyt olemaan kiinnostunut uusista miehistä kun edellisestä rakkaudesta ei ollut vielä päässyt yli.
Tutkijoiden mukaan erosta toipumiseen menee 1-5 vuotta aikaa. Minulla taisi mennä 4 vuotta siihen, että kykenin edes katsomaan uusiin miehiin päinkään. Nyt olen päässyt yli ja olen valmis uuteen suhteeseen, mutta sopivaa miestä ei ole vielä tullut elämääni.
En koskaan ala seurustelemaan tavan vuoksi, vain siksi että "pitäisi olla joku." Minulla kyseessä täytyy olla suuret tunteet, aidot ja molemminpuoliset, jotta rupean suhteeseen!
Mikään "ihan mukava ja kunnollinen mies, jonka kanssa on ihan kivaa" ei ikinä kelpaa. Kaiken täytyy osua kohdalleen, kolahtaa ja viedä jalat alta tai muuten en rupea! :)
Tiedostan tosiasian, joka näitäkin palstoja lukiessa on aivan ilmeinen, että paskaa on paljon liikkeellä. Pettäminen ja kaikenlainen pelimeininki, valehteleminen ja muiden hyväksikäyttö, hillitön bilettäminen, yli varojen eläminen ja päihteiden suurkulutus yms. on "normaalielämää" niin monien miesten kuin naistenkin kohdalla, että olen tullut hyvin varovaiseksi ja varautuneeksi.
Monet kehittävät hillittömät vaatimukset kumppania varten miettimättä lainkaan, mitä itse kykenee vastineeksi tarjoamaan. Moni mies vaatii paljon antamatta mitään (positiivista) itse takaisin.
Lisäksi itsellänikin on kokemusta kelvottomista miehistä, väkivaltaisista niin fyysisesti kuin henkisestikin, päihde- ja mielenterveysongelmaisista, taloudellisesta hyväksikäytöstä, pettäjistä, tappouhkauksista ym. mukavaa niin todellakin olen tullut siihen tulokseen että PAREMPI YKSIN KUIN HUONOSSA SEURASSA!!!!!!!!!!!!
Ja, kuten naiset yleensä, viihdyn varsin hyvin yksiksenikin. Minulla ei ole fuckbuddyjä, ei yhdenillanjuttuja, ei "roikotettavia kaverimiehiä", 5 vuoteen minulla ei ole ollut "minkäänlaista sutinaa" kenenkään kanssa. Toisinsanoen olen elänyt 5v. täysin selibaatissa enkä edes ole kärsinyt siitä millään tavalla.
Seksuaalisuuden suhteen olen hyvin herkkä. En koskaan voisi harrastaa seksiä henkilön kanssa jota en rakasta -ja josta en ole täysin varma että myös hän rakastaa minua! Ajatus seksistä tuntemattoman yhdenillan "hoidon" kanssa on minusta vain vastenmielinen. Minusta kaikenlaiset seksisuhteet muun kuin todella rakastamansa kumppanin kanssa ovat moraalittomia. Luultavasti tähän vaikuttaa se, että olen uskossa ja nykyään olen itseasiassa sitä mieltä, että en aio enää koskaan harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä. Next time in marriage. Jos naimisiin en koskaan mene, niin sitten ei seksiä enää ikinä ja tämä ei ole minulle mikään ongelma: Olen siitä onnellisessa asemassa, että kaikki seksuaaliset haluni katoavat silloin kun en ole rakastunut. Minulla ei ole mitään himoja joiden vallassa kärvistelisin.
Silloin kun rakastun, naiseuteni herää eloon ja muutun halukkaaksi. Luulen että tämänkin vaikuttaa uskoni Jeesukseen: Jumala auttaa näin lapsiaan elämään Jumalan tahdon mukaista elämää ja olemaan lankeamatta synnilliseen elämään. Että pyytäkää Jeesus elämäänne niin ette kärsi turhista himoista.
En kaipaa kumppania enkä kärsi "suhteettomuudestani." Toivon kyllä löytäväni hyvän miehen elämääni ja uskon hyvässä suhteessa olevani onnellisempi kuin yksin. Mutta todellakin, sen tulee silloin olla HYVÄ suhde UPEAN miehen kanssa, jonka kanssa KAIKKI osuu kohdalleen!
Ja itse olen kaunis, myös muiden kauniiksi kehuma, naisellinen, seksikäs, mukava, pidetty, hauska ja miehiä on kyllä ollut tarjolla mutta ei sopivaa henkilöä ja siksi olen mieluummin yksin.
Yksi kysymys heräsi:
"Lisäksi itsellänikin on kokemusta kelvottomista miehistä, väkivaltaisista niin fyysisesti kuin henkisestikin, päihde- ja mielenterveysongelmaisista, taloudellisesta hyväksikäytöstä, pettäjistä, tappouhkauksista ym. mukavaa..."
Mikä näissä miehissä sitten veti seuraansa? Yhtäkkiä saattaisi kuvitella että ei mikään.
Harva mies antaa ihan heti ilmi sen, että on kelvoton, väkivaltainen, alkkis, narkkari, mielenterveysongelmainen, pettävä, saati sitten käyttää uutta naisystäväkokelasta taloudellisesti hyväksi tai uhkaa tappaa. Pähkähullukin osaa esittää ihan normaalia ja kivaa, kunnes ei enää tarvitse. Naisilla on samat metkut, joten ei tämä sukupuolisidonnainen ilmiö ole.
Juuri näin..Noissa parinvalintahommissa pitäis olla suunnilleen kristallipallo mukana, että ei vaan valinta mene pieleen.
Kyllä ihmisestä saa aika paljon selville jo olemuksen perusteella. Pitäisi melkein kysyä tältä kirjoittajalta, että mistä on miehensä hommannut?
Turvautuuko epätoivoinen ja yksinäinen nainen ensimmäiseen mahdolliseen ehdokkaaseen joka sattuu kohdalle? Todella ikävä kertomus.
Etkö sinä ole koskaan huomannut ihmisissä luonteenpiirteitä, joita et olisi huomannut ensitapaamisella?
"Harva mies antaa ihan heti ilmi sen, että on kelvoton, väkivaltainen, alkkis, narkkari, mielenterveysongelmainen, pettävä, saati sitten käyttää uutta naisystäväkokelasta taloudellisesti hyväksi tai uhkaa tappaa. Pähkähullukin osaa esittää ihan normaalia ja kivaa, kunnes ei enää tarvitse. Naisilla on samat metkut, joten ei tämä sukupuolisidonnainen ilmiö ole."
Näinpä juuri. Aika kauan, jopa monta vuotta saattaa mennä siihen, että ihmisen todellinen karva tulee esiin. Kaikkihan tutustumisvaiheessa näyttävät parhaimman puolen itsestään, esittävät parempaa, jopa aivan muuta kuin oikeasti ovat.
Esimerkiksi narsistit ovat äärimmäisen taitavia näyttelijöitä, todella viehättäviä ja hurmaavia, heillä vain on pimeä puolensa, jonka vain puoliso ja muut uhriksi valitut saavat nähdä. Eikä kukaan usko uhreja -tämä henkilö kun on aina muille niin kovin viehättävä ja hurmaava.
Klassinen klisee on, että "helvetti repeää papin aamenen jälkeen." Nykymaailmassa tämä tapahtuu yhteenmuuton jälkeen. Sekä joillakin naisilla että miehillä on sellainen järjetön kuvitelma, että "enää ei tarvitse esittää eikä yrittää mitään, kun toinen on jo nalkissa ja siis itsestäänselvyys."
Toisen hurmaamisen sijaan nyt aloitetaankin valtataistelu ja toisen alistamiseen pyrkiminen.
On vaikeampaa elää tasaveroisessa suhteessa, jossa kumpikin elää toista arvostaen ja kunnioittaen, ilman että kumpikaan yrittää alistaa toista tai itse alistuu.
Toinen versio tästä on itsensä ja elintapojensa päästäminen repsahtamaan. "Nyt kun ollaan suhteessa, ei enää tarvitse yrittää olla edustava." Ja sitten päästetään ulkonäkö repsahtamaan, päästetään hulluus valloilleen, päihdeongelmat päästetään karkaamaan käsistä, käytös ei ole enää kovin hyvää jne, toisinsanoen toisen eteen ei viitsitä nähdä enää mitään vaivaa. Suhteeseen ei kuvitella enää tarvittavan panostaa mitään, koska se on jo olemassa. - Virhearvio, joka johtaa eroon!
Asia on päinvastoin: sitten vasta suhteeseen pitääkin panostaa, sitä tulee hoitaa ja sen eteen kuuluu tehdä töitä, jotta sen saa säilytettyä! Nyt toista vasta tuleekin helliä, hoivata ja hurmata jotta hänet saa pidettyä itsellään! Muuten uhkaa kyllästyminen, tylsistyminen, pettymys ja tyytymättömyys ja ero.
Elämänkokemukseni on johtanut siihen, että itse tulen tulevaisuudessa lähtemään mahdollisista huonoista suhteista todella nopeasti: Jos aikuinen mies ei puhumisestani huolimatta osaa tai halua korjata käytöstään, en minä jää sitä odottelemaan ja yksikseni yritä tehdä töitä suhteen eteen.
Jos mies ei kunnioita minua tarpeeksi korjatakseen käytöstään keskustelun jälkeen, (eikä selvästi edes yritä sitä) hän ei silloin halua eikä pidä asiaa tärkeänä, on kykenemätön siihen, eikä silloin tee sitä koskaan.
"Esimerkiksi narsistit ovat äärimmäisen taitavia näyttelijöitä, todella viehättäviä ja hurmaavia, heillä vain on pimeä puolensa, jonka vain puoliso ja muut uhriksi valitut saavat nähdä. Eikä kukaan usko uhreja -tämä henkilö kun on aina muille niin kovin viehättävä ja hurmaava."
Tämä on paljolti totta, mutta kyllä oikean narsistin pystyy tunnistamaan, jos tietää, mitä katsoa. Tuolla on ohjeita tunnistamiseen:
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html
"Hänet koetaan usein parhaimmillaankin epäsosiaaliseksi ja usein yhteiskunnanvastaiseksi. Tämä on ehkä kaikkein varmin narsistin paljastava merkki. Hänen läheisyydessään olevat kokevat olonsa huonoksi ilman selvää syytä*. Olipa narsisti miten hurmaava, älykäs, ajatuksia herättävä, seurallinen, mukava ja sosiaalinen hyvänsä - hän ei onnistu varmistamaan muiden sympatiaa, sympatiaa johon hän ei koskaan ole valmis, halukas tai kyvykäs vastaamaan."
*Tuo onkin mielenkiintoinen juttu, koska jos omaa herkkyyttä sisäisille ja ulkoisille ärsykkeille, niin sen todellakin tuntee ihan konkreettisesti kehossaan, kun joutuu tekemiseen varsinaisen narsistisen persoonan kanssa. Kuulostaa äkkiseltään varmaan mystiseltä, mutta siinä on kyse vain siitä, että ihmiset viestivät myös ei-tahdonalaisesti ja narsistista huokuu kaiken aikaa pinnan alla tietty aggressiivisuus, johon aistiherkkä ihminen reagoi menemällä varautuneeksi tai tuntemalla ahdistusta (mikä ilmenee usein hengityksen muuttumisena pinnalliseksi). Nyt siis puhun suoranaisista psykopaateista, en mistään "itsekkäistä paskiaisista".
Kirjoita lisää, sun jutuille ei voi kuin nauraa...
Mikäs paskahousu siellä tällä kertaa kirjoittelee? Eipä viestisi sisältänyt kovinkaan paljon asiaa, joten ei sinuakaan kovin älykkääksi voitane kutsua, heh heh. =)
Syy on se, että naisen on helpompi nauttia sinkkuudesta, koska heidän on paljon helpompaa päästä parisuhteeseen (Myös rumien.) Eli naisten ei tarvitse ottaa paineita siitä, että jäisivät vanhaksipiiaksi.(Toki poikkeuksia löytyy.)
Joillekkin miehille se parisuhteeseen pääsy taas ei ole niin itsestään selvää ja sinkkuus saattaa helposti ruveta ahdistamaan. Ja tämä ahdistus saattaa johtaa pakonomaiseen tarpeeseen päästä parisuhteeseen, joka johtaa epätoivoon, jonka takia mies saa pakkeja ja nämä pakit johtavat huonoon itsetuntoon sekä katkeroitumiseen, jotka sitten johtavat siihen, että mies alkaa jokaiselle naiselle tilittämään naisettomuuttaan ja surkeaa elämäänsä ja niitä pakkeja tulee vaan entistä enemmän ja mies alkaa vihaamaan naisia.
Luuleekohan monikin mies että naiselle on "tapahtunut jotain" jos elää vuosia yksin? Itse olen törmännyt tyyppiin joka epäili että onko minut raiskattu kun ei seksi herran kanssa kelvannut kahden treffien jälkeen. Luulin että se oli joku tyhmä vitsi, mutta olikin tosissaan!!
Itse olen elänyt yksin pitkään, ja ihan vaan siitä syystä että yksineläminen on aika helppoa ja mukavaa. Pitäisi löytyä joku tosi fiksu mies että kokisin elämänlaatuni paranevan hänen kanssaan.
Miehelle ilmeisesti riittää kunhan vaan saa seksiä suhteessa, se on jo huikea parannus elämänlaatuun. Naiselle se ei useinkaan riitä.
Kyllä luulee. Jo lukioikäisenä kesätyöpaikassa kuulin kysymyksen "ooksä kauheesti pettyny", kun en halunnut olla missään tekemisissä perässäni juosseen nelikymppisen työkaverin kanssa. Tylystä kiellostani huolimatta hän jatkoi seuranvonkausta, kunnes muut tekivät siitä lopun.
Noiden pettämis- ja pahoinpitelyepäilyjen lisäksi kuulee kaikenlaista muutakin tosi outoa. En ymmärrä, miksi niin moni mies aikuisen sinkkunaisen tavattuaan luulee, että tälle kelpaa ihan kuka tahansa mies, joka vain kehtaa pyytää (ja kertoo siinä kättelyssä, kuinka hyvä ja pettämätön ja lyömätön mies hän itse onkaan). Tälläkin palstalla on vallalla se luulo, että jokainen ihminen haluaa parisuhteeseen, ja toki useimmat taitavat olla livenäkin sitä mieltä. Silti on meitä, joille toinen ihminen huushollissa ja/tai seurustelusuhteessa ei tosiaan tuo mukanaan niin paljon hyviä puolia, että niillä kompensoisi ne huonot.
Jos tuollaiset ukkelit (monesti alkoholismiin päin kallellaan) nyt muka ääneen epäilevät, onko nainen raiskattu/frigidi/lesbo tms., niin sillä ihan selvästi yritetään peittää omaa häpeää torjutuksi tulemisesta ja saada nainen miettimään sen sijaan itseään, että näinkö minut nähdään. Sitten vois näiden epärealistisissa kuvitelmissa vaikka "lohjeta", kun oikein epävarma nainen ryhtyy todistelemaan päinvastaista.
tämä nainen on varmasti munaa saanut tuona aikana, ei tarvitse pelätä ;)
En lukenut koko vietiketjua läpi, mutta luín :p (26.9.) kirjoitus, ja yhdyn täysin hänen kirjoitukseen.
Itse en ole kokenut fyysistä väkivaltaa, kylläkin henkistä. Minun viime suhteesta on 6 vuotta, sinä aikana, en ole harrastanut seksiä kenenkään muun kun ex:n kanssa. Meillä on nykyään ihan hyvät välit, vaikka suhde kaatuikin henkiseen väkivaltaan, mustasukkaisuuten ja epävakuuteen. Minulla oli tunteita häntä kohtaan vielä siinä vaiheessa kun jätin hänet, mutta minun oli pelastettava itseäni jotta oma mielenterveyteni kestäisi. Meni varmaan kaksi vuotta, ettei nähty ollenkaan, sitten meidän piti tavata, halusin selittää miksi tein kuten tein. Siinä vaiheessa huomasin että vetovoima meidän välillä on niin, suuri, että pitä vain koko ajan halata, pitää kädestä kiinni, ja lopuksi tietysti päädyttiin sänkyyn. Sama juttu kun nähtiin toistamiseen, mies sanoo edelleenkin rakastavansa minut, ei hänelläkään pysyviä suhteita ole ollut, ei kuulemma pysty niihin, kun ajattee aina vain minut. Nyt on niin helppo jutella ja olla hänen kanssa, kun mitään ei sido meitä, kaikki ne huonot asiat ovat jäänet pois kuviosta, nyt hän ei voi olla mustasukkainen, eikä käyttää henkistä väkivaltaa minuun kun ei olla yhdessä. Toivon että meidän suhde olisi ollut silloin jo sellainen, silloin se ei ikinä olisi loppunutkaan. Hän oli ihannemieheni monella tapaa, komein näkemäni mies, huumoritajuinen ja ajateltiin monesta asiasta samalla lailla. Surettaa vieläkin, että kun kohtasin kaikin puolin täydellisen miehen, miksi hänessä piti olla nämä varjopuolet.
Kuten :p kirjottaa, ei edes tee mieli seksiä, kun ei ole kukaan herättnyt sellaisia haluja, ei ole ollenkaan vaikeata elää niin. Välillä oli jopa huolissani itsestäni, ajattelin että minussa on joku vika, mutta sekin huolenaihe poistui kun tapasin ex:n, hän herätti naisen minussa välittömästi.
Lisäksi viidyn erittäin hyvin yksin, tarvitsen myös paljon omaa aikaa, ja kun on tarpeeksi kauan ollut sinkkuna, tulee varmaan vaan vaikeammaksi ja vaikeammaksi ajatella, että vielä muuttaisi jonkun kanssa yhteen, itse ajattelen, että jos vielä joskus rakastun ja ryhdyn suheeseen, paras vaihtoehto olisi varmaan, että kumallakin olisi omat asunnot. En kylläkään etse miestä elämääni (tyrkyllä on kyllä montakin ollut)
elämä on niin helppo näin.
Ei minunkaan ulkonäössäni ole vikaa, olen silti sinkku.
Ainoat kriteerit onkin, että mies pitäisi itsestään huolta,olisi katseenkestävä ja tykkäisi kissoista. Se onkin kriteereistä tärkein, sillä lähes kaikki pitää koirista(omistan sellaisenkin) mutta harva pitää kissoista, syytä en tiedä. Olen ehdottoman eläinrakas, tulevan miehenkin pitäisi olla,tykätä sekä kissoista että koirista. Jos ei pidä kummastakaan tai vaan toisesta niin minun kynnyksen yli ei astuta.
Ehkäpä juuri tämän vuoksi pysyn sinkkuna, ehkä jopa mieluummin kun alkaisin kattoa ukkoa, joka vihaa jompaa kumpaa ihanuutta.
kissoja vihaavat pelkäävät seksuaalisuutta, inho kissoja kohtaan johtaa kissan avointa seksuaalisuutta ja kesyttämättömyyttä kohtaan. Samahan se on naisvihassa, naisen seksuaalisuus ja villeys sekä vapaus pelottaa joitakin miehiä.
Kissaihmiset mielletään seksuaalisemmiksi kuin muut.
Nämä teidän perustelut ovat suomeksi sanottuna ihan perseestä vailla minkäänlaista kosketusta reaalielämään. Jokainen leikkii kotipsykologia, vaikka ei osata solmia edes kengän nauhoja.
Ihan ei mene teidän teoriat kohdalleen. Jos olisi tämän palstan juttuja ja tasoarvoteorioita uskominen, minäkin olisin nähtävästi alkoholisti ATM-naistenvihaaja. No, en vihaa naisia, koska haen vain sellaista naisseuraa, josta olen kiinnostunut. Raitis ei kärsi alkoholiongelmista. Kolmanneksi, en vihaa kissoja, vaan aion sellaisen vielä hankkia.
Kissa lemmikkinä on mukava, ja voittaa seurana asenteellisen ja huonokäytöksisen telaketju-feministinaisen 10-0. Kissa ei puukota selkään tai hauku selän takana. Kissa osaa arvostaa hyvää kohtelua, ja palkitsee hyvästä hoidosta. Samaa ei voi aina sanoa naisesta, jolle mikään ei tunnu koskaan kelpaavan tai riittävän. Aina joku asia tuntuu olevan pielessä, jos ei muuten, sellainen keksitään...
Kissa päihittää myös miehet 100-0. Kissa voittaa seurana asenteellisen ja huonokäytöksisen miehen kevyesti. Se ei petä, jätä likaisia sukkia lojumaan ympäriinsä tai laita tyhjää maitopurkkia takaisin jääkaappiin. Se ei myöskään etsi salarakkaita nettideiteistä tai paljastu hulluksi tai petturiksi tai kuolaa bimboja netissä.
tai mieheen joka pitää minua pelkkänä reikänä. Sitä paitsi, palstallakin toitotetaan kuinka nainen tietyn iän ohitettuaan on poissa markkinoilta, joten olen out, josko sisällä koskaan olen ollutkaan :D
Sitä paitsi en ole koskaan ollut kaunis enkä erityisen hoikka, perussuomirunko, eli totaalinen turn-off. Jo nuorena tiesin etten ole miesten mieleen, joten jättäydyin suosiolla pois "markkinoilta"ja keskityin siihen missä parhaiten pärjäsin, eli opiskeluun. Ei sillä, ettenkö olisi bailannut, pitänyt hauskaa ja matkustellut, voi niitä muistoja :) En todellakaan ole istunut pelkästään nenä kirjassa vaan kokemuksia ja elämyksiä on taskut täynnä ja niitä on keräilty joka kolkasta.
En ole koskaan halunnut lapsia, joten olen minimoinut lapsensaannin mahdollisuuden pysymällä kaukana miehistä ja olen ollut harrastamatta seksiä miesten kanssa, harrastan seksiä vain yksikseni. En kuitenkaan koe olevani millään tavalla neitsyt, sillä en usko että miestä edes tarvitaan siihen puuhaan, naisen seksuaalisuus on muutakin kuin sisään ja ulos, tämän kun nuoret tytötkin ymmärtäisivät, eivätkä sitoisi seksuaalisuuttaan poikaystäviinsä(yleensä poika vaatii ja tyttö suorittaa jääden kylmäksi ja tyydyttämättömäksi, ei paljon seksuaalisuus siinä kehity tahi edes herää). Olen rakastellut kahden naisen kanssa, en silti koe olevani lesbo, pikemminkin biseksuaali. Jollain sairaalla tavalla haaveilen seksistä miehen kanssa, vaikka ymmärrän ettei siitä seuraa mitään hyvää. Kai se on se luonto joka yrittää painostaa minua lisääntymään, aion kuitenkin pysyä tiukkana. Olen sen verran herkkä, ettei seksi miehen kanssa tule kysymykseenkään, ei mitään tunnekylmää nylkytystä kaikkine perversseine vaatimuksineen ja hankalinen asentoineen ja kivuliaine kuvioineen sekä variaatioineen minulle, kiitos.
Koen elämäni rikkaaksi ja monipuoliseksi, on sukulaisia, ystäviä, ura, harrastuksia ja järjestötoimintaa. En tiedä mihin minä sitä miestä enää tarvisin, kun en lapsiakaan halua.
En pidä miehistä, en tosin heitä vihaakaan ja tulen toimeen heidän kanssaan töissä. Tiedän että on hyviäkin miehiä, mutta olen realisti ja tiedän senkin tosiasian että tässä iässä hyvän, uskollisen, tasa-arvoisen, rehellisen, kiltin ja hellän keskustelu- ja kuuntelutaitoisen miehen löytäminen on verrattavissa lottovoittoon, joten en aio laittaa vähiä resurssejani siihen "rivistöön" :D
Eikä näiden nettikeskustelupalstojen mieskuva ja miesten kommentit ainakaan auta asiaa, päinvastoin, aina harvoin kun poikkean täällä, huomaan valinneeni oikeinja ajatukseni oikeiksi. Kiitos siitä miehille!
Kiitos kaikille jotka jaksoivat lukea. Hyvää yötä ja hauskaa viikonloppua.
Naisella, joka ei anna römpsää miehelle ei tee mitään. Sellaiset kuluttaa vain turhaan maapallon resursseja.
nää teikäläisten lehtolapsiparat.
ATMiehellä ei tee mitään, kun ei ne harrasta seksiä eikä koskaan lisäänny!
Itse olen 50v, ja tyytyväinen elämääni. Olen valinnut sinkkuuden, koska pidän siitä että on omaa aikaa ja saa tehdä mitä lystää. En halua enää passata ja paapoa miestä, joista suurin osa odottaa naisen kokkaavan, pyykkäävän ja viihduttävän näitä luomakunnan kruunuja. Kun on oma ura ja toimeentulo, niin ei tarvitse taloudellisestikaan huolehtia elämästä.
Yhden juopon ja yhden narsistin jälkeen elämä on tosiaankin hyvää nyt sellaisena kun on.
Jos aika entinen palaisi, niin tälläkin hetkellä ukko kännäisi ja rähjäisi, ja minä saisin olla laukku pakattuna odottamassa koska lähtö turvakotiin tulee. Ja uskokaa pois..pari kertaa sairaalassa naama tohjona ilman syytä!
Ihailen naissukupuolta vaikka en olekaan lesbo. Minusta on mukavaa ja helppoa olla naisten kanssa, mutta miehet ovat yleensä ihan kamalia. Epämiellyttäviä.
Pakkohan niitä on sietää, mutta ainakaan minun elämääni eivät enää tule.
Inhoan jopa tyttäreni miestä, ja toivon tyttäreni eroavan joka päivä. Mies tietää sen, joten niin kauan kun tyttäreni tämän miehen kanssa asuu, emme ole tekemisissä.
Olen luultavasti siis miesvihaaja, ja vasta kypsällä iällä sen ymmärtänyt. Jokainen miehen suusta tuleva lirkutus on minusta kun helvetin esikartanoon kutsua.
Onneksi kuitenkin niitäkin naisia on, jotka miehistäkin pitävät. Minä en vaan pidä enkä ollenkaan aio sitä salata.
Olen itse reilu 30 v yh- äiti ja sinkkuna olen kohta ollu 4 vuotta. Olen ihan ok:n näköinen ja ystäviäkin on, mutta en seurustele, eikä minulla ole vakipanoa, enkä ymmärrä yhdenillan iloakaan. Tykkään ja nautin kyllä sexistä ja onhan minulla toki soolosexiä. Se miksi en seurustele, johtuu siitä, että eron jälkeen halusin seesteyttää elämääni ja nyt minulla onkin ehkä jopa liian mukavaa ja hyvää olla ihan tälleen kahden tyttäreni kanssa. Arki on hyvinkin sujuvaa ja hyvää. Tyttäreni vie oman huomionsa, tapaan ystäviäni mahd usein teen vuorotyö ja sitten arkea tasapainottavat harrastukset. Se, että elämääni tulisi joku uusi ihana kiva mies, niin se "sotkisi" elämänrytmini täysin, enkä tiedä olisinko siihen valmis?! Kieltämättä hieman pelottava ajatus...
suomalaisia naisia jos suomalaisten miesten taso on irl sama tämä kuin palstalla: väkivaltaisia, juntteja naistenvihaajia.
palsta kerro mitään suomalaisista miehistä yleisesti, täällä on vain oma pieni kuppikuntansa joka lietsoo omaa alemmuudentunnettaan puhuttelemalla itseään alemman tason ihmisiksi. Seksin vonkaaminen itsesäälissä kieriskelemällä tuntuu olevan yhden sukupolven ilmiö - onneksi vain marginaali-ilmiö.
Jos tuohon kysymykseen olisi pitänyt vastata 4-5v sitten, olisin vastannut toisin, mutta nyt elän mielummin yksinäni kuin olisin suhteessa. Ai miksikö? No siksi, että yritin n.5v ajan löytää/olla hakematta mutta toivoin tapaavani, miehen joka olisi samalla aallonpituudella kanssani ja pitäisi samoista asioista, mutta sitä en löytänyt.
Päinvastoin, koin todellisia pettymyksiä, sydänsuruja sekä liikaa valehtelua/pelailua sekä sen semmoista, joten päätin jatkaa sinkkuna loppuun asti. En kaipaa enää viereeni miestä, minulle riittää koirani ja seuraa kyllä on ystävistä. Olisin ollut valmis "palvelemaan", pitämään hyvänä, arvostamaan sekä antamaan kaikkeni suhteen eteen, mutta ei niin ei. Miehet tahtoivat vain leikkiä, eivätkä kuitenkaan olleet valmiita vakavaan suhteeseen, enkä jaksa enää uskoa että sellainen edes olisi olemassa minulle.
Kun mies ylittää 35-ikävuoden, hän ei enää tahdo vakavaa suhdetta, varsinkin jos takana on ollut pitkä suhde ja pettymyksiä siitä. Leikkiä he sen sijaan tahtovat, antavat ensin ymmärtää olevansa tosissaan, mutta muutaman vkon päästä pamahtaa todellisuus pintaan että miestä alkaakin "ahdistaa" suhde..
Oli miten oli, minä jatkan näillä eväin ja olen ihan tyytyväinen sinkkuna eloon. Lapsia ei ole, eikä nähtävästi enää edes tule, lapset eivät ole kuitenkaan minun elämäni suola vaan nautin muista elämän tuomista iloista.
Hän ei vain ole löytänyt sopivaa kumppania. Ei se ole ulkonäöstä tai kivasta luonteesta kiinni. Lisäksi potentiaalisia miehiä on niin paljon vähemmän, erityisesti isommissa kaupungeissa.
itsekin 40 naisena oikeastaan jo vähän turhautunut ykisnäisyyteen. Ja kun kaikki ystävät ovat perheellisiä jne, ei ole enää menoseuraakaa - potentiaaliset kontaktit vähenevät entisestään.
Monesti on mysö vähän ulkopuolinen olo, vaikkapa illanvietoissa, koska on aina ainoa yksinäinen.
Lisäksi pitää muistaa, ettei miehen/naisen löytäminen ole elämän ainoa tarkoitus. jokainen luo itse oman elämänsä, ei sitä voi elää toisten takia tai kautta. Koko elämähän menisi hukkaan, jos kaiken energiansa tuhlaisi vain ja ainoastaan puolison löytämiseen. Outoa ovat pikemminkin ne suhteesta toiseen hyppivät, jotka eivät eläessään ole olleet tai asuneet koskaan yksin.
Eikä elämä ole reilua, ehkä ystäväsi on kiireinen lastensa kanssa, kenties masentunut yksinäisyyteensä. Auta sinä häntä, ja vaikka pyydä ulos, tarjoudu lapsenvahdiksi, esittele kivoja ja vapaita ystäviäsi hänelle jne.