* Nyt tulisi lähteä ulos sieneen ja puolukkaan, onhan mitä parahain syyspäivä. Metsät ovat kuivat ja näinollen miellyttävä liikkua ja poimia metsän antimia. Saas vaan nyt nähdä, lähdenkö edes itse metsään virkistymään ?
* Siellä voi ajatusmaailmakin saada uuden hapetuksen, että aivot toimivat paremmin, ja kun voimme hyvin kaikinpuolin, silloin voi Jumalakin saada ja päästä meitä siunaamaan, ettei apeutemme ja hangellinen ankeus olisi esteenä Herran siunaukselle.
* Ei uskovaisuus estä ketään menemästä vaikka sienestämään, kun siitäkin pidetään mekkalaa, ainakin "Todé" on saanut siitä täysin aiheetonta ilkeeäkin palautetta. Kysynkin, mitä pahaa on sienestämisessä? Tai marjastamisessa? On tosi naiivia vastustaa ja puhua pahassa mielessä metsässä samoilemisesta ja metsän antimien talteen ottamisesta. Helluntailaisuuteen kuuluukin hoitaa itseään, ainakin tulisi hoitaa !
* Jumalahan on nähtävissä nimeomaan luonnossa, siellä pääsee kokemaan luonnonläisyyttä, ja samalla "kosketella" Jumalaa, Hän on itse siinä mitä on luonut .
* Siellä voi ajatusmaailmakin saada uuden hapetuksen, että aivot toimivat paremmin, ja kun voimme hyvin kaikinpuolin, silloin voi Jumalakin saada ja päästä meitä siunaamaan, ettei apeutemme ja hangellinen ankeus olisi esteenä Herran siunaukselle.
* Ei uskovaisuus estä ketään menemästä vaikka sienestämään, kun siitäkin pidetään mekkalaa, ainakin "Todé" on saanut siitä täysin aiheetonta ilkeeäkin palautetta. Kysynkin, mitä pahaa on sienestämisessä? Tai marjastamisessa? On tosi naiivia vastustaa ja puhua pahassa mielessä metsässä samoilemisesta ja metsän antimien talteen ottamisesta. Helluntailaisuuteen kuuluukin hoitaa itseään, ainakin tulisi hoitaa !
* Jumalahan on nähtävissä nimeomaan luonnossa, siellä pääsee kokemaan luonnonläisyyttä, ja samalla "kosketella" Jumalaa, Hän on itse siinä mitä on luonut .
Vastaukset 23
Vanhimmat
on hyvä keino virkistyä ja sopii sullekin kun tänään jo ehdit kirota yhden uskovaisen.
Kenet se jo ehti kirota?
* Pe.ku se vaan päättele tyylillään, eikä osaa eroittaa asioita toisitaan, tai ei halua, että saa vinoilla ja vääristellä vinossa kierossa mielessään!
* Jos kirjoitan, mitä Paavali sanoo, silloin sanoja en todellisuudessa ole minä, vaan toistan Paavalin sanomisia, ja tätä ei Pe.ku näemmä ymmärrä.
* Samassa yhteydessä ilmoitin kyllä vain siunaavani, se on lähinnä Uudenliiton uskovan osa, ei kirota. Paavalilla oli siihen kaiketi valtuudet Herralta.
aamulla jo vaeltelin metsässä ja keräilin rouskuja. Olen ne jo perannut ja ryöpännyt, ja meinaan niistä sienisalaattia laittaa. On valtavan ihana syyspäivä, oikein aurinkoinen, mutta hieman koleahko, kun tuulee aika tavalla. Muuten oikein hyvä ulkoiluilma. Kauniita ruskan värejä on luonnossa, jotka oikein hehkuvat auringon loisteessa. Itse pidän tällaisista syyspäivistä
Puolukoitakin tuossa alkuviikolla keräilin ja sainkin pari sankollista. Samalla reissulla törmäsin aika isoon kyykäärmeeseen. Oli siinä polun reunalla syksyn auringonsäteitä ottamassa. Ainahan ne hiukan ilkeitä otuksia ovat, kun niitä näkee. Olen ainakin viisi käärmettä menneen kesän aikana nähnyt.
Niin, eihän siinä luonnossa samoilemisessa mitään pahaa ole. Kyllä ihmisen kuuluu liikkuakin. Itselläni on pari koiraa, joten niitten kanssa pitää ainakin ulkoilla. Vanhempi ihminen olen, mutta vanhemmitenkin pitäisi ehdottomasti liikkua ettei ihan paikoilleen kangistuisi.
Tuli tuossa psalmin sanat voimakkaasti mieleen., joten laitan ne tähän lopuksi.
Ps. 146 Halleluja! Ylistä, minun sieluni, Herraa.
2. Minä ylistän Herraa kaiken ikäni, veisaan kiitosta Jumalalleni, niin kauan kuin elän.
3. Älkää luottako ruhtinaihin älkääkä ihmislapseen, sillä ei hän voi auttaa.
4. Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen; sinä päivänä hänen hankkeensa raukeavat tyhjiin.
5 Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa,
6. häneen, joka on tehnyt taivaan ja maan, meren ja kaiken, mitä niissä on, joka pysyy uskollisena iankaikkisesti,
7. joka hankkii oikeuden sorretuille, joka antaa leivän nälkäisille. Herra vapauttaa kaikki vangitut.
8. Herra avaa sokeain silmät, Herra nostaa alaspainetut, Herra rakastaa vanhurskaita.
9. Herra varjelee muukalaiset, holhoo orvot ja lesket, mutta jumalattomain tien hän tekee mutkaiseksi.
10. Herra on kuningas iankaikkisesti, sinun Jumalasi, Siion, polvesta polveen. Halleluja!
Menepäs nyt kuule saatananpalvoja ite sinne mettään. Oot palstan pahin valehtelija. Oot oilu jo kauan ja oot yhä.
Huoripukki ja pedofiilien suosija!
Kovia sanoja. Eiks olis parempi siunata ja rukoilla? Ittekin saisit ehkä siunauksen.
ilta/yöläkkeesi, ja pane kännyt ristiin, ja rukoile taivaan Jumalaa Jeesuksen nimessä, ettäs saisit omantuntos rauhoittumaan, liikut kovin kaltevalla pinnalla. Et kuule pääse yhtään helpommalla Jumalasi edessä, kun sinne kerran joudut sinäkin, vaikka kuinka minua nimittelet ja haukut kuin rakki koira! Herra sua armahtakoon , ja siunatkoon pelastuksen armolla !
mohis sinulta poikalapselle.
Eikö mohis sinunkin olisi parempi siunata häntä. Saisit ehkä siunauksen itsekkin.
Minä en o kukaan poikalapsi. Älä kehtaa puhua silkkaa luuloas. Huoripukki oot joka tapauksessa, ja se sua niin harmittaa kun me muutki sen tiiämmä. Että helevettiin meet sinä ihan itekii, vaikka jonku poikalapsen sinne niin tyyräisit. Mistä lie vihas nuan riihaantunnu.
minähän toivoin, että Herra siunaisi poikalasta pelastuksen armolla? Mitä muuta mun olisi pitänyt siunata, hänen kielenkäyttöäänkö? Rakki koiralta se lähinnä vaikuttaa, ja sitä hän on harrastanut vuositolkulla nimittelemällä mitä törkeimmällä tavalla, eikä ainoastaan minua! Ja sinä olet sitten hänen kanssaanko samaa mieltä?
* Paras siunaus on ehdottomasti hänelle, niinkuin sinullekkin, että Herra saisi teidät pelastaa. En voi siunata "nimittelynlahjaanne!"
* Eikä se, että sanoin hnen joutuvan Jumalansa eteen, sinne me joudumme jokainen, ajallamme, ja siellä sanamme punnitaan.
* Uskovaisella vaan on se etu, ettei joudu tuomittavaksi eikä hänelle langeteta kadotustuomiota. Jumalattomalla on sitten aivan eri asia, kun pitää itse vastata itsestään Jumalansa edessä, kun ei ole Puollustajaa ,Välimiestä Jumalan ja itsensä välillä, Jeesusta Kristusta.
muuttikin murteelle? Ei se tee sinua tuntemattomaksi, ei kukaan muu kirjoita kuin hän, tyylinsä tunnetaan!
JA VALEHTELET MUITTEN KIRJOITTAJIEN PÄÄLLE NIINKUIN SAVONAROLAKIN TEKEE! sINUN USKOSI SIIS ON SELLAISTA, ETTÄ SAAT JA HALUAT VAIN VINOILLA JA HAUKKUA MUITA PALSTAN KIRJOITTAJIA VASTAAN! SELLAISTA SE SINUN JA SAVONAROLAN "SIUNAAMINEN" ON! OLETTE ILMEISESTI SE PYHÄ KAKSIKKO, JOSTA JOKU JO AIEMMIN ON KERTONUT TÄLLÄ PALSTALLA! PARANNUKSEN PAIKALLE KIIREESTI KUMPIKIN!
tuuleen se menee. Sano nyt yksi valheeni, edes, kun noin raivoat, onko joku kirjoituksistani koskettanut noin syvältä tuntoasi, että sinulta on hermot menossa? Inu vaan ihan rauhassa !
reistailla, kun et ymmärrä lukemaasi, jos nyt räyhäämiseltäsi olet ehtinyt edes lukemaan, mitä kirjoitin ? Enkä ole siinäkään kommentissani viemässä ketään helvettiin, on tosi typerää luulojansa syytää toisten sanomiksi, malttia ja hieman sivityneisyyttä sinultakin on kaiketi turha odottaa?
Sää ite vastaat kaksi kertaa samalle ihmiselle samaan viestiin - niin ettäs kellä ne hermot onkaan sekasin. Näät pöoikalapsia kaikkialla, vaikken mää oo poikalapsi. Puhut luulojas. Huoripukki oot kuitenkin. Sen satun tietämään, koska tunnen sun vaimos sukua.
Pahan lajin syntinen ja tekopyhä siellä päässä siis.
Ulkoilu on hyväksi ja kun sen vielän mainetsemiisi harrastuksiin liittää niin mikä ettei.
Suomenkieli on vain niin mutkikasta, että esimerkiksi sanotaan, että lähdetään puolukkaan tai kalaan, mutta kun on kyse mahtumista Kristukseen niin johan tekee tiukkaa.
Hyvää jatkoa ja ensi viikolla minäkin aion tulla koto-Suomeen käväiseen.
metsässä, löysin ämpärillisen sieniä. Puolukkaa ei löytynyt. Mahtumisesta Kristukseen, on se tosiaan ahdasta, ja jos vielä venytetään Kristuksen iän, täyden iän määrään, siinä tosissaan tarvitaan taivaan armon avaruutta ja armoa armon päälle. On ilo, että annoit elonmerkkiä olostasi, siunausta sulle !
Liikutko koskaan yhdessä vaimosi kanssa.Tunnut olevasi erakko.
Kyllä minä netissä käyn melkein päivittän, kun postikin kulkee suurelta osin tään kapistuksen kautta ja maksutkin tulee usein netin kautta.
Kesä oli hyvää aikaa ja jonkun verran jopa lomailtiin, ei tosin paljon metsissä kierrelty, vaikka siihenkin olisi ollut mahtavat puitteet ,esim. Norjassa ja siellä Suomessa.
Kiitos Kristuksen Jeesuksen suuresta armosta, että on minutkin lastensa joukkoon hyväksynyt ja antanut synnit anteeksi, samalla kun antoi uuden elämän.
Meinaan vaan, että muutoin olis elämä tosi orjuuttavaa ja merkityksetöntä.
Aika osaltaan menee näiden avustus- suunnitelmien parissa ja kuormien hakemisissa.
On se vain ihmeellistä armoa, että elävä Jumala vie tuota aloittamaansa työtä päätökseen, vaikka ihmisestä näyttäisi joskus hyvinkin pimeältä.
Tuonon aloitukseesi vielä mennäkseni, kyllä minunkin pitäisi itseäni niskasta ottaa ja ulkoilla enemmän ja sienestäminen olisi yksi hyvä harrastus.
Minä kun en paljoa muuta ulkoile, kuin tään palstan tunnetiumman koirani kanssa.
Koirani on meinaan, tänkin kaupungin tunnetuin eläin, tuskin kukaan asukas, joka ulkosalla liikkuu, tietäisi, ken tää "poikalapsen pistin" on, vaan vielä se mukana juoksee ja eri valtioissakin merkailee reviirejään.
Soittelen loppuviikiolla, kun olen Suomessa, niin kuullaan hiukan kuulumisia, siunattuja syys hetkiä sinulle ja vaimollesi Jeesuksessa Kristuksessa, muistetaan rukouksin.
"Mahtumisesta Kristukseen, on se tosiaan ahdasta."
Ai sä olet homo.
No, jotain sellaista olin ajatellutkin..
olin kuule ihan rakkaan vaimoni kanssa luonnossa, ja samalla sienestämässäkin? Mistä sinä muuten tiedät, missä mä liikun ja kenen kanssa. Käymme muuten lähes aina yhdessä ostoksilla, käytkö sinä, vai kannatako raskaat ruoka kassit puolisollasi, oletan että olet miespuolinen? Jos et, niin miksi et ota miestäsi mukaan kauppoihin?
* Se sinä olet, kun ajatuksesi vetää noin pahasti kieroon!
puolukat ja sienetkin ole vain vertauskuvallista symbolista ravintoa!? Ettehän te usko Jumalan olevan läsnä ehtoollisessakaan...