Uskotko

että aidot tunteet kestävät vaikka pari joutuisi toisen kauas ulkomaille muuttamisen vuoksi eroamaan ennalta määräämättömäksi ajaksi? Onko yhteenpaluu tuolloin mahdollista, kun välissä on ehtinyt olla joitakin suhteita erosta johtuen?
8224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

se mahdollista ole, joskaan ei kovin todennäköistä.

Äänestä

tunteet on niin ei muita suhteita ole ollut.

Äänestä

jos ennen ulkomaille muuttamista on oltu oikeasti pari ja yhteistuumin ajatellaan, että yhteenpaluu on se mitä toivotaan. Toisaalta kyllä surullista näiden "joidenkin suhteiden" takia, sillä tällasessa tilanteessa niille ei oikeasti anna mahdollisuutta, vaan ne jää tilapäisiksi. Yhteisen tulevaisuuden kannalta olisi ehkä parempi, että muita suhteita ei olisi ollenkaan. Voi käydä niinkin, että toisen osapuolen uudesta suhteesta tuleekin pysyvä ja toinen odottelee yhä yhteenpaluuta.

Äänestä

Voi ne tietysti jälleen uudelleen lämmitellä, että sikäli se on mahdollista.

Äänestä

olen jostain lukenut että naiset eivät juurikaan harrasta yhdenyön juttuja muutenkuin ikävissään tai huonosta itsetunnosta johtuen joten miksi ei siitä mitään tulisi?:)

Äänestä

ne voivat kestää,mikseivät kestäisi.
Tiedätkö sellaisen miehen kuin Lauri Törni.Törni oli kihloissa Maria Kops nimisen naisen kanssa ja muutti jossain vaiheessa Etelä-Amerikkaan ja sitä kautta jenkkeihin jossa kuten yleisesti tiedetään värväytyi armeijaan.

Kesti kaikkiaan seitsemän vuotta ennenkuin Törni palasi hakemaan kihlattuaan Ruotsista kertaakaan hän ei ollut tuon seitsemän vuoden aikana ottanut yhteyttä Kopsiin millään tavalla.Morsian oli odotettavasti kadonnut toisen miehen matkaan jaksettuaan kaksi vuotta odottaa yhteydenottoa.
Törni ei tiettävästi koskaan ymmärtänyt miksei Maria Kops häntä odottanut muttei lähtenyt peräänkään.Minun on helppo ymmärtää Törniä olen itse tuossa asiassa samanlainen.Tunteeni ja ystävyyteni eivät muutu miksikään vaikken vuosiin ottaisi johonkin ihmiseen mitään yhteyttä mitäs hyväksi todettua vaihtamaan.

Tämän perusteella uskon että kyllä ne tunteet voivat kestää.Tuskin minä ja Törni ainoat tuollaiset ihmiset maailmassa ollaan.
Siihen ne minun yhtäläisyydet Törnin kanssa taitavat loppuakin:)

Äänestä

jos toisen kanssa suhde edennyt tarpeeksi pitkälle. Yhdessäasumista tai ainakin tapailua riitävästi takana.

Äänestä
  • paikkansa, jos ei ole asunut yhdessä on kynnys pettämiseen matalampi näin vanhemmiten..Kyllä yhteinen koti on yksi asia joka saa vakavoitumaan, ehkä joskus liiankin aikaisin joskus sieltä haluaa uloskin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paris-hilton-> kirjoitti:

että aidot tunteet kestävät vaikka pari joutuisi toisen kauas ulkomaille muuttamisen vuoksi eroamaan ennalta määräämättömäksi ajaksi? Onko yhteenpaluu tuolloin mahdollista, kun välissä on ehtinyt olla joitakin suhteita erosta johtuen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu