Haluaisin asiallisia mielipiteitä seuraavaan asiaan..elikkäs olen 27v kahden lapsen äiti ja ollaan mieheni kanssa seurusteltu kolme vuotta. Meidän suhde ei oikeastaan koskaan alkanut suuresta rakkaudesta niinkuin yleensä vaan molemmilla oli yhteiset tavoitteet..saada perhe ja suhde alkoikin oikeastaan vaan niiden takia.Aina ollaan riidelty paljon ym mut nykyään riitoja on tosi paljon,nukutaan oikeastaan eri huoneissakin ja seksiäkin on tosi tosi vähän mikä johtuu minusta!!Kysymys kuuluukin että onko aika erota..onko olemassa vielä jossain se suuri rakkaus?? Tiedän sen tunteen kun rakastaa niin paljon että aivan sattuu..nyt en ole tuntenut koskaan mitn sellaista!!Tuskin mieskään..me vaan ollaan ja eletään tätä elämää päivästä toiseen "perheenä". Tiedän kyllä että jokaiseen suhteeseen tulee arki mutta silti siellä pitäisi olla se rakkaus mutta meillä sitä ei ole.Toki rakastan miestäni mutten sillä tavalla kuin pitäisi. Riitojen takia ollaan tosi pahalla päällä molemmat,sekä mies että minä huudetaan monesti turhaan lapsille :(. Mies varsinkin on tosi ilkee suustaan silloin!!haukkuu lapsia ja minua.Lisäks mieheni on aina töissä,oon kaiket päivät lasten kans yksin kotona ja hoidan kodin ihan yksin.Sitten kun mies tulee niin hän vaan nukkuu sohvalla koska on niin väsynyt.Yrittäkää lasten takia kommentteja en halua kuulla koska eikös se ole niin että lasten on hyvä olla jos vanhempien on hyvä olla?! Kun vaan tietäisi mitä tehdä.. ei mulla huonokaan tässä suhteessa ole olla mut kaipaisin jotain niin paljon enemmän..meil on ihana yhteinen talo ja hyvä rahatilanne.Jos erottas niin en pystys jäädä taloon asuun(tosin en jäiskään koko paikkakunnalle) ja rahatilannekki menis tiukille kahden lapsen kans.Enkä todellakaan ole rahan perään mut se on vaan suuri tekijä elämäs ku nykyään kaikkeen tarvii rahaa!! Mitäpä jos sinkkuelämä yksin lasten kans ei oliskaan niin mahtavaa ja katuisin päätöstäni loppuikäni!!?? Mutta kun kumminkin haluaisin tietää mitä maailmalla on vielä minulla annettavaa.Eikä tää johdu siitä et mulla on joku vaihe elämäs tai et oon itsekäs!! En vaan halua elää elämääni "tyytymällä" mihinkään!!sitä kun ei koskaan tiedä milloin kaikki on liian myöhäistä ja en halua sit 50v. harmistella elämääni...!! Jos jollakin on ollut vastaava tilanne tai hyviä neuvoja niin mielelläni kuulisin niistä :)
Erotakko vai ei??
Sunny :)
15769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"Yrittäkää lasten takia kommentteja en halua kuulla koska eikös se ole niin että lasten on hyvä olla jos vanhempien on hyvä olla?!"
Olet ymmärtänyt väärin. Pitää tehdä asiat lasten parhaaksi. Erotaan, jos se on parasta lapsille. Ollaan yhdessä, jos se on parasta lapselle.
Vanhempien hyvinvointi on tässä tekijä mutta vain yksi tekijä muiden joukossa. Viime kädessä ratkaisun teet sinä.
"Mitäpä jos sinkkuelämä yksin lasten kans ei oliskaan niin mahtavaa ja katuisin päätöstäni loppuikäni!!?? Mutta kun kumminkin haluaisin tietää mitä maailmalla on vielä minulla annettavaa."
No, nyt kyllä ajattelet täsmälleen itseäsi (etkä lapsiasi). Elämän kuuluu olla mahtavaa lapsillesi, ei sinulle.
"No, nyt kyllä ajattelet täsmälleen itseäsi (etkä lapsiasi). Elämän kuuluu olla mahtavaa lapsillesi, ei sinulle. "
Jos vanhemman elämä ei ole kunnossa, ei se ole kyllä lapsillekaan. Ne kyllä vaistoavat ja huomaavat jos vanhemmilla ei ole kaikki hyvin ja ottavat siitä mallia omaankin elämään, että aikuisena tyytyvät huonompaan, kuin mitä olisi mahdollista saada.
"Jos vanhemman elämä ei ole kunnossa, ei se ole kyllä lapsillekaan."
Eli toisin sanoen itsekkyys on epäitsekkyyttä, jos sen oikein ymmärtää, vai? "Jätin teidät oman onnenne nojaan ja lähdin uuden heilan matkaan -- teidän parhaaksenne tietenkin, jotta saisitte onnellisen aikuisen mallin."
"Ne kyllä vaistoavat ja huomaavat jos vanhemmilla ei ole kaikki hyvin ja ottavat siitä mallia omaankin elämään, että aikuisena tyytyvät huonompaan, kuin mitä olisi mahdollista saada."
Ei huolta, heilläkin on lopulta lapset, joiden onneen he puolestaan voivat keskittyä.
Voi jösses mua suututtaa tällaiset ihmiset. Ensin tehdään lapsia ja sitten heti eroamassa. Menit suhteeseen ja perustamaan perheen ilman suurta rakkautta, miksi sen perään nyt vingut? Lapsiparat, mitä tahansa teettekin niin varmasti he kärsivät vanhempiensa tyhmästä päästä.
Sä olet elävä nettiesimerkki just tuosta... Kokemuksesta taidat huudella.
Osallistu lastesi kanssa kodin ulkopuolella tapahtuviin asioihin, menkää piknikille, malauskerhoon, lastenleikkikerhoon, lukutunneille, uimaan, jne jne jne. Tutustu muiden lasten vanhempiin ja aloittakaa babysittauskerho jossa kunkin vanhempi vuoropaivinä ottaa lapset pariksi tunniksi antaen omaa aikaa äideille. Silloin sinä voit lukea sen kesken jääneen kirjankappaleen tai maalata sen kesken jääneen taulun tai mitätahaansa älykästä.
Miehesi tultua kotiin, ole ystävällinen. Kun niin hyvin tiedät mikä saa riidan aikaan, pysy eroossa niistä aiheista. Viimeinen asia mitä toinen väsyneenä haluaa kuulla on negatiivisuutta. Hän kuitenkin huolehtii teistä esimerkillisesti. Anna siitä hänelle kredittiä. Ja tee kaikkesi että miehesi tuntee olevansa odotettu perheenjäsen kotiinsa. (Laita itsesi hänen asemaan!!)
Lakkaa nalkuttamasta, sinä itse olet huolellisesti harkiten valinnut miehen ja tehdä lapset ja hoitaa heidät kotona. (Loistava ajatus!!!) Alä nyt lankea haaveilemaan siitä mitä sinulla ei ole vaan keskittäydy parantamaan sitä mitä sinulla on!
Rakkaus on turvallisuuden tunne, huolehtiminen ja positiivinen tasapaino kaikkien perheenjäsenten kesken. Nuo halvat naistenlehtien lässytykset ja TVsarjojen idiootit voit todellakin jättää omiin oloihinsa!
Siis jos teh olisitte lapseton pariskunta, niin mikä ettei uutta ja parempaa rakkauttahan voisi lähteä periaatteessa etsimään milloin vain itsestä siltä tuntuu. Nyt kun teillä on kuitenkin lapsia, niiin ette voi jumankeuta olla noin itsekäitä, että "josko vielä suuri rakkaus löytysi". Sorry vaan mutta nyt on liian myöhäistä. Yritä ensin parantaa suhteenne, menkää vaikka pariterapiaan. Kaikki keivet on käännettävä. VAikka ette vielä senkään jälkeen saisi luotua rakkkautta välillenne (mikä on kylläkin ihan vain tahto asia), niin teidän on opittava edes sietämään toisianne siten, että voitte elää turvallista perhe-elämää. Riidat on vain yksinkertaisesti lopetettava lapsien takia. Teillä ei ole edes mitään varsinaista syytä tapella - todella itsekästä, törkeää!
On kovin vaikea vastata asiallisesti,mut yritän.
Tee itsellesi ensin pari kysymystä,eli Miksi olet tehnyt lapsia,jos nyt et halua ja viihdy heidän kanssaan???Älä vastaa että viihdyt,kun kerroit että haluaisit katsoa mitä elämällä on sinulle antaa.
Elämä on antanut sinulle lapset,jotka ovat tosi vähänaikaa pieniä,etkä saa sitä aikaa takaisin koskaan.Joten älä haikaile nyt mitään rakkauksia ja uusia miehiä,johon menisi koko sinun keskittyminen ja aika.
Voin kertoa, että on sitä aikaa rakastua ja kokea suurta rakkautta myöhemminkin,itse koin sen 39 vuotiaana ja vielä onni jatkuu 7v päästäkin.
Toinen kysymys jonka itsellesi voisit tehdä on,Miksi teit lapsia miehen kanssa jota et rakasta?Juu kerroit että teillä oli sama päämäärä?Mut miksi,et tehnyt niitä sellaisen kanssa jota olisit rakastanut?Et löytänyt sellaista?Sellainen ei halunnut lapsia?Miksi?Ja mikä nyt olisi toisin,löytäisitkä nyt,kahden lapsen yksinhuoltajana helpommin?
Minun mielipiteeni on,että olet kovin ailahteleva,kaikki- minulle- heti- nyt,mitä kulloinkin haluan ja miltä tuntuu,etkä ole valmis kantamaan vastuuta juuri mistään päätöksestäsi.Niin et kuitenkaan tule tästä elämästä selviämään aina,katumatta varsinkaan.
Joten ota lusikka kauniiseen käteen ja mieti pitkäjänteisemmin tätä elämää.
Ei elämä lopu ihan huomenna!
Miksi et koeta parantaa tätä suhdetta mikä sinulla on,jossa on kaikki muu hyvin.Niin...se tosiaan vaatisi vähän vaivaa,itsensä likoon laittamista,eikä tulisi ihan "heti mulle nyt rakkaus",-Et taida sellaiseen pystyä.Mene parisuhde kurssille tai vastaavaan.Aina on mahdollista rakastua omaan mieheensä,uudelleen tai sinun tapauksessa ekaa kertaa ja kokea se huuma.Sinun pitää vaan haluta rakastua häneen.Asenne kuntoon ensin,niin parisuhde pelaa!
Mieti mitä elämältäsi haluat. Suuret tunteet tuntuvat vain hetken. Lue uudelleen se mitä kirjoitit ja vastaa itse siihen.
Älä nyt ainakaan eroa; et ole lainkaan valmis eroon.
Toinen muuttaa vähäksi aikaa muualle. Yhdessä sitten pähkäätte ruokalaskut ym muut esim . lainat. Olkaa erossa vähän aikaa. Katsokaa mitä tapahtuu.
Aiheutat lapsilles vaan haittaa sillä että elät epäonnellisessa aviolittossa.
Olette seurustelleet vasta kolme vuotta ja teillä on jo lapsi. Menitte yhteen vain koska halusitte, että teillä on perhe koska kaikilla muillakin on. Voi tyttö hyvä. Siinä nyt kierit, sait mitä tilasit ja halusit. Olisiko kannattanut seurustella ihan ilman lasta? No, jälkikäteen on myöhäistä itkeä kaatunutta maitoa.
Minusta on kamalaa, että riitelette lapsen kuullen, huudatte hänelle. Lapsi parka. Lapsen on hyvä olla kun vanhempien on hyvä olla, totta. Epäilen kuitenkin, että jos eroatte, sinulla on kohta se uusi ja muka todellinen rakkaus sekoittamassa lapsen elämää. Kuulostat nimittäin siltä, ettet kuitenkaan osaa olla yksin.
Neuvon, että muutatte erillenne, edes vähäksi aikaa. Ja sinä et ala seurustelemaan kenenkään kanssa hyvin pitkään aikaan. Keskityt lapseesi ja mietit mitä elämältä haluat. Olet vielä niin nuori, että kyllä sen uuden miehen ehdit löytämään vanhempanakin. Lapsi on pieni vain hetken. Aikuisen on osattava pistää lapsi omien tarpeidensa edelle. Raha ei myöskään ole maailman tärkein asia. Pienemmälläkin budjetilla tulee toimeen. Onko sinulla työpaikkaa, johon palata lapsen hoitovapaan jälkeen? Jos ei, niin alahan kyselemään hommia tai hae kouluun. Ota itseäsi niskasta kiinni. Et tarvitse elättäjää itsellesi, jos vaan uskallat elää. Mutta lasta älä unohda.
Ihmettelen, miksi et halua harrastaa seksiä miehesi kanssa?
Tämän tyyliset aloitukset kerää kaikki jälkiviisaat jakamaan ohjeita m i t ä o l i s i p i t ä n y t tehdä. Sangen viisaita...omassa yksinäisyydessään.
Siis kuinkahan monessa avioliitossa (tai parisuhteessa) eletään rakkauden huumassa tänäpäivänä täällä Suomessa (tai vaikka maapallolla)? Siis kuinkahan moni avioliitto on solmittu (yksistään) rakkauden takia? Siis kuinkahan monessa (lapsi-)perheessä ei tapella? Siis kuinkahan moni meistä ymmärtää rakkauden samalla tapaa kuin kumppani?
Siis miettikää hyvät lasten isit ja äidit, onko juuri teidän parisuhteen ongelmat todellisia? Éikö kannattaisi yrittää kasvattaa sinnikyyttä ja sisukkuutta? Onko se, että toinen ei vie roskia, tee kotitöitä, nalkuttaa aina, käy bailaamassa yksin kaupungilla, ei halaa tai pussaa - tai puhu..., ylipääsemättömiä ongelmia. EI! Eihän monessa parisuhteessa ole edes mitään ongelmia, kunhan vain halutaan riidellä ja miettiä samalla "josko löytyisi joku parepi kuitenkin"
Itse en osannut arvostaa lasteni isää, jaksoin valittaa ties mistä ja olin väsynyt kotona pyörittäessäni arkea, mies kyllästyi ja halusi eron.
No, siitä alkoi tämän naisen kasvaminen aikuiseksi, siis ihan oikeaksi aikuiseksi.(olin silloin 29 v) Olin pitänyt kaikkea niin itsestäänselvyytenä, mulla oli silloin kaikki todella hyvin, ihana mies (riidoista huolimatta) ihanat lapset, uusi koti, autot, hyvät työpaikat molemmilla, peruspaketti siis mitä voi elämässä saada, silti valitin ja riideltiin.
Erosta jo lähes 6 vuotta, tähän aikaan mahtunut ties millaista kokemusta ja ollut hyvin kasvattavaa aikaa, lapset on tulleet koko ajan ykkösinä, miehet jäi taka-alalle, keskityin rakentamaan elämää ihan nollasta uudelleen. Lapset tarvitsivat apua ja sitä haimme ja saimme,he voivat myös pahoin.
Sitten alkoi aurinko paistaa risukasaan, erosuru väistyä ja katkeruus jäädä. Lapsetkin alkoivat hymyilemään jälleen ja elämä tasoittua.
Nyt elämä on antanut mulle uuden mahdollisuuden, uuden onnen ja sitä kautta taas ns. normaalin elämän, mutta ap:lle, tämä on ollut erittäin, erittäin rankka tie, rahallisesti ja on tullut ties minkälaisia miehiä vastaan.
Joten jos haluat käydä saman mahdollisen kiirastulen läpi niin ota ero ja katso mitä elämä tarjoaa mutta varaudu siihen että sun tän hetkinen elämä voikin olla kultaa kaikesta huolimatta mitä et nyt vain kykene näkemään.
Vaikka itse olen nyt onnellinen, lapset voivat hyvin, exä onnellinen niin olen silti sitä mieltä että ensin on oikeasti käännettävä jokainen kivi ja katsottava loppuun homma, sitten se ero jos ei muuta vaihtoehtoa.
Media antaa mielestäni väärän kuvan näistä eroista mielestäni että kaikki on niin helppoa ja lapset ei kärsi jne.. totuus usein ihan toinen...