saa syyt usein niskaansa? Moni toinen nainen ajattelee olevansa syytön tilanteeseen ja osittain onkin. Varmasti mies löytäisi toisenkin halukkaan. Mutta kyse on enemmänkin sisaruudesta, sanomattomasta siteestä, jonka kuvittelee olevan kaikkien meidän naisten välillä. Siitä, kuinka me naiset kautta aikain olemme olleet se alistetumpi sukupuoli, kuinka me tiedämme millaista on kokea synnytystuskaa, pidellä vauvaa sylissä, kokea äitiyden riemuja tai pettymyksiä kun lasta ei tulekaan. Kuinka meidän kokemusmaailmamme on usein kovin samanlaista: tuskat ja ilot. Miten me jaamme sydänsurujamme toisten ystävättäriemme kanssa, itkemme kun meidät on petetty tai jätetty. Tai miten meitä harmittaa palkkamme pienuus verrattuna miehiin tai se, että yleneminen esimiesasemaan on niin hirveän vaikeaa. Miten meitä kiukuttaa kun miehet katsovat työpaikalla meidän rintojamme, eivät silmiimme.
Se on vähän sama kun köyhät olisivat liittoutuneet keskenään ja joku saisi kutsun rikkaiden puolelle ja jättäisi ne muut alistetut, eikä enää muistaisi mitä on lojaalisuus. Kun halu vie voiton yhteisöllisyyden ja yhteiseen hiileen puhaltamisesta. Siksi toinen nainen on niin vihattu monen naisen mielessä. Me olemme tottuneet ottamaan vastaan p-aa miehiltä (ei toki kaikilta), me emme haluaisi ottaa vastaan p-aa niiltä, jotka tietävät, miltä se tuntuu kun mies ilmoittaa, että hänellä on toinen.
Se on vähän sama kun köyhät olisivat liittoutuneet keskenään ja joku saisi kutsun rikkaiden puolelle ja jättäisi ne muut alistetut, eikä enää muistaisi mitä on lojaalisuus. Kun halu vie voiton yhteisöllisyyden ja yhteiseen hiileen puhaltamisesta. Siksi toinen nainen on niin vihattu monen naisen mielessä. Me olemme tottuneet ottamaan vastaan p-aa miehiltä (ei toki kaikilta), me emme haluaisi ottaa vastaan p-aa niiltä, jotka tietävät, miltä se tuntuu kun mies ilmoittaa, että hänellä on toinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
voisi kääntää asian näin, miksi vaimo saa syyt usein niskaansa?
Minä sain niskaani kakkosen vihan, katkeruuden, vaikka yritinkin puhua asiallisesti asiat halki kakkosen kanssa. Kakkosella oli vain yksi tavoite: tuhota minun ja mieheni avioliitto pohjamutia myöden. Hän teki kaikkensa, jotta se särkyisi, uhkaili vielä päälle, oli ilkeä, tunsin hänen vihansa selkäpiissäni. Mieheni oli kusettanut meitä molempia, mutta siltikin kosto oli suloista kun se kohdistui minuun. se siitä "sisaruudesta". Minä sain rangaistuksen siitä, että miehelläni oli ollut toinen.
En haukkunut kakkosta, mutta pyysin häntä useaan kertaan lopettamaan kiusanteon, mutta ei se auttanut mitään. Tottakai minusta lopulta tuntui siltä, että nainen on täysin päästään vialla, kun ei aikuismaisesti pysty asioita selvittämään, vaan toimii kuin pikkukakara. Olinko minä katkera?! Olin, mutta pystyin siitä huolimatta toimimaan asiallisesti kakkosta kohtaan. Oli suuri kiusaus kyllä ampua kovilla, mutta en lähtenyt siihen, koska minusta hänen toimintansa oli todella sairasta. En kertonut hänen perheelleen mitään, en kostanut, odotin vain, koska nainen lopettaa. Minulla pää sentään toimi sen verran, että ymmärsin mitä ihminen saa tehdä lain puitteissa ja mitä ei. Lopulta oli pakko ottaa yhteys poliisiin, alkoi mennä niin pahasti kotihäirinnän puolelle, että... En olisi sitäkään halunnut tehdä, mutta oli pakko, kun alkoi jo lapsiin kohdistua. Toivon vain, että nainen on ymmärtänyt hakea itselleen apua. Myönnän, vieläkin pelkään, että tuleeko hän vielä puskista "kostamaan."
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kakkoset ja vaimot haukkuvat kilpaa toisiaan ja kilpailevat siitä kumpi on parempi. Mitä merkitystä tässä on paremmuudella? Paljon parempi olisi, että pystyttäisiin puhumaan ja selvittämään asiat, kaikille osapuolille olisi paermpi.
Minulla on samansuuntaisia kokemuksia, sain syyttömänä päälleni sellaisen ryöpytyksen, että en sitä enää välitä muistella. Kaikkein loukkaavinta oli kuitenkin mieheni käytös. Hän oli aivan neuvoton, kun tämä ns. toinen nainen häiriköi minua. Mieleeni on jäänyt katkeruus, mieheni ei pystynyt erottamaan hyvää pahasta, otti rakastajattarekseen täysin tasapainottoman ihmisen (missä on ihmistuntemus, missä taso?). ja sitten kun alkoi tapahtua, hän seisoi neuvottomana. Hän, joka oli koko sopan keittänyt. Nyt harkitsen eroa.
"vielä naimisissa", Upea, hieno ja asiallinen kirjoitus.
Wilhelmiia, kerroit asetelmasta, joka oli meilläkin. Minä, pettäjämies, olin juuri tuollaisessa tumput suorana tilassa. Selityksiä on kaksi:
Tasapainoton nainen toi niin epätodellisen ilmapiirin etten kokemattomuuttani hallinnut sitä.
Kahtia jakautumiseni puolison ja kakkosen maailmoihin vei paljon henkistä energiaa. Tämän havaitsin toipumisvaiheessa kun episodi oli ohi.
Oletteko vielä yhdessä vaimosi kanssa?
Ja miten selvisit itse? miten selitit tilanteen itsellesi? Meilä mieheni vain ihmetteli, miten tähän on jouduttu, ja miten ihmeessä nainen käyttäytyy noin. Minä yritin kysyä, että etkö nyt parempaa löytänyt ja voisitko ottaa tilanteen haltuusi, koska minä olen syytön. Sen hän toki myönsi, että olen syytön, mutta ei osannut puolustaa tai viheltää peliä poikki kun nainen häiriköi. Nainen siis syytti minua siitä, että mieheni ei lähtenyt hänen mukaansa. Ja edelleen korostan, minä olin kuviossa se ulkopuolinen, en pettäjä tai jättäjä.
Katkeruus siitä, että mieheni ei ole sellainen kun hänen oletin olevan, ajaa meidät erilleen. Tämä toinen nainen on tavalaan tahtomattaan avannut silmäni.
...ja tapauksesta on jo kulunut aikaa. Tosin on todettava, että puolisollani kipupisteet uudistuvat yhä kerta toisensa jälkeen. Olemme nykyisin läheiset ja koen arvokkaana hänen rakkautensa kestämisen ja hänen käymänsä taistelun.
Katson itse joutuneeni tilanteeseen siksi, että minulle nuoruudessani yksinäiselle ja syrjityllekin oli jonkinlainen ihme, että joku kiinnittää huomionsa minuun. Olin suhteettoman kokematon, enkä osannut nähdä toisen asettelevan askelmerkkejä suhteeni. Nyt olen sitten liiankin ennekkoluuloinen ja varovainen mikä on johtanut monien myönteisten ystävyyssuhteidenkin haihtumiseen. Sivusuhteeseen liittyi aikanaan tietty riskikin mikä pakotti pitkittämään suhteen alasajoa. Tein sen kuitenkin omin voimin.
Vaimoni ja kakkonen tapasivat kerran (minun aloitteestani). Absurdi näytelmä, mutta minä sain siinä aineksia irroittautumiseen. Uskoin vaimoni tilannekuvausta. Kävimme avioliittoneuvolassakin,mutta minun kannaltani täysin turhaan. Kotioloissa emme saaneet rauhaa lepäämiseen häirikkösoittojen takia. Uupumus söi ajattelukykyä.
Luettuani tämän tapauskulun kuvauksia muiden elämästä olen hämmästynyt siitä, että ne noudattavat niin samantapaisia kaavoja. Tapaukset eivät ole niin ainutkertaisia kuin yksilöinä kuvittelemme.
Sivusuhteellani saattoi olla kakkosen aviomiehen taholta jonkinlainen hyväksyntä, en tiedä. Kuitenkin asennoitumiseni miehiin muuttui tuon episodin ansiosta myötätuntoiseksi. Olin kasvanut isättömässä perheessä, ja minulle oli ikuiskysymys tuo "miehen malli". Tämä retki avasi minulle eräänlaisen veljeyden kokemisen miesten kesken. Olemme omalla tavallamme haavoittuvia suhteissamme koskien vaikkapa isyyttä tai läheissuhdetta.
Ootko koskaan ollut töissä naisvaltaisella työpaikalla? Sieltä saa hyvää kosketusta siihen, millaista voi naisten välinen "sisaruus" olla?! Panettelua, juoruilua, kiusantekoa... joten en yhtään ihmettele että täällä vellova ykkös-kakkoskeskustelukin on näin ala-arvoista ja loukkaavaa -- kaikkia osapuolia kohtaan. Tytöt kiusaavat ja kyykyttävät toisiaan jo yläasteella, miksikä se siitä muuttuisi?
Kyllä nainen on naiselle susi.
Minusta raja menee siinä, jos säätää tietoisesti ukkomiehen kanssa tai jos kakkonen tulee vedätetyksi itsekkin. Kun on tietoisesti leikkiin ryhtynyt, niin kestäköön myös seuraukset! Tässä asiassa, en näe mitään selitystä, miksi en voisi syyttää myös kakkosta. Itse asiassa ilmoitin mieheni kakkoselle,(joka käryn jälkeen jäi) että ilmestyn jonain päivänä hänen työpaikalleen, hieman keskustelemaan. Nyt tämä kakkonen odottelee mitä tuleman pitää. Kovin nikotteli, soittavansa miehelleni asiasta, mutta totesin mieheni tietävän yhteydenotostani häneen ja ilmoittaneen "teet mitä parhaaksi näet, kai aikuinen ihminen itse vastaa seurauksista". Tapani mukaan käyttäydyn hillitysti, mutta asiani teen selväksi. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Se mitä mieheni kanssa teen, ei sitten ole tämän ketjun aiheena, ihan tiedoksi ennen kuin joku kakkonen täällä rääkyy syyttömyyttään.
Itse petetyksi tulleena vaimona en nähnyt syytä, että minun olisi pitänyt keskustella tämän kakkosen kanssa. Vain mieheni kanssa oli keskusteltavaa. Miksi sinä halusit/haluat tämän kakkosen kanssa keskustella? Minulle ei ole auennut syy moiseen käytökseen. Olisi mukava tietää, mitä te muut vaimot olette keskustelleet kakkosen kanssa ja miksi.
Nyt olen miehestä jo eronnut, mutta en siltikään keksi syytä miksi olisi pitänyt kakkosen kanssa keskustella mistään. Ei se olisi saanut minua jatkamaan avioliittoa petturin kanssa.
hyödyt tästä "kakkosen työpaikalle" menemisestä? Teet itsestäsi aivan naurunalaisen.
Eiköhän sinun tulisi selvittää asia miehesi kanssa, eikä tämän toisen naisen kanssa? Vai oletko jälleen näitä vaimoja, jotka paijaavat pettävää miestä päähän ja syyllinen on tämä toinen nainen, niitähän tällä palstalla riittää.
Siinä tilanteessa, että miettii suhteen jatkamista pettävän miehen kanssa, olisi hyvä kuulla sen kolmannenkin osapuolen näkemykset asiasta. Mies haluaa aina (tietenkin!) antaa itsestään edullisen kuvan ja valehtelee minkä kehtaa. Toisen naisen avulla voi saada selville enemmän totuutta. Kun on enemmän tietoa, on helpompi tehdä päätöksiä.
luottamaan kuitenkaan siihen kolmanteen osapuoleenkaan. Aina kannattaa ottaa huomioon se, että hänkin voi valehdella. Loppupeleissä et tiedä varmuudella, kuka puhuu totta ja kuka ei, näin se on. Mistään et voi olla varma.
Siispä ei kannata kuunnella ketään, vaan päättää ihan yksin ja itsekseen oma totuutensa, vaikka se olisi emävale. Näinkö?? Onpa kypsää.
Se, miten ja mitä joku valehtelee, kertoo myös paljon. Petturimiehen pahin painajainen on se, että ykkönen ja kakkonen pääsevät puheväleihin. Sen estämiseen mies käyttää koko valehteluosaamisensa.
itse otin yhteyttä kakkoseen joka oli hyvinkin halukas valottamaan asioita minulle, mieheni ei olisi totuutta kertonut varmaan koskaan.. tätä toista en syytä mistään, olen vain pahoillani että mieheni pössötti häntäkin. mutta lopuksi kakkonenkin puhui itseään pussiin, ja minulle jäi vain selvittämättömyyden tunne.
Olen petetty. Ja jossain vaiheessa tajusin, että se on ainoa asia josta voin olla varma. Itse asiassa millään muulla ei ole edes merkitystä. Puolisoni petti minua, ja on aivan yhdentekevää, menikö asiat niin vai näin. Pitkään kuitenkin kidutin itseäni yrittäessäni saada selville "totuuden". Ja näin jälkikäteen ymmärrän, että sitä totuutta ei olisi koskaan tullut. Eikä vain siksi, että minulle olisi valehdeltu, vaan siksi, että osapuolilla on ihan oikeasti erilaiset tulkinnat tapahtumista, viestien merkityksistä, epämääräisten lupausten sisällöistä jne. Ihmiset tulkitsevat, unohtavat, piirtävät kuvaa elämästään tavalla, joka tekee siitä siedettävää ja kelvollista. Niin me kaikki teemme elämässä, halusimme tai emme. Yritämme sietää ja kestää pettymyksiä, ja annamme omille teoillemme erityismerkityksiä. Näemme ne toisin kuin joku muu. Toille lähteminen on rohkeutta ja jääminen pelkuruutta. Selittelemme tekomme, ja uskomme niihin selityksiin.
Eikä siinä ole mitään pahaa. Tärkeintähän tässä elämässä on kuitenkin pyrkiä löytämään oma sisäinen rauha, tasapaino itsensä ja ympäristönsä kanssa. Ehkä jopa onnellisuus. Jos elämme vain kovien faktojen maailmassa, niin mistään ei tule mitään. Ahdistumme ja tuskastumme ja elämä valuu hukkaan. Se, että kirjoittaa omaa elämänkertaa, täysin totta olevaa tai pienellä itsepetoksella varustettua, on sama asia, että ottaa oman elämänsä haltuu ja päättää, mihin, kehen, mitä ja milloin uskoo. Muuta ei voi tehdä. Toisten päihin ei pääse varmisteleen asioiden todenperäisyyttä. Eivät he tiedä tai muista kaikkea edes itse, ja eilisen tulkitsee helposti tämän päivän tietojen perusteella.