huonoon suhteeseen tai ns. "kakkosvaihtoehtoon" vain siksi, ettet halua olla yksin. Jotkut myös pelkäävät jäävänsä yksin ja elävät mielummin huonossa suhteessa. Suurin osa tämän palstan kirjoituksista käsittelee parisuhteen ongelmia tai tyytymättömyyttä. Itse olen kohta kolmekymmentävuotias nainen, jolla on takanaan yksi vuoden mittainen suhde. Erosimme exäni aloitteesta vuosi sitten marraskuussa, palasimme hänen aloitteestaan takaisin yhteen. Kunnes minä sitten päätin suhteen lopullisesti huhtikuussa. Meillä oli monta hyvää hetkeä ja tunteita, mutta luottamuspula ja miehen kykenemättömyys sitoutua ratkaisivat. Minulla oli huono olo, vietin aikaani hänen kanssaan tai yksin.
Nyt ensimmäistä kertaa elän onnellisessa suhteessa. Olemme tunteneet heinäkuusta ja olen onnellinen:) Suhteessa on hyvä olla silloin, kun molemmat ovat täysillä mukana. Molemmilla on omaa aikaa, mutta samalla molemmat kunnioittavat toisiaan. Yhteistä aikaa järjestetään, jos sitä ei muuten ole. Näin tämän pitää mennä. Minulla olisi ollut vaihtoehtona jäädä edelliseen suhteeseen, mutta onneksi päätin toisin. Mieluummin yksin. Tiedän useamman tuttavan ketä eivät uskalla erota vaikka se ehkä olisi parempi vaihtoehto. Jokainen tekee omasta elämästään onnellisen. :) Miksi sinä tyydyt huonoon suhteeseen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.