Pentagon tuhosi kirjan painoksen

Maassa jossa poltetaan kirjoja, poltetaan kohta ihmisiä. Näin kuulemma sanottiin 1930 -luvun Saksasta, mutta itse sanonta on jo paljon vanhempaa perua lähes 200 vuoden takaa.

Saksalainen kirjailija Heinrich Heine kirjoitti vuonna 1821: ”Siellä, missä ensiksi poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.” Heinrich Heinen sanat toteutuivat kouriintuntuvasti Natsi-Saksassa toukokuussa 1933, kun Opernplatzilla poltettiin kirjoja.

Suomessakin tuhottiin kirjoja polttamalla koko painos ja eräs viimeisimpiä tuhottuja painoksia on taannoisen sisäministeri Yrjö Leinon muistelmat Kommunisti sisäministerinä.

"kirjan koko painos tuhottiin Neuvostoliiton vaatimuksesta. Lähes kaikki kirjat − noin 12 500 kappaletta − poltettiin Roihuvuoren lämpökeskuksessa elokuussa 1962 lukuun ottamatta joitain kappaleita, jotka otettiin salaa poliittisten aktiivien käyttöön ja joista tuli myöhemmin arvokkaita keräilyharvinaisuuksia."

"Kirja voitiin julkaista uudelleen vasta 1991, jolloin se oli jo suurimmaksi osaksi menettänyt kiinnostavuutensa."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrjö_Leino



Kuinka mahtanee käydä Ameriikan ihmemaassa?

Pentagon tuhosi kirjan koko painoksen

Maanantai 27.9.2010 klo 11.28

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010092712413666_ul.shtml

Yhdysvaltojen puolustusministeriö säikähti entisen tiedustelu-upseerin kirjaa.
Kirjan koko, tai ainakin lähes koko ensimmäinen painos päätyi Pentagonin käsiin. Noin 10 000 nidettä tuhottiin viikko sitten.

- Puolustusministeriö päätti ostaa ensimmäisen painoksen kirjasta, sillä se sisälsi tietoa joka saattaa vahingoittaa kansallista turvallisuutta, Pentagonin tiedottaja, everstiluutnantti April Cunningham sanoi.
4176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Neekeri Opusma ei halua maailman tietävän montako salamurhaa tai joukkotappoa hän on jo käskenyt tehdä. Tiedustelukoneesta ammutut ohjukset yleensä suunnataan ihmismassaan, jossa kuolee 40 -60 ja haavoittuu kymmenkertainen määrä. Tähän sankaritekoon tarvitaan vain yhden tiedustelu-upseerin luulo, että Osmo pin Lada oli joukossa.
Bukama Obaman on väitetty hyväksyneen kesäkuussa Gastron sairaalan pommittamisen. Pommituspäivänä ei kuitenkaan oltu varmoja oliko sairaala jo tyhjä. Se jätettiin tekemättä. Tässä on mustan muutosmiehen ero edelliseen Pensasihmiseen.

Äänestä
  • Eikö tuo ollut Bushin äiti? Yksi kuvista oli kyllä niin tuttu, että voi olla alakerran eronnut akkakin.

    Äänestä

  • Onko mitään irvokkaampaa keksitty? Ahtisaarenkin Nobel-palkinto jää toiseksi Obaman rinnalla.

    Nobel-komitea voi palauttaa uskottavuutensa antamalla rauhanpalkinnon Vladimir Putinille, suurelle geopolitiikolle ja valtiomiehelle, joka jo kymmenen vuoden ajan on pitkäjänteisesti pyrkinyt luomaan tasapainoa ja rakentamaan rauhaa Euraasian suurmantereelle.

    USA:n hyökkäävä imperialismi, joka ei tunnusta muiden suurvaltojen legitiimejä turvallisuusintressejä ja intressipiirejä - pienten valtioiden suvereeniudesta puhumattakaan - on suuri uhka maailmanrauhalle. Obama on pahempi ja vaarallisempi kuin Bush, koska Obamalla on enemmän kannatusta. Hän sopii Bushia paremmin edustamaan Amerikkaa hallitsevan finanssioligarkian ja sotateollisten kompleksien etua ulospäin.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Onko mitään irvokkaampaa keksitty? Ahtisaarenkin Nobel-palkinto jää toiseksi Obaman rinnalla.

    Nobel-komitea voi palauttaa uskottavuutensa antamalla rauhanpalkinnon Vladimir Putinille, suurelle geopolitiikolle ja valtiomiehelle, joka jo kymmenen vuoden ajan on pitkäjänteisesti pyrkinyt luomaan tasapainoa ja rakentamaan rauhaa Euraasian suurmantereelle.

    USA:n hyökkäävä imperialismi, joka ei tunnusta muiden suurvaltojen legitiimejä turvallisuusintressejä ja intressipiirejä - pienten valtioiden suvereeniudesta puhumattakaan - on suuri uhka maailmanrauhalle. Obama on pahempi ja vaarallisempi kuin Bush, koska Obamalla on enemmän kannatusta. Hän sopii Bushia paremmin edustamaan Amerikkaa hallitsevan finanssioligarkian ja sotateollisten kompleksien etua ulospäin.

    vain Tsetseniaan ja Georgiaan. Mitä nyt uhkaillut Baltiaa, Valko-Venäjää ja Ukrainaa. Sekä tietysti myynyt aseita ympäri maailmaa.

    Kyllä noilla jutuilla on Nobel ansaittu.


    "Nobel-komitea voi palauttaa uskottavuutensa antamalla rauhanpalkinnon Vladimir Putinille, suurelle geopolitiikolle ja valtiomiehelle, joka jo kymmenen vuoden ajan on pitkäjänteisesti pyrkinyt luomaan tasapainoa ja rakentamaan rauhaa Euraasian suurmantereelle."

    Kiveen kolahti Koroljovin kirves - taas kerran.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Cencored kirjoitti:

Maassa jossa poltetaan kirjoja, poltetaan kohta ihmisiä. Näin kuulemma sanottiin 1930 -luvun Saksasta, mutta itse sanonta on jo paljon vanhempaa perua lähes 200 vuoden takaa.

Saksalainen kirjailija Heinrich Heine kirjoitti vuonna 1821: ”Siellä, missä ensiksi poltetaan kirjoja, poltetaan seuraavaksi ihmisiä.” Heinrich Heinen sanat toteutuivat kouriintuntuvasti Natsi-Saksassa toukokuussa 1933, kun Opernplatzilla poltettiin kirjoja.

Suomessakin tuhottiin kirjoja polttamalla koko painos ja eräs viimeisimpiä tuhottuja painoksia on taannoisen sisäministeri Yrjö Leinon muistelmat Kommunisti sisäministerinä.

"kirjan koko painos tuhottiin Neuvostoliiton vaatimuksesta. Lähes kaikki kirjat − noin 12 500 kappaletta − poltettiin Roihuvuoren lämpökeskuksessa elokuussa 1962 lukuun ottamatta joitain kappaleita, jotka otettiin salaa poliittisten aktiivien käyttöön ja joista tuli myöhemmin arvokkaita keräilyharvinaisuuksia."

"Kirja voitiin julkaista uudelleen vasta 1991, jolloin se oli jo suurimmaksi osaksi menettänyt kiinnostavuutensa."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrjö_Leino



Kuinka mahtanee käydä Ameriikan ihmemaassa?

Pentagon tuhosi kirjan koko painoksen

Maanantai 27.9.2010 klo 11.28

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010092712413666_ul.shtml

Yhdysvaltojen puolustusministeriö säikähti entisen tiedustelu-upseerin kirjaa.
Kirjan koko, tai ainakin lähes koko ensimmäinen painos päätyi Pentagonin käsiin. Noin 10 000 nidettä tuhottiin viikko sitten.

- Puolustusministeriö päätti ostaa ensimmäisen painoksen kirjasta, sillä se sisälsi tietoa joka saattaa vahingoittaa kansallista turvallisuutta, Pentagonin tiedottaja, everstiluutnantti April Cunningham sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu