Mitä tehdä, kun mies on jatkuvasti tyytymätön, valittaa, moittii, ja on vaan omissa oloissaan vaikka saa minulta kaiken haluamansa? Aina on lämmin ruoka odottamassa kun tulee töistä, vaatteet pysyvät puhtaana ja koti myös, seksiä on säännöllisesti ja pidän itseni hyvässä kunnossa terveyden ja ulkonäön puolesta. Silti tuntuu etten kelpaa, aina on jotain valittamista ruoasta tai siitä, etten ole pessyt jotain hänen tiettyä paitaansa tms. jos se on ollu hänellä kaapissa enkä ole sitä sieltä osannut hakea pyykättäväksi. Kiitosta ei tule koskaan mistään, eikä anteeksipyyntöä jos on loukannut minua.
Välinpitämättömyys loukkaa, ja se, että hän arvostelee kaikkea mitä teen eikä edes tajua sen loukkaavan. Jos kerron hänelle työpäivästäni, ta jostain mukavasta tapahtumasta, hän ei vastaa mitään eikä reagoi mitenkään, tuntuu kuin puhuisin tyhjille seinille. Hän ei kerro minulle omista työpäivistään tai mistään muustakaan mitään, ei vaikka kysyisinkin. Häneen ei saa mitään kontaktia. Itkettää, kun on niin paha olla, ja hän on kyllä huomannut minun itkevän mutta sanoo että älä teeskentele siinä akka. Kerran sanoi minulle, että yritän vaan saada huomiota itkemällä.
Tänään, kun hän tunti sitten tuli kotiin syömään pitkän työpäivän jälkeen, pyysin häntä hakemaan maitoa kotimatkalla kaupasta kun minulla ei ollut autoa.. Loukkaantui siitä syvästi, mutta haki maidon. Syötyään tuli tavanomaiset moitteet ruoasta, yritin keskustella ja menin sanomaan hänelle, että miksi koskaan mikään ei kelpaa. Siitäkös hän tulistui, haukkui minut noita-akaksi ja monella muulla paljon ikävämmällä nimellä ja lähti! Siis en tiedä minne, autolla lähti vaan yön selkään. Nyt on todella paha olla, kun en tosiaan tiedä mitä on meneillään.
Minä en näe melkein mitään syytä, miksi mies olisi jatkuvasti niin tyytymätön. Väkisin tulee mieleen se ainoa; Hän ei rakasta minua enää, ennemminkin inhoaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
ei rakasta sinua, koska on ihastunut toiseen naiseen. Tai pettää jo sinua. Niin yksinkertaista se on.
Vielä simppelimmin: Mies on väsynyt. Sanot, että hän tekee pitkää työpäivää.
Kauanko olette olleet yhdessä?
vaatija, takertuja. Kiitosta pitäisi tulla joka käänteessä, kaikki menee kuitenkin sinun haluamallasi tavalla, joka käänteessä olet vaatimassa "maitopulloa". Ei teikäläisiä jaksa kun omakin elämä on.....
hänellä oli salasuhde. Pantiin elämät uusiksi ja nyt entinen vaimoni on onnellisempi.
Kuule,miehelläsi on liian hyvin kaikki.Lopeta kaikki passaaminen ja anna pyykätä ja ottaa ruokansa itse kaapista.Et ole mikään ruoka-automaatti ja pesukone.Olen ollut mieheni kanssa kymmenen vuotta ja nyt menimme naimisiin.Hän ei tee kotona enää mitään,koska kotimme on minun ja minä en suostu luovuttamaan isoa omaisuuttani hänen hallintaan.Hän ei sillä syyllä tee mitään.Mutta minä en silitä enää hänen pyykkiään, en tarjoile ylimääräisiä iltapaloja herralle nenän eteen.Pyykin pesen samalla ja heitän koriin odottamaan jos viitteis silittää ne.Olen ns.entisajan vaimo joka aina teki toisen eteen kaiken.Nyt se on loppu.Jos pyydän hänen tekevän jotain, edes korjaamaan omat sotkunsa hän vetoaa että haen aina jotain sanottavaa.En juuri koskaan sano hänelle mitään mistään,koska tee kaiken itse.Minun pitäisi aina tukea häntä kaikessa,sitä hän valittaa.Meillä pitäisi olla kaikki yhteistä joka uusiosuhteessa on mahdotonta.Joka mielipiteestäni hän haukkuu minut,että vain minä ajattelen noin ja olen outo.Ajattelen niin kuin yleensä valtaosa ihmisistä ajattelee.Hän ajatusmaailma on usein poikkeava.Minulla on ystäviä,hänellä ei ole ainuttakaan.Ei kuulema tule ainakaan riitoja kenenkään kanssa.Ihmisille hän näyttelee pyhimystä eikä koskaan uskalla sanoa omaa mielipidettään vaan vaikenee.Ainoa kenelle hän uskaltaa sanoa,olen minä.Minä olen aina syyllinen kaikkeen ja poikkeavan ajatusmaailman omaava.Elämä on ahdistavaa,en tunne hänen käytöksen seurauksena enää yhtään mitään häntä kohtaan.
Minäkin nöyränä vaimona sen huomasin, että paskaa vaan päälle sataa, kun narskun kanssa yhdessä on.
Sitten lopetin sen ylenmäärän passaamisen ja alistettuna olon.
Aloin elää omaakin elämääni, mies ei enää ollutkaan se napa meillä, ja mites kävikään? Oma elämänlaatuni parani!
Ei me erottu, kun omaisuutta ja lapsia vielä siinä, mutta aloin elää vähän itsenäisemmästi ja usko kuule, ei se mies nälkään kuole, vaikka et niitä pottuja siihen nokan alle valmiiksi kuorikkaan! ;))
Meilläkin kun vinkui, milloin ruoka valmista, sanoin, että herra tekee mieluistaan itse, kauppa on vielä auki ja lähdin omiin harrastuksiini.
Muutenkin on suhde häneen parantunut, kun vähemmän nähdään ja itsekkin mies nyt jotain puuhailee kotona.
Lopeta sinäkin se ylenmäärin huseeraminen, se voi miestä ahdistaa, kun olet sitten vailla kiitoksia asioista, joita mies on oppinut pitämään itsestään selvyyksinä!
Mies EI ole avuton, nainen tekee sen avuttomaksi. Narsistisuuskin vähenee, kun et ala sille taakaksi, jota pitää aina kiitellä.
vaihda itse talvirenkaasi ! Minun työkaluihin et koske, siirtele itte huonekalusi, käytä Dildoa !
:DD Tämä vain huumorilla........
Ei saa myötäillä ja passata liikaa. Joskus pitää myös "räjähtää" miehelle(tai naiselle) että se tajuaa että miten vaan ei voi käyttäytyä. Mä oon kiltti nainen, mutta tarpeen tullen osaan myös räjähtää.
jos olisit minun vaimo, joka päivä muistaisin sinua kukkasin ja jos en niillä niin suukoin. Kuullostaa siltä että miehesi ei tiedä mitä hänellä on. Käypäs muutama päivä vaikka sukulaisissa. Mielummin ole koko viikko.
Kokeile, mitltä tuntuu ettei tarvitse paapoa häntä. Kun tulet kotiin, ennen sitä, muistuta miestäsi että eihän tiskit ole pesemättä ja olethan muistanut imuroida. Älä välitä vaikka loukkaantuisi. Mutta tiedät sen jälkeen kun palaat
jos tiskit ovat pesemättä ja huusholli sekaisin, rakastaako hän sinua vai...Sen jälkeen tiedät vaihdatko parempaan...ottajia on tuollaisille!
Karmeaa sanoa mutta mieti eroa. Miksi raahaisit elämässäsi tuollaista kiittämätöntä nahjusta.
Ja usko pois, vanhetessa se pahenee ja jos olet ja passaat häntä koko elämäsi niin ennenkuin huomaatkaan olet vanhentunut ennenaikaisesti ja sinusta on tullut katkera.
Hei, oikeesti, ajattele itseäsi, ansaitset parempaa. Kun mies ei välitä sinusta niin miksi sinun pitäisi välittää hänestä.
Usko myös se, jos saat voimaa erota hänestä, ei kulu aikaakaan kun nautit vapaana naisena olemisesta ja ehkäpä sinua odottaa joku jossain, sellainen joka osaa antaa arvoa mitä teet.
Sorry, kun aika rajusti krjoitin, olen vain itse ollut samanlaisessa tilanteessa ja kolme vuotta harkitsin eroa ja vihdoin sen tein.
Nyt todella nautin elämästäni enkä ottaisi ex-miestäni takaisin tekemään elämästäni vaikeampaa.
Mutta olen edelleen ystävä ex-mieheni kanssa. Nyt vain nautin elämästäni.
Tsemppiä sinulle!
Mun mielestä tuohon ei pidä tyytyä.Tilanteen on muututtava.Ellei keskusteluun suostu pitää kokeila tekoja.Yllätä hänet joskus.Ei ruokaa valmiina.Vaimo ei olekkaan kotona.Unhoitit pyykit pestä.Ravistele se mies hereille.Olisko parempi herra tyytymättömän yksin elää.Kysy suoraa ja jos vastausta ei tule se lienee myöntymisen merkki.Miehet ovat tollaisia, luulevat jotta avioliiton suhettn ei tarvii satsata.