Arastelen...

...hammaslääkärille menemistä. Olen aina arastellut. Mulla on ollut suht hyvä hammasluu, mutta etenevä ientulehdus on irrottanut pikku hiljaa hanpaita niin, että lähtevät yksi kerrallaan suht itsestään. Ja niitä on hoidettu! Pesty, hangattu, käyty hammaskiveä poistattamassa ties kuinka paljon. Silti lähtevät. Tämä on vain kasvattanut hammaslääkäriarkuuttani. Nyt kun ylhäältä puuttuu jo suunnilleen puolet, sitä on pikku hiljaa alkanut toivoa, että lähtisi loputkin, että saisi tekarit jotka eivät särje.
Nyt on huolenaiheenani alhaalla vasemalla sivulla toiseksi takimmainen poskihammas, joka on ollut ongelmallinen oikeastaan koko elämäni ajan. Sitä on paikkailtu ja silti se on aika ajoin särkenyt. Muutama vuosi sitten siihen tehtiin juurihoito. Vähän aikaa oli hyvä, mutta muun hoidon yhteydessä otetusta röntgenkuvasta hammaslääkäsri sanoi, että siinä on oierileva pikku tulehdus. Juurihoidetulle hampaalle ei kuulemma voi tuloksekkaasti tehdä mitään jos oireilee, vaan se täytyy poistaa (???).
Tämä hammas on kuitenkin pitkä kuin kukkapenkki, muistaakseni kolme juuriparia siinä näkyi, haralle hieman kääntyneinä. Ja tuo on yksi niistä hampaistani, joka istuu paikallaan kuin tatti, ei heilu yhtään!
Nyt pelottaa kovasti ajatella, että millä ihmeellä hammaslääkäri tuollaisen hampaan saa irti. Lähteköhän yhtenä kappaleena ollenkaan. Ja onko leukaluu ehjä sen jälkeen, ja olenko minä taju kankaalla? Hamma kun särkee vähän jo valmiiksi, on vähän särkenyt ties kuinka pitkään.
Miten valmentautusin henkisesti ( ja muutenkin ) tuon hampaan pois ottoon?
Muuten se sieltä joutaa, koska sille ei ole enää vastinhammasta ylhäällä, ellei sitten aikanaan proteesista olisi.

-Pentti
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
Aloittaja

Vastailen itse itselleni. Hammas poistettiin, hammaslääkäri oli hyvä. Puudutti taidokkaasti ensin puoli alaleukaa ( näin kuulemma tehdään alahampaan poistossa ). Antoi rauhassa puudutusaineen vaikuttaa, putsaili samalla hammaskiveä. Sitten alkoi puuhiin. En tuntenut mitään, EN MITÄÄN! En ihan tarkasti tajunnut, milloin hammas lähti, oletettavasti osina. Odotin, että kampeaminen tuntuu, mutta ei tuntunut kuin suun toisella puolella ihan pikku vääntöä. Noukki rippeet erikseen ikenestä, tuppoa suu täyteen, käski purra jonkun aikaa. Runsaan parin tunnin päästä tuppo pois, hampaan kohdalla oli joku hyytynyt juttu joka pikku hiljaa pieneni.
Yhden Buranan otin kun vähän jomotti puudutuksen lähtiessä. Poiston jälkeen vasta lääkäri oystyi tarkasti toteamaan tulehduksen syyn: hammas oli halki alhaalta päin! Jolloin hampaan sisään pääsi bakteereita joka piti hampaassa koko ajan pikku tulehdusta. Eli, tuntemukseni siitä, että hampaassa on ollut vikaa kummeniä vuosia oli oikea. Muutamassa päivässä oloni on kohentunut. En osaa tarkemmin selittää, mutta jotenkin on ollut riskimpi olo kuin aikoihin, väsymyksen tunne on vähentynyt, aamulla herään pirteämpänä jne jne. Lienee todellakin mahdollista, että vaikutus on noin kokonaisvaltainen. Eli väittäisin, että tuo viallinen hammas on vaikuttanut yleiskuntooni kymmeniä vuosia. Jo isä-, ja äitivainaani, molemmat sanoivat, että rikkinäisiä hampaita EI SAA pitää suussa! Itse olen nyt vahvasti samaa mieltä. Jos ei voi korjata, pois vain.

-Pentti

Äänestä
  • että sait apua!

    Hyvää jatkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


penal kirjoitti:

...hammaslääkärille menemistä. Olen aina arastellut. Mulla on ollut suht hyvä hammasluu, mutta etenevä ientulehdus on irrottanut pikku hiljaa hanpaita niin, että lähtevät yksi kerrallaan suht itsestään. Ja niitä on hoidettu! Pesty, hangattu, käyty hammaskiveä poistattamassa ties kuinka paljon. Silti lähtevät. Tämä on vain kasvattanut hammaslääkäriarkuuttani. Nyt kun ylhäältä puuttuu jo suunnilleen puolet, sitä on pikku hiljaa alkanut toivoa, että lähtisi loputkin, että saisi tekarit jotka eivät särje.
Nyt on huolenaiheenani alhaalla vasemalla sivulla toiseksi takimmainen poskihammas, joka on ollut ongelmallinen oikeastaan koko elämäni ajan. Sitä on paikkailtu ja silti se on aika ajoin särkenyt. Muutama vuosi sitten siihen tehtiin juurihoito. Vähän aikaa oli hyvä, mutta muun hoidon yhteydessä otetusta röntgenkuvasta hammaslääkäsri sanoi, että siinä on oierileva pikku tulehdus. Juurihoidetulle hampaalle ei kuulemma voi tuloksekkaasti tehdä mitään jos oireilee, vaan se täytyy poistaa (???).
Tämä hammas on kuitenkin pitkä kuin kukkapenkki, muistaakseni kolme juuriparia siinä näkyi, haralle hieman kääntyneinä. Ja tuo on yksi niistä hampaistani, joka istuu paikallaan kuin tatti, ei heilu yhtään!
Nyt pelottaa kovasti ajatella, että millä ihmeellä hammaslääkäri tuollaisen hampaan saa irti. Lähteköhän yhtenä kappaleena ollenkaan. Ja onko leukaluu ehjä sen jälkeen, ja olenko minä taju kankaalla? Hamma kun särkee vähän jo valmiiksi, on vähän särkenyt ties kuinka pitkään.
Miten valmentautusin henkisesti ( ja muutenkin ) tuon hampaan pois ottoon?
Muuten se sieltä joutaa, koska sille ei ole enää vastinhammasta ylhäällä, ellei sitten aikanaan proteesista olisi.

-Pentti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu