minkälainen vuokrayritys? kokemuksia?!
hrv palvelut
69
24347
Vastaukset
- ;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;
samanlaisia.
- Jukkapee
En suosittele kenellekään. Workpowerin kautta tekevät 6kk:n sopparin, joka toimii samalla koeaikana ja sen jälkeen mahdollisesti talon kirjoille. Kuulemma tämän kuluneen vuoden aikana ovi käynyt melko tiuhaan, eikä tulijoitakaan ole jonossa ulkona. Työntekijöitä ei arvosteta pätkääkään, ja sen saa lähes päivittäin huomata. Jos lokahommat kiinnostaa, kannattaa hakea johonkin toiseen firmaan. Kuuleman mukaan lokamiehet tienaavat hyvin ja ehkä näin onkin, mutta ei Hrv-Palveluilla. Pysykää kaukana vaan, ihan jo oman hyvinvoinnin kannalta.
- Anonyymi
Olin joitakin vuosia sitten täällä vähä aikaa töissä. Surkeat työvaatteet, työntekijöiden arvostus ihan nollassa. Pomot ku mokaili, ni kaadettiin syyt työntekijöiden niskaan ja huudettiin kurkkusuorana päin naamaa ja haukuttiin samalla. Kannattaa kiertää tälläiset perhefirmat kaukaa. Toimihenkilötkin on saanut paikkansa perhestatuksen takia. Ei ammattitaidon. Meidät laitettiin tekemään sähkötöitä ilman sähkömiehen pätevyyksiä. Jos sanoit, ettei me saada tehdä sähkötöitä, ni uhkailtiin potkuilla. Jatkan lokahommia mielelläni muualla pääkaupunkiseudulla. Viimeinen niitti oli, kun piti mennä uusimaan työturvallisuuskortti, jonka joudun maksamaan takaisin jos en ole 2 vuotta töissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin joitakin vuosia sitten täällä vähä aikaa töissä. Surkeat työvaatteet, työntekijöiden arvostus ihan nollassa. Pomot ku mokaili, ni kaadettiin syyt työntekijöiden niskaan ja huudettiin kurkkusuorana päin naamaa ja haukuttiin samalla. Kannattaa kiertää tälläiset perhefirmat kaukaa. Toimihenkilötkin on saanut paikkansa perhestatuksen takia. Ei ammattitaidon. Meidät laitettiin tekemään sähkötöitä ilman sähkömiehen pätevyyksiä. Jos sanoit, ettei me saada tehdä sähkötöitä, ni uhkailtiin potkuilla. Jatkan lokahommia mielelläni muualla pääkaupunkiseudulla. Viimeinen niitti oli, kun piti mennä uusimaan työturvallisuuskortti, jonka joudun maksamaan takaisin jos en ole 2 vuotta töissä.
Kyseisellä yrityksellä ei ole ollut vaadittavia lupia tehdä sähkötöitä. Jos olet ollut kyseisessä yrityksessä töissä ja tehnyt sähkötöitä ilmoita tukesiin.
- Anonyymi
Mitä mitä vieläkö tänne riittää äijiä paskahommiin.!?Varmaan jo jouduttu kaivamaan työkkärin pitkäaikaistyöttömätkin koloistaan karenssin uhalla. Kaikki ammattiäijät jo käyny pyörähtää. Mahtaa olla tuttoisaa pisnestä workpowerille. Ku omia äijiä ei melkein laisinkaan ja koko ajan laskutus menee vuokrafirman kautta. Heh heh :D Voiskohan joku kertoa noille, et menestyvät firmat satsaa omiin pitkäaikaisiin työntekijöihin eikä pyörittele jotain vuokrafirmojen äijiä sisään ja ulos vuodesta toiseen!!! Mahtaa olla monta sataa tuhatta mitä kyseinen vuokrafirma on tässä vuosien aikana ottanu siivun välistä ja tulee vielä ottamaan. Jabadabaduu... Sillä ois muutamat rullat teippiä ostanu, millä äijät olis voinu hanskojaan paikkailla :D:D Kävin itsekkin kokeilees hommaa. Totesin, et ennemmin poraan akkuporakoneella korvaan ja hiltillä piikkaan polveen, ku tuhlaan vapaa-aikani kyseisen firman palveluksessa. Ainii ja toinen hauska juttu oli, ku lähettiin paskakaivokeikoille, ni ihmettelin miks helvetissä me ajetaan joka ikinen päivä putkiliikkeen kautta hakee jotain nippeleitä ja nappeleita ja käytetään aikaa tunti per päivä. Ku edellisessä firmassa missä olin töissä, ni oli oma varasto hallissa, mistä otettiin päivän varaosat keikoille mukaan. Ni mun oppi-isä vaa vastas sellasella väsyneellä ja elämänhalun menettäneellä äänellä. Hey poika sulle maksetaan vaa kaulasta alespäin, ei siitä että käyttäsit päätä. Sitten sen katse vaipu synkkyyteen. Ihan ku siltä olis elämänhalu loppumassa. Jännä juttu :D Kuulin myöhemmin muilta kakka-autokuskeilta, ni joku pomo oli keksinyt fiksun säästökikan, et ku joka päivä ostaa vaa ihan vähä niitä osia, ni ei tuu sit koskaa isoa laskua sieltä putkiliikkeestä. Mut kukaa ei tainnu kertoo et se myös joutuu maksaa polttoaineet ja 2 miehen palkan ku ne lähtee sinne kauppaa pyörimään. Kusin housuu, ku ratkesin niin kovaa nauruu kuullessani ton :D no onneks tää on mennyttä aikaa ja voin laittaa nuoruuden piikkiin tämä hairahdus mun elämässä. Vähä sama ku perseen myyminen. Olin nuori ja tarvitsin rahaa :D:D:ddd
- Anonyymi
Paska firma tuo HRV-Palvelut Oy - case viemärit tukossa Pirkanmaalla
Tarjouskilpailuun kyllä vastaavat. Lähettävät paikalle juipin, joka ei saa viemäriä auki. Kuvaa kyllä samalla osan viemäristä. Paskavedet jäi lattioille hänen touhunsa seurauksena. Pari soittoa ja sanoi, että pitää lähteä. Lähettävät uuden tarjouksen, jolla viemärit saadaan auki. ! Ja toinen yli 1000€ tarjous tuli. En jatkanut enää pelleilyä.
Tilasin toisen firman samoilta etäisyyksiltä hoitamaan homman - ja homma todella hoitui kuvauksineen 300€:la! E ollut osannut kuulemma se edellinen "viemärinavaaja" hommiaan hoitaa, kun selkeä juttu oli lopulta.
KKV:n kanssa käyn vielä keskustelua tästä. Ovelia kun ovat, että koko lasku on työtä, matkoja ei ole eritelty. Mutta ajattelin jo nyt jakaa tätä mainosta k.o firmasta täälläkin.- Anonyymi
Ja tuo toinen firma oli nimeltään?
- Anonyymi
Sama kokemus, vien ne oikeuteen.
- Anonyymi
Hrv palvelut on valitettavasti epäluotettava ja jopa epärehellinen yritys,sen TJ Reima jjoku ei ota vastuuta yrityksensä toiminnasta. Tämä 2021 kesä kokemuksella.
- Anonyymi
Suht negatiivinen meno , pomot ei kanna vastuuta omista mokista , asiatonta käytöstä. Työntekijät jokainen miettii vaihtoa, aamulla näkyi naamasta ettei voisi vähempää kiinnostaa( onneksi en ole enää tässä paskassa)yhteishengeä ei ole kaikki omissa kuplissaan ,Johto aivan sekaisin toimenkuvastaan ei tue väliporrasta, vaan jatkuvaa syyllistämistä joka näkyy ja kuuluu , alaspäin valuu paska. En suosittele kenellekkään ennen kun tj.stä lähtien alkaa toimia tukien ei syyllistäen viimeinen puoli vuotta ei hirveesti ole tulijoita ja jos ei ole tekijöitä mistä saadaan raha johto / muille toimisto tyypeille voi helvetti mitä touhua
- Anonyymi
Aivan uskomatonta ketkuilua, ei ole ihmisen paikka tuo..
- Anonyymi
Riihimäeltä en ainakaan suosittele tätä yritystä käyttämään.
- Anonyymi
Miksi ei? itse meinaan tilata porakaivohuollon kyseiseltä yritykseltä.
- Anonyymi
Paljonko saa bonusta jos työntekijä käy laittaa 5 tähtee googleen firmalle...? Ei kestä päivänvaloa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei? itse meinaan tilata porakaivohuollon kyseiseltä yritykseltä.
En suosittele. Esimerkiksi kalusto on huonoa.työkalut aivan paskoja.työn jälki huono a.
- Anonyymi
Onpas tutunoloista tekstiä:) eipä se näytä aika kultaavan muistoja..
- Anonyymi
Miten tämäkin firma on Riihimäellä vielä pystyssä. Hölmöjä löytyy siis vieläkin.
- Anonyymi
Työntekijöitä ei arvosteta vieläkään, työkaluja ei ole tarpeeksi että työt voisi tehdä hyvin ja niitä ei saa hakea, myyjät tai eritoten yksi myyjä myy urakat ja keikat päin persettä, vääriä osia ja aikataulu isommille keikoille/töille aina aivan liian lyhyt ja kun ei onnistukkaan tehdä näillä väärillä osilla tai liian lyhyessä ajassa niin huudot tulee työntekijöille kun keikkoja ei suunnitella kunnolla. Ylitöihin pakotetaan ja jos ei suostu tulee taas haukkumista ja huutoa. Kunnollisia talvivaatteita ei ole töihin talveksi ja työmiehiä jotka eivät omaa sähkötyökorttia laitetaan tekemään sähkötöitä. Työkalustoa ei huolleta kunnolla ja kun ne sitten ennenpitkään siitä hajoavat syytetään työntekijää. En voi suositella kenellekkään joka itseään arvostaa.
- Anonyymi
Kertoo paljon ammattitaidottomuudesta,ja yleensä asiakas maksaa viulut,laitetaan sit isompi lasku mitä sovittu,onnex sana kiirii edellä
- Anonyymi
Kannattaisikohan liittyä ammattiliittoon ja alkaa vaatimaan Esim. https://www.pam.fi/
Työsuojelu on olemassa https://www.tyosuojelu.fi/tietoa-meista/toiminta/neuvonta-ja-ohjaus
Sama meno vuosikausia ja kukaan ei uskalla asialle mitään. Nätisti ei varmasti onnistu, perhe hovi taitaa olla sen verran luupäistä porukkaa että kovempikaan huutaminen ei auta kun huutavat huutamisen ilosta päivittäin ja vittuilevat päälle päin naamaa tai selän takana. Viranomaiset ja liitto tekee näitä asioita työkseen eikä niitä vääntö tai huuto pelota. Koittakaa nyt kasvattaa selkäranka tai ettikää uusi työ, oma terveys on tärkeämpi kuin ykskään työpaikka vaikka kuinka työukko olis.- Anonyymi
Mitä järkeä tollases pikkufirmassa alkaa liiton kautta tappelee jostain asioista mitä ei ole aikomustakaan parantaa. Luuletteko ettei sen jälkee savusteta firmasta ulos. Kyl oikeet työmiehet sanoo firman johdolle asiasta, et hei tällästä asiaa pitäs parantaa. Jos ei muutosta tule ja vittuillaan takas. Niin työmies vaihtaa työpaikkaa. Hyvin yksinkertaista. Sit mietitään, ku porukka vaihtuu ja ketää ei saada pysymää töissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä järkeä tollases pikkufirmassa alkaa liiton kautta tappelee jostain asioista mitä ei ole aikomustakaan parantaa. Luuletteko ettei sen jälkee savusteta firmasta ulos. Kyl oikeet työmiehet sanoo firman johdolle asiasta, et hei tällästä asiaa pitäs parantaa. Jos ei muutosta tule ja vittuillaan takas. Niin työmies vaihtaa työpaikkaa. Hyvin yksinkertaista. Sit mietitään, ku porukka vaihtuu ja ketää ei saada pysymää töissä.
Onko vaihtunu esimiehet hiljattain,vai mennäänkö samalla tyylillä
- Anonyymi
On kyllä tutun kuuloista tekstiä.
Eipä tuolla ole moni viihtynyt. Väki vaihtuu jatkuvasti. Vaikea tommoseen leikkikouluun on ammattilaisia värvätä töihin. Jos joku vahingossa eksyy, niin aika nopeasti lähtee kävelemään. Itsellä ainakin tuli mitta täyteen hyvinkin nopeasti.
Ps. Tyhmin slogani mitä olen kuullut, koska ei kyllä pidä lähellekkään paikkaansa - Anonyymi
Jännä ettei löydy yhteystietoja kenellekkään henkilökohtaisesti,nimet kyllä näyttäs olevan,parempi vissiin ettei kukaan pääse kommentoimaan missä mennäään
- Anonyymi
Heikko palvelu Tampereella.
- Anonyymi
Tässä nyt ihmetelly kyseisen firman toimintaa, 4 päivää sitte ilmesty meijän lähelle heidän firmansa auto, joka ajelee 30 min - 1 h välein joka päivä talomme ohi. Ihmettelen missä välissä tekevät työtä, ku kerkiivät ajella noin paljon ja 4.50 alkoi tänään tää ralli saat... kyllä vähän harmittaa
- Anonyymi
kaikkea se kyttäys tettää.
Missäs tämmöinen ralli oli?
Varmaan olisi kannattanut käydä katsoon jos on rallia ajanut.
- Anonyymi
Palkka maksetaan joka kuukausi vajaana ja sitä saa taistella, että saa sen. Mieluummin lähdin pois koko HRV-palvelut Oy:stä.
- Anonyymi
Aivan hirveetä paskaa kyseisen firman touhu. Työntekijöille ei makseta palkkoja jos maksetaan niin poistetaan mielivaltaisesti työtunteja ateriakorvauksia yms. Asiakkaita kusetetaan niin törkeästi linssiin että normaali ihminen ei voi edes uskoa ennen kuin itse sen kokee. Työntekijät pesee ihmisten juomavesikaivoja paskaisilla kengillä työvaatteilla ja työkaluilla. Samat vehkeet juomavesikaivoilla kun paskaviemäriavauksilla. Omistaja seuraa 24/7 työntekijöitä GPS seurannalla joka taitaa olla täysin laitonta.
- Anonyymi
Veit sanat suustani!! Mainitsisin vielä että myyntipäällikkö myy urakat aina päin vittua ja asiakas maksaa nekin viulut! Ja loput revitään työntekijöiden selkänahasta ….
- Anonyymi
Varmasti sinun palkka tulee sujuvasti vaikka urakka kuinka pieleen menisi, eikö?
Ja toki tekijässäkin saattaisi olla vikaa kuten tuossa, vai onko mahdoton ajatus.
Kovin jos ahdistaa niin tee kuten minä ja vaihda paikkaa.
Pomot patistaa myyntipäällikkönä, työnjohtaja duunareita. Ja Ja jos ei myyntiä olisi niin ei myöskään duunarilla töitä.
Mölyt mahaan ja työn pariin tai itse bossiksi .
- Anonyymi
Paska firma. Työntekijät ei arvosta toisiaan yhtään ja kalusto on läpimätää paskaa missä ei toimi mikää. Perehdyttäminen töihin on 0 ja sen johdosta työnlaatu on paskaa. Pomot on perseestä ja ateriakorvauksista ei oo tietoakaan. Elikkä siis paska työilmapiiri, paska kalusto, paska perehdyttäminen ja pomot vois laittaa montun reunalla. Kuukauden viihdyin ja näin siinä ajassa kaiken.
- Anonyymi
Asiakkaan kokemus HRV Palvelut Oy:stä: rahastusta, surkea työjälki. En suosittele.
- Anonyymi
Konkurssi taitaa lähestyä.
- Anonyymi
Joo ei kannata tältä firmalta tilata mitään.Itse tilasin kun putkissa ongelmia.Kaksi heppua pyörähti paikalla,ja totesivat etteivät pysty tekemään mitään.Lasku tuli, 360€🤬🤬 Kyllä on kusetus firma.
- Anonyymi
Niin on !! Suuri kusettaja !!
- Anonyymi
Suosittelen lämpimästi 😎 koska tämän jälkeen paskakaan ei ole enää paskaa,,,
- Anonyymi
Porakaivon puhdistusta en myöskään suosittele.
Kävivät meillä ja tyhjästä maksettiin.- Anonyymi
Tyhjästä porakaivosta maksettiin. Taidat olla aika Uuno jos noin on päässyt kusetetaan. Vai mikä on asian laita.
- Anonyymi
Aivan hirveä kokemus pirkanmaalla yrityksen kanssa!
- Anonyymi
Surkeat putkimiehet sekä sähkömiehet. Tehdyt sähkö sekä putkityöt sutta ja sekundaa. Luvattu tulla korjaamaan asia. Nyt odotettu puoli vuotta.
- Anonyymi
Ei kannata odottaa vaan soitella perään. Se on tietenkin eri asia vastaako kukaan. Sähkömiehiä Hrv:lla ei ole eikä ole ikinä ollutkaan. Putkareita varmasti mutta vaihtuu kk välein
- Anonyymi
Melkoisia kommentteja ..ihan on hyvässä maineessa näyttää olevan
- Anonyymi
Erehdyin tilaamaan reklamaatioita eivät korjaa puhelimeen ei vastata ainoat kehut ovat yrityksessä työskenteleviltä.
- Anonyymi
Erehdyit tilaamaan reklamaatioita? Ei semmoinen kannata. Eivätkä korjaa puhelimeenkaan? Sekin on surullista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erehdyit tilaamaan reklamaatioita? Ei semmoinen kannata. Eivätkä korjaa puhelimeenkaan? Sekin on surullista
Ilmeisesti mentaalipolitiikan aiheuttamia hallusinaatioita!
- Anonyymi
Jos reklamaatioita tilaa niitähän saa
- Anonyymi
Osaamattomia asentajia jäljellä enää yrityksessä.
- Anonyymi
On hyviäkin
- Anonyymi
Porakaivopumpun vaihto ei onnistunut kukaan HRV-Palvelusta ei suvainnut käydä katsomassakaan kohdetta jossa pumppu sijaitsi,lupauksia kyllä oli hoitaa asiat kuntoon 2kk meni,joten tilasin asennuksen muualta,homma hoitui painekytkin asennettuna 2h15min
- Anonyymi
Aikoinaan pinnoittivat vuotavia viemäreitä märän päälle harjaamalla, pysyihän se sen aikaa että sai kuvattua mutta väitän että muutama päivä ja maalit on irti.. Sama juttu lattiakaivojen maalaamisen kanssa.. Kusettivat köyhiä kun ei ole varaa uusia putkia.
- Anonyymi
Oman elämänsä remonttireiska huutelee kun noin sangen pätevä maalarimestari suoltaa Tikkurilan värikoulun ohjeita.
Anonyymi kuten kaikki alan ammattilaiset.
- Anonyymi
Todella työntekijöitä kunniottamaton yritys
- Anonyymi
Totta
- Anonyymi
Kukaan heil töis nyt?
- Anonyymi
Ei kukaan
- Anonyymi
Kävin pyörähtään. Kolme viikkoa kestin. Työvaatteet käytettyjä mukaanlukien työkengät, työkalut ja kalusto aivan paskaa. Käskettiin kiivetä 8m syvään kaivoon ilman minkäänlaisia riipuntavaljaita ja kahtia tikkaita pitkin jotka oli nippusiteillä liitetty toistensa jatkoksi 🤣. Ei kuulema ollut varaa ostaa pitempiä. Kura-ämpärikin oli pohjasta halki ja nauratti ettei firmalla oo edes sellaseen varaa vaikka tokmanni jakaa niitä välillä ilmasiks. Paras oli kun pyysin saada sopivaa työpaitaa kun mulle annettu oli väärää kokoo ja kuin teltta. Tää joku toimarin äiti joka vastas niistä kehotti peseen paidan tarpeeks kuumassa niin kutistuu kyllä oikeen kokoseks. Siitä muodostukin yleinen vitsi kun firma ei suostunut ostaan kun yhden koon hanskoja, että jos hanskat on liian pienet voi kätensä pestä tarpeeksi kuumalla ja kutistaa hanskoihin sopiviks 🤣. Aamupalaa kuulema firma tarjoo mutta taisin sen kolmen viikon aikana nähdä kerran jonkun sämpylä pussin ja juustoviipale paketin mitä joka ukko oli lokasilla sormillaan näpränny. Älkää vaivautuko. Elämäni kauhein työpaikka.
- Anonyymi
Mikä kaupunki?
- Anonyymi
Arttu hei, älä viitti. Toinen kerta firmassa. Jos ei osaa niin ei osaa..
- Anonyymi
Täysin alaarvoista työtä koskien sulanaptokaapelin asennusta. -2 pakkasasteessa vedet jäässä. Soitettu Hrv-yhtiölle monta kertaa, laitettu sähköpostia sekä whatsappia. Luvattu tulla asia korjaamaan monta kertaa, epärehellisiä lupauksia Hrv yhtiöllä. Eivät ole kiinostuneita asian korjaamiseen koska hehän ovat rahansa saaneet. Erittäin huono kokemus.
- Anonyymi
Meillä ovat asentaneet kaivoon nyt kaksi kertaa sähkörasian niin ettei ole ollut kunnolla suojattuna. Vaikka ensimmäinen oli kahdessa kuukaudessa täynnä vettä, toinen tehtiin täysin samalla tavalla ja nyt kunnon asennus pitäisi maksaa vielä lisää 300 euroa.
En usko että kumpikaan paikalla ollut oli oikeasti edes sähkömies. Kysyin nimiä katsotaan vastaavatko.
- Anonyymi
Mulla kävivät ajatuksena että pesevät kaivon ja vaihtavat uuden pumpun.
Hyväksyin urakkatarjouksen työlle.
Tulivat väärän pumpun kanssa.
Lähtivät pois tejemättä mitään.
Hyväksyin toisen tarjouksen. Ja tulivat siis toisen kerran. Totesivat tehtyään painetestin että putki vuotaa kun ei painetta.
Ja totesivat että vanha pumppuni toimii.
Pumpun nosto kaivosta jesti 15 min. Painetesti sanan verran. Laskuvat pumpun takas kaivoon.
Kokonaiset 2h maksimissaan kesti tsekkaushommat.
Urakkaa ei voitu toteuttaa. Laskuttivat kuitenkin
9,5 tunnista!
Huom. Tarjouksessa ei ollut mainintaa tuntitöistä.
Kaksi miestä. Toisen tuntihinta 200€ ja toisen 80 € alveineen. Eli 2450€ lasku!!!!!
Olen nyt ollut yhteydessä kuluttajasuojaan sekä vahinkovakuutukseeni tänään.
Siis 300€ tuntihintaa yrittävät veloittaa minulta!!!!
Kaivolle ei tehty mitään huoltoa.
Laskuttivat kolme tuntia autolla ajamisesta joka jo tekee 900€!!!!
Vattu mikä ryöstöfirna!!!
Niitten myyntipäällikkö J.R varsinainen terrieri.
Ps. Rikkoivat kaivoni lämpöeristeet, asensivat takaisin kolmivaihevirran koteloinnin ja väittivät sen olevan vesieristerty ja ei todellakaan ole. Toinen ylilihava mies heiltä rikkoi mun saunan puisen lattiaritilän kun astui paskaisella kengällään sen päälle. Tekivät ihan epäolennaista ja saivat aikaansa kulutettua tontillani!
Tarjouksessa ei ollut mainintaa tuntityöstä. - Anonyymi00075
Kuinkahan nää kaikki sais koottua yhteen...? Kelpaisi esimerkit, faktoineen
- Anonyymi00076
Ei kyllä kannata nykyisessä tulehtuneessa tilanteessa hakea töihin kyseiseen yritykseen, jos oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi on itselle tärkeä.
Viimeisen puolen vuoden aikana on työilmapiiri ja oikeastaan kaikki muukin mennyt huonoksi, mikä on sääli koska työkaverit ovat mukavia ja aiemmin olikin aina mukava aamuisin tulla töihin. Nyt vaan jaellaan lomautuksia ilman mitään ennakkovaroituksia tai muutosneuvotteluita, jos ei jonkun naama yksinkertaisesti miellytä.
Jos ihmisiä todella tarvitsee lomauttaa niin siihen on olemassa oikea ja on väärä tapa. Väärä tapa on se, että lomautuksen kohde valitaan mielivaltaisesti sillä perusteella ettei vain yksinkertaisesti pidä jostain henkilöstä. Varmastikin on ihan vain sattumalta paria päivää aiemmin myös uhkailtu tuota samaa henkilöä potkuilla, kun on sanonut ettei jotain työsopimuksessa olevaa voi tuosta vain ottaa työntekijöiltä pois.
Ei omasta melestäni ehkä ihan Great Place To Work toimintaa tuollainen.- Anonyymi00078
Olen kuullut samaa et ei kannata mennä kyseiseen.firmaan töihin.kalusto aivan huonoon letkut vuotaa öljyt ympäri pihaa.kerto yksi tuttu joka oli tilannut kaivo huollon
- Anonyymi00077
Kyllä varmaan työntekijöiden kohtelu vaikuttaa jollainlaitta tehtyyn työhön ja työn jälkeen ja onnistumiseen
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen735579Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2744890Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453214Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052653Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52282Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21566Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291408Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211220Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei127855