lyhistynyt

Olen täysin apaattinen, en jaksa edes kävellä. Mieheni jäi kiinni toisesta naisesta hetki sitten. Hän oli jäänyt testailusta kiinni jo aiemmin ja lupasi jättää asian. Nyt he jäivät kiinni kokonaan. Mistä ihmeestä saan voimavaroja aloittaa tarvittavat toimenpiteet?!
14679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Juttele parhaiden ystäviesi kanssa ja mieti miten hienoa loppujen lopuksi päästä eroon pättävästä paskiaisesta.Saat ihanempaa tilalle kuhan olet surusi surrut ensin.Saman kokenut.Hae ammatikeskusteluapua jos ei muu auta mutta älä jää kotiin murehtimaan.Harrasta ja touhua kaikkea mikä sulle hyvää tekee.Kaikkea hyvää!Tommosia huoramiehiä ei kukaan jää kaipaamaan, anan sen lirua omassa liemessään.Äläkä ota takaisin!

Äänestä

aikaa, sun ei ole pakko nyt päättää eikä tehdä mitään muuta kuin yrittää selvityä hetki kerrallaan. Älä tee päätöksiä muiden ehdotuksista tai odotuksista etkä muustakaan. Olet shokkivaiheessa et päätöksentekovaiheessa. Usko pois tavalla tai toisella kaikki järjestyy, jopa siedettäväksi. Kokemuksesta puhun...Voimia..

Äänestä
  • Olet oikeasti vielä shokkivaiheessa. Älä tee mitään muuta kuin selviä tunnista ja päivästä toiseen.
    Älä päätä jäädä, älä päätä lähteä. Kadut ja epäilet myöhemmin tuossa tilassa tekemiäsi päätöksiä. Vaikka ne olisivatkin lopulta oikeita.

    Tee kaikki tarvittavat päätökset vasta kun olet varma, että pystyt katsomaan elämääsi hieman objektiivisemmin.

    Nyt nuku, jos pystyt. Puhu jollekin. Liiku. Huuda. Itke. Raivoa. Revi vaikka puhelinluetteloita, tepsi minulla. Yritä syödä.

    Jossain vaiheessa alkaa tulla tunteihin minuutteja, jolloin henki kulkee paremmin. Sitten vuorokausiin tunteja, jolloin pystyy olemaan ja elämään. Takapakkeja tulee aluksi enemmän kuin tuntuu mikään etenevän.

    Muista, että vaikka nyt on kaikki romahtanut, niin elämä kantaa. Päivät kuluvat, aika ei paranna, mutta antaa etäisyyttä. Jonain päivänä haluat palata samanlaiseen "normaaliin" elämään muiden kanssa. Pienin askelin. Mutta kuitenkin.

    Aikaa kuluu. Varaudu kuukausiin, jopa vuosiin. Mutta putsaa ja käy oma pääsi nyt läpi kaikkien tunteiden osalta, niin ei tarvitse koko elämää kuluttaa siihen.

    Petettynä olemisen alkuvaiheessa kauhealta tuntuu (ainakin minusta tuntui) se häpeä ja nöyryytys joka vyöryy ylitse aivan holtittomasti. Ja tuskainen ja käsittämätön olotila, että miten tämä kaikki on mahdollista? Mutta kun aikaa kuluu, opit näkemään, että häpeä ja nöyryytys on pettäjän osa, ei sinun. Ja opit hyväksymään, että se kaikki mitä käyt nyt läpi, kävi sinulle. Alussa on normaalia tapella sitä vastaan, kieltää ja etsiä syyllisiä kaikkeen.

    Mutta kun sen kaiken on käynyt läpi, ja kestänyt, niin voi tehdä päätöksiä omasta elämästään. Minä päätin jäädä, vastoin kaikkia niitä ajatuksia ja tunteita joita oli alussa. Tiesin vasta vuoden kuluttua, mitä halusin. Siihen asti raivosin, kärsin ja itkin. Ja kun se päivä tuli, niin kaikki oli jollain tavalla hirvittävän helppoa sen jälkeen. Senkin jälkeen kului aikaa kunnes pystyin sanomaan, että olin oikeasti ja rehellisesti päässyt pettämisestä yli.

    Voimia!

    Äänestä

  • täälläkin kirjoitti:

    Olet oikeasti vielä shokkivaiheessa. Älä tee mitään muuta kuin selviä tunnista ja päivästä toiseen.

    sitä kun jatkaa entiseen malliin, niin kohta asiat ovat taas omissa uomissaan ja siinä sitä vaan odotellaan seuraavaa kertaa...

    Äänestä

  • Samaa mieltä edellisten kanssa. Anna itsellesi aikaa, ap. Sielusi ja kehosi on valtavassa stressitilassa. Sinun ei nyt tarvitse päättää yhtään mitään. Tee surutyösi ja kerää voimia!

    Minun maailmani romahti kesäkuun lopussa. Alkuaikoina jaksoin vain maata sängyssä ja itkeä. Nyt alkaa lokakuu ja jaksan jo pestä ikkunoita ja lenkkeillä iloisesti hyräillen ja miettiä miltä haluan tulevaisuuteni näyttävän.

    Mies on painostanut minua tänä aikana puoleen ja toiseen. On painostanut antamaan anteeksi, painostanut jatkamaan, painostanut eroamaan, painostanut asumuseroon. En ole antanut painostaa päätökseen, sanonut vain, että en jaksa, minulta ei voi tässä tilassa vaatia mitään käytännön projektia tai suuria suunnitelmia. Tämä on ollut hyvä päätös, olen saanut itseäni kasaan ja henkiset voimani kasvavat vähitellen. Vielä sinäkin jaksat!

    Äänestä

Haluatko sinä jatkaa miehesi kanssa vai erota? Jos hän haluaa pitää sinut ja jättää sen toisen korvikkeen, niin mieti vielä. Anna miehelle tilaisuus, tai koeaikaa, että hän näyttää olevan tosissaan.Siinähän et mitään häviä, erota voit myöhemminkin. Itselleni kävi ihan samalla tavalla, ensin tekstailua, epäilin, sitten sain varmuuden. Aluksi tuntui ihan kauhealta ja olin valmis viemään siltä istumalta eropaperit. Nyt tapauksesta on kulunut vuosi, ja olemme edelleen yhdessä eli ei hän ainakaan sen toisen naisen luo haikaile, kai olisi mennyt jos olisi halunnut oikeasti. Älä tee mitään nyt heti, juttele miehesi kanssa asiasta, jos hän ei halua jutella syistä mitkä esim. johtivat pettämiseen, niin sitten ei voi mitään.

Äänestä
  • Ottakaa huomioon että kiinnijääminen on petturillekin shokkivaiheen aiheuttaja. Reaktio saattaa olla tyhjiä lupauksia, elämän ylösalaisin kääntymisen pelosta. Pettäjä ei ole ollut myöskään valmis. Koko suhde vilisee filminauhan tapaan silmien edessä. Ja yhtäkkiä aika kultaa muistot. Pelottaa. Luvataan yrittää yrittää.

    Opin tämän kaavan kantapään kautta. Shokki menee ohi. Asiat palaavat ennalleen. Paitsi petetyn osalta. Nyt hän tietää mitä toinen on tehnyt. Mitä hän on pystynyt tekemään. Jos shokin aikana on tehty lupailuja kaiken parantamisesta, ne unohtuu silloin kun pöly laskeutuu ja petetty rauhoittuu. Asiat palaavat ennalleen. Pian pettäjä on taas oma itsensä, eli pettäjä. Kun olin tämän kaavan toistumisen tajunnut, pettäjästä tuli entinen.

    Äänestä

  • Kolmesti petetty kirjoitti:

    Ottakaa huomioon että kiinnijääminen on petturillekin shokkivaiheen aiheuttaja. Reaktio saattaa olla tyhjiä lupauksia, elämän ylösalaisin kääntymisen pelosta. Pettäjä ei ole ollut myöskään valmis. Koko suhde vilisee filminauhan tapaan silmien edessä. Ja yhtäkkiä aika kultaa muistot. Pelottaa. Luvataan yrittää yrittää.

    Opin tämän kaavan kantapään kautta. Shokki menee ohi. Asiat palaavat ennalleen. Paitsi petetyn osalta. Nyt hän tietää mitä toinen on tehnyt. Mitä hän on pystynyt tekemään. Jos shokin aikana on tehty lupailuja kaiken parantamisesta, ne unohtuu silloin kun pöly laskeutuu ja petetty rauhoittuu. Asiat palaavat ennalleen. Pian pettäjä on taas oma itsensä, eli pettäjä. Kun olin tämän kaavan toistumisen tajunnut, pettäjästä tuli entinen.

    Eli olen valmistautunut tuohon, seuraava virhe ja asia on sillä selvä, ero tulee eikä selittelyt enää auta.

    Äänestä

  • Ei kuole siihen.. kirjoitti:

    Eli olen valmistautunut tuohon, seuraava virhe ja asia on sillä selvä, ero tulee eikä selittelyt enää auta.

    seuraava virhe. Minä tein aikanaan selväksi etten hyväksy pettämistä. Vaimo petti ja annoin lähtöpassit. Virheistä täytyy RANGAISTA ei pettäjät muuten opi.

    Äänestä

  • seuraava virhe kirjoitti:

    seuraava virhe. Minä tein aikanaan selväksi etten hyväksy pettämistä. Vaimo petti ja annoin lähtöpassit. Virheistä täytyy RANGAISTA ei pettäjät muuten opi.

    rangaistuksesta. Puolisoni päätti pettää minua, mutta ei minulla ole minkään lain tain muun suomaa oikeutta, tai halua, rangaista ketään. Puolisoni ei ollut lapsi. Hänen piti vastata teostaan. Minusta tekojensa takana seisominen on se, jota kunnon ihmisen tulee tehdä, jotta ansaitsee oikeuden elää kanssani, ja nukkua vierelläni. Siis aivan minimi.

    Siitä olen samaa mieltä, että jos pettäminen jatkuu, niin kannattaa laittaa peli poikki. Kenenkään mieli ei kestä sitä kerta toisensa jälkeen, ja tällainen ihminen ei todellakaan kanna teostaan vastuuta.

    Shokki on kyllä molemmilla. Ainakin meillä oli. Mieheni meni aivan sekaisin siitä, miten minä menin sekaisin. Pari viikkoa meni molemmilla ihan epätodellisessa tunnelmissa. Siinä vaiheessa ei todellakaan kannata tehdä mitään, uskoa mitään tai suunnitella elämäänsä. Kannattaa vaan odottaa pahimman pölyn laskeutumista. Vasta ajan kanssa näkee, miten, ja ennen kaikkea mitä toinen katuu. Joku katuu seurauksia, ja joku tekoaan. Uskon, että ne, jotka katuvat tekoaan, myös oppivat tekemästään. Ja ne, jotka katuvat seurauksia, oppivat vain peittämään jälkensä jatkossa paremmin. En siis ap tiedä, kumpaan miehesi kuuluu. Mutta jossain vaiheessa sen tuntee ja tajuaa, jos on itselleen rehellinen. Aitoa nöyryyttä ja katumusta ei kukaan pysty$ pitkään esittämään. Oikeaa katumusta seuraa myös oikeat muutokset suhteessa, ja pettäjässä.

    Minun "onnekseni" sivusuhde ei jättänyt miestäni rauhaan. Vielä yli puolen vuoden jälkeen tuli häneltä viestejä. Vaikka ne siinä hetkessä loukkasivat ja tuntuivat aivan käsittämättömiltä, niin tavallaan hän teki minulle palveluksen. Mieheni näytti viestit, ja niistä ei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä hän oli minusta, suhteemme jatkamisesta ja mieheni päätöksestä jäädä luokseni. Ei ainakaan tarvinnut miettiä, jatkuiko suhde. Minun oli siltä osin helpompi keskittyä vain meihin kahteen.

    Toivottavasti asiasi selviävät.

    Äänestä

  • seuraava virhe kirjoitti:

    seuraava virhe. Minä tein aikanaan selväksi etten hyväksy pettämistä. Vaimo petti ja annoin lähtöpassit. Virheistä täytyy RANGAISTA ei pettäjät muuten opi.

    Jättäminen on rangasitus, pettäminen on rangaistus. Minä rankaisin miestäni pettämällä häntä. Tai ei se ollut pettämistä, kun mies ei halua seksiä. Joten hain seksiä muualta, sain mitä halusin. Mieshän yritti käyttää pihtaamistaan vallankäytön välineenä. Joten myös seksi toisen kanssa voi olla (oikeutettu) rangaistus.

    Äänestä

  • Rankaisija kirjoitti:

    aivan sairasta! Miksi hitossa aviossa, ei ymmärrä. Varsinaista ongelmanratkaisua.

    Äänestä

  • Rankaisija kirjoitti:

    Jättäminen on rangasitus, pettäminen on rangaistus. Minä rankaisin miestäni pettämällä häntä. Tai ei se ollut pettämistä, kun mies ei halua seksiä. Joten hain seksiä muualta, sain mitä halusin. Mieshän yritti käyttää pihtaamistaan vallankäytön välineenä. Joten myös seksi toisen kanssa voi olla (oikeutettu) rangaistus.

    vastaan pettämiseen nyrkillä.

    eli ensin turpaan, sitten erotaan.

    pelkkä ero ei mun mielestä kyllä riitä rangaistukseksi.

    Äänestä

Rukoile. Pyydä Jeesus tulemaan elämääsi. "Jeesus, tule elämääni, tahdon seurata sinua. Tule elämäni kaikkien osa-alueiden herraksi." Jeesus tulee heti. Hän antaa sinulle voimia jatkaa. Rukoilu auttaa aina! Minäkin rukoilen nyt puolestasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

36 kirjoitti:

Olen täysin apaattinen, en jaksa edes kävellä. Mieheni jäi kiinni toisesta naisesta hetki sitten. Hän oli jäänyt testailusta kiinni jo aiemmin ja lupasi jättää asian. Nyt he jäivät kiinni kokonaan. Mistä ihmeestä saan voimavaroja aloittaa tarvittavat toimenpiteet?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu