Olen hirvittävän sekaisin kaiken kanssa.
Mieheni pahoinpiteli minua taas viikonloppuna, koska olin "ilman hänen lupaansa" lähtenyt kyläilemään sukulaisille yöksi. En päässyt edes ovesta kunnolla sisälle kun nyrkki alkoi heilua ja mies repi minut hiuksista maahan, löi ja potki päähän. Tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta... Minua on kuristettu, revitty hiuksista keskellä kaupunkia, tönitty, lyöty... Myös henkinen väkivalta on kovaa, ja tunnen itseni vihoviimeiseksi **skaksi. Ei taida olla asiaa, jonka osaisin tehdä. Miehen mieletä olen laiska paska - ja taidan ollakin, koska tunnen niin syrjäytyneeni normaalielämästä: Hoidan kyllä lapset ja kodin, mutta töiden haku on huonon itsetunnon takia kamalaa ja nöyryyttävää.
Nyt saisin apua ja pääsisin pakoon järjestämään asioita. Lapset eivät kuitenkaan halua muuttaa pois, minäkään en haluaisi erota, en luopua kaikesta hyvästä... Sillä hyvääkin on... Miksi minun pitää tässä tehdä nämä ratkaisut? Miksi minä joudun lähtemään ja kärsimään vaikka toinen tekee minulle pahaa? Tajuan, että on pakko, mutta sydämeen sattuu ihan ***tanasti.
Mieheni pahoinpiteli minua taas viikonloppuna, koska olin "ilman hänen lupaansa" lähtenyt kyläilemään sukulaisille yöksi. En päässyt edes ovesta kunnolla sisälle kun nyrkki alkoi heilua ja mies repi minut hiuksista maahan, löi ja potki päähän. Tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta... Minua on kuristettu, revitty hiuksista keskellä kaupunkia, tönitty, lyöty... Myös henkinen väkivalta on kovaa, ja tunnen itseni vihoviimeiseksi **skaksi. Ei taida olla asiaa, jonka osaisin tehdä. Miehen mieletä olen laiska paska - ja taidan ollakin, koska tunnen niin syrjäytyneeni normaalielämästä: Hoidan kyllä lapset ja kodin, mutta töiden haku on huonon itsetunnon takia kamalaa ja nöyryyttävää.
Nyt saisin apua ja pääsisin pakoon järjestämään asioita. Lapset eivät kuitenkaan halua muuttaa pois, minäkään en haluaisi erota, en luopua kaikesta hyvästä... Sillä hyvääkin on... Miksi minun pitää tässä tehdä nämä ratkaisut? Miksi minä joudun lähtemään ja kärsimään vaikka toinen tekee minulle pahaa? Tajuan, että on pakko, mutta sydämeen sattuu ihan ***tanasti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta, jos et nyt lähde, lähdetkö koskaan?
Miehesi hakkaa sinua nyt ja tulee aina hakkaamaankin! Ei se mihinkään katoa, jos ajattelet lastesi parasta, niin lähde! Sama se, jos sinulla on tyttö tai poikalapsia. Väkivaltainen malli opitaan kotoa. Etkai halua esim. tyttösi näkevän isän lyövän äitiä ja myöhemmässä elämässä hän tulee myös hyväksymään tämän mallin.
väkivaltaisuus on sairaus, se ei lopu!! Tiedän, koska puhun kokemuksesta. Arvosta ja rakasta itseäsi tarpeeksi lähteäksesi suhteesta jossa esiintyy väkivaltaa. Et ole kenenkään nyrkkisäkki, eikä yhdelläkään ihmisellä ole maanpäällä oikeutta koskettaa sinua väkivaltaisesti.
Olet lastesi äiti, ja tiedät, ettei lasten aivot ole tarpeeksi kehittyneet tekemään päätöksiä siitä, missä heidän kuuluisi olla.
Elämä on liian kallis ja upea lahja tuhlattavaksi kenenkään alennettavana tai hakattavana.
Toivon, että viestini sanoma ja huoli kulkeutuu myös sinulle. Toivon parastasi, vaikka en tunnekkaan sinua. Voimia!
lasten kanssa ja huolehdi lemmikitkin luotettavalle tutulle. Turvakodissa tapaat varmasti toisia samassa tilanteessa olevia sekä ammattilaisia, joille nämä asiat ovat jo ennestään tuttuja ja ovat auttaneet muitakin eteenpäin. Kotiin ei kannata enää yksin mennäkään, vaan vain toisen aikuisen kanssa, jonka kanssa tavaratkin voi noutaa - jollei sitten mies muuta (silloin vaihda lukkopesä ja hanki turvalukko pitäen kaikki avainkopiot omassa hallussasi. Ehkä silti kannattaisi muuttaa muutaman kymmenen kilometrin päähän. Lapsethan eivät näitä asioita päätä, eikä sellaista vastuuta voi heille jättääkään. Jos isä ei heitä piinaa, niin eron (Se kai tässä on edessä?) jälkeen hän voi tavata heitä siten, että joku toinen vie ja tuo heidät, niin ettei teidän tarvitse edes tavata. Vaan ehkä mies ei pyri sinua hakkaamaan enää sitten, ainakaan jos ette joudu yhteisiin tiloihin ilman muita aikuisia. Sellaista kannattaa välttää eikä uskoa tekosyitä.
aivan totta joka sana entinen väkivallanuhri ! kauheinta minusta on se,että lapset näkevät kaiken tämän väkivallan.entäs jos satut sairastumaan vielä henkisesti ap.kuka on silloin lastesi turva ! nyt otat sukulaisesi avuksi tähän asiaan, heidän läsnäolonsa varmasti helpottaa sua .kerro ap.vielä tänne palstalle saitko elämäsi järjestykseen.voimia ja hellä rutistus sinulle.
Kun lapsesi näkevät kodissasi tapahtuvan väkivallan, se väistämättä toimii käyttäytymismallina heillekin. Kun aikaa kuluu jonkin verran, tulet huomaamaan pojassasi (jos sinulla on poikaa) kohtelumuutoksen sinua kohtaan. Isän malli vaikuttaa. Äitiä voi kohdella noin.
Ilmeisesti tulet saamaan pitkän ketjun vastauksia, jotka tihkuvat huolta ja myötätuntoa. Mutta sinä vain otat turpaasi etkä tee ratkaisua. Niin klassinen tapausyhdistelmä.
kertomaan "yökylään" menemisistäsi ? Näin ei tulisi provosoivia ristiriitoja. Lasten kanssa "salaa" pelkurimaisesti häipyminen on pahasta. Lapset kun eivät ole yksin sinun.....
Kasvaisit aikuiseksi ja oppisit näkemään syy ja seuraus rakenteet..... masokismi on sallittua kunhan ympäristö tietää siitä.
En hyväksy väkivaltaa missään muodossa, mutta silti jokin tässä mättää....
tämä "olin "ilman hänen lupaansa" lähtenyt kyläilemään sukulaisille yöksi" kuulostaa oudolta !
Kuulostaa siltä, että miehellesi tuli yllätyksenä se, että et ollutkaan kotona.
Meillä on tapana etukäteen kertoa puolin ja toisin tekemisistä, menemisistä ja suunnitelmista.
Jokaiselle parisuhteessa tulee tunne huomioimatta jättämisestä, jos puoliso tekee omia, toisenkin elämään vaikuttavia asioita. Kyllä minä ainakin alkaisin ajattelemaan, että onko meidän suhteessa jotain vialla, jos tulisin esim. töistä, en löytäisi puolisoani kotoa, sitten soittaisin ja kuulisin, että lähti yöksi kyläilemään sukulaisiin. En tietenkään alkaisi hakkaamaan, mutta kertoisin kyllä hänen palattuaan, että minusta tuntui pahalta kun häivyit noin minulle mitään kertomatta, ehkä olisin halunnut tulla mukaan tai sitten olisin voinut suunnitella enemmän esim. jotain ohjelmaa ystävieni kanssa, jos olisin tiennyt, että puoliso ei ole kotona minua odottamassa.
Jos tarkoitit, että sananmukaisesti sinun olisi pitänyt kysyä lupaa, niin silloin on asiat väärin.
Mutta moni parisuhteessa alistettuna oleva kokee jo pelkän normaalin hyvään parisuhteeseenkin kuuluvan ilmoittamisen ikään kuin se olisi luvan kysymistä.