Vanhemmuus pilasi elämän

En ole ikinä katsonut Liv dokumentteja että en tiedä minkä tasoisia ne on. Mutta hyvä että tämän lapsiasian eri puolia käsitellään tällä tavalla.

Tämä on nyt vähän eri asia, mutta olen sitä mieltä että monet parit eroavat sen takia, että lasten hankkiminen muuttaa suhdetta niin paljon. Sitten he luulevat että se toinen on muuttunut, tai että suhde on vaimennut ja rakkaus kadonnut. Lasten myötä joskus se suhde jää vähän sivummalle, ja lapset ovat se pääasia. Jos ihmiset tajuaisivat että tämä on ihan luonnollista, ehkä he suhtautuisivat asiaan eri tavalla. Silloin he voisivat ehkä pitää suhteen voimissaan, kun tietäisivät että tämmöistä tämä nyt on. Ei elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Kun lapset kasvavat isommiksi, tuo asia helpottaa.

Harmi kun niin monet pienten lasten vanhemmat eroavat. Olen vakuuttunut että paljon tapahtuu ns "turhia" eroja.

mutta eihän sitä vanhempana voi valita minkäalaisen lapsen saa tai lapsena vastaavasti valita vanhempiaan. Kyllä se välillä totaalisen väsyneenä pistää miettimään mitä oikein tulikaan tehtyä kun lapsen halusi....mutta vielä on jaksanut.

sanoisi tuohonkin. Olisiko niin, että nyt ”hankitaan” lapsi, heitä ei vain ala tulla niin kuin ennen ehkäisyvälineitä?

Päätös lapsen ”hankkimisesta” voi tulla vähän liian kevein perustein, se tuntuu niin ihanalta ajatus vauvasta. Osalla ehkä siksi, että abortin tekeminen koetaan vääräksi. Vauvat tuppaavat kasvamaan ja lakkaavat olemasta enää niin ihania. Viallista tai sopimatonta lapsituotetta ei voikaan palautaan eikä laittaa kierrätykseen niin helposti. Vanhemmuus koetaan raskaana vastuun takia ja alkaa keljuttaa kun muut vain pitää hauskaa ja nauttivat kauniista kodeistaan ja jännittävistä ihmissuhteistaan.

No, vähä kärjistetysti sanottua. Varmasti yksi osasyyllinen on vanhempien syyttäminen kaikesta ja tolkuton määrä ”täytyy” ja ”pitää” määräyksistä. Vanhemmuutta pitää suorittaa rangaistuksia peläten. Tavoitteena on luoda täydellinen ihminen. Painostus on melkoista ja moni uupuu. Ehkä siinä voi syntyä kateuden poikasta heitä kohtaan, jotka eivät ole lapsia hankkineet.

Varmasti osa vanhemmista on eri mieltä. Varmasti kaduttaa. Ensin halutaan lapsi, sen suuren ja ihmeellisen rakkauden takia: että se lapsi rakastaa Minua ja on Minun lapseni. Sitten Minä olen ihana vanhempi ja lapsi Tottelee ja Rakastaa Minua. Meillä on ihanaa ja tämä on satua. Mutta lapsi ei olekaan täydellinen, äidin ja isän rakkaus kaikkivoipaa ja ehdotonta, elämä on yhtä rosoista kuin ennenkin paitsi että parisuhde pitäisi siirtää syrjään, Minä pitäisi tulla toisena.
Sillä tosiasia on se, että hoitamalla, antamalla, olemalla itse toisena vilpittömästi, voi myös silti pitää huolta itsestään, parisuhteestaan ja ennenkaikkea saada. Vaikka olisi tehnyt tavallaan huolimattoman valinnankin, kuten suurin osa vanhemmista, voi omat valintansa oppia hyväksymään, opetella olemaan tyytyväinen ja hyväksymään omat valintansa.
Tyytymättömyys ja katumus tulee, kun ei osaa hyväksyä omaa vastuutaan valinnastaan ja hyväksyä niitä tosiasioita jotka vallitsee. Tätä dokumenttia en tiedä, en tiedä, miten se esitetään, enkä sinänsä ota itse ohjelmaan kantaa, mutta totta on, että vanhempia kaduttaa: ihmisiä kaduttaa useat asiat. Ja niitä, ketkä hyväksyvät elämänsä, valintansa, ottavat vastuun teoistaan ja valinnoistaan, ei kaduta. He porskuttavat, rakastavat, oppivat vaikeuksistaan ja lapsistaan, he sopeutuvat ja selviävät.

Nykyään on oikeus ruikuttaa, inistä, valittaa. Ei se sen kummempi tabu ole, tottakai sä olet paska ihminen ja perseestä, kun sä itse ensin teet lapsia ja sitten iniset. Jos et suostu kasvamaan. Tottakai sä olet lapsellinen ja kypsymätön eikä se taatusti tee susta parempaa ihmistä ja se tekee susta paskan vanhemman: sillä lapset kyllä tietää sen ja tavalla tai toisella se näkyy, peitit sitä tai et. Ihmiset puhuu tabusta: ennen pidettiin turpa ummessa, kun ei saanut valita ja se todella oli vahinko, ja siksi, että omista valinnoista oli turha ruikuttaa. Nykyajan mössövanhemmilla on niin ja näin vaikeeta ja kun ei liitot kestä, ja itsekkyys ja ahneus kukoistaa myös vanhemmissa. Ei siinä ole mitään urheaa,- ja tämä on vain toteamus, että kehtaa tunnustaa tuollaisen asian. Kiva juttu, saavat vertaistukea ja vihdoin sitä sääliä ja myötätuntoa, kun on niin vaikeeta, kun kaduttaa ja snif, snif. Mutta ei se tabujen paljastaja-sankariksi kyllä vaan tee. Se tekee vauvaksi, kun se vauva tulikin ja vei sen vauvana olon ja nyt pitäisi olla aikuinen. Ja kun odotukset oli jotain muuta. Aikuisena on kyllä kivaakin, mutta se vaan vaatii jotain.

Ehkä se virhe tehdäänkin juuri tässä:"Lasten hankkimisen pitäisi olla elämän ihanin asia, antavathan he tarkoituksen elämälle"
Miten niin? Jos sinun elämälläsi ei ole tarkoitusta, sä (tarkoitan silti passiivina, en juuri ap:tä vaan yleisesti) et sitä ulkopuolelta vaan saa, tämä on todettu jo viisimiljardiatsiljardia kertaa. Kukaan ei voi korvata ja kompensoida. Vauva, pieni ja avuton rääpäle: ja senkö pitäisi kantaa vastuu sunkin elämästäsi?
Lasten hankinnan pitäisi olla maailman ihaninta? Kuka sen on määritellyt? Eikö tule mieleen, ettei maailmassa ole sellaista asiaa, missä olisi vain yksi puoli, eikä kääntöpuolta ollenkaan? Onko taas prinsessasatua liikaa ja taisteltu prinssinä lohikäärmettä vastaan seikkailupelissä. Nimittäin aikuistumiseen kuuluu senkin tajuaminen, että ei tuollaista vaan ole olemassa.
Tehtäviinsä pitääkin kasvaa, lapseen tutustua, sen hoito opetella, raskaus muuttaa koko kehon, seksi muuttuu, parisuhde muuttuu, perhe vaatii työtä molemmilta, parisuhde vaatii töitä molemmilta, vastuu onkin suunnaton ja pieni lapsi tarvitsee aikuista 24h/7pv vuosia. Tuommoisilla odotuksilla ei voi muuta kuin pettyä.

Elämä ja aikuisuus, lapsien kanssa ja myös ilman, voi olla hauskaa ja ihanaa, siihen kuuluu kasa pettymyksiä ja turpaan saantia, mutta iso osa myös iloa. Mutta realistisesti, se on mitä on. Ei ole shangrilaata, itseään ei voi paeta, aina on itsensä kanssa vastuussa omista teoistaan, kaikki turva ja rauha on hetkellistä, tyhjyys seuraa ihmistä aina, kukaan ei voi elää toisen puolesta, ainoastaan kanssa, kaikki on lainaa.

Ehkä eniten otsikon mukaan. Suorittamisen valitsee myös jokainen itse, joten vanhemmuuden suorituspaineet ja täydellisyyden tavoittelunkin luo jokainen ihan itse.

Asenne niiltä on hukassa; oikeudentaju, velvollisuuden- ja vastuuntunto yms. ihmisen inhimilliset luonteen piirteet. Oman napansa ympärillä pyörijät eivät kykene hoitamaan ja huoltamaan lapsia eivätkä oikein yhtään mitään muutakaan.

ja vielä kehdataan haukkua naisia jotka ei koskaan halua lapsia!!!!!!!!!

Katsoin kyseisin dokumentin ja täytyy sanoa, että olin kauhuissani siitä kuinka vanhemmat puhuivat asiasta lasten kuullen! Kyllähän tuollainen 4- vuotias ymmärtää jo asioista jonkin verran ja kun ne noinkin selvästi sanotaan..
Voin vain kuvitella mikä olo lapselle on tullut kuultuaan asiasta, että hän ei olekaan toivottu ja pilannut vanhempiensa elämän..
Että vaikka sitä mieltä olisikin niin ei tarvitsisi lapsen aikana asiasta puhua!
Tulee olemaan myrskyisä tunne elämä lapsella tulevaisuudessa..