Rautl:n TES

tulisi päivittää 2010 -luvulle, eli poistaa kaikki mikä mahdollistaa heittovuorot, neljän tunnin vuorot (vieläpä vuorokauden ajasta riippumatta), työvuorojen kyselemisvelvollisuudet saikkujen ja lomien jälkeen viimeisenä loma-/ saikkupäivänä jne.
Eihän tuollaisia ihmisarvoa alistavia ja ihmisen perusoikeutta, vapautta, epäkunnioittavia soppareita saa edes tehdä, koska meillä on Euroopassa ihmisoikeuslait!

Onko Rautl:n TES siis ristiriidassa ihmisoikeuslakien kanssa?

Selvittäkää asia rautatieläiset asia ja parantakaa siten työolojanne.
5407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kukaanhan ei pakota tuollaiseen sopimukseen suostumasta. Voit tehdä muutakin työtä.

Äänestä
  • Kannattaa siis lukea hyvin ja sisäsitää se soppari, ennen kuin nimensä menee laittamaan. Yleensä niissä ei ole mitään "jippoja" keksitty työntekijän päänmenoksi, eli uskaltaa nimensä laittaa. Mutta tässä tapauksessa on poikkeus ja kannattaa olla tarkkana ja selvittää asiat etukäteen, niin tietää mihin orjuuteen sitoutuu.
    Nimet soppariin laitetaan vasta koulutuksen jälkeen, kun on ensin muutama kuukausi eletty velaksi.

    Tes-asiat tulisi kertoa jo töitä hakiessa ennen koulutusta.

    Äänestä

suomalaisilla ei ole varaa sanella työelämän ehtoja nykyisessä taloudellisessa tilassa.

Äänestä
  • ja etenkin rautatieläiset ovat lampaita useammassa sukupolvessa. Työllä ja työlle elämisellä ja joustavuudella kun mitataan ihmisarvo; ei voida tajuta sitä, että moni osaisi tehdä muutakin hyödyllistä, mutta kun kaikki aika menee töissä.
    Kekkonen pisti 70-80- luvulla rautatieläiset (- siis kyseessä näiden nykyisten mulkeroiden edellinen sukupolvi ja sitä edellinen) hiljaisiksi, kun meinasivat lakkoon muka alkaa. sukusiitettyjä suojatyöläisiä olivat enempikin sillonkin ja lehtolapsia moni, silti alettiin muka etuja vaatimaan, niin Kekkonenpa älähti. Siksi edelleen on näillä rautatieläisveren kantajilla pelko perseessä ja ovat nöyriä kuin mitkä luottamusmiehiä myöten.
    - Edelleen kun on siis traumoja tästä Kekkosesta, siksi aletaan tekemään ihan millä TES:llä vain ja myydään elämä rautateille. Tai siis ei varmaankaan ole muuta elämää kuin Valtion rautatiet.


    Kannattaa vaihtaa työpaikkaa, koska ainakaan Cargolla ei meno tule muuttuman, muuta kuin huonompaan suuntaan.

    Kunnon työpaikoissa marssittaisiin ulos tällaisissa työoloissa!

    Äänestä

  • Cargolainen kirjoitti:

    ja etenkin rautatieläiset ovat lampaita useammassa sukupolvessa. Työllä ja työlle elämisellä ja joustavuudella kun mitataan ihmisarvo; ei voida tajuta sitä, että moni osaisi tehdä muutakin hyödyllistä, mutta kun kaikki aika menee töissä.
    Kekkonen pisti 70-80- luvulla rautatieläiset (- siis kyseessä näiden nykyisten mulkeroiden edellinen sukupolvi ja sitä edellinen) hiljaisiksi, kun meinasivat lakkoon muka alkaa. sukusiitettyjä suojatyöläisiä olivat enempikin sillonkin ja lehtolapsia moni, silti alettiin muka etuja vaatimaan, niin Kekkonenpa älähti. Siksi edelleen on näillä rautatieläisveren kantajilla pelko perseessä ja ovat nöyriä kuin mitkä luottamusmiehiä myöten.
    - Edelleen kun on siis traumoja tästä Kekkosesta, siksi aletaan tekemään ihan millä TES:llä vain ja myydään elämä rautateille. Tai siis ei varmaankaan ole muuta elämää kuin Valtion rautatiet.


    Kannattaa vaihtaa työpaikkaa, koska ainakaan Cargolla ei meno tule muuttuman, muuta kuin huonompaan suuntaan.

    Kunnon työpaikoissa marssittaisiin ulos tällaisissa työoloissa!

    ei me uskalleta. Miksi marssittaisiin, kun ainoat kaverit on täällä mun kans?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuli van mieleen kirjoitti:

tulisi päivittää 2010 -luvulle, eli poistaa kaikki mikä mahdollistaa heittovuorot, neljän tunnin vuorot (vieläpä vuorokauden ajasta riippumatta), työvuorojen kyselemisvelvollisuudet saikkujen ja lomien jälkeen viimeisenä loma-/ saikkupäivänä jne.
Eihän tuollaisia ihmisarvoa alistavia ja ihmisen perusoikeutta, vapautta, epäkunnioittavia soppareita saa edes tehdä, koska meillä on Euroopassa ihmisoikeuslait!

Onko Rautl:n TES siis ristiriidassa ihmisoikeuslakien kanssa?

Selvittäkää asia rautatieläiset asia ja parantakaa siten työolojanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu