Hei
Onko kukaan ollut Lissabonissa Teleperformancella töissä? Ainakin "myyntipuhe" mol.fi-sivuilla on houkutteleva. Olisin kiitollinen kaikesta infosta: miten asutaan (onko oma huone?), palkka, työn kuva (myyntityötä?), työkaverit, ikärakenne yms.
Obrigada!
Teleperformance Lissabonissa
41
8891
Vastaukset
- skjfosksksp
Jestas, siitä onkin jo aikaa, kun siellä olin, oliskohan siitä jo reilut 3-4 vuotta. Olet ilmeisesti menossa Lissabonin Estefânian Teleperformanceen, heillä on nykyään toinen putiikki Infante Santolla. Itse asuin omassa asunnossa, joten ilmoituksessa tarjotusta asunnosta ei ole kokemusta. Ilmapiiri on call centerissä aika kansainvälinen ja nuorekas (paljon Erasmus-vaihtareita ja etenkin saksalaisia), palkkaus oli ainakin silloin huono/surkea portugalilaiseen tapaan ja Lissabon on kuitenkin hieman oletettua kalliimpi kaupunki. Tosin jos asunto kuuluu etuihin, niin sitten palkkakin voi riittää hieman paremmin ja ilmeisesti tuo ilmoituksessa mainittu palkka on jonkin verran parempi kuin mitä itse sain muutama vuosi sitten, joten uskon, että sillä tulee toimeen.
Lissabon on mainio ja viihtyisä kaupunki, tosin en rakastunut paikkaan ensisilmäyksellä, mutta ajan kanssa tykästyin paljonkin. Yöelämä, kulttuuri ja rannat on aivan kuten ilmoituksessa mainitaan.
Itse kuitenkin kyllästyin työhön alle puolessa vuodessa, sillä se oli aika pitkälti saman asian hokemista puhelimessa päivästä toiseen, ei kuitenkaan puhelinmyyntiä (olettaen, että kampanja on sama, mitä itse epäilen). Ainakin Estefânian putiikki oli siihen aikaan aika rähjäinen, en osaa sanoa, onko sitä remontoitu sen jälkeen. Itse jouduin käyttämään hieman ruotsia, vaikka kyseessä oli suomenkielinen kampanja, joten kannattaa varautua. Tosin jos siellä on ruotsalaisia agentteja, niin heiltä voi aina pyytää apua eikä ruotsinkielisiä puheluita ollut kovin montaa, silti porukka ihmetteli, että Suomessa puhutaan ruotsiakin...En kuitenkaan osaa sanoa, onko tässä kyseessä myyntityö vai asiakaspalvelu.
Ainoastaan sellainen varoituksen sana, että jos tuo työ ei nappaakaan ja haluat ottaa loparit, Lissabonista on todella vaikeaa ellei ihan mahdotonta saada muuta työtä, jos sinne mielii jäädä pitemmäksi aikaa. Maan työttömyysluvut ovat nimittäin hurjaa katseltavaa, eikä sujuva kielitaitokaan auta. Joten se kannattaa pitää mielessä. Muutenhan tuo työ on elämänkokemus muiden joukossa ja olen toki tyytyväinen, että koin kaupungin ja sain uudenlaista työkokemusta, vaikkakaan se ei ole mitään hehkeää luksusta, vaan aikaisia aamuherätyksiä ja tavallista arkea sekä tietysti vapaa-aikaakin. Arki on arkea ulkomaillakin.- Portugaliin!
Olá
Kiitos vastauksesta! En tosiaan ole vielä menossa minnekään. Pohdin vaan vaihtoehtoja tälle kuvottavalle duunille, mitä tällä hetkellä teen. Ei kukaan järkevä ihminen kestä tällaista stressiä.
Lissabonissa ja Portugalissa muutenkin olen matkustanut paljon ja maa tuntuu mukavalta, tosin aika rähjäiseltä monin paikoin. Portugaliakin osaan jonkun verran (muutakin kuin turistilauseet). Työssä portugalia nyt ei kuitenkaan tarvitsisi. Hugo Rodriguês on tämän työn yhteyshenkilö ja toimiston osoite:Rua Alexandra Braga, 25-B, 1150-003 Lisboa, Portugali . Laitoin hänelle lisäkysymyksiä jo jokunen päivä sitten, mutta eipä ole miehestä kuulunut.
Palkaksi lupaavat 17474 euroa/vuosi. Oliko työssä pelkkä kiinteä peruspalkka vai peruspalkka ja provisio?
Vaikka arki on arkea kaikkialla, olisi se varmasti parempaa siellä kuin täällä. - rererwrwrwr
Portugaliin! kirjoitti:
Olá
Kiitos vastauksesta! En tosiaan ole vielä menossa minnekään. Pohdin vaan vaihtoehtoja tälle kuvottavalle duunille, mitä tällä hetkellä teen. Ei kukaan järkevä ihminen kestä tällaista stressiä.
Lissabonissa ja Portugalissa muutenkin olen matkustanut paljon ja maa tuntuu mukavalta, tosin aika rähjäiseltä monin paikoin. Portugaliakin osaan jonkun verran (muutakin kuin turistilauseet). Työssä portugalia nyt ei kuitenkaan tarvitsisi. Hugo Rodriguês on tämän työn yhteyshenkilö ja toimiston osoite:Rua Alexandra Braga, 25-B, 1150-003 Lisboa, Portugali . Laitoin hänelle lisäkysymyksiä jo jokunen päivä sitten, mutta eipä ole miehestä kuulunut.
Palkaksi lupaavat 17474 euroa/vuosi. Oliko työssä pelkkä kiinteä peruspalkka vai peruspalkka ja provisio?
Vaikka arki on arkea kaikkialla, olisi se varmasti parempaa siellä kuin täällä.Mielestäni tuo tapa ilmoittaa palkka on hieman outo, en oikein osaa sanoa, että minkä verran tuosta tulee kuukausiliksaa ja jaetaanko vuosipalkka 12 vai 13 osaan, sillä en tiedä, maksetaanko tuolla etelän maille tyypillistä joulubonusta, eli ylimääräistä palkkaa joulukuussa. En myöskään osaa sanoa, onko tuo netto vai brutto, nimittäin tietyn osan ylittävästä palkasta (en muista summia, mahdollisesti 500-600 e/kk) menee verot. Silloin palkka oli ilmoitettu tuntiliksana ja siitä sai raavittua kasaan about 800 euroa kuussa, jos siis teki työtä 8h/päivä. Itse tein vähemmän, sillä mulla oli muita kompromisseja, joten tienasin vain jotain 400-500 euroa kuussa ja kaikki puhuivat call centerissä, että palkat ovat todella paskoja ja laahaavat perässä. Ilmeisesti sitä on kuitenkin hieman nostettu.
Jos kyseessä on myyntikampanja, siinä saattaa olla provisio, mutta jos kyseessä on help desk- tai asiakaspalvelutyyppinen työ, siitä saa vain kiinteän peruspalkan. Joudut muutenkin hankkimaan veronumeron ja pankkitilin ja siis tuossa järjestyksessä.
Matkustelu on aivan eri asia, kuin maassa oikeasti asuminen. Useiden ulkomaanvuosien jälkeen voin sanoa, ettei se arki todellakaan ole loppujen lopuksi sen parempaa muuallakaan, usko pois. Tietysti tuolla asuessa saa nauttia paremmasta ilmastosta ja uudesta ympäristöstä, mutta pian sitä huomaa olevansa palkkaorjana kökkötyössä, ihan kuten muuallakin, heh. Mutta kuten jo sanoin, kokemuksena tuo on ihan suositeltava. Työ on todellakin sellainen kausityö, että sitä jaksaa tehdä korkeintaan jonkin aikaa ja vaihtuvuus on suurta, tosin nyt lama-aikana jengi taitaa pysyä paremmin kiinni noissakin hommissa, sillä vaihtoehtoja ei juuri ole. Call center on myöskin pahimmillaan todella rauhaton ja meluisa paikka sekä stressaava ja tylsäkin, sillä paikalla on istuttava luurit päässä ja kiinni tietokoneessa ja ruudussa, vaikka joskus sattui päiviä, jolloin ei tullut yhtään ainutta puhelua. - Portugaliin!
rererwrwrwr kirjoitti:
Mielestäni tuo tapa ilmoittaa palkka on hieman outo, en oikein osaa sanoa, että minkä verran tuosta tulee kuukausiliksaa ja jaetaanko vuosipalkka 12 vai 13 osaan, sillä en tiedä, maksetaanko tuolla etelän maille tyypillistä joulubonusta, eli ylimääräistä palkkaa joulukuussa. En myöskään osaa sanoa, onko tuo netto vai brutto, nimittäin tietyn osan ylittävästä palkasta (en muista summia, mahdollisesti 500-600 e/kk) menee verot. Silloin palkka oli ilmoitettu tuntiliksana ja siitä sai raavittua kasaan about 800 euroa kuussa, jos siis teki työtä 8h/päivä. Itse tein vähemmän, sillä mulla oli muita kompromisseja, joten tienasin vain jotain 400-500 euroa kuussa ja kaikki puhuivat call centerissä, että palkat ovat todella paskoja ja laahaavat perässä. Ilmeisesti sitä on kuitenkin hieman nostettu.
Jos kyseessä on myyntikampanja, siinä saattaa olla provisio, mutta jos kyseessä on help desk- tai asiakaspalvelutyyppinen työ, siitä saa vain kiinteän peruspalkan. Joudut muutenkin hankkimaan veronumeron ja pankkitilin ja siis tuossa järjestyksessä.
Matkustelu on aivan eri asia, kuin maassa oikeasti asuminen. Useiden ulkomaanvuosien jälkeen voin sanoa, ettei se arki todellakaan ole loppujen lopuksi sen parempaa muuallakaan, usko pois. Tietysti tuolla asuessa saa nauttia paremmasta ilmastosta ja uudesta ympäristöstä, mutta pian sitä huomaa olevansa palkkaorjana kökkötyössä, ihan kuten muuallakin, heh. Mutta kuten jo sanoin, kokemuksena tuo on ihan suositeltava. Työ on todellakin sellainen kausityö, että sitä jaksaa tehdä korkeintaan jonkin aikaa ja vaihtuvuus on suurta, tosin nyt lama-aikana jengi taitaa pysyä paremmin kiinni noissakin hommissa, sillä vaihtoehtoja ei juuri ole. Call center on myöskin pahimmillaan todella rauhaton ja meluisa paikka sekä stressaava ja tylsäkin, sillä paikalla on istuttava luurit päässä ja kiinni tietokoneessa ja ruudussa, vaikka joskus sattui päiviä, jolloin ei tullut yhtään ainutta puhelua.Hei!
Kiitos taas!
Sanoisin aika varmasti, että stressin taso olisi paljon alhaisempi ja jo ilmaston takia tuonne voisi lähteä vaikka puoleksi vuodeksi. Tässä on onneksi jonkin verran säästöjä:)
Call center -työstä on kokemusta Suomessa, samoin parista muusta (ei call center!) ulkomaan pestistä muutama kesä takaperin. Olispa pitänyt jäädä sinne!
- Miksu1980_2
Hei,
Teleperformance on huonoin työpaikka, jossa olen ollut töissä. Työympäristö on hirveä sanalla sanoen. Käytät päivittäin 8h päivässä tietokonetta ja internetistä on blokattu _joka ainoa sivua_ paitsi ne joilla teet työtä (sisäiset työkalut). Jos olet vastaamassa puheluihin, saattaa aktiivista työtä olla 1-3h päivässä ja loppuajan istut puhelimen vieressä ja odotat koska se soi ilman _mitään_ tekemistä. Lisäksi puhelinsofta kyttää minuutilleen työajat, puhelin kertoo koska saat mennä tauolle ja ottaa tietysti siitäkin aikaa, lounastauot sama juttu.
Joka ikinen palkka pitää tarkistaa pariin kertaan, sillä firman tapoihin kuuluu huijata palkanmaksussa niin paljon kuin mahdollista. Tälläkin hetkellä on selvityspyyntö vetämässä, johon nyt jo 2 viikon jälkeen sain vastauksen, että koitamme selvittää tilannetta. Palkka on "tunteihin" perustuva, mutta esimerkiksi jos aloitat työt kuukauden 3. päivä maanantaina, niin palkastasi vähennetään lauantai ja sunnuntai, vaikka et olisi töissä muutenkaan. Teet siis töitä saman verren kuin muut, mutta saat vähemmän palkkaa. Reilu meininki.
En halua suositella kenellekkään näin huonoa kohtaloa, itse kun vain olin "pakotettu" muuttamaan perheen perässä ulkomaille eikä kielimuurin takia muutakaan työtä ollut. Säästäkää henkinen terveytenne, sillä minulla sitä ei juurikaan enää ole.- Portugaliin!
Hei!
Sain tällaisen vastauksen meiliini:
Asiakasyrityksemme on siis maailmanlaajuinen markkinatutkimuksia tekevä yritys (Nielsen), jolla on tällä hetkellä käynnissä ostotottumuksia kartoittava kuluttajapaneeli. Tutkimuksessa jäsentaloudet saavat kotiinsa skannerin, jolla heidän olisi tarkoitus skannata kaikkien ostamiensa tuotteiden viivakoodit. Projektin asiakaspalvelupuhelin toimii täällä Lissabonissa ja tehtävänämme on neuvoa kulutajapaneelin jäseniä skannerin käytössä ja auttaa muissa ilmenevissä ongelmissa. Haemme sekä englanninkielen että suomenkilen taitavaa asiakaspalvelijaa. Asiakspalvelun lisäksi työ pitää sisällään myös jonkin verran teknistä tukea. Työsuhde olisi kokoaikainen ja vähintään 6 kk:n pituinen.
www.nielsen.com
Tarjoamme mahdollisuuden asuntoon, joka sijaitsee korkeintaan 3 km päässä työpaikasta, Lissabonin keskusta alueella. Lisäksi TP maksaa laskut.
Alla palkkataulukko englanniksi. Maintenance –bonuksen saa mikäli ei myöhästele tai ole turhia poissaoloja. Lisäksi työntekijät saavat 6kk:n bonuksen, 18 kk:n ja 30 kk:n bonuksen, kaikki 1000 euroa.
Monthly salary ( x 14 times per year ): 600,00 € Lunch allowance (22 working days, 4.72€/day): 103,84 € Maintenance Bonus: 150,00 € Total Gross Amount: 853,84 €
Palkka saatta vaikuttaa suomalaiseen palkkatasoon tottuneelle vähältä. On kuitenkin mustettava, että Portugalin elinkustannuksetkin ovat huomattavasti Suomen tasoa alhaisemmat. TP auttaa kaikkia ulkomaalaisia työntekijötään alkuun ja huolehtii pankkiasioista yms. tärkeistä papereista. Esimerkiksi ravintolassa lounaan saa jopa alle 4 eurolla ja bussi/metromatka maksaa 0,79 euroa.
Työajat vaihtelevat klo 7 ja klo 19 välillä. Työvuorot ovat 8,5 tuntia, sisältäen ½ tunnin lounastauon.
Lennot työntekijä joutuu valitettavasti maksamaan itse, mutta työsuhteen jatkuessa yli 3 kk Teleperformance maksaa lennon hinnan takaisin.
Telepermormance tarjoaa myös mahdollisuuden portugalin kielikurssiin. Haluamme työntekijöidemme nauttivan vapaa-ajastaan ja uskomme, että paikallista kieltä taitamalla kulttuurista saa enemmän irti. Työympäristo toimistollamme on kuitenkin monikielinen ja hyvin kansainvälinen, sillä meillä on projekteja monesta eri maasta.
--------------------------------------------------
Te jotka olette työskennelleet kyseisessä firmassa: Mitä mieltä olette tästä? - se sama

Te jotka olette työskennelleet kyseisessä firmassa: Mitä mieltä olette tästä?Kappas, palkka on sittenkin pysynyt ihan samana verrattuna 2006-2007. Tosin jos asunto tarjotaan työsuhde-etuna, niin sitten palkka on ihan ok-tasoinen. Portugalilainen palkkataso on sellainen, että minimipalkka maassa on about 500e/kk, joten onhan päälle 850e plus kämppä ihan suht hyvä tarjous, tosin tuosta menee x verran veroa. Kielikurssi ja lentolipun pulittaminen kuulostaa hyvältä, olisipa minullakin ollut mahdollisuus sellaisiin, vaikka olinkin maassa muilla asioilla, enkä tuon työn perässä.
Kannattaa harkita, sillä palkka on loppujen lopuksi aika pieni ja siis aivan täsmälleen sama kuin vuosia sitten ja ihan varmasti hinnat ja kaikki muukin on hitusen kalliimpia tänä päivänä myös Portugalissa, eikä elinkustannukset ole aivan niin edullisia kuin voisi ehkä luulla, tai ainakin itse olen sitä mieltä. Toisaalta asuinkin siellä useita vuosia, joten toki sen jälkeen mikään paikka ei tunnu halvalta. Esimerkiksi matkakortti kaupungin julkisiin on tietääkseni jotakuinkin 30 euroa/kk tänä päivänä ja neljän euron lounaisiin kuluu yllättävän paljon rahaa, jos niitä syö päivittäin ja tietyt elintarvikkeet eivät ole kovin paljon halvempia kuin Suomessa (liha, maitotuotteet ja sitten esim. kosmetiikka on kallista). Tosin kämppä, bonukset ja kielikurssi vetää saldoa positiivisemmaksi, itselleni ei sellaisia tarjottu eikä niistä edes unelmoitu siihen aikaan. Mutta luulen, että tuota jaksaa tehdä ainakin sen 6kk ja kampanja on kuitenkin eri, joten ehkä siinä on hieman enemmän vaihtelua.
Lissabonissa Fujitsu etsi mun aikana suomea puhuvia asiakaspalvelijoita ja tarjottu liksa oli parempi, joten jos olet rohkea ja reipas, niin voisit etsiä heidän tiedot ja tarjota cv:tä sinne suuntaan, jos Lissabon kiinnostaa kaupunkina. Eihän sitä tiedä, jos heillä olisikin jotain tarjolla ja spontaani hakemus on aina plussaa. - 00
se sama kirjoitti:
Kappas, palkka on sittenkin pysynyt ihan samana verrattuna 2006-2007. Tosin jos asunto tarjotaan työsuhde-etuna, niin sitten palkka on ihan ok-tasoinen. Portugalilainen palkkataso on sellainen, että minimipalkka maassa on about 500e/kk, joten onhan päälle 850e plus kämppä ihan suht hyvä tarjous, tosin tuosta menee x verran veroa. Kielikurssi ja lentolipun pulittaminen kuulostaa hyvältä, olisipa minullakin ollut mahdollisuus sellaisiin, vaikka olinkin maassa muilla asioilla, enkä tuon työn perässä.
Kannattaa harkita, sillä palkka on loppujen lopuksi aika pieni ja siis aivan täsmälleen sama kuin vuosia sitten ja ihan varmasti hinnat ja kaikki muukin on hitusen kalliimpia tänä päivänä myös Portugalissa, eikä elinkustannukset ole aivan niin edullisia kuin voisi ehkä luulla, tai ainakin itse olen sitä mieltä. Toisaalta asuinkin siellä useita vuosia, joten toki sen jälkeen mikään paikka ei tunnu halvalta. Esimerkiksi matkakortti kaupungin julkisiin on tietääkseni jotakuinkin 30 euroa/kk tänä päivänä ja neljän euron lounaisiin kuluu yllättävän paljon rahaa, jos niitä syö päivittäin ja tietyt elintarvikkeet eivät ole kovin paljon halvempia kuin Suomessa (liha, maitotuotteet ja sitten esim. kosmetiikka on kallista). Tosin kämppä, bonukset ja kielikurssi vetää saldoa positiivisemmaksi, itselleni ei sellaisia tarjottu eikä niistä edes unelmoitu siihen aikaan. Mutta luulen, että tuota jaksaa tehdä ainakin sen 6kk ja kampanja on kuitenkin eri, joten ehkä siinä on hieman enemmän vaihtelua.
Lissabonissa Fujitsu etsi mun aikana suomea puhuvia asiakaspalvelijoita ja tarjottu liksa oli parempi, joten jos olet rohkea ja reipas, niin voisit etsiä heidän tiedot ja tarjota cv:tä sinne suuntaan, jos Lissabon kiinnostaa kaupunkina. Eihän sitä tiedä, jos heillä olisikin jotain tarjolla ja spontaani hakemus on aina plussaa.hei, lahditko sitten portugaliin? itsekin tiedan tyosta aika paljon.
- Portugaliin!
00 kirjoitti:
hei, lahditko sitten portugaliin? itsekin tiedan tyosta aika paljon.
Hei
En sitten lähtenyt Portugaliin ainakaan tällä kertaa. Kuulisin kyllä mieluusti lisää kokemuksia kyseisessä firmassa työskenneiltä!
- Lisboa
Itsekinolen ollut juuri tuossa samaisessa Nielsenin projektissa. Työ oli ehdottomasti stressitöntä ja leppoisaa :) Kannattaa ehdottomasti lähteä! Palkka kuulostaa älyttömän pieneltä, mutta uskokaa pois, kyllä sillä elää!!! Itselläni ainakin jäi jopa säästöön rahaa ihan hyvin kun vuokraa ei tarvitse maksella. Tosin en ole mikään erityisen tuhlaileva/shoppaileva muutenkaan, vaikka tyttö olenkin :) Mulla ianakin rahaa jäi ihan reissaamiseen mainiosti ja töistäkin onnistui saada vapaata.
Lissabon itsessään on valloittava kaupunkin ja ihmiset niin yleisesti kuin töissäkin todella mukavia! SUOSITTELEN KAIKILLE TÄTÄ KOKEMUSTA!!! Saa kysellä lisääkin jos haluaa jotain erityistä tietää :)- Muutto edessä
Hei! Olen muuttamassa Portugaliin elokuussa ja kuulisin mielelläni lisää kokemuksiä tästä työstä. Mol:in sivuilla sanotaan palkan olevan 1185e/kk. Palkkaan kuuluu asunto ja minulle jäi hieman epäselväksi vähennetäänkö palkasta jotakin asuntokuluihin? Millainen oli työyhteisö ja sen ilmapiiri?
Tarkoituksenani oli muuttaa Pohjois-Portugaliin kun poikaystäväni asuu siellä, mutta en puhu vielä portugalia kunnolla, joten työn saaminen on hankalaa. Olisiko tämä työ Lissaboniin muuttamisen arvoinen? :) - Lisboa
Muutto edessä kirjoitti:
Hei! Olen muuttamassa Portugaliin elokuussa ja kuulisin mielelläni lisää kokemuksiä tästä työstä. Mol:in sivuilla sanotaan palkan olevan 1185e/kk. Palkkaan kuuluu asunto ja minulle jäi hieman epäselväksi vähennetäänkö palkasta jotakin asuntokuluihin? Millainen oli työyhteisö ja sen ilmapiiri?
Tarkoituksenani oli muuttaa Pohjois-Portugaliin kun poikaystäväni asuu siellä, mutta en puhu vielä portugalia kunnolla, joten työn saaminen on hankalaa. Olisiko tämä työ Lissaboniin muuttamisen arvoinen? :)Moi,
palkka on näköjään noussut. Varmaan siksi, että tarvitsevat todella suomalaisia töihin :) Minun ollessani töissä ei palkasta vähennetty mitään asuntokuluja, mutta tuolloin palkka olikin vuomattavasti alempi. Kannattaa kysyä! Työyhteisöä oli todella iloinen, reipas ja ystävällinen. Aina löytyi juttukavereita ja hymyilijöitä. Suomalaisten tiimi oli ainakin minun aikanani tosi kiva ja löytyi myös muita kavereita. toki tällä hetkellä en osaa sanoa ketkä ovat töissä vielä... Joka tapauksessa, koko talo on täynnä muualta muuttaneita ja ympäristö on tosi kansainvälinen. Että eiköhän siellä jokainen ainakin ymmärrä, minkälaista on muuttaa ihan uuteen paikkaan ja asua ulkomailla missä kaikki on erilaista kuin kotona.
Töitä on tosiaan vaikea löytää jos ei puhu portugalia täydellisesti. Mutta kyllä senkin kielen oppii :) Ihmiset kuitenkin puhuvat yllättävän hyvin englanita, mutta töiden saamisessa se ei auta...
Mun mielestä kyllä toi työpaikka on sellainen jonka takia voisin muuttaa Lissaboniin takaisin! Itse tosin aikanani lähdin sinne muusta syystä kuin töiden perässä ja portugaliakin puhuin jo aiemmin. Mutta kyllä siellä positiivisella asenteella saa kavereita ja voi elämästä nauttia ilman kielitaitoakin! Kannattaa vaan muistaa, että perustelut miksi haluat juuri tuon työpaikan on heille erityisen tärkeitä. Miksi oot valmis sinne saakka muuttamaan? Haluavat tietysti pidempiaikaisia työntekijöitä kun toiselta puolelta Eurooppaa joutuvat työvoimaa metsästämään :) Tsemppiä!
- xiaooo
Hei ihmiset!
Hain tänään tuohon Mol:n sivulla olleeseen työpaikkahakemukseen. Portugali on tuttu asuinmaana, jonkin verran osaan portugalia ja olen ennekin työskennellyt monikulttuurisessa työpaikassa, myös Portugalissa.
Olisin myöskin kuullut mieluusti lisää, sillä jossain ketjuissa puhutaan puhelinmyynnistä, mutta työn kuvaus ei ihan vastaa omaa käsitystäni puhelinmyynnistä?
"Haemme suomenkielisiä asiakaspalvelijoita Kuluttajapaneelin palveluneuvontaan Lissabonin keskustassa. Tehtävänäsi on palvella puhelimitse ja netin kautta suomalaisia, jotka osallistuvat tutkimukseen kotiinsa lähetetyn laitteen avulla. Työvuorot vaihtelevat arkisin klo 7-18:n välillä."
Millaista työ on siis konkreettisesti?
Toiset kehuu maasta taivaaseen ja toiset sanoo olevan kusetusta koko juttu, minusta tuo kuulostaa unelmalta.- syhatert
Konkreettisesti ei kyse ole myynnistä. Asiakkaat soittavat jos heillä on ongelmia tutkimuksessa käytettävän laitteen kanssa tai muuta kysyttävää tutkimuksesta. Sinulla on ihan täydellinen manuaali, mitä tehdä jos kone vilkuttaa keltaista valoa ja entä jos valo onkin punainen jne.
Välillä "joutuu" soittelemaan myös asiakkaille itse. Esim. jos asiakas ei ole palauttanut laitetta, vaikka ei tutkimuksessa enää olekaan mukana, niin täytyy muistutella asiakasta palautukista. Samoin päivittäin joku tiimistä soittaa "uusille" tutkimukseen osallistujille. Ei ole myyntiä, vaiin halukkaat voivat netissä täyttää "hakemuksen" ja heihin sitten otetaan yhteyttä, kerrotaan tutkimuksesta ja otetaan osoite yms. tiedot ylös. Silloin tällöin tehdään myös haastatteluita tutkimukseen osallistuville. Kyseinen paneeli on täysin vapaaehtoinen, joten suurin osa asiakkaista on kyllä erittäin mukaiva :) Toki löytyy niitä, jolla on aina koku vikana. Mutta jos "hankalia" asiakkaita pelkää, olet hakenut väärään paikkaan :)
Minä ainakin viihdyin, toivottavasti tärppää!
- Töitä Lissabonissa!
Hei
Olen tällä hetkellä Portugalissa etsimässä töitä. Olin yhteydessä Hugo Rodriguêsiin ja hän pyysi minua lähettämään hänelle CVni, sanoi vielä että jos ei heti löydy suomenkielistä työtä niin voin hyvin tehdä töitä Englanniksi tai Espaniaksi (molempia kieliä puhun erittäin hyvin).
CVn lähetin n. viikko sitten ja en ole vieläkään kuullut vastausta, eikä hän vastaa puheluihin. Pitkään en enään voi odotella Portugalissa ilman töitä.
Onko jotain toista henkilöä kehen voisin olla yhteyksissä?
Kannattaako minun vielä odotella täällä työn toivossa, kun puhelin keskustelun perusteella herra Rodrigues kuulosti kovin kiinnostuneelta.
Kiitos jo etukäteen mahdollisista vikeistä. - dsdsdadadad
Käy paikan päällä rohkeasti kysymässä, älä pelkää, jos portugali ei suju, kyllä sieltä ohjataan oikealle ihmiselle. Netistä löytyy TP:n osoitteet Lissabonissa, yksi Estefaniassa ja toinen Infante Santolla. Luultavasti kannattaa mennä eka Estefaniaan. Kokeilemalla ei menetä mitään.
- TPlle
Onko ketään, joka on juuri nyt tai ollut hiljattain TP:llä töissä? Minulle tarjottaisiin sieltä duunia 1400 euron brutto /sis asumisen omassa huoneessa. Verojen jälkeen käteen jäisi reilu tonni. Riittääkö se elämiseen? Millainen ilmapiiri TP:ssä on? Paljonko maksaa, jos vuokraa yksiön?
- mmmbbbb
Minullekin tarjottiin samaa paikkaa joitakin viikkoja taaksepäin. En tiedä, mikä on nykyinen tilanne, mutta vuosi sitten joku oli kirjoittanut, että vedättävät palkassa sen minkä kerkeävät- ts palkka on luvattua pienempi. Yksötä tuskin tuollaisella palkalla saa Lissabonin kokoisesta kaupungista, huoneen vuokrat vaihtelevat 250€- 350€ välillä. Googlasin ja otin asiasta selvää.
- Muutta
Hei! Olen lähdössä Heinäkuussa kyseiselle puljulle hommiin, ja kiinnostaisi tietää tuoreita kokemuksia ihmisiltä työstä, asunnoista ja muutosta :)
- Portugalia_harkitseva
Kerrothan Muutta miten alkukoulutus on mennyt! :)
- Niimp1123
Hei!
Oon kans laittanut hakemuksen menemään.
Onko kellään tuoreempaa kokemusta kyseisestä paikasta? Kiinnostais kovasti kuulla kokemuksia :) - uusikyselijä
Lisää kokemuksia? Olen miettimässä muuttoa Lissaboniin, töitä olisi Expedialla Teleperformancessa
- ulkomaillaollut
Nykyään palkat taitaa olla jo enemmän jotain 700-1000e sekä Espanjassa että Portugalissa miinus verot. Kannattaa aina tiedustella noita palkkatietoja etukäteen ennen päätöstä lähdöstä. Kannattaa myös ottaa selville tarjoavatko firmat asumisen, koska etenkin turistialueilla asunnon vuokra voi olla sama kuin palkka jolloin ei jää mitään. Aurinkorannikolla ainakin vuokrat ovat jo todella kalliit palkkoihin nähden. Suuret firmat tarjoaa tilaisuuksia ulkomaille työhön, jonkun verran myös pienet firmat. Firmat tarjoaa useimmiten jaettuja asuntoja/huoneita työntekijöille.
- Mitämieltä
Mulle on luvattu palkka 1200-1300€/kk ja ilmanen vuokra Teleperformance Portugalissa. Kuulostaa ihan hyvältä??
- Kiertäjä
Rohkeasti sinne vaan. Itse olin siellä töissä ja erittäin hyvä kokemus. Asunnot moderneja kaikilla kalusteilla ja jopa siivoaja käy säännöllisesti. Työ ei ole mitenkään raskasta/haastavaa ja Lissabon kaupunkina erittäin viihtyisä. Palkalla pärjää hyvin koska asumiskuluja ei ole ja riippuu tietenkin ihmisestä mutta säästämäänkin pystyy.
- Anonyymi
Hei. Olen itsekin miettinyt lähtöä Lissaboniin nyt kesällä. Palkka on selvästi parantunut entisestä (1200/kk) ja ilmaista kimppakämppää sieltä lupailtiin plus lentoja ja ilmaisia aktiviteetteja. Tämän hetken tarjous kuulostaa kyllä melkein liian hyvältä ollakseen totta. Ollaanko siellä toisten suomalaisten kanssa paljon tekemisissä? esim toi kimppakämppä nii onks suomalainen suomalaisen kanssa vai miten se menee?
- Anonyymi
Työskentelet suomalaisten kanssa ja todennäköisesti myös asut. Kaikki mitä Teleperformance lupaa niin pitää myös paikkansa. Se on erittäin iso firma ja pitää huolta työntekijöistä. Toki velvoitteitakin on, mutta ei mitään mahdottomia. Myöhästyä ei saa ja työajat jne on minuutilleen. Huijatuksi joutumista ei tarvitse pelätä tuon firman puolelta, joten jos mahdollisuus on niin suosittelen menemään. Muistaa toki pitää, että töihin on menossa joten 24/7 lomaa on turha odottaa.
- Anonyymi
Onko nuo kaikki puhelinhommat ympäri Eurooppaa juuri tältä firmalta ja jos ei niin mikä firma olisi paras ja paras paikka?
- Anonyymi
Näillä sivuilla https://magicmondayz.com/ on ilmoitettu työpaikoista eri puolella maailmaa. Tällä hetkellä siellä on työpaikkoja suomenkielisille esimerkiksi Maltalla, Irlannissa, Tallinnassa, Kyproksella, Espanjassa.. Magic Mondayzin perustaja on suomalainen ja siellä paljon suomalaisia töissä - tekevät siis yhteistyötä eri yritysten kanssa ympäri maailman ja ilmoittelevat suomenkielisistä töistä ulkomailla :) Saa kiinni myös sähköpostilla: [email protected]
- Anonyymi
Hei kaikille,
Olen tässä viikon ajan miettinyt Lissaboniin muuttamista Teleperformancen työn perässä. Kyseessä ei ole mikään perinteinen TP:n työ, vaan moderaattorin hommaa eräälle some-palvelulle.
Ensimmäinen ja toinen osa rekryprosessia on hoidettu ja ilmeisesti Portugalin keskipalkkaan nähden palkka on varsin hyvä: 1290€ majoitus tai 1550€ ilman majoitusta. Ainakin paperilla homma kuulostaa erittäin hyvältä ja edut houkuttelevilta. Palkan perässä en ole muuttamassa, mutta haluan päästä irti oravanpyörästä jossa tällä hetkellä Suomessa elän.
Onko kenelläkään kokemusta tästä kyseisestä työstä tai onko muita jotka hakenut nyt samaa paikkaa? :)- Anonyymi
Moi! Mullakin olis Lissaboniin muutto edessä, ja TP:lle töihin. Miten sulla on edennyt hommat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi! Mullakin olis Lissaboniin muutto edessä, ja TP:lle töihin. Miten sulla on edennyt hommat?
Muutto edessä tällä viikolla! Kuulinkin että neljä suomalaista ovat palkkaamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutto edessä tällä viikolla! Kuulinkin että neljä suomalaista ovat palkkaamassa.
Hei,
kiva kuulla, meetkö mihin projektiin? Pystytkö jakamaan instan tms miten saisin yhteydessä, ois kiva tutustuu muihinkin jotka sinne menee :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutto edessä tällä viikolla! Kuulinkin että neljä suomalaista ovat palkkaamassa.
Miten teillä on mennyt?
- Anonyymi
Moikka! Ilmeisesti lähdit reissuun sain tänään puhelun missä mua kanssa pyydeltiin samaan hommaan ku sua, olis ihana päästä sun kanssa juttelemaan asiasta jos mahdollista niin voisinko saada snapin ig: yms ni vois jutella miten menny ja ootko tykänny?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten teillä on mennyt?
ihan hyvin, nyt kohta 4kk takana täällä ja kotiutunut mukavasti! suosittelen kyllä kaikkia lähtee jos tsänssi tulee! :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ihan hyvin, nyt kohta 4kk takana täällä ja kotiutunut mukavasti! suosittelen kyllä kaikkia lähtee jos tsänssi tulee! :)
Morjens! Osaako kukaan teistä kertoa minkälainen vero palkasta lähtee tuolla lissabonissa? Maanantaina on haastattelu kyseiseen paikkaan ja onko myös vuokraasuntojen hinnoista tietoa?
Kiitti jo etukäteen! <3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Morjens! Osaako kukaan teistä kertoa minkälainen vero palkasta lähtee tuolla lissabonissa? Maanantaina on haastattelu kyseiseen paikkaan ja onko myös vuokraasuntojen hinnoista tietoa?
Kiitti jo etukäteen! <3Moi! Lähditkö tuonne töihin?
- Anonyymi
Moikka, onko kenelläkään tuoreita kokemuksia TP: llä moderaattotorin työstä, millainen asunto ja työtilat, entä työntekijöiden ikärakenne, sopiiko porukkaan viisikymppinenkin? ☺️
- Anonyymi
Itseäkin kiinnostaisi tietää kuinka siellä on ihmisillä mennyt jotka ovat tuonne lähteneet.
Kiinnostaisi kyllä lähteä koittamaan tuota hommaa.
Milloin sinulla olisi suunnitelmissa lähteä?
Mitä lukenut ulkomaalaisten kokemuksista niin vissiin aika tiukat säännöt on ja esimerkiksi työpisteellä ei saa olla mitään naposteltavaa, juomista tai omaa kännykkää ym ja esimies kyttää koko ajan selän takana. Taukojen kanssa vissiin vähän niin ja näin. - Anonyymi
Hei viisikymppinen - lähditkö Portugaliin? Itse samaa ikäluokkaa ja asunut muutamaan otteeseen ulkomailla....enkä näköjään osaa asettua Suomeen, koko ajan kaukokaipuu raastaa vaikka hyvä työpaikka kotimaassa 😂 Olen menossa Lissaboniin lomalle 2024 keväällä ja jos paikka kolahtaa, niin ajattelin tutkia työmahdollisuuksia. Myös Espanja ja Italia kyllä kiinnostavat, vaikka Italiassa ei varmaan ilman italian kieltä ole töitä tarjolla.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559