Hesarin yleisönosastolta kun joku nainen torjui väitteen "ettei koolla ole väliä". Naisen mukaan väite on hyväntahtoinen valhe ja todellisuudessa iso muna tuntuu paremmalta.
Eli jos olet pienimunainen olet naisen kannalta tarpeeton lue. ATM
Eli jos olet pienimunainen olet naisen kannalta tarpeeton lue. ATM
Vastaukset 68
Vanhimmat
ei muka ole, niin silloin munan koolla tai edes munan olemassaololla ei ole mitään väliä.
niinpä...
olemassaolon kieltävät kai lähinnä lesbot ja heihin rinnastettavat.
Kun ei siinä emättimessä ole juurikaan tuntoa. "Emätinorgasmi" tarkoittaa, että saa orgasmin ilman suoraa klitoriskiihotusta. Osa naisista laukeaa siten. Silloin klitoris saa tarvittavan kiihotuksen sisältä päin ja tottakai peniksen paksuudella on silloin merkitystä, ei kuitenkaan kovin paljon, koska asentoa voi säätää niin että terska kiihottaa klitorista heti siinä emättimen alkupäässä, mistä myös ns. g-piste löytyy.
Enemmistö naisista tarvitsee kuitenkin lauetakseen myös klitoriksen näkyvän osan kiihotusta joko yhdynnän aikana tai ennen/jälkeen yhdynnän.
Täältä löytyi hyvä blogikirjoitus:
http://jane.ajatukseni.net/2008/08/24/seksin-kestosta-ja-orgasmista/
Mutta kannattaa myös jatkaa tutustumista naisen anatomiaan ja fysiologiaan... edes teoriassa. Kannattaa googlettaa mm. sanalla häpykieli. Täällä on jotain mikä ehkä valaisee asiaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Terska
Jotain tämäkin nainen näyttää tietävän. Sen verran on lisättävä, että nainen nauttii seksissä tietenkin paljon muustakin kuin (mahdollisesta) orgasmista - tällöin peniksen koolla on paitsi visuaalis-psykologinen merkitys (yleensä isompi "parempi"), myös yhdynnän aikainen fyysis-psykologinen merkitys (täyttymisen tunne, jopa lievä kipu - jälleen useimmille naisille keskivertoa isompi on "parempi").
Minä en tarvitse ollenkaan klitorisksen stimulointia saadakseni orgasmin.
pelkästään ajattelemalla, tai joskus kun olen ollut pitkään ilman niin näen märkää unta ja laukean siihen ilman että olen edes kosketellut itseäni. Mutta klitoris se silloinkin on, joka siellä "laukeaa", ei emätin.
Mulla se on kyllä ehdottomasti emätin, joka laukeaa.
Että hermoratoja tutkineet lääkärithän ovat tulleet siihen tulokseen, että orgasmin voi saada aikaiseksi, mihin tanhansa kehon osaan. Se perus mekaniikka (jonkinlainen stimuloinen, hermoratojen "kiristyminen" ja lopulta laukeaminen) voidaan periaatteessa toteuttaa jokaisessa elimessä ja lihaksessa. Klitoris vain sattuu olemaan ainut elin, jonka ainut tarkoitus on tämän mekaniikan toteuttaminen. Mutta ihan samalla tavalla esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin aivastus toteuttaa ihan samaa mekaniikkaa. Eli jos joku voi saada orgasmin nenäänsä, niin miksei myös vaginaansa?
Voi sanoa, että moni paikka laukeaa. Orgasmi on aivojen ja tuntoaistin laukaisema, laukeamiseen osallistuu monet lihakset kouristumalla ja rentoutumalla, kuten aivastukseen. Tuntoaistissa mukana olevia (erogeenisten) hermopäätteiden selkeitä tihentymiä on muuallakin kuin klitoriksessa (näkyvä ja G), esim. lähellä kohdunkaulan päätä (siksi riittävän pitkä penis on hyvästä joillekin naisille).
suomalaiset naiset, on ne. hyhy hyh.
http://www.blogger.com/profile/00301734993377046174
Tämä nyt oli vaan joku typerä heitto. Olen mies ja sama olisi sanoa että minullakin persereikä laukeaa kun se supistelee orgasmin yhteydessä.
tuskin
Ihanii kikkelikuvii, halusn heti saada coronaa...corona glandista 😛
et taida tietää juuri mitään seksistä, kun olet tuota mieltä
Juuri noin se on, koska itseni mukaan lukien, en ole parisuhteessa ollesani saanut koskaan orgasmia muuten kuin mieheni hyväilessä klitorista yhdynnän jälkeen! Seksi ei ollut koskaan ongelma suhteessamme, mutta sitä oli monet muut asiat!
kuten myös nuori tiukka pillu tuntuu paremmalta. Ja kiinteät isot rinnat kiihottavat enemmän. Takaapäin naidessa tiukka peppu kiihottaa enemmän ku leivinuuni.
Miehet ovat hyväntahtoisia valehtelijoita jos väittävät muuta.
suurimman nautinnon saa neitsytpillun korkkauksesta.
Minun ensimmäiseni ei olisi tiennyt olevansa ensimmäinen ellen olisi tunnustanut. Ei läheskään kaikilla naisilla ole immenkalvoa vaikka neitsyitä olisivatkin, eikä emätin yhdynnöistä väljene.
Näin se valitettavasti on. Kyllähän se vituttaa vetää tuossakin suhteessa tyhjä arpa käteen. Hienoa tämä elämä, kun tällainenkin muuttuja tulee puhtaasti onnen perusteella mutta vaikuttaa elämän laatuun aivan helvetisti.
kaksi on ollut keskivertoa pienemmällä varustettu eikä kummankaan kanssa suhde kaatunut kokoon. Sitä paitsi toinen heistä tarjosi parasta suuseksiä mitä ikinä olen saanut.
Olen kuitenkin vetäytynyt seksi- ja parisuhdemarkkinoilta, joten sikäli en anna peniksen koolle mitään merkitystä. Jos nyt valita voisin, penikseni muuttuisi 60%:iin nykyisestä koostaan.
En usko, että peniksen koko on kellekään naiselle SE ratkaiseva asia, miehen suhteen, kun parisuhdetta aloitetaan. Jos kaikki muu on täydellistä, mutta miehellä on vain keskivero vehje, niin tuskin se suhde siihen lopahtaa. Tällöin voidaan olettaa, ettei koolla loppujen lopuksi ole väliä. Mutta voihan sen melan koon vetää samaan summaan, jos kaikki muukin äijässä ottaa päähän. Peniksen koko taitaa olla kaikille miehille se ikuinen arka kohta, johon voi aina iskeä, jos toivoo toista satuttaa. Eräs seksuaaliterapeutti kerran sanoi mielestäni osuvasti, ettei nainen loppujen lopuksi välitä vehkeen koosta, vaan siitä millainen vaikutus hänellä itsellään on siihen vehkeeseen.
Se, mikä on iso ja mikä on pieni, on aika suhteellista, sillä eihän naisillakaan ole kaikilla samankokoinen vagina. Yhdelle pieni voi olla toiselle iso. Ja sitten tosiaan on sekin seikka, etteivät kaikki saa seksuaalista tyydytystä samalla tavalla. Toiset naiset tarvitsevat tyytyäkseen penetraation ja osat tuntuvamman, kuin toiset. Sitten on niitäkin naisia, jotka eivät laukea peniksen avulla ollenkaan. Suurimalle osalle siitä huolimatta, miten saa lopullisen tyydytyksen, tärkeintä yhdynnässä on läheisyys. Senkin seikan uskallan ottaa puheeksi, että miesten ja naisten orgasmit ovat täysin erilaisia asioita. Naisen orgasmi on voimakkaampi ja kestää piedempään. Ehkä naisia ei olekaan tarkoitettu laukemaan jokaisella kerralla..?
Lopuksi on pakko vielä ihmetellä sitä, miksi tätä asiaa pohditaan niin äärettömän paljon. Ei kukaan voi oman sukupuolielimensä koolle mitään! Minusta on kohtuutonta arvostella ihmisiä sellaisista seikoista, joihin ei ole voinut vaikuttaa. Kyllä maailmassa täytyy kehittävämpiäkin kritiikin aiheita olla.
"Jos kaikki muu on täydellistä, mutta miehellä on vain keskivero vehje, niin tuskin se suhde siihen lopahtaa. Tällöin voidaan olettaa, ettei koolla loppujen lopuksi ole väliä."
Jos kaksi muuten identtistä mutta peniksen koon suhteen eroavaa miestä olisivat yhtä suosittuja naisten keskuudessa, voitaisiin olettaa, että peniksen koolla ei ole väliä.
Asia ratkeaa heti, kun löydät kaksi täysin identtistä miestä, joilla on eri kokoiset penikset.
Onko se niin mahdotonta uskoa, että naiset voivat nähdä miehessä muutakin kuin hänen siittimensä.
Nainen ajattelee tunnetusti vitullaan.
että usein se kikkelin koko selviää vasta ihastumisen jo tapahduttua.
No, ihan varmaan on naisia, joilla loppuu kiinnostus kun housuista paljastuu pieni vehje. Yhtä lailla on miehiä, joilla loppuu kiinnostus kun nainen riisuu push-upit tai se pieni pylly onkin selluliitin peittämä. Jälleen herää kysymys, että tällaisenko ihmisen sitten haluaisitte kumppaniksi?
Voitaisiin luoda kuviteltuja miehiä ja kysyä naisilta: "Asteikolla 1-100, miten kiinnostavana pidät seuraavaa miestä?" Yksi naisryhmä (esim. 1000 naista) vastaisi arvioisi isommalla varustetut miehet, kun taas toinen tuhannen naisen ryhmä arvioisi samanlaiset miehet sillä erolla, että näillä miehillä olisi kaikilla pienempi penis kuin kopioillaan. Jos kummankin ryhmän miehet arvioitaisiin keskimäärin yhtä kiinnostaviksi, voitaisiin mielestäni sanoa, että peniksen koolla ei ole väliä.
Kyse ei ole siitä, millaisen kumppanin haluan. Minua häiritsee vain se, että Virginie23 perusteli mielestäni virheellisesti "Koolla ei ole väliä" -väitettä.
Naisryhmät tulisi siis eritellä siksi, että naiset eivät tietäisi arvioivansa peniksen kokoa.
nautit itsesäälissä rypemisestä niin pidä kiinni noista ajatuksista.
Tuolla elävässä elämässä ihmiset ihastuvat koko ajan toisiinsa täysin tietämättä millainen vehje housuista paljastuu.
Ai niin: siellä ei ylipäänsä arvioida ihmisen kiinnostavuutta pelkän kuvan perusteella.
Itse ainakin tykkään siitä venytyksen tunteesta jonka paksu vehje saa aikaan, samoin tunnen kyllä myös sen venytyksen syvyyssuunnassa. Ja klitorishan on tietysti muutakin kuin se pieni näkösällä oleva huippu, sehän jakautuu kahteen n. 10cm pitkään corpusosaan, jotka sijaitsevat emättimen seinämien sivuilla molemmin puolin. Veikkaanpa, että kokemani "emätinkiihottuminen" on itseasiassa täysin klitorisperäsitä.
Lyhyt ja kapoinen penis ei "täytä" samalla tavalla. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka pienikin penis yleensä täyttää emättimen sekä pituus- että syvyyssuunnassa, se venytys jää pois. Minusta on kiihottavaa supistella lantionpohjanlihaksia sitä venytystä "vastaan", ikään kuin yrittäisin toisaalta vetää penistä mahdollisimman syvälle, toisaalta taas tehdä työntämisestä hankalaa. En pidä itseäni erityisen löysänä, mutta pieneen penikseen ei vaan kunnolla kiihottuneena saa samanlaista tuntumaa. En tarkoita selostuksellani kitkaa, liian kova hankaus vain repii limakalvot verille ja tekee kipeää.
Liian iso penis taas osuu kipeästi kohdunkaulaan ja venyttää liikaa, niin että tuntemus muuttuu miellyttävästä kivuksi. Ison peniksen kanssa täytyy keskittyä siihen, että pysyy täysin rentona eikä jännitä yhtään jottei tekisi niin kipeää ja siihen että pitää miehen niin kaukana ja kontrollissa (esim. kädet miehen lantiolle jarruttelemaan) ettei mies pääse junttaamaan täysillä syvälle vaan pitää pientä etäisyyttä.
Olen siis sitä mieltä, että sopiva penis on paras!
Mitä virheellistä siinä on, kun sanon, ettei peniksen koko ole raktaiseva tekijä. Tuollainen asenne kylläkin on...
Hyvä vastaus.
Miehet eivät yleensäkään tule ajatelleeksi, ettei emätin ole kovin pitkä käytävä. Ei sinne loputtomasti tavaraa mahdu.
juuri tuota olen ajanut takaa yrittäessäni selittää että klitoris on myös ns. emätinorgasmin takana.
Mutta olet lisäksi onnekas, kun (ilmeisesti) saat orgasmin pelkästään emättimen kautta. Siihen kykenee eri tutkimusten mukaan vain 10-30 % naisista.
Eli koolla on väliä mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan ole. Seksi on niiiiin paljon muutakin kuin panemista.
jos olet päässyt laajasti vertailemaan eri kokoisia peniksiä
se nuori ja kireä tussu puristaa kalua myös erillailla kuin löysä värkki.
Ja kiihottaa todella paljon kun nuori tyttö jolla kireä tussu johon sattuu kun junttaa syvälle.
Missä itsesäälissä? Minun penikseni ei ole pieni enkä muutenkaan välitä, mitä mieltä naiset siitä ovat.
"Ai niin: siellä ei ylipäänsä arvioida ihmisen kiinnostavuutta pelkän kuvan perusteella."
En sanonut, että kiinnostavuus arvioitaisiin pelkän kuvan perusteella. Mukana voisi olla kuva, fyysisiä mittoja, luonteenpiirteitä, ammatti jne.
"ettei koolla loppujen lopuksi ole väliä."
"ettei peniksen koko ole raktaiseva tekijä."
Nämä kaksi väitettä eroavat varsin olennaisesti toisistaan.
No mun mielestä millään, mikä ei ole ratkaiseva tekijä, ei ole väliä.
Aika horo oot ku oot montaa pillua tullu kokeilleeks... Hyi!
Koko ei ratkaise, koska se on jossain määrin kompensoitavissa. Se, että kompensoinnista joudutaan puhumaan, kertoo sen, että asialla on väliä.
On tai ei ole, emme voi tietää varmasti vielä edellisen kiroituksen perusteella. Joka tapauksessa voimme tunnustaa kirjoittajan omakohtaiseen kokemukseen perustuvan raportin tutkimuksellisen arvon.
"Eräs seksuaaliterapeutti kerran sanoi mielestäni osuvasti, ettei nainen loppujen lopuksi välitä vehkeen koosta, vaan siitä millainen vaikutus hänellä itsellään on siihen vehkeeseen.
"
Niinpä niin. Naiset välillä heittelevät vihaisesti ihan rauhallisessa keskustelussa kuinka oksettava ja merkityksetön miehen elin/elimet on ja toisaalta liittävät siihen jotain kummallisia symbologisia merkityksiä (naisten hömppää horoskooppien tapaan) ja pitävät ihmeellisenä sitä että saavuttavat sen minkä mies voi itsekkin tehdä eli erektion. Mutta tuo kyllä kuulostaa siinä mielessä masentavalta sillä se tukee ajatusta että naista kiinnostaa vain oma viehätysvoimansa ja mitä saa sillä miehessä aikaan. Miehen vartalo on vain tapa päästä siihen tavoitteeseen; itsensä jumalattareksi tuntemiseen.
Sanoisit varmaan myös, että miehen pituudella ja ulkonäöllä ei ole väliä, koska Bernie Ecclestonella on nuori ja melko kaunis nainen?
http://www.gstaadlife.com/images/2008/02/19/20080219bernie_and_slavica_ecclesto.jpg
koskaan horo. Horo antaa pillua, eikä miehellä ole pillua.
Tyypillinen lutkamiehen vastaus.
Parempi ku sä pysyt vaan mahdollisimman kaukana naisista.
On:
1. Melkoinen sekamelska. Yksi nainen sanoo toista ja toinen toista ja monilla kriteereillä voidaan esittää että naisille seksi on enemmän tapa saada asioita, tuntea itsensä viehättäväksi, saada lapsia ja enemmän puheen ja mielikuvituksen tasolle tarkoitettu asia kuin miehille. Teinitytöilläkin on suuret puheet ja ajatukset mutta teot aika olemattomia ellei kädestä viedä. Naisen vartalo on tarkoitettu enemmän lisääntymiseen kun taas miehen vartalo seksiin ja toimintaan. Naisen stimuloiminen seksuaalisesti on vaivalloista ja lannistavaa verrattuna miehen seksuaaliseen stimuloimiseen johtuen naisen anatomiasta, psykologiasta ja fysiologiasta. Tästä syystä on ymmärrettävää jos osa miehistä antaa mahan roikkua, keskittyy konkreettiseen nautintoihin kuten syömiseen tai musiikkiin ja lähestyy naisia samalla 'aivot narikkaan' periaatteella eikä rupea lukemaan lukuisia naisen 'ihmeellisestä' seksuaalisuudesta kirjoitettuja kirjoja ja artikkeleita.
2. Toisaalta alhainen verrattuna mieheen joten tässäkin mielessä on parempi antaa hevosen huolehtia.
hankkia sitä ensikäden tietoa naisen seksuaalisuudesta ennen kuin siitä alkaa puhua mitään.
kirjoitukseen vastasi mies, joka huomautti, että myös pillun kireydellä on merkitystä.
Joka muuta väittää valehtelee!
"Eli jos olet pienimunainen olet naisen kannalta tarpeeton lue. ATM "
Usein muuten tämä mies1985 on varsin polttopisteessä siinä miten naisten tavoite on hakea suurinta nautintoa itselleen ja siinä tuottaa alemmuskomplekseja niihin pystymättömille miehille.
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/Seksitilastojen totuuksia se onkin alle 14 senttiä!/art-1288336231302.html
MTV3 joskus: "Peniksen pituus suomalaisilla miehillä on MTV3 verkkouutisten mukaan keskimäärin 13.52 senttimetriä."
Siitä seulomaan niitä isoaseisia miehiä, naiset. Ehkä muuten joutunette tinkimään komeudesta jos sängyssä ei voihke käy nakki naisasiamiesten poratessa ;)
Tottakai sillä on väliä. Vaan se ei ole ainoa asia jolla on väliä. Ja jos jollekin onkin, niin voi sitten jatkaa etsien toista munaa, mikäli ei kelvannut... Ei kai siinä sen kummempaa.
Kyllä voit todennäköisesti juosta järveen, jos et pääse psyykkisestä ongelmastasi eroon.
Ei rintojenkaan kolla tai pillun kireydellä ole väliä :rolleyes:. Tottakai munan koolla on väliä.
Silläkään ei ole mitään väliä miltä naama näyttää, tai kroppakaan. No totta kai on. Kaikella ulkonäössä on jotain väliä.
Tää nyt menee hiukan samaan kastiin kuin se, että mikään muu auto ei ole autokaan kun Mersu. :-)
Sitten ne perustelut miksei. Loppujen lopuksi saatetaan jopa väittää, että muut merkit ei ole autoja. Onhan ne kaikki muutkin merkit kuitenkin rekisteröity autoiksi.
Jos vaikkapa baarissa, nettitreffeillä, työpaikalla, harrastuksen kautta tai ihan mitä kautta tahansa tutustuu ihmiseen, niin jollei mies ole eroottinen tanssija, niin yleensä naisella ei ole aavistustakaan, että minkä kokoinen vehje miehellä on.
Nainen ihastuu normaalioloissa miehessä esimerkiksi ulkonäköön (kasvot, kroppa), hyvään jutusteluun, pilkkeeseen silmäkulmassa jne. Moni nainen ei mene sänkyyn heti samana päivänä, kun mieheen on tutustunut, vaan nainen haluaa tutustua mieheen kunnolla. Sitä seksuaalista värinää on hyvä olla, saatetaan halata ja suudella jne, mutta ei kosketa sukupuolielimiin. Edelleen siis naiselle miehen kalun koko on arvoitus.
Kun mieheen on ihastunut ja seurustelu etenee sille tasolle, että haluaa miehen kanssa sänkyyn, niin tärkeintä on se, että juuri se mies on siinä vieressä eikä joku kuka tahansa, jolla on iso kalu. Myönnän, että olisi pettymys, jos miehellä olisi housussaan esimerkiksi erektiossa 3 cm pitkä ja 1 cm halkaisijaltaan oleva alikehittynyt kalu, koska sen työntäminen vaginaani ei tuntuisi missään.
Normaalisti kuitenkin tavallisen kokoinen vehje, joka on sen n. 13 cm erektiossa, riittää ihan hyvin. Se on täydellisen kokoinen suuseksiin eikä anaalikaan satu.
En osaa sanoa, että voisiko suhde olla tyydyttävä, jos mies muuten olisi täydellinen ja hän olisi hyvä antamaan suuseksiä ja olisi valmis käyttämään seksissä dildoja.
Itse en saa yhdynnässä koskaan emätinorgasmia, vaan orgasmi on aina lähtöisin klitoriksesta. Paras tulos on silloin, kun mies työntyy sisääni, stimuloin klitorista ja yhteisvaikutuksesta orgasmi tuntuu kummassakin kohdassa (vagina ja klitoris). Kuten sanoin, normaali kalu riittää tuntemukseen vallan mainiosti.
Olen kokeillut paksua ja pitkää dildoa. En saa sitä mahtumaan kokonaan sisääni. Myös normaalioloissa se on liian suuri ja sisään mahtuminen edellyttää erittäin runsasta liukuvoiteen käyttöä ja suurta kiihottumista. En usko, että sellaisilla mitoilla varustettu mies olisi minulle hyvä vaihtoehto, koska tykkään ihan tavallisestakin seksistä eli aina ei tarvitse olla huippuihanaa. Isokaluisen kanssa esim. pikaiset esileikittömät seksit ei onnistuisi.
Olen kokeillut kerran seksiä isokaluisen miehen kanssa. Tuntui ihan kivalta, mutta mies oli niin oman ison kalunsa hurmiossa, että lähinnä tuntui siltä, että pitäisi nostaa miestä jalustalle ja ihailla hänen kunnianarvoisaa vehjettään. Mies ei osannut esileikkiä ollenkaan, vaan hänelle seksi oli vain sitä sisään-ulos -työntelyä. Luulen, että pidemmän päälle sekin tuntuisi tylsälle.
Korostan edelleen, että hyvä seksi onnistuu normaalikaluisen miehen kanssa täysin tyydyttävästi ja seksi on nautinnollista. Oleellista on se, miten mies suhtautuu kaluunsa ja ylipäätään seksiin. Yllättävän moni mies esimerkiksi haluaa itse olla ottavana osapuolena, mutta ei jaksa panostaa siihen, että nainen nauttii tosissaan. Miksi esimerkiksi mies saattaa vaatia suuseksiä itselleen joka kerta, mutta ei suostu sitä antamaan joka kerta naiselleen? Ei ihme, jos alkaa naisella olla "pää kipeänä".
Jos osa naisista on hedonisteja ja haluaa seksissä ja parisuhteessa vain isointa mitä on tarjoilla, niin älkää sekoittako sitä siihen, että kaikki naiset haluaa sellaista. Jos unelmamiehen voisi rakentaa legopalikka-tyyppisesti, niin mieluiten ottaisin ihan tavallisella kalulla varustetun miehen.
P.S. Yllättävän moni mies työntelee kaluaan miten sattuu. Pienempikin kalu toimii mainiosti, kun mies opettelee eri asentoja ja osaa kohdistaa kalua osumaan paremmin G-pisteen kohdalle, osaa "nylkyttää" pientä liikettä, joka stimuloi myös klitorista jne. Taitolaji, jossa voi opetella mestariksi:-)
Kolla on hieman merkitystä, mutta ei tarvitse olla mikään jättimela. Ihan tavallinen riittää.
Kongolaiset ovat paitsi tyylikkäitä pukeutumiseltaan myös erittäin hyvin varusteltuja alapäästään : )
Rumia ovat ja pahapäisiä
Miksi ne edes pitää olla?
Tästä tärkeästä aiheesta on syytä keskustella enemmän
Hesarin yleisönosastollakin jokaisella saa olla oma mielipiteensä. Minun puolestani sitä munaa ei tarvita yhtään mihinkään.
Hän on väärässä, koska jokaisella naisella on omat mieltymyksensä! Se millainen mies muuten on, on paljon tärkeämpää kuin munan koko! Ja se on täysin varmaa, että stalkkeria en koskaan elämääni halua! Kaikki hänen tyyppisensä miehet pituudeltaan saavat minut voimaan pahoin! Ja en ole koskaan halunnut elämänni oman lapseni ikäistä, kunpa vihdoinkin ymmärtäisitte sen!
Koolla on valtavasti väliä. En pysty ollenkaan rakastelemaan isomunaisen kanssa. Sattuu hirveästi. On kanava sekä lyhyt että ahdas. Lapsi sieltä on tullut mutta silloinkin jouduttiin leikkaamaan. Edellisessä suhteessa laitoin kierukan. Miehen penis ylettyi lankoihin, eikä lyhennyskään auttanut, jouduin poistamaan. Lääkärin mukaan olen normaali, laisiani on runsaasti, terveitä naisia, se vain on rakennekysymys hänen sanojaan käyttäen. Joten vain pienimunainen kelpaa. Klitorisorgasmi on paras, myös käsin. Orgasmi ei ole ongelma lainkaan. Saan myös miehen vinkumaan nautinnosta.
Mistä tietää että miehellä on pieni? Juo itsensä känniin ennen ”naisen kaatamista sänkyyn”.
Harmaatkin kelpaa, jos tätä tasoa..
https://www.facebook.com/share/v/1BZwvNDPy4/?mibextid=wwXIfr