Montako kertaa kannattaa tavat

omalaatuista

Kun tapaa kivan ihmisen, mutta ei mitenkään polvet mene alta, niin montakohan kertaa kannattaa tavata?
Vai onko se tyhmää?

8

664

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • netticupido

      Hei omalaatuista,

      mielestäni tähän ei ole mitään sääntöä. Itse asiassa tunteesi saattavat vielä ajan kuluessa muuttua dramaattisesti.
      Ehdottaisin että aloitat tutustumisen ja tapailun ks. henkilön kanssa kaveripohjalta ja katso mihin suhteenne voi/ ei voi kehkeytyä.

      perjantai terveisin,
      netticupido

      • 2+7

        sitä jatkaa tapailua kaverimerkeissä mutta pitää olla rehellinen itselleen ja sille toiselle: kyse on todellakin kaveruudesta, ei sen enemmästä.

        Olen itse saanut pitkän kaverisuhteen tällä tavalla, mutta koskaan ei ole ensivaikutelma myöhemmin muuttunut ihastukseksi. Jos sitä toista ei halua miehenä/naisena niin ei se siitä muuksi muutu.

    • kiva ihminen

      Olisi hulluutta tavata kiva ihminen uudelleen, ei kukaan järkevä tee niin. Varsinkaan kun ei mennyt jalat alta.

      Säästät sen kivan ihmisen aikaa ja annat hänelle vapauden löytää itselleen kumppanin.

      Mistä näitä ääliöitä oikein tulee?

      • aikuinenainen, ääliö

        No minä esimerkiksi olen sellainen "ääliö".

        Todennäköisyys että löytäisin miehen, joka kolahtaisi heti sillä sekunnilla on äärimmäisen pieni. Tunnen itseni. Olen alkuun aika varauksellinen ja lämpenen hitaasti. Esim. molemmat pitkäaikaiset suhteeni (10 vuotta kumpikin) syntyivät miehiin, jotka olin tuntenut aiemmin. Esimmäisen kolmisen kuukautta, toisen 10 vuotta.

        Toki minäkin näen heti, jos mitään mahkuja ei ole, mutta sitten on paljon tätä "ei-tiedä-heti"-osastoa. Näiden kanssa olen tapaillut pidempään, jos se on kummallekin sopinut. Esim. yhden kanssa totesin viiden tapaamisen jälkeen ettei kannata jatkaa, toisen kanssa seurustelimme vuoden. En usko että kumpikaan juttu oli kummaltakaan "pois" tai ns. turhia.

      • ja harkiten...
        aikuinenainen, ääliö kirjoitti:

        Jossain oli neuvo et treffeillä pitäisi jaksaa käydä saman tyypin kanssa PERÄTI 8 kertaa ennen varsinaista seurustelupäätöstä! Tuo on se jakso jossa vasta alkaa selvitä millaisesta ihmisestä on kyse. Treffikulttuuriin kuuluu se että antaa molemmille tilaa ja mahdollisuuden tehdä päätöstä ja ennen kaikkea tutustua rauhassa! Tietysti on aina niitä hulluja jotka alkavat puhua yhteenmuutosta jo muutaman tapaamisen jälkeen, mutta niiden kanssa deittailu kannattaa lopettaa ajoissa ettei joudu sairaalloisen mustasukkaisen ihmisen alistamaksi tulevassa parisuhteessa. Näillä neuvoilla pärjää.

      • Kerta riittää
        ja harkiten... kirjoitti:

        Kahdeksan kertaa, huh huh. Itse näen jo ekalla kerralla onko mitään kiinnostusta seksuaalisella tasolla. Muilla kerroilla voi ehkä nähdä enempi että onko suhteella mitään tulevaisuutta. Joskus se seksuaalinenkin mielenkiinto tyssähtää kun alkaa tajuta ettei ole kauheammin toisen kanssa mitään yhteistä, vaikka esim. ulkonäkö olisikin ihan ok.

        Mutta jokaisen pidemmän suhteeni olen aloittanut ilman mitään erityisiä tapailuja sen kummemmin, eli on alettu seurustelemaan heti ekasta tapaamisesta. Ne joita jään "tapailemaan" todennäköisesti putoavat elämästäni pois ennemmin tai myöhemmin.

    • kumppania, joka vie jalat alta. On pieni mahdollisuus löytää tuollainen ja silloinkin kyse saattaa olla narsisti tai kuolema.

    • Anonyymi

      Ekalla kertaa jännitin,en ollut oma itseni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      253
      2385
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1804
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1515
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      331
      1503
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1055
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      917
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      720
    10. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      204
      717
    Aihe