Hei Vaimo!

Minun mieheni ei ollut pettäessään huora. Eikä ymmärtääkseni toinen nainenkaan. Rahaa ei vaihdettu puolin eikä toisin.

Minun mieheni ihastui ja petti. Sai sivusuhteesta jännitystä ja niitä asioita joita ei kokenut olevan meidän suhteessa sillä hetkellä.

Toinen nainen oli aivan tavallinen ihminen joka ihastui mieheeni. Syytän/syytin toki häntä siitä ajatuksesta, että hän sotkeentui tietoisesti kahden ihmisen väleihin ja aiheutti osaltaan minulle paljon pahaa mieltä, vaikka hän, kuten myös miehenikin, olisi voinut valita toisin.

Mutta huoraksi en ole koskaan haukkunut. Tai huorana pitänyt. Hän elää ja vastaa omasta elämästään ja teoistaan. Totta kai toivon, että hän jossain vaiheessa elämäänsä ymmärtää, miten hänen osallisuutensa on aiheuttanut toiselle ihmiselle pahaa. Mutta jos hän ei tajua, niin sitten ei. Toivoahan aina voi.

Pettämisessä kauheaa oli juuri se tunne, että kaksi ihmistä on leikitellyt minunkin elämälläni. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut vain heistä kahdesta. Ja kaikista hirveintä on se, että toinen näistä ihmisistä on ollut se, johon olen eniten luottanut, ja rakastanut. Hän on ensisijaisesti vastuussa, mutta minun mielestäni jokaisella toisella naisella/miehellä täytyisi olla (varmaan onkin suurimmalla osalla) joku käsitys ja ymmärrys omien tekojensa ja valintojensa seurauksista. Se miten näihin seurauksiin asennoituu on toki jokaisen oma asia, mutta ne seuraukset eivät katoa, vaikka ei pitäisi itseään millään tavalla osallisena ja vastuussa.

Tuntuu niin käsittämättömältä tällä palstalla vallitseva vihamielisyys, haukkuminen ja kilpailu. Myönnän toki, että ensimmäisinä viikkoina oli hirvittävän paljon helpompi kohdistaa kaikki viha, hämmennys ja suru toiseen naiseen. Se on varmaan aivan ymmärrettävää jos miettii sitä, miten isosta petoksesta on kyse. Kyse ei ole tekstareista, seksistä tai sanotuista sanoista, vaan siitä, että minun oma käsitykseni ja ymmärrykseni minun elämästäni varastetaan minulta. Luulin eläväni aivan toisenlaista elämää kuin todellisuudessa elin. Ja tuon varkauden tekijä on ihminen, johon olen luottanut vuosikausia. Sen hyväksyminen on hirvittävän vaikea ja kipeä asia.

Mitä toinen nainen on sitten ajatellut, tuntenut ja kokenut, on minulle aivan pimeän peitossa. Mutta eivät hänen kokemuksensa ole yhtään sen vähempiarvoisia kuin minunkaan. Uskon, että hän on kokenut myös tulleensa jollain tavalla petetyksi tai huijatuksi. Se on kauhea tunne.

Pettämisessä on oikeastaan vain häviäjiä, jos pettäjä ei rakastu niin lujasti sivusuhteeseensa, että on valmis jättämään puolisonsa ja aloittamaan uuden elämän tämän kanssa. Ja jollain kummalla tavalla se vaihtoehto tuntuu helpoimmalta hyväksyä. Siinä on kuitenkin pettämiselle niin iso ja painava lähtökohta, että petetyn on aika vaikea sanoa, että "et saa rakastua ja aloittaa elämääsi rakastamasi ihmisen kanssa". Joskus elämässä käy niin, että löytää "sen oikean" vasta puolisoaan myöhemmin. Ei siinä ole nokan koputtamista kenelläkään. Eikä sellaista ihmistä pidä väärässä ihmissuhteessa mikään tai kukaan. Ei edes roikkuva vaimo. Enkä usko, että yksikään vaimo haluaa jäädä suhteeseen miehen kanssa joka ilmoittaa rakastavansa toista ja haluavansa aloittaa elämän tämän kanssa. Aika sairas saa olla, että käy siinä vaiheessa tielle makaamaan.

Pahinta on ne, jotka "aloittavat" uudestaan petetyn kanssa, ja jatkavat vanhaa menoa. Sellaiset ihmiset voisi heittää jonnekin ristikon taakse. Se sotii kaikkea ihmisyyttä vastaan. Ja siihen osallistuva sivusuhdekin (tietoisena asiasta) ylittää kyllä ainakin minun mielestäni jonkun hyvin ison kynnyksen.

vastaa kirjoitti:

Minun mieheni ei ollut pettäessään huora. Eikä ymmärtääkseni toinen nainenkaan. Rahaa ei vaihdettu puolin eikä toisin.

Minun mieheni ihastui ja petti. Sai sivusuhteesta jännitystä ja niitä asioita joita ei kokenut olevan meidän suhteessa sillä hetkellä.

Toinen nainen oli aivan tavallinen ihminen joka ihastui mieheeni. Syytän/syytin toki häntä siitä ajatuksesta, että hän sotkeentui tietoisesti kahden ihmisen väleihin ja aiheutti osaltaan minulle paljon pahaa mieltä, vaikka hän, kuten myös miehenikin, olisi voinut valita toisin.

Mutta huoraksi en ole koskaan haukkunut. Tai huorana pitänyt. Hän elää ja vastaa omasta elämästään ja teoistaan. Totta kai toivon, että hän jossain vaiheessa elämäänsä ymmärtää, miten hänen osallisuutensa on aiheuttanut toiselle ihmiselle pahaa. Mutta jos hän ei tajua, niin sitten ei. Toivoahan aina voi.

Pettämisessä kauheaa oli juuri se tunne, että kaksi ihmistä on leikitellyt minunkin elämälläni. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut vain heistä kahdesta. Ja kaikista hirveintä on se, että toinen näistä ihmisistä on ollut se, johon olen eniten luottanut, ja rakastanut. Hän on ensisijaisesti vastuussa, mutta minun mielestäni jokaisella toisella naisella/miehellä täytyisi olla (varmaan onkin suurimmalla osalla) joku käsitys ja ymmärrys omien tekojensa ja valintojensa seurauksista. Se miten näihin seurauksiin asennoituu on toki jokaisen oma asia, mutta ne seuraukset eivät katoa, vaikka ei pitäisi itseään millään tavalla osallisena ja vastuussa.

Tuntuu niin käsittämättömältä tällä palstalla vallitseva vihamielisyys, haukkuminen ja kilpailu. Myönnän toki, että ensimmäisinä viikkoina oli hirvittävän paljon helpompi kohdistaa kaikki viha, hämmennys ja suru toiseen naiseen. Se on varmaan aivan ymmärrettävää jos miettii sitä, miten isosta petoksesta on kyse. Kyse ei ole tekstareista, seksistä tai sanotuista sanoista, vaan siitä, että minun oma käsitykseni ja ymmärrykseni minun elämästäni varastetaan minulta. Luulin eläväni aivan toisenlaista elämää kuin todellisuudessa elin. Ja tuon varkauden tekijä on ihminen, johon olen luottanut vuosikausia. Sen hyväksyminen on hirvittävän vaikea ja kipeä asia.

Mitä toinen nainen on sitten ajatellut, tuntenut ja kokenut, on minulle aivan pimeän peitossa. Mutta eivät hänen kokemuksensa ole yhtään sen vähempiarvoisia kuin minunkaan. Uskon, että hän on kokenut myös tulleensa jollain tavalla petetyksi tai huijatuksi. Se on kauhea tunne.

Pettämisessä on oikeastaan vain häviäjiä, jos pettäjä ei rakastu niin lujasti sivusuhteeseensa, että on valmis jättämään puolisonsa ja aloittamaan uuden elämän tämän kanssa. Ja jollain kummalla tavalla se vaihtoehto tuntuu helpoimmalta hyväksyä. Siinä on kuitenkin pettämiselle niin iso ja painava lähtökohta, että petetyn on aika vaikea sanoa, että "et saa rakastua ja aloittaa elämääsi rakastamasi ihmisen kanssa". Joskus elämässä käy niin, että löytää "sen oikean" vasta puolisoaan myöhemmin. Ei siinä ole nokan koputtamista kenelläkään. Eikä sellaista ihmistä pidä väärässä ihmissuhteessa mikään tai kukaan. Ei edes roikkuva vaimo. Enkä usko, että yksikään vaimo haluaa jäädä suhteeseen miehen kanssa joka ilmoittaa rakastavansa toista ja haluavansa aloittaa elämän tämän kanssa. Aika sairas saa olla, että käy siinä vaiheessa tielle makaamaan.

Pahinta on ne, jotka "aloittavat" uudestaan petetyn kanssa, ja jatkavat vanhaa menoa. Sellaiset ihmiset voisi heittää jonnekin ristikon taakse. Se sotii kaikkea ihmisyyttä vastaan. Ja siihen osallistuva sivusuhdekin (tietoisena asiasta) ylittää kyllä ainakin minun mielestäni jonkun hyvin ison kynnyksen.

Erittäin hyvin kirjoitettu ja nostettu esiin asian tunnepuoli. Tuskin pettäjä osaa tietoisesti ajatella, miten paljon siitä voi lopulta seurata tuskaa - kaikille osapuolille. Hetken ihastuminen ja sen hallitseminen ei kuitenkaan aina onnistu. Itse aikanaan ajattelin, että mieheni rakastar on varmasti ihan kiva ihminen, koska kukapa nyt suhteeseen alkaisi kammottavan ihmisen kanssa. "Sitä jotain" ihminen voi kokea pitkässä parisuhteessa myös muihin, kuin omaan kumppaniinsa. Niin se vain menee. Se on asia sitten ihan erikseen kuinka moni kykenee vastustamaan kiusausta. Mitä vähemmän on mahdollisuuksia, sitä todennäköisemmin pysyy uskollisena.