Miehen kiusaajako

Palstan kokemattomana käyttäjänä laitoin tän saman viestin ensin väärään paikkaan mutta kokeillaampas, jos täältä irtoaisi vastauksia.

Olen vakituisessa parisuhteessa ollut jo vuosia mieheni kanssa ja meillä on oikeasti hyvä suhde mutta eihän meillä samanlaista kiihkoa enää ole kuin seurustelun alussa. Aah sitä tunnetta kun toista halusi niin, että päässä huimasi ja kädet täris ku oli niin kiire saada mieheltä housut pois jalasta. Meillä on lapsiakin ja arki on ihan mukavaa mutta minua surettaa ku en saa tuntea tuota tunnetta enää kotona niin usein. No, käymme sillointällöin (harvoin) ulkona erikseen ja täytyy sanoa, että silloin otan illasta kaiken irti! Vedän kännit (en liikaa ikinä, vaan just sopivasti, että on hyvä fiilis), tanssin, flirttailen komeiden miesten kanssa ja luon piiiitkiä katsekontakteja miehiin. Parasta on jos mies ymmärtää pysyä kuitenkin tarpeeksi kaukana minusta, eikä tule lähentelemään. Juttelemaan saa tulla mielelläänkin, mutta silloin pitää pysyä asialinjalla. Kerään kyllä ulkonäölläni huomiota ja rakastan tanssimista ja nautin yleensäkin huomiosta.

Ésim. yksi kiihottavin kokemukseni baarissa oli pari vuotta sitten, kun aivan tavallisen näköinen mies (samanikäinen, kuin minä) katseli mua baarissa pitkään. Hän oli miesjoukon kanssa liikkeellä ja jutteli kavereilleen samalla mutta katseli kokoajan mua kun olin tanssimassa. Ajattelin jo, että tuosta tulee ongelmia, et varmasti tulee liimautumaan kiinni ku on noin nuorikin (yleensä vanhemmat miehet kestää leikkiä paremmin), mutta eipäs tullutkaan! koko illan pelattiin silmäpeliä ja vaikka miehen ulkonäkö oli aivan tavallinen (yleensä vaadin hyvää ulkonäköä) niin oli älyttömän kiihottavaa ku mies malttoi pysyä minusta "kaukana" mutta loppuillasta jo ahmi katseellaan. Vähän ennen valomerkkiä narikassa tuli ottamaan kädestä kiinni ohimennen ja kuiskasi, että oot kaunein nainen mitä oon ikinä nähnyt ja lähti vaan pois. Kun mä sinä yönä tulin kotiin oman miehen kainaloon, harrastettiin melkosen kiihkeää seksiä ja ihan vaan sen toisen miehen ansiosta:)

Mä olen aina ollut tarkka siitä kenen kanssa menen sänkyyn. Seksikumppaneita (jotka johti yhdyntään) on ollu 5 nykyinen mieheni mukaan laskettuna. Jos olisin sinkku luku olisi korkeintaan 7-8... Eli pari sellasta tapausta on vuosien saattoon mahtunut, että mukaan olisin lähtenyt, ellen olisi suhteessa. Nämä miehet tunnen hyvin ennestään.

Mieheni tietää, että saan baarissa huomiota ja olemme keskustelleet aiheesta. Olen myös kertonut, että minua imartelee komeiden miesten huomio mutta että en aio koskaan häntä pettää. Tunnen, että hän luottaa minuun ja siksi minulle on päivänselvää pitää rajoistani kiinni vaikka kiusaus olisi suuri. Lapsista nyt puhumattakaan, haluan että meidän perhe pysyy ehjänä. Mies saa baarissa myös huomiota ja pystyn käyttäytymään asiallisesti ja luotan mieheeni. Kieltämättä jos mieheni juttelee jonkun naisen kanssa, mun on pakko käydä paikanpäällä pyörähtämässä ja nonverbaalisesti ilmoittaa reviiristäni mutta juttelemaan saa kyllä jäädä toisen naisen kanssa:D Olen kertonut miehelleni, että tykkään miesten huomiosta ja hänenkin tulisi olla vain tyytyväinen, että oma muija viehättää. Silti koen olevani reilumpi elämänkumppani, kuin moni muu lähipiiristäni. Mainittakoon vielä, että minä en flirttaillessani mieti onko mies varattu vai ei mutta jos tyttöystävä selvästi pyörii ympärillä niin silloin en lähde hommaan mukaan. Vaimo voi toki olla kotonakin ja sormus taskussa mutta nyt "toimitaankin" vain lähinnä ajatustasolla ja miehen vastuulle jätän sen minkälaisen vaikutelman hän itsestään antaa. Ja mainittakoon vielä, että jo pelkästään lastenkin takia tämä baarissa hyppääminen on hyvin vähäistä, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa tulee käytyä. Nyt vaan mielipidettä kehiin, oonko täys nar**u?
12266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

nyt itelle tulee mieleen, että kaipaat just huomiota ja sitä jännitystä mitä sun suhde aikoinaan sulle tarjosi. Realistina tajuat riskit ja mitä menetät jos tietyn kynnyksen ylität. Etkä selkeesti halua sitä kynnystä ylittää, mutta huomio ja haluttavana oleminen kiehtoo sua. Toi on minsuta sitä kun oma suhde alkaa olla kaurapuuroa, tuttua ja turvallista, mutta hiukka jo tylsää ja ennalta arvattavaa. Ilmeisesti siis joku vaihe, kun kaipais piristettä. Mut oma suhde junnaa...

Ei kait siinä mitään, jos tosiaan flirttiä pidemmälle et lähde ja mieheskin tuon tilanteen tietää ja hyväksyy. :) Toisaalta jos etenee flirttiä pidemmälle, pitää tietää et sillä on hintansa. Tapahtui mitä vaan sitten oman suhteen suhteen, niin itse teki valinnan ja itse kantaa seuraukset.

Äänestä

joo.

Äänestä

nainen

Äänestä

Moni naimisissa oleva nainen on vannonut ettei ikinä petä puolisoaan ja toisin on käynyt.
Siihen tarvitaan oikea tunne, oikea paikka, oikea mies/nainen. Narsistit ovat erittäin taitavia kiertämään ihmiset pikkusormensa ympärille

Äänestä

mielestä käytöksesi on ok, niin mitäpä muut siihen ovat neuvomaan. Mutta.. ne baarin miehet.. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei loukkaa tai satuta ketään syyttä suotta. Humalassa rajat voivat hämärtyä ja toisen reaktioita ei osaa lukea selkeästi.

Äänestä

Et ole mikään narttu, vaan ainoastaan tavisjuntti, jonka elämän suurin kliimaksi on käydä baarissa. Kuule valomerkin aikaan kuka tahansa nainen saa kuulla olevansa maailman kaunein, jollei nyt ihan suohirviö ole. Vähän epäilen, että olet hölmöläinen.. ja mies.

Pääsiskö tää palsta ennätysten kirjaan idioottien kirjoitusten laatijoiden ansiosta? Sulla se punainen lanka ei ainakaan oikein pelitä.

Äänestä

En voisi ajatellakaan tuollaista elämää, jossa joutuisi tyytymään pelkkään tuijotteluun..

Äänestä

sitähän saa äijä olla tyytyväinen, että muillekkin kelpais.
Mä en osaa olla omasta naisestani mustis, kun luotan siihen ja niin sen pitää suhteessa ollakkin. Ethän sä ole mitään väärää tehnyt. Olen sitä mieltä, että ei sillä väliä ole missä ruokahalun herättää, kun vaan käy kotona syömässä.

Tietenkin olisi ihan eri asia, jos se kumppani olisi mustis, paitti se ei olisi sitten mun kumppani.

Äänestä
  • ihan normaalia käytöstä parisuhteessa, jossa ei olla mustasukkaisia. Seksilelujen lisäksi voi vähän leikkiä alkuleikkiä raflassa, niin molemmat saa hyvät kyydit kotona :D

    Äänestä

  • kunhan tulee kotiin syömään :) just näin sen pitäis mennä.

    Äänestä

Suhteenne on muuttunut jo arkipäiväiseksi ja pysyy koossa kuin liimattuna.
Teillä nuo asiat näyttävät toimivan harvinaisen hyvin kumpikin tietää sopivuuden rajat ja pystyy luottamaan toiseensa ja on luottamuksen arvoinen.
Turha keneltäkään on vaatia ettei huomaisi koskaan enää vastakkaisen sukupuolen viehätysvoimaa tai ilahtuisi sen edustajan huomuiosta vain siksi kun nyt sattuu olemaan nykyään se "mun kulta"Kaikki vaan eivät tunnu ymmärtävän ettei todellisuus ole sellainen.

Ei teidän suhteenne ole mitään ongelmaa vaan teillä menee oikein hyvin.

Äänestä

"Nyt vaan mielipidettä kehiin, oonko täys nar**u?"


Näh, pelkkä teinipissis lähinnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


I\I 28 v kirjoitti:

Palstan kokemattomana käyttäjänä laitoin tän saman viestin ensin väärään paikkaan mutta kokeillaampas, jos täältä irtoaisi vastauksia.

Olen vakituisessa parisuhteessa ollut jo vuosia mieheni kanssa ja meillä on oikeasti hyvä suhde mutta eihän meillä samanlaista kiihkoa enää ole kuin seurustelun alussa. Aah sitä tunnetta kun toista halusi niin, että päässä huimasi ja kädet täris ku oli niin kiire saada mieheltä housut pois jalasta. Meillä on lapsiakin ja arki on ihan mukavaa mutta minua surettaa ku en saa tuntea tuota tunnetta enää kotona niin usein. No, käymme sillointällöin (harvoin) ulkona erikseen ja täytyy sanoa, että silloin otan illasta kaiken irti! Vedän kännit (en liikaa ikinä, vaan just sopivasti, että on hyvä fiilis), tanssin, flirttailen komeiden miesten kanssa ja luon piiiitkiä katsekontakteja miehiin. Parasta on jos mies ymmärtää pysyä kuitenkin tarpeeksi kaukana minusta, eikä tule lähentelemään. Juttelemaan saa tulla mielelläänkin, mutta silloin pitää pysyä asialinjalla. Kerään kyllä ulkonäölläni huomiota ja rakastan tanssimista ja nautin yleensäkin huomiosta.

Ésim. yksi kiihottavin kokemukseni baarissa oli pari vuotta sitten, kun aivan tavallisen näköinen mies (samanikäinen, kuin minä) katseli mua baarissa pitkään. Hän oli miesjoukon kanssa liikkeellä ja jutteli kavereilleen samalla mutta katseli kokoajan mua kun olin tanssimassa. Ajattelin jo, että tuosta tulee ongelmia, et varmasti tulee liimautumaan kiinni ku on noin nuorikin (yleensä vanhemmat miehet kestää leikkiä paremmin), mutta eipäs tullutkaan! koko illan pelattiin silmäpeliä ja vaikka miehen ulkonäkö oli aivan tavallinen (yleensä vaadin hyvää ulkonäköä) niin oli älyttömän kiihottavaa ku mies malttoi pysyä minusta "kaukana" mutta loppuillasta jo ahmi katseellaan. Vähän ennen valomerkkiä narikassa tuli ottamaan kädestä kiinni ohimennen ja kuiskasi, että oot kaunein nainen mitä oon ikinä nähnyt ja lähti vaan pois. Kun mä sinä yönä tulin kotiin oman miehen kainaloon, harrastettiin melkosen kiihkeää seksiä ja ihan vaan sen toisen miehen ansiosta:)

Mä olen aina ollut tarkka siitä kenen kanssa menen sänkyyn. Seksikumppaneita (jotka johti yhdyntään) on ollu 5 nykyinen mieheni mukaan laskettuna. Jos olisin sinkku luku olisi korkeintaan 7-8... Eli pari sellasta tapausta on vuosien saattoon mahtunut, että mukaan olisin lähtenyt, ellen olisi suhteessa. Nämä miehet tunnen hyvin ennestään.

Mieheni tietää, että saan baarissa huomiota ja olemme keskustelleet aiheesta. Olen myös kertonut, että minua imartelee komeiden miesten huomio mutta että en aio koskaan häntä pettää. Tunnen, että hän luottaa minuun ja siksi minulle on päivänselvää pitää rajoistani kiinni vaikka kiusaus olisi suuri. Lapsista nyt puhumattakaan, haluan että meidän perhe pysyy ehjänä. Mies saa baarissa myös huomiota ja pystyn käyttäytymään asiallisesti ja luotan mieheeni. Kieltämättä jos mieheni juttelee jonkun naisen kanssa, mun on pakko käydä paikanpäällä pyörähtämässä ja nonverbaalisesti ilmoittaa reviiristäni mutta juttelemaan saa kyllä jäädä toisen naisen kanssa:D Olen kertonut miehelleni, että tykkään miesten huomiosta ja hänenkin tulisi olla vain tyytyväinen, että oma muija viehättää. Silti koen olevani reilumpi elämänkumppani, kuin moni muu lähipiiristäni. Mainittakoon vielä, että minä en flirttaillessani mieti onko mies varattu vai ei mutta jos tyttöystävä selvästi pyörii ympärillä niin silloin en lähde hommaan mukaan. Vaimo voi toki olla kotonakin ja sormus taskussa mutta nyt "toimitaankin" vain lähinnä ajatustasolla ja miehen vastuulle jätän sen minkälaisen vaikutelman hän itsestään antaa. Ja mainittakoon vielä, että jo pelkästään lastenkin takia tämä baarissa hyppääminen on hyvin vähäistä, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa tulee käytyä. Nyt vaan mielipidettä kehiin, oonko täys nar**u?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu