Veljen kuolemasta

Isoveljeni kuoli 2 vuotta sitten. Rakkaan veljen menetys oli tähänastisen elämäni pahin isku. Suru oli todella syvä. Oman elämän palikat olivat pahasti hukassa. Ahdistusta kesti pitkään. Aika on kuitenkin helpottanut oloa: jatkuva tuska on poissa, suru ja kaipaus jäljellä. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita: veli oli mielessä illalla nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä. Tuntui, että elämässä ei ole muuta, kuin syvää surua. Nyt asia palautuu mieleen tiettyinä päivinä: veljen syntymäpäivä, kuolinpäivä, joulu. Silloin kaipaus iskee taas ja itku saa vallan.

Menetykseen on kuitenkin pikkuhiljaa tottunut. Aika parantaa haavat, mutta jättää arvet; ehkä on hyvä näin.

Kaikille läheisensä menettäneille toivon voimia jaksamiseen. Aluksi tuntuu todella vaikealta, mutta lopulta tuska helpottaa. Sitten jäävät jäljelle hyvät muistot.
3738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Syvä osanottoni. Itse luen kertoomaasi näkökulmasta, jota en vielä muutama vuosi sitten tiennyt edes mahdolliseksi (näin varhaisessa vaiheessa), vastassa on (nuoren) äitini kuolema, enkä edes näin "valmistautuneena" osaa asiaa käsitellä. On huojentavaa lukea kommentteja surun käsittelystä (viitaten tekstisi viimeisiin lauseisiin), kiitos niistä. Voimia ja jaksamista.

Äänestä

"hyvät muistot"

en tiedä mutta tällä hetkellä tuntuu että muistot (hyvät, huonot ja loput) on se mikä on tuskasta. Että jos voisi muistot poistaa päästään niin olisi parempi. Siis koko ihmisen kai.

Äänestä

Menetin pikkuveljen n. 15 v. sitten liikenneonnettomuudessa. Ensimmäinen pari vuotta oli tosi vaikeaa.
Naivisti oletin että täältä lähdetään niin että vanhimmat ensiksi mutta kun kävikin toisin niin se oli tosi hirveää.

Aika on parantunut haavat mutta ne arvet kyllä jäi.
Pikkuveljen haudalla kyllä aina käydessäni pidän hänelle puhuttelun että saat kyllä selkäsaunan jos vielä kohdataan kun tuollalailla lähdit......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2 vuotta kirjoitti:

Isoveljeni kuoli 2 vuotta sitten. Rakkaan veljen menetys oli tähänastisen elämäni pahin isku. Suru oli todella syvä. Oman elämän palikat olivat pahasti hukassa. Ahdistusta kesti pitkään. Aika on kuitenkin helpottanut oloa: jatkuva tuska on poissa, suru ja kaipaus jäljellä. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita: veli oli mielessä illalla nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä. Tuntui, että elämässä ei ole muuta, kuin syvää surua. Nyt asia palautuu mieleen tiettyinä päivinä: veljen syntymäpäivä, kuolinpäivä, joulu. Silloin kaipaus iskee taas ja itku saa vallan.

Menetykseen on kuitenkin pikkuhiljaa tottunut. Aika parantaa haavat, mutta jättää arvet; ehkä on hyvä näin.

Kaikille läheisensä menettäneille toivon voimia jaksamiseen. Aluksi tuntuu todella vaikealta, mutta lopulta tuska helpottaa. Sitten jäävät jäljelle hyvät muistot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu