naiset miten

Edellä on keskustelu, jossa miesten mielestä naisen tulee antaa, kun mies haluaa. Meillä se tilanne, että minulle käy periaatteessa joka päivä ja kaksikin kertaa, kun olen esim lomalla, mutta taas syksyn tullessa olen äärettömän väsynyt töiden jälkeen. Olen pääasiassa ok tämän "joka päivä ainakin kerran" -periaatteen kanssa, mutta on iltoja, kun en vaan jaksa ja on pakko nukkua. Miehen sex toiveiden takia yöuneni jää monesti tosi vähiin. Aamulla herättyäni hoidan lapset hoitoon ja kouluun ja menen töihin. Mies saa nukkua koko päivän, kun ei tee töitä. Kun tulen kotiin, käyn kaupassa usein ja teen ruokaa, joskin arkena en yleensä mitään kovin ihmeellistä. Mies yleensä nukkuu, kun häärään keittiössä tms. Laitettuani lapset nukkumaan haluaa mies osuutensa. Tässä vaiheessa olen yleensä aivan uuvahtanut ja meinaan nukahtaa kesken sex puuhien. Välillä tulee iltoja, kun en vaan jaksa ja nukahdan. Silloin mies on tosi loukkaantunut. Eilen esim ja tänään ei sitten puhunut minulle sanaakaan. Hän muutenkin vihoittelee minulle siitä, että olen väsynyt.
Miten naiset jaksatte? Tuntuu, että olen entistä väsyneempi, mitä enemmän mieheni syyllistää minua väsymyksestä.
4352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lähi-idästäkö vai Afrikastako sä tuollaisen laiskamadon olet löynnyt? Niissä maissahan miehet teettävät kaikki työt naisilla, ja itse vain lorvivat. Itse en iki-maailmassa olisi huolinut miestä joka ei päivän mittaan tee muuta kuin nukkuu ja nai.

Normi-suomi-miehen kanssa seksiä kyllä jaksaa harrastaa, koska hän kohtelee naistaankin ihmisenä.

Äänestä
  • Kun suostut aina vetelän vellihousun patjaksi. Potkaise se laiska paska sieltä sohvalta töihin!

    Äänestä

miten edes viitsit naida moista laiskamatoa???ja ihan vapaaehtoisesti!
siis mua ei kyllä yhtään huvittaisi ns. "palkita" tuollaista laiskaa PASKAA seksillä!
jos mies ei viitsi nostaa persettään koko päivänä ylös sängystä, muussa mielessä kuin seksin kinuamisen, niin..OIKEESTI!?miksi oi miksi edes olet moisen paskan kanssa ja palkitset "herran" laiskuuden antamalla vielä seksiä siitä hyvästä että;"kiva kun et taaskaan ole tehnyt mitään taloutemme saati kodin siisteyden eteen"..
potki lusmu pellolle ja hanki mies.

Äänestä

Olet selvästi seonnut, hakeudu hoitoon, tarvitset apua psykoterapeutilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaksatte??? kirjoitti:

Edellä on keskustelu, jossa miesten mielestä naisen tulee antaa, kun mies haluaa. Meillä se tilanne, että minulle käy periaatteessa joka päivä ja kaksikin kertaa, kun olen esim lomalla, mutta taas syksyn tullessa olen äärettömän väsynyt töiden jälkeen. Olen pääasiassa ok tämän "joka päivä ainakin kerran" -periaatteen kanssa, mutta on iltoja, kun en vaan jaksa ja on pakko nukkua. Miehen sex toiveiden takia yöuneni jää monesti tosi vähiin. Aamulla herättyäni hoidan lapset hoitoon ja kouluun ja menen töihin. Mies saa nukkua koko päivän, kun ei tee töitä. Kun tulen kotiin, käyn kaupassa usein ja teen ruokaa, joskin arkena en yleensä mitään kovin ihmeellistä. Mies yleensä nukkuu, kun häärään keittiössä tms. Laitettuani lapset nukkumaan haluaa mies osuutensa. Tässä vaiheessa olen yleensä aivan uuvahtanut ja meinaan nukahtaa kesken sex puuhien. Välillä tulee iltoja, kun en vaan jaksa ja nukahdan. Silloin mies on tosi loukkaantunut. Eilen esim ja tänään ei sitten puhunut minulle sanaakaan. Hän muutenkin vihoittelee minulle siitä, että olen väsynyt.
Miten naiset jaksatte? Tuntuu, että olen entistä väsyneempi, mitä enemmän mieheni syyllistää minua väsymyksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu