ahdistaa

normaalia, että joskus tulee levoton ja paha olo. Joskus tuntuu aivan kamalalta,
joskus taas on mukavampaa.
Elämä on.

kannattaisihan tuosta neuvolassa ja miehesi kanssa jutella, ehkä se jo auttaa? Odotatko itseltäsi liikaa? Oletko suorittaja jolla on nykyistä askaretta tehdessä mielessä mitä kaikkea on vielä tekemättä? Oletko "superäiti ja -vaimo"? Onhan myös raskauden jälkeinen masennus mahdollinen syy (joka ilmenee ahdistuksena), hormoonitoimintakin voi vaikuttaa?

Opettele rentoutumistekniikoita (googlaa) ja yritä keskittyä siihen että nautit hyvällä omallatunnolla omasta vapaa-ajastasi (eli silloin kun isä on lapsen kanssa) omana itsenäsi (et äiti-ihmisenä jonka on oltava koko ajan valmiudessa). Tahdin hidastaminen, hetkessä eläminen, omien odotusten ja suorittamisen vähentäminen ja tietoisesti stressin aiheiden vähentäminen (mieti millä on oikeasti merkitystä) on auttanut minulla. Ja jos tuntuu että esim. kuukauden päästä ei ole muutosta parempaan tai ahdistus pahenee niin kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Päiväkirjaa pitämällä saa seurattua omaa vointia ja taitaa sillä olla jonkinlaista terapeuttista vaikutustakin: kirjoita joka päivä (vaikkapa vain ranskalaisin viivoin) mitä hyvää päivässä on, mitä huonoa, mikä painaa mieltä, mitä "oireita" on, mikä pelottaa jne. Oliko päivässä enemmän positiivista vai negatiivista? Kun asiat on paperilla niin pystyt konkreettisemmin mieltämään mikä sinua ahdistaa ja onko niistä asioista oikeasti syytä ottaa stressiä.. Ja samalla saat seurattua miten mielialasi käyttäytyy esim. tuolla kuukauden jaksolla.

Tahdin hidastaminen ja rentoutuminen aina kun mahdollista on auttanut minua paljon, samoin päiväkirjan pitäminen on selkeyttänyt ajatuksiani ja saanut minut käsittelemään ahdistusta paremmin. Kokeile jos ne sopisivat myös sinulle. Jaksamista!

Mä kiinnitin huomiota tuohon "taas sitä samaa vaan jatkuu". Toi on ahdistanut mua itseänikin: arki vauvan kanssa on monotonista samojen asioiden toistoa. Nautin suuresti kun vauvan kanssa olemiseen alkoi löytyä päivärytmiä alun kaaoksen jälkeen, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin oon jo kyllästynyt samaa rataa junnaaviin päiviin. Tutut rutiinit on tärkeitä lapselle ja sillä sitten psyykkaan itseäni.
Onhan vauva ihana, myös meillä toivottu ja kovasti odotettu pakkaus, mutta joskus haluaisin puuhailla jotain omaa juttua päämäärättömästi ja haahuillen kelloon katsomatta. Ei tätä "aha, nyt on uniaika, nyt sosetta, nyt uutta vaippaa, nyt pihalle"rallia. Hoidan vauvaa paljon yksin, joten tämä ralli luonnollisesti kaatuu mun päälle.