Erottiin avomiehen kanssa jokunen kuukauusi sitten. Yhteinen päätös vuosien jälkeen, oli liika vaikeaa, vaikka rakkautta piisasikin. Nyt on jotenkin rauhallinen, mutta yksinäinen olo. Mulla on ystäviä, oikein hyviäkin, joiden kanssa olen ollut yhteydessä suhteen aikanakin, mutta nyt kun se rakkain on pois ja asun taas yksin, en voi välttyä yksinäisiltä tunteita. Suurin osa ystävistä on myös perheellistynyt eikä heitä tapaa yhtä usein. Ja hyvä ystävä ei vaan ole sama asia kuin oma rakas.
Vinkkejä?
Olen koittanut tehdä asioita ja olla viettämättä liikaa aikaa kotona. Siellä tulee usein surullinen kun se on nyt niin tyhjä ja hiljainen (exä muutti pois). Joskus ajattelen, että löytäisipä sitä pian itsensä uudesta suhteesta, mutta toisaalta ei voi oikein edes kuvitella olevansa kenenkään toisen kanssa. Exän kanssa ei ole oikein yhteenpaluumahdollisuutta, siinä suhteessa oli ongelmia, joita ei saatu ratkottua hyvällä tahdollakaan (henkistä epätasapainoa jne) ja se oli vaan liian raskas.
En myöskään tajua missä voisin edes jossain vaiheessa löytää uuden kumppanin. Ravintolat ja alkoholi ei kiinnosta, harrastuksia on mutta en ole tähän mennessä kyllä käynyt niissä riennoissa pariutumismielessä.
Nettideittailu? Öööh...
Olemme yhteydessä satunnaisesti exän kanssa, siitä tulee hetkeksi lämmin ja hyvä olo.
Vinkkejä?
Olen koittanut tehdä asioita ja olla viettämättä liikaa aikaa kotona. Siellä tulee usein surullinen kun se on nyt niin tyhjä ja hiljainen (exä muutti pois). Joskus ajattelen, että löytäisipä sitä pian itsensä uudesta suhteesta, mutta toisaalta ei voi oikein edes kuvitella olevansa kenenkään toisen kanssa. Exän kanssa ei ole oikein yhteenpaluumahdollisuutta, siinä suhteessa oli ongelmia, joita ei saatu ratkottua hyvällä tahdollakaan (henkistä epätasapainoa jne) ja se oli vaan liian raskas.
En myöskään tajua missä voisin edes jossain vaiheessa löytää uuden kumppanin. Ravintolat ja alkoholi ei kiinnosta, harrastuksia on mutta en ole tähän mennessä kyllä käynyt niissä riennoissa pariutumismielessä.
Nettideittailu? Öööh...
Olemme yhteydessä satunnaisesti exän kanssa, siitä tulee hetkeksi lämmin ja hyvä olo.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oletteko yrittäneet tehdä tuolle henkiselle epätasapainolle jotain? Me menimme psykiatrille, mieheni raahasi minut sinne. Minulla alkoi psykoterapia ja masennuslääkitys. Meille suositeltiin myös pariterapiaa, mutta en tiedä tuleeko siitä koskaan mitään vai onko nyt jo liian myöhäistä. Mieheni on muuttanut jo pois, tosin käy minua väölillä katsomassa, pussaakin, joten aivan lopullisesti emme ole vielä eronneet... Olen itse nyt todella epätasapainoinen, mutta täytyy vain yrittää jaksaa aina seuraavaan päivään, josko nuo lääkkeet alkaisivat auttamaan. Ja pidemmällä tähtäimellä, jos psykoterapia saisi tasoitettua sisälläni olevia ongelmia... Haluaisin vielä vakituisen ja rakastavan suhteen mieheni kanssa. Tähän saakka suhteessamme on ollut rakkautta, mutta liikaa kontrollointia ja hallitsevuutta minun puoleltani, jonka vuoksi kumpikaan ei ole ollut oikeastaan onnellinen :'(
Joo, kyllä me asioita yritettiin hoitaa, mutta pari vuotta sain jankuttaa psykiatrille menosta ja melkein toiset pari terapian aloittamisesta ja varmaan tän väsytystaistelun tuloksena uuvuin itsekin. Lopulta mies taipui molempiin, mutta paraneminen on tosi hidasta ja usein siinä tunnuttiin menevän takapakkiakin, ja varmaan osa on ihan luonnettakin, eikä se miksikään terapian tai lääkityksen avulla muutu. Summa summarum, mä voin siinä sivussa itse koko ajan varsin huonosti, huonommin kuin voin nyt kun olen yksin, vaikka kova ikävä onkin.
Hyvä purkaa näitä asioita sanoiksi. Tossahan mä tulin juuri itse sanoneeksi tärkeän asian: että nyt on oma hyvinvointi parempi ja sen kait pitäisi kuitenkin olla olla se kaikista tärkein asia. Jokainen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja jos se on jatkuvasti vaakalaudalla suhteessa toisen ihmisen kanssa, on varmaan vaan pakko jättää se suhde taakseen. Mä luin muuten jostain tutkimuksen, jossa todettiin, että 38% mielenterveysongelmista kärsivien läheisistä sairastuu/romahtaa itsekin siinä vaiheessa, kun läheinen hakeutuu hoitoon. Se on hurja luku, ja uskon itsekin kuuluvani joukkoon - ei tää ihan normaalia väsymystä ole.
Rankkaa tässä on vaan se, että rakkaus ei kuollut, eikä varmaan kuole koskaan. Mulla on mun exän kanssa sellainen yhteys, edelleen, jota on vaikea kuvitella syntyvän kenenkään toisen kanssa.
Mä toivon sulle Jossulainen parempaa tulevaisuutta ja toivottavasti teidän asiat korjaantuu. Sä olet kuitenkin hakeutunut hoitoon, mikä on se kaikkein tärkein asia.
moi!
mulla täällä kans ihan helkkarin huono olla,erosin rakkaastani maanantaina..täysin yllättäen,jätti toisen takia,vaikka kuvittelin kaiken olevan hyvin..arki meni hyvin,seksi sujui,minun mielestäni siis kaikki oli paremmin kuin hyvin..mieheni taisi olla aika hyvä näyttelijä,tai sitten rakkaus iski häneen yllättäen? on niin paha olla,ei pysty nukkumaan,ei syömään..kaikki ajatukset pyörii niissä arkisissa,pienissä hyvissä asioissa..miten ikinä voin selvitä?
Jos et todella usko ja halua mennä takaisin exäsi ja jos teillä ei ole lapsia niin katko yhteyden pito kokonaan se sattuu alussa pirusti ja on vaikeaa mutta on parempi kun että kidutat itseäsi hänen uutisillaan ja näkemisillä. Parempi pistää kylmästi poikki kontakti jos haluat eteenpäin elämässä ja sit teet sen päätöksen et alat menee uutta elämää kohden.
Hei!
Olen itse eronnut, tai exä muutti pois yhteisestä kämpästä kesäkuussa joten kaippa sen eron voi katsoa astuneen siitä voimaan, 4 kk sitten ja olen kokenut hyvin paljon samoja tunteita kuin sinäkin. Eron minun osallani tekee vaikeammaksi se että jälkeenpäin selvisi että exälläni olikin jo alkanut suhteemme viimeisinä kuukausina sutinaa jo uuden kanssa (joka on vielä hänen entisensä useieen vuosien takaa mutta näköjään viehätys on säilynyt;vuosien takaa, me olimme kuitenkin yhdessä 8 vuotta) ja koska olen törmännyt heihin yhdessä parikin kertaa tämän 4 kk aikana, uskon että he ovat pariskunta.
En rakasta exääni enää ja eromme oli oikea päätös, mutta tämä petos ärsyttää ja vihastuttaa! Siitä nyt vaan on yli päästävä, mutta välillä se on vaikeaa. Keskusteluyhteyttä meillä ei exäni kanssa ole, vaikkemme nyt riidoissakaan eronneet.. ei vaan ole enää mitään sanottavaa ja sehän olikin alunperinkin syy miksi erosimme.
Välillä olo on yksinäinen, kaikki ystäväni ovat parillisia. Uutta kumppania en voi itse vielä mitenkään ajatella ja siksikin exän nopea pariutuminen loukkaa ja ärsyttääkin. Tosin eräs ystäväni sanoi viisaasti että vuoden saa erosta toipumiseen varata, koko vuoden kierto on käytävä läpi.. Juhannuksesta olen jo selviytynyt, katsotaan miten joulu ja uusi vuosi menevät.
Itse olen puuhaillut uusia asioita, kuten aloittanut liikunnan kuntokeskuksessa.. kun väsyttää itsensä ei jaksa niin asioita vatvoa. Välillä on hyviä ja välillä sitten huonompia päiviä. Pitää vaan jaksaa viedä itseään ulos ja soitella ihmisille; ystävät ovatkin olleet iso apu!
Mutta toipuminen on pitkä prosessi, eikä aina niin kovin helppoa! Se että kysellään onko jo uutta kiikarissa ei ainakaan auta! ihmiset ovat joskus niin kovin tahdittomia..
Tsemppiä sinulle ja kirjoittele omista fiiliksistäsi, itse sain helpotusta tekstistäsi; että muutkin kokevat samanlaisia asioita kuin itse.
Täysin samat fiilikset täälläkin. Just muutettiin erilleen ja on tosi orpo, yksinäinen ja surullinen olo nyt. En edes tullut jätetyksi, vaan olin itse erossamme jopa aloitteellisempi, mutta nyt sitten mietin täällä yksin mitä oikein oon mennyt tekemään...tuntuu, että oon päästänyt käsistäni jonkun, joka musta oikeesti välitti ja oikeesti rakasti. Järjellä tiedän, että syyt eroon oli painavat enkä olis voinut samoin enää jatkaa, mutta sydän tahtoo huutaa että tää oli virhe. Olin myös suhteen aikana tehnyt hiukan sen virheen, että keskityin mieheen oman sosiaalisen elämän kustannuksella. Onhan mulla edelleen kavereita jne, mutta ne on kaikki joko pariutuneita, tai muualla..ei mulla joka viikonloppu ole seuraa kenen kanssa lähtee kahville, shoppailemaan tms, saati sitten yöelämään. Mulla on myös ihan sama fiilist tuosta, että toisaalta toivon, että löytäisin jonkun uuden, toisaalta en voi uutta kuvitellakaan ja tuntuu ettei kukaan voi koskaan exäni paikkaa ottaa. Olin suhteemme aikanakin hieman ihastunut toiseen mieheen, mutta eipä hänkään tällä hetkellä voisi vähempää kiinnostaa. :(
Kirjoittelin tänne joku aika sitten tuntemuksiani eron jälkeen. Olin silloin tosi surullinen, enkä osannut nähdä sille loppua. Nyt voin helpotukseni myöntää, että kyllä se niin menee, että ajan myötä helpottaa. Minun ei ole enää niin paha olo kuin joku aika sitten. Ex-mies on edelleen tosi rakas ja olemme yhteydessä silloin tällöin, mutta en enää ajattele häntä koko aikaa, eivätkä ajatukset tai yhteydenotot saa hirveää haikeutta ja surua aikaan. Olen jopa käynyt treffeilläkin! Ei siitä nyt sen kummempaa tullut, mutta itselleni koko treffeille suostuminen oli selvä merkki siitä, että alan mennä eteenpäin elämässä ja siksi tärkeä asia.
Voimia kaikille erotuskissa kärvisteleville! Elämä voittaa - hitaasti mutta varmasti.
Täällä yksi avoerosta kärsivä...Erottiin noin kaksiviikkoa sitten.Ja AIVAN mielettömän pahalle tuntuu...
Itse olin ajatellut että olen löytänyt sen loppuelämän ihmisen, kenen kanssa sitten sukuhautaan vierekkäin haudataan...Miten sinisilmäinen sitä on ollutkaan.
Viime kesänä tai aikaisemmin sairastuin masennukseen, johon ymmärsin hakea apua vasta nyt syksyllä. Ja kuten arvaatte diagnoosi oli masennus. Siitä alkoi käynnit psykiatrin luona.
Pääosin keskustelut ovat olleet parisuhteesta ja nykyisestä exästä, hänen vaikutuksesta minuun. Ja kun psykiatri sanoi että minun tulisi ottaa omaa aikaa ja vaatia omia rajoja, mies ei sitä kestänyt. Omaa aikaa otin jumpissa ja kuntosalilla käymällä.No tulos on sitten tämä.
Psykiatrin mukaan miehessä on narsistisia piirteitä.Mutta oli mitä piirteitä hyvänsä, hän on minulle rakas. Ja tämä tekee niin pirun kipeää... minä en olisi halunnut näin käyvän.
Nyt olen yksin vieraassa kaupungissa, tuntemattomien ihmisten kanssa. Tukiverkko on monen sadan kilometrin päässä. Ja olo on niin toivoton....
Älä jää yksin vieraaseen kaupunkiin vaan heti kun terapia alkaa auttaa, niin kerää voimia päästäksesi pois sieltä missä nyt sitten oletkaan..Vaikeaa on jaksaa kaikkea yksin, jos on masentunut. Luultavasti masennuit miehen takia, joten kunhan aikaa kuluu niin alat huomata jaksavasi paremmin. Narsisti koukuttaa, joten siitä irtirepäiseminen vaatii älyttömästi voimia! Sinä kuitenkin voit selvitä voittajana, joten kovasti tsemppiä ja voimia lähetän sinulle!!
on parasta olla, vaikka ei olis ystäviä, on kuitenkin tuttu ympäristö.
Voimaa ja paljon, olen kokenut eron myös ja palasin kotiseudulle, sillä uudessa paikassa ei ollut mitään tuttua enää kun parisuhdekkin loppu.