Lueskelin tuolla alhaalla olevaa juttua siitä miten joku oli eron jälkeen löytänyt heti toisen,myös itse olin sinne kirjoitellut elokuussa. Eli, Mies jätti minut ja oltiin yhdessä 23 vuotta. Noin pari viikkoa meni kun itkin ja itkin vain. Tavallaan olin samaa mieltä että pitäisi erota koska suhteemme ei ollut enää mitään,ei seksiä esim. oltiin vain kavereita jokapäiväistä riitelyä. Nyt olen enemmän käynyt baareissa ja tapaillut muutamana viikonloppuna miehen jonka kanssa on pientä jotain. Tiedän että varmaan yritän paikkailla yksinäisyyttä tai jotain ja menee muutenkin vähän "lujaa". Pidän hirveästi tästä miehestä (hän eronnut vuosi takaperin) mutta tunteet velloo suuntaan ja toiseen...ei näin aikaisin vielä uutta. Olenko tunteeton koska vehtaan jo toisen kanssa? vaikka mieheni se minut jätti ja yhtäkkiä vielä...tarkoitan että laukkuun muutamat vaatteet ja menoksi johonkin kunhan vain pääsee minusta eroon. Taidan alkaa elämään taas teiniaikaa..ei sekään hyväksi ole.
Miksi en tunne mitään enää?
sekaisin kaikesta
142169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jäin itse yksin yli kymmenen vuoden avoliiton jälkeen ja ei tämä helppoa ole:( Mies lähti elämään "uutta teini-ikää" ja minä jäin kotiin itkemään... Tällä hetkellä tuntuu, etten kykene enää koskaan seurustelemaan ja kuitenkin tekemistä pitäisi olla, etteivät "seinät kaadu päälle". Luulen, että ap. kirjoittajan suhde/suhteet ovat toistaiseksi vain ajankulua ja yksinäisyyden karkoitusta, mutta eihän siinä mitään pahaa ole, jos kumpikin tietää, missä mennään? Jos on tosi mielellä pitkässä suhteessa ollut ja tullut jätetyksi niin pahoin pelkään, että tunteet vellovat vielä pitkään ja siinä tilanteessa on tosi vaikea aloittaa uutta, vakavaa suhdetta.
Nyt kävi niin että saan käydä läpi toista jättämistä. Tämä kyseinen ihminen kenen kanssa olen viikonloppuja viettänyt niin ilmoitti että ei ole valmis seurustelemaan,ehkä parempi näin...koska kummallakin on vähän aikaa vasta erosta. Silti kun minut hylättiin ja vaikka hän teki sen suht inhimillisesti niin silti se koskettaa. kysyin häneltä että olenko joku vain...tuli tekstiviestinä että "et ole joku vaan".
Minut on myös jätetty. Mutta myös petetty. Tuntuu todella kurjalta vieläkin, aikaa ei ole kulunut vielä kahtakaan kuukautta. Tapasin jo parin viikon päästä ravintolassa yhden miehen (ystäväni repi minut liikkeelle). Emme ole ehtineet tapailemaan, mutta muuten olemme pitäneet yhteyttä. Ei tosiaan tunnu missään, mutta en haluaisi tulla taas jätetyksi. Enkä missään nimessä petetyksi.
Voisin sopia siis ihan vain panosuhteesta, jossa ei voisi oikeastaan pettää ketään. Vaikka olin avomielinen edellisessäkin suhteessani, silti mies onnistui valehtelmaan ja pettämään. Hänellä oli siis lupa olla rehellinen, mutta hän ei ollut. Mutta koska mikään ei tunnu miltään, katselen kaikkia muitakin miehiä "sillä silmällä". Yllätin itseni yhdellä rakennustyömaalla kyttäämästä niitä kaikkia komeita nuoria miehiä...
Voisikos sitä pitää varalla useampaa miestä, ihan vain siksi että pelkään tulevani jätetyksi yksin... En oikeasti pelkää yksin olemista, olen aina ollut yksin, mutta se jätetyksi tulleen olo on jotain kamalan alkukantaista pelkoa ja hätää.
Viisainta olisi tietysti vain kasata itsensä ja antaa ajan hoitaa. Mutta onko meillä aikaa? Ikää minulla on jo 40 vuotta, elämä vaan kuluu hukkaan... En kuitenkaan kelpaa omana itsenäni kenellekään, tulen aina olemaankin yksin, kuten tähänkin saakka. En usko, että elämäni muuttuisi koskaan niin, että löytäisin oikeasti minulle sopivan kumppanin. Läheisyyttä ja seksiä silti kaipaan, ja kumppanuutta, sitä että joku olisi minun puolellani ja ehkäpä jopa tukisi minua... Taitaa olla liikaa haaveiltu.
Siinä sitä ajattelemisen aihetta...
Itsesi takia ei kannata vielä aloittaa mitään eikä tuo miesehdokaskaan ole kovin terveellä pohjalla erosta ollen vasta vuosi. Odota vielä. Vaihda mieluummin tapailukumppania nyt äläkä jää emotionaalisesti kiinni tuohon mieheen. Olet ehkä jo vähän jäänyt mutta irtaannu... ihastusta se vaan on.
minulla samantapaista,miehellä liian vähän aikaa erosta ja ei ole toipunut.Vaikka asumme jo yhdessä,ei koske minuun sormellakaan,eli ei vaan osannut elää yksin.
Siinä ja siinä,milloin tämä loppuu,mutta ei tunnu hyvälle,enkä itsekkään rakasta.Yksinäisyys saa tekemään liian hätiköityjä päätöksi,kuten meillä.
Ei synny enää kipinää,kun sitä ei edes ole ollut,kuin vieras olisi kodissani,outo olo koko ajan.Mielummin asun yksin,ompa kokemus tämäkin.
Selvästi huomaan,että ei saa mennä liian nopeasti yhteen eron jälkeen,näin se vaan on.Jos menee,hakee muuta kuin rakkautta,mutta jos ei osaa olla yksi,ei se onnitu kaksinkaan elämä.
Hirmu kamalalta tuntui kun itse vähän sitten varmaan ihastuin tähän mieheen. Mä tiedän että pakoilen yksinäisyyttä....haen jotain läheisyyttä. Olen vihjaillut sänkypuuhista mutta ei ole ollut kiinnostusta. Luulisi kaikkien miesten sentään siitä puuhasta olevan kiinnostunut. Hän oli vain niin kiva. Ei suostunut edes facebookkiin kaverikseni....voi voi...mä en kestä enää sydänsuruja kun en ole käynyt läpi ensimmäistäkään.
kerrallaan ja pitää kuunnella tunteitaan,myös toista.Väärinkin voi ymmärtää välillä,mutta voimia,kyllä sitä välillä alkaa miettimään,mikä olis hyväksi.
Parasta harrastaa jotain,ettei ala liikaa miettimään,elää parisuhteessa ns.itsenäisesti,mutta luottaen hyvään.
Se on muuten tosi että pitää pistää vanha ovi takana kiinni ensin ennen kun voi avata uuden.
Olen kanssa suhteen suhteen pettynyt. Tapailin 1,5 vuotta naista . Ajan saatossa tuli asoita julki että hän käyttää pillereitä ja alkoa sekaisin. Jaksoin joka asiasta kiukutella ja narista. Enpä tiedä pitäisikö kertoa asia eteenpäin esim. työpaikalle ette saisi apua asiaan . Ei ole leikin asia leikkiä toisen tunteilla. Kannataisi sun miettiä mitä sä haluat ja pystytkö vielä sitoutuun! Yksin ei ole kiva olla
http://www.paivanbuzz.fi/track/link/107/392
Hei sinulle, miksi en tunne enää mitään? Itse olen samanlaisessa tilanteessa, 11 vuotta olen seurustellut ja nyt on tullut minun mittani täyteetn tunteettomuutta ja kaltoin kohtelua. Olen valmis heti, kun löydän miehen, joka arvostaa minua sellaisena kuin olen. Anna palaa, mutta älä loukkaa itseäsi. Tee niin kuin hyvältä tuntuu, niin että voit myös arvostaa itseäsi. Lohtusuhteet nostavat itsetuntoa. Kyllä se siitä ja tsemppiä sinulle ja kaikille muillekkin.
Olen ap. Mielialani taas vaihtelee...tänään taas itkin,milloin tää loppuu? nyt itken taas,exän kanssa tekstiviesteily meni haukkumiseksi minun puoleltani...hermostuin eräästä mitättömästä asiasta ihan täysin. Tämä "uusi" ihastusjuttu on mennyttä...en haluaisi enää mielipahaa itselleni mutta kun olen yksin ja niin yksin. Töissä pitäisi yrittää käydä mutta taas on näitä vaikeita aikoja näköjään. Viikonloppu vierähtää töissä ja ehkä parempikin välillä kun tämä villi meno on jatkunut jo aika kauan,nyt pari vkl:ää töissä. Onko teillä muilla tällaisia ailahtelevia mielialoja kun ero tuli?? välillä en tunne mitään ja nyt taas tuntuu kuin haluaisin huutaa niin paljon kurkku suorana kun ääntä vain lähtisi....olen hirveän väsynytkin koko ajan...
Omalta kohdalta olen huomannut, että juuri kun luulen jotenkin selvinneeni tästä jätetyksi tulemisesta, niin sitten tuleekin taas suru, pettymys ja epätoivo. En olisi voinut ikinä kuvitella, kuinka koville tämä yksin jääminen ottaa, kun itse olisi halunnut parisuhteessaan jatkaa... mutta on vain pakko uskoa ja luottaa siihen, että pikku hiljaa "aika parantaa".
Kyllä ne lohdukkeet kuuluu asiaan. Minulla oli muutamia kun mies jätti minut 18 vuotisen suhteen jälkeen.
Heti seukkasin yhden miehen kanssa puoli vuotta ja olin omasta mielestäni kovasti rakastunutkin. Hänhän antoi minulle sitä mistä olin ollut paitsi jo vuosia epätyydyttävässä suhteessani. Loppujen lopuksi kuitenkin olin ihan romuna tunteideni kanssa että eihän siitä lohdutus-suhteestakaan mitään tullut kun pää oli seota.
Se loppui ja vähän aikaan hilluin baareissa mutta sekin loppui kun loppujen lopuksi romahdin epätoivoiseen pako yritykseeni. Oli pakkoo katsoa itseä peiliin ja alkaa käymään eroa lävitse. Ne lohdukkeet vain siirsivät sitä mutta toisaalta niiden kautta tiesin vielä kelpaavani muillekkin. Minulle vain ei kukaan oikasti kelvannut kun vertasin väkisinkin exään ja pähkäilin päätäni. Se romahtaminen tuli yllättäin ja kärvistelin siinä melkein 5 vuotta. Kävin vertaisryhmissä ja luin itsetuntemuskirjoja. Sillä tavoin sain palikat järjestykseen vaikka kaikkia vastauksia en mieltäni askaruttaviin kysymyksiini saanutkaan. Ymmärsin lopulta että minun on myös muututtava mikäli haluan seuraavan suhteeni kestävän ja siitä myös paremman ja sen eteen tein töitä yksinäisinä vuosinani. Näiden vuosien ja erilaisten tunteiden läpi käymisten jälkeen olin vasta valmis menemään eteenpäin ja antamaan anteeksi itselleni ja exälle. Katkeruus, viha, suru ja ikävä tulivat ja menivät ennen iloa. Ne lohdukkeet olivat osa sitä matkaa mutta täytyy sanoa että kannattaa olla tarkkana kun alkaa ahdistaa. On kuitenkin surullista jos tekee niistä lohdutusmiehistä naistenvihaajia kun tavallaan hyväksi käyttää heidän ehkä vilpitöntä halua sitoutua. Sinä et siihen vielä pysty ilman että viet omat pahat tapasi siihen uuteen suhteeseen ja kuvio toistuu.