Ei taida ihan kaikki kriteerit täyttyä mutta muutamasta asiasta haluaisin mielipiteitä.
En tiedä enää olenko normaali vai epänormaali, vaadinko tai odotanko liikaa, mutta minua on suuresti alkanut
ärsyttää asiat jotka seurusteluaikana vielä hiukan huvittivatkin. Ehkä odotin silloin että tavat muuttuisivat ja muokkautuisivat yhteen muutettaessa, naivia kyllä kuvitella moista, myönnän.
Ensinnäkin, elämänrytmit. Minä käyn työssä, avomieheni ei. Hän nukkuu pitkään, jatkaa herättyään päiväänsä makailemalla ja katselemalla filmejä, sotkee ja mässäilee, ei siivoa jälkiään.
Tullessani töistä olen luonnollisesti väsynyt, söisin mielelläni jotain ja hiukan ehkä lepäisin, mutta sotku sun muu ärsyttää niin paljon etten pysty rentoutumaan. Niinpä sitten siivoan ja puran raivoani siihen, avokkini ei ollenkaan ymmärrä miksi olen pahalla päällä vaikka sen olen tuhannesti sanonutkin suoraan.
Ilta jatkuu sitten rattoisasti siten että saatuani huushollin edes jonkinlaiseen kuosiin, painun lepäämään, haluan olla rauhassa, luen tai vain olen. Miehelle tämä ei käy mitenkään, hän vaatii huomiota kuin pikkukakara, haluaisi lähteä ulos, tai sitten ehdottelee seksiä. En saa hetkenkään rauhaa. Lopulta olen niin räjähdysaltis että lähden ulos lenkille.
Kaikki kotihommat jäävät mieheltä tekemättä, hän siirtää ne aina "huomiseksi" ja perustelee asiaa sillä että tekee ne vasta sitten kun on aivan pakko. Tietenkin sillä tyylillä kaikki kasautuu kaaokseksi jonka purkaminen kestää oman aikansa ja asunto pysyy siistinä korkeintaan päivän.
Olemme riidelleet ja keskustelleet, mikään ei muutu.
Myös erilaiset ruokailutottumukset ottaa päähän. Itse pidän normaalista kotiruuasta, mies syö sipsejä, juo limpparia, tilaa pitsaa ja tämä kaikki eri aikoina kuin minulla olisi mahdollisuus syödä. Ei ole tavatonta että arkisinkin yömyöhällä mässätään kaikenlaista moskaa.
Kun menen iltaisin nukkumaan, avokkini jää pelailemaan pelejä, katselemaan telkkaria ja syöpöttelee siinä sivussa. Nukkumaan hän käy joskus aamuyöllä.
Tämä sama touhu jatkuu ja jatkuu eikä mikään saa sitä loppumaan. Emme ole mitään kakaroita, vaikka käyttäytyminen molemmilla on näiden asioiden myötä taantunut teinivuosien tasolle.
Ainut vaihtoehto on kai ero, tunteet ovat hautautuneet jonnekin tämän paskakasan alle. Turha kai odottaa aikuistumista jos toinen osapuoli on sitä mieltä että tuollainen käytös ei edes ole lapsellista vaan aivan normaalia.
Joskus olen oikeasti niin täynnä vihaa etten tiedä mitä teen. En vaadi mitään kohtuutonta siisteyttä, ihan normia omien jälkien korjaamista, tiskausta välillä. Vituttaa miehen saamattomuus ja laiskuus aivan hemmetisti. Masentunut hän ei ole, ollut kuulemma lapsesta lähtien samanlainen.
Onko enää mitään keinoa vai lähdenkö pois... sitä mietin.
En tiedä enää olenko normaali vai epänormaali, vaadinko tai odotanko liikaa, mutta minua on suuresti alkanut
ärsyttää asiat jotka seurusteluaikana vielä hiukan huvittivatkin. Ehkä odotin silloin että tavat muuttuisivat ja muokkautuisivat yhteen muutettaessa, naivia kyllä kuvitella moista, myönnän.
Ensinnäkin, elämänrytmit. Minä käyn työssä, avomieheni ei. Hän nukkuu pitkään, jatkaa herättyään päiväänsä makailemalla ja katselemalla filmejä, sotkee ja mässäilee, ei siivoa jälkiään.
Tullessani töistä olen luonnollisesti väsynyt, söisin mielelläni jotain ja hiukan ehkä lepäisin, mutta sotku sun muu ärsyttää niin paljon etten pysty rentoutumaan. Niinpä sitten siivoan ja puran raivoani siihen, avokkini ei ollenkaan ymmärrä miksi olen pahalla päällä vaikka sen olen tuhannesti sanonutkin suoraan.
Ilta jatkuu sitten rattoisasti siten että saatuani huushollin edes jonkinlaiseen kuosiin, painun lepäämään, haluan olla rauhassa, luen tai vain olen. Miehelle tämä ei käy mitenkään, hän vaatii huomiota kuin pikkukakara, haluaisi lähteä ulos, tai sitten ehdottelee seksiä. En saa hetkenkään rauhaa. Lopulta olen niin räjähdysaltis että lähden ulos lenkille.
Kaikki kotihommat jäävät mieheltä tekemättä, hän siirtää ne aina "huomiseksi" ja perustelee asiaa sillä että tekee ne vasta sitten kun on aivan pakko. Tietenkin sillä tyylillä kaikki kasautuu kaaokseksi jonka purkaminen kestää oman aikansa ja asunto pysyy siistinä korkeintaan päivän.
Olemme riidelleet ja keskustelleet, mikään ei muutu.
Myös erilaiset ruokailutottumukset ottaa päähän. Itse pidän normaalista kotiruuasta, mies syö sipsejä, juo limpparia, tilaa pitsaa ja tämä kaikki eri aikoina kuin minulla olisi mahdollisuus syödä. Ei ole tavatonta että arkisinkin yömyöhällä mässätään kaikenlaista moskaa.
Kun menen iltaisin nukkumaan, avokkini jää pelailemaan pelejä, katselemaan telkkaria ja syöpöttelee siinä sivussa. Nukkumaan hän käy joskus aamuyöllä.
Tämä sama touhu jatkuu ja jatkuu eikä mikään saa sitä loppumaan. Emme ole mitään kakaroita, vaikka käyttäytyminen molemmilla on näiden asioiden myötä taantunut teinivuosien tasolle.
Ainut vaihtoehto on kai ero, tunteet ovat hautautuneet jonnekin tämän paskakasan alle. Turha kai odottaa aikuistumista jos toinen osapuoli on sitä mieltä että tuollainen käytös ei edes ole lapsellista vaan aivan normaalia.
Joskus olen oikeasti niin täynnä vihaa etten tiedä mitä teen. En vaadi mitään kohtuutonta siisteyttä, ihan normia omien jälkien korjaamista, tiskausta välillä. Vituttaa miehen saamattomuus ja laiskuus aivan hemmetisti. Masentunut hän ei ole, ollut kuulemma lapsesta lähtien samanlainen.
Onko enää mitään keinoa vai lähdenkö pois... sitä mietin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Olemme riidelleet ja keskustelleet, mikään ei muutu."
Eikö tuo ole tuolla selvä? Lusikat jakoon, ja hommaat miehen, joka pitää kodin tip-top...
Vähäsen samallaiset asiat pyörii omassakin päässä. Tosin me ei olla vielä muutettu saman katon alle, mutta merkit on vahvat, että jotail samanlaista meininkiä olisi tiedossa jos ei ala puuttumaan tekemättömyyksiin hyvissä ajoin. Sua varmasti etoo ajatus, mutta lopeta se siivoaminen ja kato kauan ukko jaksaa kattoa ku ei ne paskat siivoudukkaan itsestää ja tavarat mene paikoilleen löhöilemällä. Mä en ainakaan kattelis tollasta ukkoa kovinkaan kauaa vaan sillä olis kengänkuva perseessä alata aikayksikön. Vielä jos se on jatkunut kauan eikä sanomisista huolimatta oo tapahtunut muuta ku pitsojen tilailuja sohvalta. Se tuskin tekee sua onnelliseksi vaan päin vastoin. Ne tunteet menee sen paskan syvyyksiin ja tilalle tulee sotaisa ja katkeruutta sisältävä suhde...Tai no, sitähän se jo taisi ollakkin =)
käyttää samaa kikkaa.
Elikäs :
Kun menet kotiin, älä tee MITÄÄN. Pese vain omat astiasi ja vaatteesi. Kaiken muun sotkun anna kertyä vain. Jossain vaiheessa mies herää, vaikka menisi 2 kk. Kun alkaa valittaa sotkua, niin sanot vaan hymyillen, että sinun siivousvuorosi... Miehellähän ei ole ajasta kiinni, ettei siivoa. Jos ajattelen oikein, niin kotonaolevana hän olisi juuri se, jonka pitäisi kotihommat tehdä silläaikaa, kun olet töissä. Sitten olisit illalla pirteä tekemään hänen kanssaan kaikkea. Kannattaa myös kutsua vieraita ( meiehn vanhempia kylään ) sotkun aikana ja kertoa hymyillen sotkun syy. Ainakin siskoni kaverilla tuo onnistui ja alkoivat pitää yhteisiä siivouspäiviä ( molemmat työssäolevia immeisiä. ) Tsemppiä.
>>lopeta se siivoaminen ja kato kauan ukko jaksaa kattoa ku ei ne paskat siivoudukkaan itsestää
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Aloittajan miestä ei sotku selvästikään haittaa, joten tuo vain vähentäisi aloittajan omaa viihtyvyyttä kodissaan entisestään.
Kyllä minäkin heittäisin tuollaisen sohvaperunan ulos. Jos aloittaja kuitenkin jostain syystä vielä haluaa yrittää kouluttaa ukostaan kelvollisen kumppanin, niin selvä ukaasi: kämpän on oltava siisti (tiskit tiskattu, pizzalaatikot ulkoroskiksessa, vaatteet pyykissä tai kaapissa, jne) kun aloittaja tulee töistä, niin kauan kun ukko on työttömänä. Ellei ole, niin yhteiselämä loppuu. Jos menee töihin, keskustellaan kotitöiden jaosta uudelleen.