Ulkoavaruudella ihmiskunta tarkoittaa sitä avaruuden osaa, joka on heidän aurinkokuntansa ulkopuolella. Meistä tämä käsite on hämmentävä, sillä lähestymme heidän planeettaansa 16. sukupolven matkallamme. Heidän sisäavaruutensa, planeettajärjestelmänsä ja kotinsa, oli maailmankaikkeudesta vaikea löytää; tämä lasihelmipeli, jossa he kiersivät kehää aurinkonsa ympärillä orbitaalisessa orjuudessaan kuin tivolin miniatyyrimäisinä koristeina, heijasteina. Aivan kuin heidän elämänsä lähde, aurinko, olisi kaukainen nukketeatterin diiva yhdessä kaltaistensa lukemattomien muiden kanssa; tämä kaikki valo oli joukko galakseja, jotka taivaalla loistivat kukin toistensa kaltaisina, he yhden tällaisen uniikin helminauhan laidalla pimeydessä ja sokeudessa kuin yössä, jolla oli jäljellä enää yksi näkevä silmä.
Matkamme on ollut etsimistä ilman tulosta. Aluksemme on hiljainen, sen liike huomaamatonta. Kaikkialla tuntee syvän rauhan ja hiljaisuuden. On kuin et olisi minkään ohittamasi järjestelmän jäsen, vaan uisit niiden muodostamissa lainalaisuuksissa niitä katsellen ja ne syvästi ymmärtäen. Eikä heidän ei sinisellä planeetallaan tarvinnut jokaisena aamuna miettiä keitä he olivat. Minun ja meidän oli pakko, muuten me lakkaisimme olemasta olemassa ja keinotekoinen maailmamme hajoaisi me sen mukana.
Olen syntynyt matkallamme, mutta koskaan en näe paluutamme kotiin - eivät kantamani munatkaan, vaikka ne kuoriutuisivat rakkaudekseni ja täyttäisivät sydämeni liskonkyynelillä.
(Kirjoitus kuuluu sarjaan Avaruusmatkaajan kateutta intergalaktisillä välimatkoilla pähkinäjäätelölle. Eli siis juuri se miksi elämä jatkuu.)
Matkamme on ollut etsimistä ilman tulosta. Aluksemme on hiljainen, sen liike huomaamatonta. Kaikkialla tuntee syvän rauhan ja hiljaisuuden. On kuin et olisi minkään ohittamasi järjestelmän jäsen, vaan uisit niiden muodostamissa lainalaisuuksissa niitä katsellen ja ne syvästi ymmärtäen. Eikä heidän ei sinisellä planeetallaan tarvinnut jokaisena aamuna miettiä keitä he olivat. Minun ja meidän oli pakko, muuten me lakkaisimme olemasta olemassa ja keinotekoinen maailmamme hajoaisi me sen mukana.
Olen syntynyt matkallamme, mutta koskaan en näe paluutamme kotiin - eivät kantamani munatkaan, vaikka ne kuoriutuisivat rakkaudekseni ja täyttäisivät sydämeni liskonkyynelillä.
(Kirjoitus kuuluu sarjaan Avaruusmatkaajan kateutta intergalaktisillä välimatkoilla pähkinäjäätelölle. Eli siis juuri se miksi elämä jatkuu.)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.