Äskettäin paljastui, että vaimollani on ollut kuukausia kestänyt suhde toiseen mieheen. Yhdessä olemme olleet yli kymmenen vuotta. Asian paljastuttua vaimo lopetti suhteen ja kertoi avoimesti kaiken mitä halusin tietää ja hän myös vakuttaa katuvansa ja haluavansa jatkaa avioliittoamme.
Oma olo on tällä hetkellä jollain lailla täysin "tyhjä". En osaa oikeastaan ajatella asiaa vielä kokonaisuutena, tunteet vaihtelevat päivän mittaan täydestä raivosta täydelliseen lohduttomuuteen ja kaikkeen siltä väliltä. Rakastan vaimoani yli kaiken, ja haluaisin uskoa, että voimme asian selvittää ja jatkaa eteenpäin. Toisaalta tuntuu vahvasti siltä, että jotakin sellaista on lyöty rikki, jota ei enää koskaan voi korjata.
Eniten pelottaa ehkä se, että katkeroidunko itse niin paljon, ettei avioliiton jatkaminen olisi reilua enää kummallekaan. Pystynkö antamaan anteeksi, vaikka kovasti haluaisinkin. Ja vaikka päättäisinkin antaa anteeksi, tuleeko yhteiselämästämme kuitenkin jollain lailla katkeraa ja nouseeko asia esille loppuelämämme ajan.
Haluaisin kuulla teiltä, jotka olette kokeneet joskus jotakin vastaavaa ja päättäneet kuitenkin vielä yrittää yhdessä eteennpäin? Onko se mahdollista, minkälainen prosessi tästä toipuminen on ollut, miten se on vaikuttanut myöhempään yhteiseen elämään? Mihin minun kannattaa varautua tulevaisuudessa, jos meillä yhteistä sellaista enää on...
Oma olo on tällä hetkellä jollain lailla täysin "tyhjä". En osaa oikeastaan ajatella asiaa vielä kokonaisuutena, tunteet vaihtelevat päivän mittaan täydestä raivosta täydelliseen lohduttomuuteen ja kaikkeen siltä väliltä. Rakastan vaimoani yli kaiken, ja haluaisin uskoa, että voimme asian selvittää ja jatkaa eteenpäin. Toisaalta tuntuu vahvasti siltä, että jotakin sellaista on lyöty rikki, jota ei enää koskaan voi korjata.
Eniten pelottaa ehkä se, että katkeroidunko itse niin paljon, ettei avioliiton jatkaminen olisi reilua enää kummallekaan. Pystynkö antamaan anteeksi, vaikka kovasti haluaisinkin. Ja vaikka päättäisinkin antaa anteeksi, tuleeko yhteiselämästämme kuitenkin jollain lailla katkeraa ja nouseeko asia esille loppuelämämme ajan.
Haluaisin kuulla teiltä, jotka olette kokeneet joskus jotakin vastaavaa ja päättäneet kuitenkin vielä yrittää yhdessä eteennpäin? Onko se mahdollista, minkälainen prosessi tästä toipuminen on ollut, miten se on vaikuttanut myöhempään yhteiseen elämään? Mihin minun kannattaa varautua tulevaisuudessa, jos meillä yhteistä sellaista enää on...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllähän se niin on, että asia pitäisi puida loppuun asti; vaimosta se voi tuntua saman toistolta, mutta sinä olet niin rikki, että tarvitset vastaukset. Jopa jo kerran kysytty on tarvis kysyä uudelleen. Sitten kun asia on loppuunkäsitelty, pitäisi osata olla siitä puhumatta. Paino sanalla pitäisi; kukaanhan ei voi vannoa, tuleeko asia esiin jonkun riidan mukana. Raivosi ja vihasi on ymmärrettäviä, luonnollisia tunteitapetetyksi jouduttuasi, niiden pitää antaa tulla. Psyyke tekee töitä eheytyäksesi.
Entiseen ei voi palata, uusi pitää aloittaa molempien ehdoilla. Menkää puhumaan puolueettomalle maaperälle; parisuhdeneuvojalle, perheneuvolaan. Tarvitsette ulkopuolista apua, että kysymyksiin tulee vastaus ja tunnelukot saatte auki. En tiedä, onko läheisten neuvot aina parhaita mahdollisia; saat varmasti hyvin ristiriitaisia viestejä. Toiset neuvovat jättämään ja toiset jäämään. Sinun on itse tehtävä se päätös.
Tässä lukuvinkki, joka voi auttaa ajatustesi jäsentelyssä nyt alkumylläkässä (vastaavan, jonka voit iskeä vaimosi eteen, löydät myös tuolta sivustolta:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/puoliso_uskoton/
Te voitte onnistua. Liittonne voi korjaantua, tulla jopa paremmaksi kuin aiemmin. Et katkeroidu, tai sehän on lähinnä itsestäsi kiinni. Mutta puolisoltasi tämä tilanne vaatii rehellisyyttä ja asioiden syvällistä pohtimista. Mm. mitä hän jatkossa todella haluaa, jatkaa yhteiselämää kanssasi vai jotain muuta. Jotain on mennyt rikki, se ei koskaan ehkä korjaudu, ainakaan kokonaan, mutta tilalle voi tulla jotain muuta.
Elämä on monimuotoista, siihen voi tulla sairautta, kuolemaa, uskottomuutta.
Suosittelen pikaista eroa.
Ei kannata välittää lapsista, eroaminen oli petturin päätös kun availi housunnappeja.
Vaikka nainen voi ehkä sietää vieraissa käyvää miestään, ei mies voi sietää huoraavaa vaimoa. Se on täysin vastoin kaikkia luonnon lakejakin!
Mieti omia optioitasi. Jos olet jostain syystä pakosta kiinni vaimossasi, no can do. Jos taas voit hyvillä mielin lähteä, lähde ja lähde heti. Jos vituttaa, anna vaimon kuulla siitä, älä hautaa mitään ja toimi täysin omien mielihalujesi pohjalta. Ota vaikka vähän lomaa ja lähde ulkomaille huoriin.
Mielestäni miehen pitää olla aina valmis tekemään päätös erosta alle varttitunnin merkittävien tietojen saamisesta.
En myöskään luottaisi petturivaimon puheisiin pätkän vertaa.
myös naiselle. Jos mies pettää, niin ei se sinua kunnioita tai rakasta tarpeeksi. Eikun mäkeen vaan ja uutta kehiin myöhemässä vaiheessa.
Toinen pettää tärkeintä ihmistä elämässä ja neuvot menemään tuntemattoman (palkatun) ihmisen luo kuuntelemaan pettäjän selityksiä. Höpö- höpö, ei tuollaisesta ikinä toivu täysin otti eron tai ei. Ero tulee siinä että kun otat eron, niin ei tarvitse välittää jatkuvasti pettäjän tunteista ja yrittää tukahduttaa omia negatiivisia tuntemuksiaan. Ei saa jäädä tuleen makaamaan!
Minulle kävi juuri noin, avioliittoa tosin takana tuplasti enemmän kun teillä, lapset jo parikymppisiä. Yritämme jatkaa yhdessä, minulle on erittäin vaikea luottaa mieheeni jos hänellä on työreissuja tms, vaikka vakuuttaa muuttuneensa ja ottaneensa opiksi kokemuksestaan. Tiedän että hänen "hoitonsa" on löytänyt uuden miehen ja mennyt jopa naimisiin jo hänen kanssa,,mielessä on käynyt että mitähän jos sattuisin iskemään hänen miehensä vuorostaan, saisi tietää miltä se tuntuu..mutta tämä on vain kuvitelmaa, en tietenkää toteuta sitä Välillä tuntuu jo jopa ihan entisenlaiselta, joskus taas inhottavat ajatukset valtaavat mieleni ja piikittelen miestäni aiheesta sillointällöin vaikka tiedän ettei se mitään auta. Voi olla että kostan kun tilaisuus tulee..
Kauan sitten kun olin n.30 v. vaimoni petti minua n. vuoden ajan. Kaikki tapahtui vielä hyvin julkisesti, mutta en saanut tietää asiasta, koska en pyörinyt iltaelämässä. Meillä oli yksi lapsi. Hain eron ja painostin puolisoni allekirjoittamaan paperit. Sovittiin yhteishuoltajuus. Omaisuutta meni erossa reilusti (ehkä sen takia puolisoni oli minut aikanaan nainutkin?). Eron jälkeen vaikeinta oli se, että ex-vaimoni käytti lastamme lyömäaseena, muuten elämä alkoi näyttää paremmalta vähitellen. Nyt olen neljän lapsen onnellinen isä ja uudelleen naimisissa. En ikinä olisi ollut näin onnellinen, jos olisin jatkanut pettäjän kanssa! Et kertonut onko teillä lapsia? Jos ei, häivy viivana. Jossain sinua odottaa ihana elämä, jota et voi löytää pettäjän varjossa.