Koiranpentu

Minkä ikäisen pennun voi jättää yksin päiväksi (8h)?
9109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

miehen logiikka sanoo että viet sen jollekin hoidettavaksi siksi aikaa.

Äänestä
  • mutta joskus syntyy tilanteita että hoitaja on missä on.

    Äänestä

yksilöstä. Luonteesta ja siitä, onko yksinoloa harjoiteltu riittävästi.

Mulla ekan koiran kanssa sai harjoitella aika paljonkin, toka taas on hurjan paljon itsenäisempi. Molemmissa tapauksissa kuitenkin on ollut niin, että eroahdistuksesta on ihmisosapuoli kärsinyt huomattavasti enemmän.

Missään nimessä koiraa ei kannata ottaa esim. lomalla, vaan se kannattaa opettaa yksinoloon ihan ekoista päivistä lähtien.

Äänestä
  • syntyä ongelmia, jos pentu on niin sisäistänyt sisäsiisteyden ettei tee tarpeitaan sisälle?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    syntyä ongelmia, jos pentu on niin sisäistänyt sisäsiisteyden ettei tee tarpeitaan sisälle?

    meillä otti sisäsiisteys takapakkia pisutulehduksen takia.

    Mutta jos yksinoloa on harjoiteltu eikä koira pidä sitä minään niin tuskin se mitään pysyvää aiheuttaa. Protestointi voi joskus näkyä tarpeiden tekona sisälle.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    meillä otti sisäsiisteys takapakkia pisutulehduksen takia.

    Mutta jos yksinoloa on harjoiteltu eikä koira pidä sitä minään niin tuskin se mitään pysyvää aiheuttaa. Protestointi voi joskus näkyä tarpeiden tekona sisälle.

    tuo pissatulehdus näkyy?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    tuo pissatulehdus näkyy?

    Ja vedenjuontina. Lopullisen diagnoosin tekee tietenkin ell.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    Ja vedenjuontina. Lopullisen diagnoosin tekee tietenkin ell.

    jos joskus unohtaa täyttää koiran vesikupin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua! kirjoitti:

Minkä ikäisen pennun voi jättää yksin päiväksi (8h)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu