Iäkkäämmät vanhemmat

,.,.,.,.

Olen 26 vuotta. Äitini on 65 ja isäni 70. Haluaisin jakaa kokemuksia toisten ihmisten kanssa, joilla on saman ikäisiä vanhempia.

7

2270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "nuoret vanhemmat"

      on lähes samanikäinen kuin sinä (24v) ja meidän vanhempamme ovat 63 ja 67 v. Itse olen 43 v ja meillä on nuorimman sisarukseni kanssa ikäeroa 19 v. Olen aina miettinyt, miten hän kokee sen, että vanhemmat ovat jo oikeasti lähes vanhuksia ja muut sisarukset neljänkympin kriiseissä painiskelevia, muka aikuisia ihmisiä. Itseni ikäisiin verrattuna vanhempamme ovat nuoria. Moni kysyy, onko meillä tosiaan samat isä ja äiti, ettei vain isällä ole uutta nuorikkoa. Ei vaan ole.
      Nykyisin lapsia tehdään hieman vanhempana kuin ennen, joten vanhempien ikä lapsen ollessa 20 v tulee olemaan hyvinkin kuuskyt ja risat. 24 v sitten oli todella kummastuksen aihe, kun äitini vähän alle nelikymppisenä uuden muksun vielä pyöräytti. Ajat muuttuu. Ja onneksi nykyiset "vanhukset" ovat yhtä virkeitä kuin nelikymppiset, ihan oikeasti.

      • hehee

        Muo alko naurattaa, että te, about 24-43 vuotiaat, sanotte, et teil on iäkkäät vanhemmat... Voin kertoa että ite oon 16v. ja mulla pikkusisko joka on 12v isä on 71v ja äiti kohta 60v. Siinä teille OIKEASTI iäkkäät vanhemmat:DD
        Miettikää vaan miltä musta/mun siskosta tuntuu kun vanhemmat on eläkkeellä kun ei ole edes peruskoulu loppu...


    • niinpä niin...

      Olen parikymppinen ja vanhemmat siinä kuusikymppisiä molemmat. On vaikea seurata heidän vanhenemistaan ja vanhenemisen mukanaan tuomia vaivoja ja samalla nauttia omasta nuoruudesta. Tulee huono omatunto, kun lähtee opiskelupaikkakunnalle ja tietää, että heillä on ikävä ja tarvitsisivat apua mm. raskaissa pihatöissä.

    • eada

      Olen 25 ensi viikolla. Äiti täytti viime kesänä 60 ja isä täyttää ensi kesänä 70. Nuoremmat sisarukseni ovat 23 ja 21.

    • molempia

      Oken iältäni lähempänä vanhempiasi kuin sinua. Mutta sinun iässäsi vanhempani livat 69 ja 73. Lapsuuteni ja nuoruuteni eli aika jolloin asuin vanhempieni kanssa oli ihan onnellista ja huoletonta. molemmat vanhemmat kävivät töissä. he eivät olleet ulkoisesti erityisen nuorekkaita, mutta mieleltään varsin avoimia ja sain elää varsin samanlaista, jopa vapaampaa nuoren elämää kuten muut kaverini.

      Opiskelin naapurikaupungissa ka lävon viikonloppuisin kotona. Valmistumisen aikaan kun muutin itsellisesti kokonaan asumaan, iski jonkin lainen paniikki siitä, että he ovat iäkkäitä. Tuli suru, ettei olisi paikkaa missä käydä vapaapäivinä jne. Kuitenkin he elivät vielä vielä 25 vuotta.

      Yhdelle vastaajalle sanoisin, että nuoren aikuisen pitää elää omaa elämäänsä ja lähteä opiskelemaan. kuusikymppiset vanhemmmat eivät vielä välttämättä tarvi apua lumitöissä jne. Ja lisäapua kyllä saa, jos on valmis vähän uhraamaan rahaa siihen. Tottakai kotoaan lähtevä nuori aikuinen saattaa tuntea ristiriitaisia tunteita monestakin syystä. Mutta luonnon järjestelmään kuuluu, että poikaset lähtevä pesästä. Eihän e tarkoita että hylkäisi kotipesän vaikka perustaa omansa.

    • aapo2

      olen 34.v munäiti on 70.v. ja isä 80.v... olen nuorin öapsista äitini kanssa meillä läheiset välit.. asun vanhempien kanssa.. on muilla samanlaisia kokemuksia

    • Anonyymi

      MUN ÄITI S 1958
      ISÄ S 1955
      UKKINI OLI SYNTYNYT 1931
      MUMMONI 1932
      ISÄN ÄITI 1922 JOKA OLISI TÄYTTÄNYT 100 VUOTTA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1461
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe