Piina

(Stephen King) kirjassa oli sadistinen seksuaalinen lataus. Piina- elokuvasta puuttui sekä seksuaalinen lataus että monet tärkeät ja raa'at kohdat.

Seuraava sisältää spoilereita:

Piina-kirjassa Annie leikkaa Paulin jalan kirveellä ja polttaa sen tyngän umpeen verenvuodon estämiseksi. Piina-elokuvassa Annie laittaa puisen halon Paulin nilkkojen väliin ja jysäyttää lekalla molemmat jalat poikki nilkoista alaspäin.
Lisäksi elokuvassa ei ollut ruohonleikkuri-kohtausta jossa Annie tappaa poliisin. Ja paljon muuta.

Kirjalle miljoona pojoa, leffan näyttelijöille miljoona pojoa myös mutta leffan sisällölle kirjaan verrattuna miinusta.
31418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Sinäkin täällä?

Äänestä
  • Katoin just Piina-leffan youtuben kautta tuhannennen kerran ja vertasin sitä tuoreeseen lukukokemukseeni. Alotin Kingin "Kuulolla"- kirjan tänään mutta vaikuttaa tyhmältä koska sellaset yliluonnolliset asiat joita kirjassa on, ei voi olla totta. Joku hullu akka perämökissään sensijaan voi hyvinkin olla totta.

    Äänestä

  • zisel kirjoitti:

    Katoin just Piina-leffan youtuben kautta tuhannennen kerran ja vertasin sitä tuoreeseen lukukokemukseeni. Alotin Kingin "Kuulolla"- kirjan tänään mutta vaikuttaa tyhmältä koska sellaset yliluonnolliset asiat joita kirjassa on, ei voi olla totta. Joku hullu akka perämökissään sensijaan voi hyvinkin olla totta.

    Ei kiinnosta.

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Ei kiinnosta.

    mun läsnäolo kiinnostaa muttei mun kirja- ja leffatutkimukset kiinnosta - tästä täytyy varmaan vetää sellanen johtopäätös että olet suorastaan taiteellinen ja taiteesta selvää ottanut ihminen!

    :D

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Ei kiinnosta.

    Muuten paljon Genio?
    Jotenkin luulisin että sinä luet vaikka tuskin Kingiä tai mitään sen tapaistakaan.

    Äänestä

Paska kirja. Olen juuri lueskelemassa Ozzyn omaelämäkertaa ja paljon vakuuttavampaa touhua.

Äänestä
  • ei ole paska. Kirja on hyvä omassa genressään. Mä luen kirjoja jotka on totta tai voisi olla totta kuten Khaled Hosseinia (älä suotta juokse hakee kirjastosta Khaled Hosseinia - sen molemmat kirjat, Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa, on jo lainassa. Pitää mennä jonoon oottaa).

    Äänestä

  • zisel kirjoitti:

    ei ole paska. Kirja on hyvä omassa genressään. Mä luen kirjoja jotka on totta tai voisi olla totta kuten Khaled Hosseinia (älä suotta juokse hakee kirjastosta Khaled Hosseinia - sen molemmat kirjat, Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa, on jo lainassa. Pitää mennä jonoon oottaa).

    Muhun ei koskaan iskenyt toi King- niinkun jos kauhu-genressä liikuitaan, niin kyllä se Lovecraft on kunkku. Mulla on muuten toi `1000 loistavaa aurinkoa` hyllyssä odottamassa vuoroaan. Joku Pissarron elämäkerta siinä välissä, että jahka jaksan...

    Äänestä

  • UPDATE_5949480 kirjoitti:

    tuhat loistavaa aurinkoa ehkä tavottaa enemmän naislukijat mutta mistäpä mä tiedän? Eka ajattelin kun aloin lukee sitä vuodatusta että "voi vittu tän kirjottaa MIES" mutta sitten hämmästyin!

    Se ei ollenkaan ole sellanen "Juha lupas että se muuttuu mut sit se taas löi mua niinku..."- juttu.

    Mitä oon jotain arvosteluja siitä lukenut, niin vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    "Eka ajattelin kun aloin lukee sitä vuodatusta että "voi vittu tän kirjottaa MIES" mutta sitten hämmästyin!"

    HAHA, mitä hyvää naiset on muka ikinä kirjoittanut?? :)

    tekee kirjan jossa kertoo miesten ahdingosta niin varmaan tulee mieleen sama "voi vittu" kuin mulla" :)

    Äänestä

  • zisel kirjoitti:

    tuhat loistavaa aurinkoa ehkä tavottaa enemmän naislukijat mutta mistäpä mä tiedän? Eka ajattelin kun aloin lukee sitä vuodatusta että "voi vittu tän kirjottaa MIES" mutta sitten hämmästyin!

    Se ei ollenkaan ole sellanen "Juha lupas että se muuttuu mut sit se taas löi mua niinku..."- juttu.

    sitä nettikirjana?

    Äänestä

  • zisel kirjoitti:

    tekee kirjan jossa kertoo miesten ahdingosta niin varmaan tulee mieleen sama "voi vittu" kuin mulla" :)

    No sehän siinä onkin ideana- kirjailija on persoonaton jumalhahmo, joka tuo tapahtumat lukijan eteen?

    Äänestä

  • zisel kirjoitti:

    tuhat loistavaa aurinkoa ehkä tavottaa enemmän naislukijat mutta mistäpä mä tiedän? Eka ajattelin kun aloin lukee sitä vuodatusta että "voi vittu tän kirjottaa MIES" mutta sitten hämmästyin!

    Se ei ollenkaan ole sellanen "Juha lupas että se muuttuu mut sit se taas löi mua niinku..."- juttu.

    Kuuntelin radiota,silloin joku Suomalainen YK sotilaita Afganistanissa komentava majuri kertoi haastattelun lopuksi lukeneensa ton kirjan ja kehui sitä vuolaasti.
    Majurin mielestä se oli erittäin hyvä kuvaus Afganistanista ja paikallisista ihmisistä.

    Äänestä

  • UPDATE_5949480 kirjoitti:

    No sehän siinä onkin ideana- kirjailija on persoonaton jumalhahmo, joka tuo tapahtumat lukijan eteen?

    mä ajatellut kirjaa lukiessani todellakaan kuka sitä on kirjottanut ja toivon että myös muut naislukijat osaa ajatella niin.

    Äänestä

  • almasty kirjoitti:

    Kuuntelin radiota,silloin joku Suomalainen YK sotilaita Afganistanissa komentava majuri kertoi haastattelun lopuksi lukeneensa ton kirjan ja kehui sitä vuolaasti.
    Majurin mielestä se oli erittäin hyvä kuvaus Afganistanista ja paikallisista ihmisistä.

    suosittu kirja. Sun pitää käydä varaa se (netin kautta käy myös jos sulla on kirjastokortti). Ne Khaled Hosseinin kirjat on niin suosittuja ettei niitä saa ilman varausta.

    Äänestä

  • zisel kirjoitti:

    mä ajatellut kirjaa lukiessani todellakaan kuka sitä on kirjottanut ja toivon että myös muut naislukijat osaa ajatella niin.

    Eli se on tarkoitettu luettavaksi sellaisenaan ja sitten jälkikäteen jotkut idiootit (sori..) vetää sen sukupuolikysymyksen esiin. En minäkään mieti leipää syödessäni tai tölsää tuijotellessani sitä, kumman sukupuolinen ihminen sitä on tehnyt, koska sillä ei ole mitään väliä lopputuloksen kannalta. Mutjoo, se siitä.

    nyt vitun idiootti! Jos sä olet ollut vuosia naisen väkivallan alla täysin puolustuskyvyttömänä ja päässyt siitä eroon, niin joku NAINEN päättää tehdä sun kokemuksista kirjan. Sulta on leikattu penis irti ja sun miehisyyden ajatukset sun muut tuskat jne on NAISEN käsialaa.
    Se on sulle ok.

    Mulle ei tuottanut suurta ilahdusta se että MIES kirjotti naisten kärsimyksistä. Kirja oli hyvä silti ja unohdin sitä lukiessani että kirjoittaja oli MIES.

    Näinhän se meni:)

    Mietitkö yhtäkään hetkeä sitä, että ehkä sitä kirjaa ei kirjoittanut nainen, koska naiset siellä eivät osaa edes lukea?? Jajoo, mä en näe sukupuolta sinä vahingoittavana elementtinä siinä taustasyynä, mutta sitä todellista syytä ei saa enää poliittisesti korrekteista syistä sanoa ääneen, niin...

    sä miettinyt kuinka monta kirjaa Afganistanista ja muualta selvinneistä naisista on kirjoittanut kirjan elinoloistaan? Oletko Platos tyhmä?

    Me tiedetään ettei SIELLÄ naiset osaa lukea mutta kun kirja tulee Jenkeistä ulos niin sen on voinut kirjottaa kumpi tahansa - varmasti moni jenkki on halunnut kotiinsa ruskeasilmäisen "joo-joo, mä teen ihan mitä sä haluut"- nappisilmän.

    Olenko havaitsevani tietynlaista eewarismia kommentissasi, kenties?

    Äänestä

Mitä muuta sulle oikein kuuluu, missä olet piileskellyt?

Äänestä
  • Siellä täällä - töissä lähinnä :) Ja hyvää kuuluu, hengissä ollaan - järkevyys on ehkä ottanut enemmän sijaa typeryydeltä noin touhujen osalta. Voi johtua väsymyksestä kun käy duunista tai sitten muuten vaan viisastumisesta. Eli tällähetkellä näkymät on näin.

    Viimeviikonloppu oli aika villi. Nuorena ihmisenä sain maanantaina sain "sydänhäiriöitä". Eli siis sydän muljahteli ja sattui, hetkeksi halvaantui hengitys. Mitään aineita en tietoisesti viikonloppuna vetänyt joten en tiedä mistä johtuu. Luin 24 vuotiaan urheilullisen miehen tarinaa netistä kuinka hän on dokannut ja saanut samoja oireita kuin minä ja hänelle vastattiin että lasiin on varmaan laitettu jotain. En tiedä sitten.

    Mutta tällähetkellä olen kunnossa ja kaikki ok :) Mieli on virkeä - ruokaa ja tupakkaa on joten huomista kohti! :)

    Mites sulla?

    Äänestä

  • zisel kirjoitti:

    Siellä täällä - töissä lähinnä :) Ja hyvää kuuluu, hengissä ollaan - järkevyys on ehkä ottanut enemmän sijaa typeryydeltä noin touhujen osalta. Voi johtua väsymyksestä kun käy duunista tai sitten muuten vaan viisastumisesta. Eli tällähetkellä näkymät on näin.

    Viimeviikonloppu oli aika villi. Nuorena ihmisenä sain maanantaina sain "sydänhäiriöitä". Eli siis sydän muljahteli ja sattui, hetkeksi halvaantui hengitys. Mitään aineita en tietoisesti viikonloppuna vetänyt joten en tiedä mistä johtuu. Luin 24 vuotiaan urheilullisen miehen tarinaa netistä kuinka hän on dokannut ja saanut samoja oireita kuin minä ja hänelle vastattiin että lasiin on varmaan laitettu jotain. En tiedä sitten.

    Mutta tällähetkellä olen kunnossa ja kaikki ok :) Mieli on virkeä - ruokaa ja tupakkaa on joten huomista kohti! :)

    Mites sulla?

    kertoo kaiken:

    http://www.youtube.com/watch?v=Gl6Gk6J1nVg&feature=related

    Äänestä

Kolahtaa,kirjaa en muuten ole koskaan lukenut vaikka Kingin tuotantoon olen jonkun verran perehtynyt.
Pedon sydän on musta huippu sen luin joskus kahdeksan vuotta sitten toista sataa sivua yhden päivän aikana.
Siinäkin tapauksessa leffa oli kirjaan verrattuna onneton tekele niin kuin Kingin kirjojen filmatisoinnissa usein käy.

Äänestä
  • on pakko lukea Kingin "Piina". Se kirja on jotain niin kamalaa että kun luin viimeisen sivun niin olin ihan järkyttynyt. Kaveri antoi sen mulle mukaan viikonloppuna ja kehotti mun lukee sen. Kun avasin kirjan ja huomasin mikroskooppisen pientä tekstiä ja kirjan paksuuden niin aattelin että mulla menee vuosi kun saan ton luettua mutta luin sen samantien. Koko kirjan. Mene ihmeessä hakee se kirjastosta tai osta se.

    Äänestä

Niinno minä muistan jo yläasteelta, että tyypit, jotka ei koskaan lukeneet mitään, lukivat ainakin Stephen Kingia, joka normaali- ihmiselle ei ole edes kirjailija ( koko tuotanto mautonta ja verbaalisesti pelkkää paskaa) ja lisäksi samaiset kaikki mulkut olivat lukeneet sen mikä vitun "Kerstin F."- vai mikä "Cristina F." mikä se juttu oli, jossa joku nisti kertoi tarinansa, vaikka mitään hevosen pyllyn vertaa käsitystä mistään normisivistyksestä ei ole - kävin siis yläasteeni 1990-luvun alussa... Muistan, kuinka tuskaa oli sivistyneenä kuunnella niiden juttuja, jotka lukevat aku ankkaa, käyvät koulussa syömässä ja räkivät seiniin. Itse sentään tupakoinninkin opettelin vasta lukio-ikäisenä - vanhempieni suuresta vastustuksesta huolimatta.

Kiitti, mutta älä keskustele kirjallisuudesta, jos sopii. Alkaa ahdistaa. "Piina"- leffa on huono, joten en ymmärrä, miten kukaan edes jaksaa keskustella siitä. Mene töihin, sossuun ja hanki rotia. Jos olet nuori ihminen, voit sen vielä tehdä.

Äänestä
  • Mitäs vikaa `Huumeasema Zoossa` muka on? Huomattavasti sivistävämpi kuin Kingin tuotanto, ainakin omasta mielestäni.

    Äänestä

  • UPDATE_5949480 kirjoitti:

    Mitäs vikaa `Huumeasema Zoossa` muka on? Huomattavasti sivistävämpi kuin Kingin tuotanto, ainakin omasta mielestäni.

    Tuleeko seuraavaksi taas kenties rasismipykäliä ja valheita käyttäytymisestä asialliselle viattomalle keskustelijalle, paitsi että toi sanotun noteeraamattomuus?

    Äänestä

  • kjhuh kirjoitti:

    Tuleeko seuraavaksi taas kenties rasismipykäliä ja valheita käyttäytymisestä asialliselle viattomalle keskustelijalle, paitsi että toi sanotun noteeraamattomuus?

    Aiheessa pysyminen yleensä riittää?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

zisel kirjoitti:

(Stephen King) kirjassa oli sadistinen seksuaalinen lataus. Piina- elokuvasta puuttui sekä seksuaalinen lataus että monet tärkeät ja raa'at kohdat.

Seuraava sisältää spoilereita:

Piina-kirjassa Annie leikkaa Paulin jalan kirveellä ja polttaa sen tyngän umpeen verenvuodon estämiseksi. Piina-elokuvassa Annie laittaa puisen halon Paulin nilkkojen väliin ja jysäyttää lekalla molemmat jalat poikki nilkoista alaspäin.
Lisäksi elokuvassa ei ollut ruohonleikkuri-kohtausta jossa Annie tappaa poliisin. Ja paljon muuta.

Kirjalle miljoona pojoa, leffan näyttelijöille miljoona pojoa myös mutta leffan sisällölle kirjaan verrattuna miinusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu