Vhh kiinnostaa, mutta kuinka nopeasti esim keitetyn perunan tai muussin himo katoaa? mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin peruna :). Entäs leivänhimo? pidän ruisleivästä, pitääkö siitä(kin) luopua? mitähän mun kokoiseni nainen söisi vhh.n mukaan? 160cm ja 63kg. voisin pudottaa painon noin 55kiloon.
Perunasta luopuminen
456789032321
12164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kun pääset eroon perunan himosta ja samalla kaikesta sokeri ja tärkkelyshimosta. Pysy vain tiukasti VHH:lla niin kaikki selviää.
Korvaa aluksi vaikkapa puolet perunoista kasviksilla ja/tai kokeile korvata peruna kokonaan ruusukaalilla tai parsakaalilla. Salaatin kyytipojaksi vaikkapa oliiviöljyä ja kaalin oivariinia/voita ja (meri)suolaa.
Itselläni ei ole ollut mitään perunan himoa, vaan pikemminkin sitä on tullut syötyä ikäänkuin tavan vuoksi. Mutta nyt kun olen lisännyt kasvisten määrää niin olen havahtunut siihen etteivät potut oikeastaan maistu miltään. Työpaikkaruokalassakin muusia tulee edelleen silloin tällöin otettua, mutta suurin osa jää syömättä.
Vähennä leivän syöntiä siten, että jätät sen lounaalta ja päivälliseltä pois. Jos mieli tekee leipää, niin syö aamiaisella ja iltapalalla vaikka pari kolme siivua 100% ruis-hapankorppua, päälle reilusti oivariinia/voita, juustoa ja kasviksia.
Määristä en osaa sanoa muuta kuin, että itse syön kolme ateriaa päivässä ja aina mahan täyteen, mutten ähkylle, ja kevyehkön iltapalan. Olen mies 181cm ja 79kg.
vastauksista.Olittepa nopeita! 3 ateriaa siis riittää päivässä? Onko teillä ollut alkuun väsymystä tai muuta arkielämää haittaavia oireita? Leipää olen syönyt lähinnä joko aamupalaksi tai iltapalaksi.täytyy perehtyä aiheeseen, mutta vinkit päivän syömisiksi on edelleen tervetulleita :). Hyvää syksyä vastaajille.
se oli sitä väsymystä jonka takia VHH.lle hakeuduinkin. nukuin 10-15h/vrk ja silti väsytti.itse heitin kerralla pois leivät, perunat yleensä kaikki hiilarit ja samalla margariinit. kyllä kasviksista hiilareita tulee, tarkkana pitää olla hedelmien /juuresten suhteen. mutta nämä ovat vain minulla toimineet, jokaisen on itse systeemit keksittävä. vielä olis 35kg nylkyn mittoihin matkaa,mutta sikaa ja kaalia syömällä siihen päästään. tietty muitakaan vihanneksia unohtamatta.
Peruna ei ole mitenkään maukasta, aika nopeasti sen syönnistä pääsee eroon. Leipää voi kohtuudella syödä, VHH:ta on muutakin kuin Atkins&Heikkilä.
Syö kuten ennenkin mutta korvaa tärkkelyslisukkeet kasviksilla. Saat syödä enemmän ja silti lautasella on vähemmän kaloreita. Kokeile mikä sopii. Pullasta ja karkista kannattaa luopua kokonaan.
vaikka väittävät siinä muka olevan reilusti vitamiineja hivenaineita. Pyh, sanoisi Iso paha susikin. On olemassa parempiakin vitamiinien ja hivenaineiden lähteitä, kuin tuo iänikuinen peruna.
Mitä esimerkiksi?
Itse tykkään perunan mausta vaikka en sitä joka päivä syö. Leipää en niinkään himoitse vaan syön sitä tavan vuoksi mutta en ruoan yhteydessä.
Luulen että ruokavalioissakin mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Tämä VHH taitaa sopia paremmin miehille. Naisten hormonit toimivat vähän eri ravintoaineilla. Olen nähnyt hyvin läheltä seuraten kuinka teini-ikäinen tyttö hankki itselleen masennuksen liian niukalla dieetillä mihin ei juuri kuulunut hiilihydraatteja.
Ravinnetason korjaus ja kahden vuoden terapia pelasti hänet. Painonkin hän sai pudotettua normaalilla ruoalla myöhemmin.
Kaikki ei sovi kaikille. Itse menen ihan tukkoon ilman puuron, perunan ja leivän kuituja. Kaurapuuro aamulla saa mahan toimimaan. Naiset kaipaavat miehiä useammin myös kahvileipiä ja makeaa. Se on luonnon keino varmistaa jälkeläisten syntyminen ja ruokkiminen. Naisilla on luonnostaan enemmän rasvakudosta ja miehillä lihasta. Ne vaativat eri ravintoaineita toimiakseen. Ja aivot tarvitsevat hiilihydraatteja mutta naisethan yleensä hoitavatkin ajatustyön :)
mitään dieettiä syömishäiriöistä. Syömishäiriöt riippuvat lähes yksinomaan mielenterveydestä ja elämäntilanteesta. Langanlaihat vaateripustimet muotilehdissä luovat väärää kuvaa ja persoonallisuus häiriintyy, kun yritetään päästä samaan. Heh heh !
"Syömishäiriön syyt ; lasten ja aikuisten syömishäiriöiden syyt "
http://web4health.info/fi/answers/ed-causes-overview.htm
tekee sen että on parempi ottaa saman tein ruokavalioon vitamiinipillerit. Niiden mausta pitää vaan oppia pitämään.
bönde etten sanoisi uuvatti
se on ihan böndee esiintyy toisen nimellä.
Saatanan trollit.
Kyllä ne vitamiinipillerit saa hyvältä mäistumaan kun vähän pyörittää niitä hedelmäsokerissa ensin kostuettuaan niitä.