Oletteko miettineet miksi pitää eläkeikää nostaa?

No siksi, että eläkerahastoissa on noin 130 miljardia rahaa ja se potti kasvaa koko ajan. Niitä eläkerahaston rahoja on lainattu ihan mitättömällä korolla suuryrityksille käytettäväksi omiin tarpeisiinsa. Kun eläkeikää nostetaan ei se halpa raha pääse loppumaan näiltä huijareilta. Iso osa eläkkeelle tai eläkeikää lähellä olevia kuolee ja rahat jäävät sinne rahastoon. Tästä siinä on todellisuudessa kysymys.
9146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tämä koko eläke touhu on täyttä kusetusta. Keskiverto eläkeläinen saa jonkun 1000 euroa kuukaudessa, mutta esimerkiksi mun mutsi saa jotain 600 euroa. Koko ikänsä tehnyt matalapalkkaista työtä, mutta kuitenkin helvetin raskasta sellaista. Sitten esimerkiksi tämä korkkiruvi http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010100812484014_uu.shtml joka on koko ikänsä istunut rahakirstun vartijana vetää heti 55 tavallisen eläkeläisen eläkkeet itselleen. Eikä varmasti tämän herran työ ole 55 ihmisen työn arvoista, joten voidaan kysyä, onko herra välttämäti ansainnut eläkettään? Samanlaisia jeppejä istuu virkakoneistossa lukematon määrä. Turha tässä on ihmetellä, miksi velkattaakka kasvaa ja eläkeiät nousee, kun osa porukasta kusee muroihin minkä ehtii. Tämä systeemi tosin ei voi enää ilman konfliktia jatkua kovin kauaa. Kohta on tammelan hakkapeliitat liikenteessä, sano mun sanoneen sikäli mikäli vanha sanonta "historia toistaa itseään" pitää paikkaansa. Viimeksi tämä tapahtui silloin kun punaiset käynnistivät sisällissodan valkoisia vastaan. Valkoiset voittivat, mutta toisaalta tilanne stabiloitu siten että siihen asti jatkunut valkoisten "porvareiden ja kapitalistien" niskalenkkiote mureni. Nyt tilanne on valitettavasti ajautunut lähelle samaa pistettä, sodan partaalle.

Äänestä
  • Olisko ihan aikuisten oikeesti äänestettävä jotain muuta puolueta kuin nykyisiä valta puolueita? Äänestämättä jättämällä on turha valittaa maan nyky menosta.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Olisko ihan aikuisten oikeesti äänestettävä jotain muuta puolueta kuin nykyisiä valta puolueita? Äänestämättä jättämällä on turha valittaa maan nyky menosta.

    Ongelma on, että demokratia ei ole toiminut muualla kuin muinaisessa Spartassa, jossa kansalta päätöksiä tehtäessä oikeasti kysysyttiin mitä halutaan tehdä. Nykydemokratiassa kun ei kysytä muuta kuin kenet haluamme päättämään puolestamme neljäksi vuodeksi. Tosi asiassa se ei ole oikeaa vaikuttamista.

    Äänestä

  • Ramses II kirjoitti:

    Vaalikausi kuuteen vuoteen, ja kauden puolessa välissä (kun kolme vuotta kulunut vaaleista), äänestetään 1/4 eduskunnasta POIS miinusvaaleilla. Eniten miinuksia keränneet siis pois loppukaudeksi, tietysti heidän palkanmaksunsakin loppuisi. Hallitus menisi tietysti (ainakin erittäin luultavasti) uusiksi, mutta miinusharvennuksesta säästyneet työskentelisivät entistä totisemmin. Koska miinustetut olisivat eri puolueista ja koska hallitus menisi uusiksi, kansan tahtoa toteutettaisiin kolmen vuoden välein. Miinusvaalit saattaisivat jopa innostaa äänestäjiä enemmän kuin "perusvaalit". 150 edustaa pienelle Suomelle riittäisi hyvin. Kansan mielestä kelvollisesti työskennelleet voisivat jatkaa eduskuntatyöskentelyä tottuneella varmuudella - monet edustajat nytkin ovat istuneet siellä kymmeniä vuosia, ei kuusi vuotta kertalaakista ole liikaa.

    Tämä ehdotus tuli noista pahuksen peukuista mieleen...

    Äänestä

  • Jjeeves kirjoitti:

    Onkelma tässä on nyt nämä "-isi ja -isiin" -päätteet! ''

    Jotta ehdotuksesi menisi läpi, nykyinen hallintomalli pitäisi kaattaa taikka kaatua, joko demokraattisesti tai jollain muula tavalla(?) Jelstinin tyyliin? Sikäli lähestulkoon mikä tahansa on parempi kuin nykyinen harvainvalta, missä demokratia on sanana raiskattu diktatuurin tasolle, ollen pelkkä kulissi tässä kärräynpyörässä.

    Kannattaa perehtyä siihen miten kommunismi aikoinaan loppui Neuvostoliitossa ja Jeltsin nousi valtaan. loppujen lopuksi ei laukaustakaan ammuttu vaikka potenttiaalia oli kansanmurhaan asti.

    Äänestä

on oikea sana tälle. Herrojen ja rouvien kabineteissa osataan juoni junailu ja vaalitaistelussa taas makea sanailu. Höplästä vetäminen ei ole kiellettyä, mutta kriittinen kyseenalaistaminenkaan ei ole kiellettyä!

Äänestä
  • Komea on potti. Uskon kuitenkin että tuo on numerotietoa. Todellisuudessa rahoista ei ole kuin
    rippeet kirstun nurkassa.

    Tämä eläketouhu, lähtökohtaisesti hyvä, on todellisuudessa huippupuhallus.

    Homman raakuus paljastuu kun huirariporukka kuolee ja tutkijat pääsee penkomaan.

    Äänestä

  • kusetua js iso kirjoitti:

    Komea on potti. Uskon kuitenkin että tuo on numerotietoa. Todellisuudessa rahoista ei ole kuin
    rippeet kirstun nurkassa.

    Tämä eläketouhu, lähtökohtaisesti hyvä, on todellisuudessa huippupuhallus.

    Homman raakuus paljastuu kun huirariporukka kuolee ja tutkijat pääsee penkomaan.

    Olisiko vaadittava "erikoistilintarkastus" näihin eläkerahastoihin minne rahat ovat menneet, mitä korkoa niille on maksettu ja milloin ne lainatut rahat palaavat rahastoon?

    Äänestä

Mikäs eläkeyhtiö se oli, joka pelasi kreikassa kun sieltä sai parempaa korkoa. Nyt sitten jännätään saadaanko koko pääomaa takaisin. HAISTAKAA ISO HAISEVA VITTU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! voisko sijoittaa tänne, rakentamalla uusia taloja ja vuokrata ne?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tosi on kirjoitti:

No siksi, että eläkerahastoissa on noin 130 miljardia rahaa ja se potti kasvaa koko ajan. Niitä eläkerahaston rahoja on lainattu ihan mitättömällä korolla suuryrityksille käytettäväksi omiin tarpeisiinsa. Kun eläkeikää nostetaan ei se halpa raha pääse loppumaan näiltä huijareilta. Iso osa eläkkeelle tai eläkeikää lähellä olevia kuolee ja rahat jäävät sinne rahastoon. Tästä siinä on todellisuudessa kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu